Me maailmalliset pidämme monia toisia maailmallisia pahoina ihmisinä. Me arvoja kunnioittavat maailmalliset vastustamme kaikenlaista rikollisuutta, ihmisten väkivaltaista toimintaa, valehtelua, varastamista jne.
Suuri osa Suomalaisiakin maallisia noudattaa elämässään periaatteita ja toimii kunniallisesti ja vastustaa kaikkea väärää.
Jehovan todistajien seurakunta on kuitenkin syöttänyt meistä maailmallisista rivitodistajille täysin väärää mielikuvaa. Seura haluaa että todistaja näkisi maailmalliset kaikki yhtenä pahana ryhmänä yleistävästi.
Seura käyttää joidenkin pahojen ihmisten tekoja kaikkia ei-jehovan todistajia kohtaan. Milloin seura on opettanut että kaikki maailmalliset eivät ole mitään pahoja ihmisiä vaan heidän joukossaan on myös hienoja ihmisiä paljon jotka kuuntelevat omaatuntoaan?
Kun maailmallinen ottaa esimerkiksi yhden pedofiiliaan syyllistyneen jehovan todistajan tai muun karmeuden tehneen todistajat, niin todistajat heti sanovat että eivät he kaikki ole sellaisia, mikä onkin tietysti totta. Kummasti homma vain muuttuu kun heidän pitäisi nähdä maailmalliset samalla tapaa, että kaikki eivät ole pahoja.
Maailmallisten leimaaminen seuran taholta on ylimielistä, julkeaa, sekä valehtelevaa. Seuralle maailmalliset ovat vain käännytyksen kohde. Niin kauan he ovat oikein mukavia ja laittavat melkein punaista mattoa allesi, kun uskovat että käännytys onnistuu. Kun joku sitten harhautuu lähtemään mukaan todistajiin, alkaa mielenhallinta ja ihmiset elämän ohjailu sekä valehtelu.
En muista oliko se youtubessa mutta kuitenkin jossain videossa jossa kuvattiin kuinka todistajat kulkevat ohi ex-todistajien konventtiinsa. Nämä ex-todistajat pitivät mielenosoitusta banderolleineen siinä. Näiden lähes jokaisen ohi kävelevän todistajan kasvoilta saattoi lukea ilmeistä miten he halveksuivat näitä ex-todistajia ohi kulkiessaan. He olivat erittäin ylevän oloisia. Tuo oli hyvin kuvaavaa miten se suuri rakkaus muuttuukin välinpitämättömyydeksi.
Me maailmalliset
9
<50
Vastaukset
- PerSu
Suuri osa Suomalaisiakin noudattaa elämässään periaatteita ja toimii kunniallisesti ja vastustaa kaikkea ....
- minä vaan
Olet oikeassa monessakin sanomassasi asiassa.
On tietysti tyhmää, että yleensä kirjoitan tänne, mutta jotenkin vain tuntuu oudolta tämä Jehovan todistajien parjaus tällä kanavalla. Yhtä oudolta minusta tuntuisi, jos parjattaisiin Juutalaisia, Ortodokseja, Katolisia, yms. ihmisiä, jotka uskovat johonkin minkä ovat hyväksi nähneet.
Joku viisas ihminen sanoi jossain, että niin kauan kuin vihaat tai rakastat, niin kauan olet kiinni. Vaikea sanoa mitä te kaikki ajattelette jotka tänne kirjoittelette, mutta em. lause tuntuu pitävän paikkansa, kun lukee kirjoituksianne
Onko ihmisten haettava uutta Hitleriä, uutta Mussolinia, uutta Francoa tms. Mitä me haluamme..? Onko oikein, että kaikki rakkaudesta tai yhdessä tekemisestä ja olemisesta puhuvat teloitetaan? Gandhi, Kenedy/t, King.. juutalaiset, jehovan todistajat, kommunistit....yms.....
Tutustukaa ihmisiin ja rakastakaa - pyyteettömästi kuin Jeesus, Jumalan poika. - Sitä saa mitä tilaa
"On tietysti tyhmää, että yleensä kirjoitan tänne, mutta jotenkin vain tuntuu oudolta tämä Jehovan todistajien parjaus tällä kanavalla. "
Oletko miettinyt mistä tällainen voisi johtua... ?
Oikeasti. Sille on todella selviä syitä. Että ihmiset suhtautuvat Jehovan todistajiin tällä tavalla.
Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa. - puutteellista menoa
"Oletko miettinyt mistä tällainen voisi johtua... ?
Oikeasti. Sille on todella selviä syitä. Että ihmiset suhtautuvat Jehovan todistajiin tällä tavalla.
Metsä vastaa niinkuin sinne huutaa."
Tuolla tavalla voi perustella mitä vaan. Eli et perustele mitään, kunhan heität yleispäteviä löpinöitä.- Reasonsss
"Tuolla tavalla voi perustella mitä vaan"
Ei ollut tarkoitus perustella mitään.
Halusin vain sanoa että asioilla on yleensä syynsä. - + + + + +
Reasonsss kirjoitti:
"Tuolla tavalla voi perustella mitä vaan"
Ei ollut tarkoitus perustella mitään.
Halusin vain sanoa että asioilla on yleensä syynsä.Kommenttisi on selvä oikeutus huonoon käytökseen todistajia vastaan. Jos sellaisen oikeutat niin kerro ihmeessä millä perusteella.
- Todella törkeää!
Kummallista millaista valehtelua täällä esiintyy todistajista. Kirjoittajilla ei ole minkään valtakunnan kokemusta asioista mutta kuvittelevat silti tietävänsä asiat.
- ex. JT-tutkija
Erittäin asiallinen kirjoitus! Asia on juuri noin.
Olen itsekin pahoillani, miten Vt-seura pitää todistajat erossa maailmallisista. Ainut kanava, jota kautta todistajat sitten rakentavat mielikuvansa KAIKISTA maailmallisista on se, mitä he näkevät Iltalehden lööpeissä, amerikkalaisissa tv-sarjoissa ja elokuvissa sekä 7 Päivää -lehdessä.
Eipä anna aivan oikeaa kuvaa siitä, mitä maailmalliset todellisuudessa ovat.- 90kkllklk
Ainut kanava josta sinä kuvittelet tietäväsi todistajista jotain ovat märät päiväunesi todistajasisarista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455050Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101159- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743