Montako kohtaa osuu oikein?

^tutkija^

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhoisa_lahko

Joitain vaarallisen lahkon piirteitä

- Johtaja ja johtajat ovat aina oikeassa, johtajaa on aina toteltava
- Vain liikkeen opit ovat oikeita ja ne ovat arvostelun yläpuolella
- Kaikki tai ei mitään -periaate: jos haluaa kehittyä henkisesti, on otettava kaikki, mitä liike tarjoaa
- Kriittisen ajattelun kieltäminen ja siitä syyllistäminen
- Jäsenen eristäminen ulkomaailmasta: entiset kokemukset ovat arvottomia, jäsenen on pakko muuttaa yhteisöön.
- On pakko hankkia lahkoon uusia jäseniä
- Omaisuus on luovutettava yhteisölle, on maksettava kymmenysveroa, testamentattava autonsa, on tehtävä runsaasti palkatonta työtä lahkon eteen, varoja - hankitaan laittomasti, kalliita kursseja varten on otettava velkaa
- Pelottelu: vain liikkeen sisällä voi pelastua
- Kultissa esiintyy rikollista toimintaa ja/tai oikeusjutuilla yritetään estää kriittisen, lahkoa arvostelevan ja totuudenmukaisen tiedon levitys.
- Jäsen joutuu eroamaan perheestään, muuttamaan kultin olinpaikkaan.
- Kultti linnoittautuu esimerkiksi syrjäiselle maatilalle ja siellä pidetään järjestystä aseiden avulla.
- Vallankäyttö on pääasia ja kultin johtaja saattaa ohjata jäsenet joukkoitsemurhaan.
- Lahkon tietyt piirteet ovat äärimmäisen korostuneita, esimerkiksi lopun ajan odotus tai vaikka pelastavan avaruusaluksen tulon odottaminen.
- Lahkon jäsenet eivät saa ottaa tarpeellista lääkitystä tai joutuvat aliravitsemuksen tilaan.
- Ryhmän jäseniä pahoinpidellään ja uhkaillaan, sekä estetään poistumasta lahkon alueelta.
- Ryhmä uhkailee ulkopuolisia, ryhmää arvostelevia, jäseniään.
- Ryhmä voi esimerkiksi pakottaa jäseniään sukupuoliyhteyteen johtajansa kanssa.

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukabah

      Kaikki kohdat osuivat. Nuo ovat merkkejä tosi vaarallisesta lahkosta.

      Onkohan maailmassa yhtään noin vaarallista. Ehkä Talebaanit ja se porukka, joka teki Guyanassa joukkoitsemurhan.. Tuskin yhdelläkään ääriliikkeellä on noita kaikkia piirteitä?

    • IsoKirja00

      Viimeiseen kohtaan voisi lisätä, että hyväksikäytöistä ei olla yhteydessä viranomaisiin, vaan rikos ja rangaistus määritellään yhteisön sisällä.

    • diovmorf

      *^tutkija^*
      >>- Lahkon jäsenet eivät saa ottaa tarpeellista lääkitystä tai joutuvat aliravitsemuksen tilaan.>>

      Tämäkään kohta ei toteudu Jehovan todistajien keskuudessa juuri tällaisessa muodossa. Mutta aiemmin ylläpidetyt rokotteiden ja elinsiirtojen kieltävät opit sekä vielä nykyäänkin voimassa oleva verioppi ovat täysin rinnastettavissa tuon määritelmän ensimmäisen osan kanssa.

    • f09sd dsd

      Kiihottamiseen Jehovan todistajia vastaan tulee puuttua, ennen kuin se saa Belgian mittasuhteet. Käytä tarvittaessa Poliisi-painiketta raportoidaksesi vihapuheesta.

      • Painiketta tähän?

        Entä Jehovan todistajien sanoma/opetus jossa Jehova tulee harmagedonissa tappamaan suurimman osan ihmiskunnasta. Millaista painiketta voimme painaa jotta tällaiseen asiaan voitaisiin puuttua ennen kuin Jehova aikoo toetuttaa tällaisen valtavat mittasuhteet aiheuttavan tuhon?

      • 09ds kllkl
        Painiketta tähän? kirjoitti:

        Entä Jehovan todistajien sanoma/opetus jossa Jehova tulee harmagedonissa tappamaan suurimman osan ihmiskunnasta. Millaista painiketta voimme painaa jotta tällaiseen asiaan voitaisiin puuttua ennen kuin Jehova aikoo toetuttaa tällaisen valtavat mittasuhteet aiheuttavan tuhon?

        Kiihotus todistajia vastaan ei ole sen sallitumpaa kuin muitakaan ihmisryhmiä kohtaan.

      • miten olis?
        09ds kllkl kirjoitti:

        Kiihotus todistajia vastaan ei ole sen sallitumpaa kuin muitakaan ihmisryhmiä kohtaan.

        onko kiihottavaa olla jehovan todistaja?

      • paimensauva.
        miten olis? kirjoitti:

        onko kiihottavaa olla jehovan todistaja?

        Minua ainakin kiihottaa kun jt:t tulee oven taakse ja menen alasti avaamaan,

    • 6786786786

      suurin osa osuu jehovan todistajien kultille. lukuunottamatta tuota että omaisuus pitäisi luovuttaa lahkolle ja muutamaa muuta kohtaa. tosin 1975 harmageddonia odottaessa moni niinkin teki. seura saattoi sanoa että" MONI on antanut saarnaamistyöhön omaisuutensa näinä lopun aikoina". tuo oli oma ajatukseni siitä tyylistä millä seura toimii. jotkut varmasti muistavat onko tuohon tapaan vihjailtu.

      joka tapauksessa lopunajan odotus on ollut seuralle ominaista kuten suurin osa noista aloituksessa mainituista piirteistä. mielestäni vaarallisen lahkon edellytykset täyttyvät hyvin vt-seurassa

      aina silloin mennään vika suuntaan jos seurakunnan johtoa ei saa krititoida tai esittää minkääänlaista kritiikkiä yhtään mistään. silloin ei ole kaikki kohdallaan

    • opo popo

      Eivät sovi:

      - Jäsenen eristäminen ulkomaailmasta: entiset kokemukset ovat arvottomia, jäsenen on pakko muuttaa yhteisöön.

      - Omaisuus on luovutettava yhteisölle, on maksettava kymmenysveroa, testamentattava autonsa, on tehtävä runsaasti palkatonta työtä lahkon eteen, varoja

      - hankitaan laittomasti, kalliita kursseja varten on otettava velkaa

      - Kultissa esiintyy rikollista toimintaa ja/tai oikeusjutuilla yritetään estää kriittisen, lahkoa arvostelevan ja totuudenmukaisen tiedon levitys.

      - Jäsen joutuu eroamaan perheestään, muuttamaan kultin olinpaikkaan.

      - Kultti linnoittautuu esimerkiksi syrjäiselle maatilalle ja siellä pidetään järjestystä aseiden avulla.

      - Vallankäyttö on pääasia ja kultin johtaja saattaa ohjata jäsenet joukkoitsemurhaan.

      - Lahkon tietyt piirteet ovat äärimmäisen korostuneita, esimerkiksi lopun ajan odotus tai vaikka pelastavan avaruusaluksen tulon odottaminen.

      - Ryhmän jäseniä pahoinpidellään ja uhkaillaan, sekä estetään poistumasta lahkon alueelta.

      - Ryhmä uhkailee ulkopuolisia, ryhmää arvostelevia, jäseniään.

      - Ryhmä voi esimerkiksi pakottaa jäseniään sukupuoliyhteyteen johtajansa kanssa.

      • rtytyrty

        - Lahkon tietyt piirteet ovat äärimmäisen korostuneita, esimerkiksi lopun ajan odotus tai vaikka pelastavan avaruusaluksen tulon odottaminen.

        tuo paikka todellakin sopii. ESIMERKIKSI lopun ajan odotus korostuu. se on seurassa korostunut alusta saakka!

        - Kultissa esiintyy rikollista toimintaa ja/tai oikeusjutuilla yritetään estää kriittisen, lahkoa arvostelevan ja totuudenmukaisen tiedon levitys.

        seura on yrittänyt estää totuudenmukaisen tiedon levitystä sekä ennenkaikkea kritiikkiä se ei suvaitse!

        - Jäsenen eristäminen ulkomaailmasta: entiset kokemukset ovat arvottomia, jäsenen on pakko muuttaa yhteisöön.

        kyllä nimenomaan seura pyrkii eristämään jäseniään. ns maailmallisten seuraa ei pidetä hyvänä ja jäsenen aikaa pyritään viemään niin ettei aikaa maailmallisten kanssa seurustelemiseen jäisikään lukuunottamatta levitystyötä. samalla seura pyrkii leimaamaan maailmalliset pahoiksi ja korostamaan seuran erinomaisuutta. sekin on eristämistä. eristämistä on myös aivopesu

      • 3343434 34343434
        rtytyrty kirjoitti:

        "tuo paikka todellakin sopii. ESIMERKIKSI lopun ajan odotus korostuu. se on seurassa korostunut alusta saakka!"

        Ei pidä. Kyseessä ei ole äärimmäinen korostuminen. Kukaan ei jätä työpaikkaansa harmaa odottaessaan ym.

        "seura on yrittänyt estää totuudenmukaisen tiedon levitystä sekä ennenkaikkea kritiikkiä se ei suvaitse!"

        Ei esiinny rikollista toimintaa, kritiikin sietokyky ei kuulunut määritelmään.

        "kyllä nimenomaan seura pyrkii eristämään jäseniään."

        Kenenkään ei ole pakko muuttaa mihinkään yhteisöön asumaan.

    • Sisäpiiriläinen

      Nämäkään kohdat eivät täsmää:

      -On pakko hankkia lahkoon uusia jäseniä

      -Lahkon jäsenet eivät saa ottaa tarpeellista lääkitystä tai joutuvat aliravitsemuksen tilaan

      Eli tuolla listalla oli 18 kohtaa, joista 5 oli sellaista, jotka jossain määrin ovat Jehovan todistajille ominaisia. Ei siis mitenkään erityisen vaarallinen järjestö.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe