Suomalainen palvelukulttuuri?

ostoksilla2

Ihmetyttää ja kummastuttaa tottumatonta. Kävin pitkästä aikaa ostoksilla Suomessa enkä voi ymmärtää mihin on kadonnut kaikki ylpeys omasta työstä? Etsin uusia juoksukenkiä ja kävin 4 isossa urheiluliikkeessä joissa kaikissa harhailin n. 15 minuuttia / liike ilman että kukaan olisi tullut kysymään minulta voisiko olla avuksi. Sen sijaan sain kuulla mm. hyvin yksityiskohtaisesti edellisen illan riennoista kun 3 myyjää jutteli vieressäni mitenkään minuun reagoimatta. Parissa pienemmässä liikkeessä sain jopa palvelua, tosin nämäkin molemmat myyjät poistuivat parin minuutin palvelun jälkeen paikalta, toisella oli kiire varastoon!?!? ja toisella toisen asiakkaan luokse, ei siinä mitään jos olisivat joskus tulleet vielä takaisinkin. Jäi kengät ostamatta. Lisäsi yritin etsiä paria kodin käyttötavaraa tavarataloista, minun on hieman vaikeaa ymmärtämään sitä että jos kassalla ei ole yhtään asiakasta mutta useampi myyjä, miksi joku näistä myyjistä ei voi tulla näyttämään missä se tavara on. Sen sijaan he osoittelevat epämääräisesti menemään johonkin suuntaan mistä sitten itse yritän epätoivon valtaamana etsiä tarvitsemaani. Raskasta hommaa tuo ostoksilla käyminen nykysuomessa.

3

151

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei pakkopalvelua

      Etkö saanut suutasi auki ja kysynyt?

      Minusta on ihan oikein, ettei myyjät tule suuhun kun katselen. En voi keskittyä ostoksiin, jos minun pitää samaan aikaan seurustella henkilökunnan kanssa.

      Pyydän palvelua, kun sitä haluan.

      • 2+13

        Käy joskus USA:ssa niin tiedät mitä on hyvä ja ystävällinen palvelu.


    • vaateliikkeen"myyjä"

      Suurin osa myyjistä on osa-aikaisia työntekijöitä (opiskelun ohessa), joilla on surkea palkka, eikä minkäänlaista motivaatiota myyntityöhön.

      Pääasiassahan kaikki vaateliikkeet ja urheiluliikkeet suomessa ovat nykyään ulkomaisia myymäläketjuja, joissa hyväksikäytetään näitä osa-aikaisia työntekijöitä minkä keretään ja sitten potkaistaan pihalle tai kidutetaan 5 viikkotunnin sopimuksella.

      Jos nämä liikkeet oikeasti haluaisivat parantaa asiakaspalvelua ja myyntiä niin palkkaisivat sitten kokoaikaisia myyjiä kunnon palkalla ja provikat vielä päälle niin eiköhän alkaisi työkin kiinnostamaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe