Kepu vajoaa, koska sillä ei ole enää kenellekään mitään tarjottavaa. Viimeiset pölvästit äänestävät sitä vain siksi, että se on olemassa ja sitä on aina tullut äänestettyä. Kepun tulokseton haahuilu kaupunkeihin ei onnistu, mutta sen se aiheutti, että maalaisetkin huomasivat, ettei kepua kannata äänestää. Yhä vaikeampi on aivopestä tulevia äänestäjiä kannattamaan kepua. Tietoa on liikaa saatavilla kepun kannalta katsoen, ihmisiä ei voi enää pitää uutispimennossa kuten Kekkosen/Neuvostoliiton aikana. Ja ennen kaikkea, Neuvostoliitto ei ole enää pitämässä kepua vallassa nootteineen ja ruplineen. Suomi pärjää vallan mainiosti ilman kepuakin ja kannatuskäyrät osoittavatkin alati kasvavan joukon ymmärtävän sen. Jäljelle jää pieni räkyttävä, mutta merkityksetön joukko sinnittelemään pysyäkseen edes puoluerekisterissä.
Eikö kepulaiset ala tajuta?
11
<50
Vastaukset
- .
Juu, sitä mieltä se ent SMP:n Veikko Vennamokin oli ja poika sai palkkioviran Postiin demarien avustuksella.
- Posti-Pekan osakkeet
Asia sinänsä, muttei auta kepua alamäessä huudella niistä(kään).
- Ruplakepu
Niin sitäkö mieltä, että NL ylläpiti kepua ja Kekkosta pinnalla? Sitä mieltähän nykyään on kaikki, kun tietoa on tihkunut.
- Arka paikka
Ruplakepu kirjoitti:
Niin sitäkö mieltä, että NL ylläpiti kepua ja Kekkosta pinnalla? Sitä mieltähän nykyään on kaikki, kun tietoa on tihkunut.
Sen tietää kaikki. Kepulaisten vain hankala myöntää.
- Tämä kiinnostaa
Aikoinaan oli niitä Kaarinan rimpsuhameiksikin nimettyjä repaleita teiden varsilla. En ole löytänyt netistä enää sitä ideaa, jota ne vanhasmatin mukaan edustivat. Sen piti kai olla joku askel askeleelta etenevä skeebujuttu? Joku kepulainen täällä, en muista nimimerkkiä, kertoi siitä näkemyksensä. Kertoisipa uudelleen ja lisäksi kuinka tuo step by step-juttu onnistui? Varmaan huonosti, kun netistä ei löydy hakemallakaan edes kuvaa noista hyttysverhoista? Oliko siinä joku vihreä tuuli teemana ja mitähän se tarkoitti?
- totta turiset
Tämä kiinnostaa kirjoitti:

Totta, olisi mielenkiintoista kuulla, että mikä tuon idean ajatus oikein oli? Joku maaseutuun liittyvvä juttu se varmaan on ollut, mutta toivottavasti joku kepulainen kertoo tuosta idiksestä.
- Lahnuksen yht.koulu
Tämä kiinnostaa kirjoitti:
Aikoinaan oli niitä Kaarinan rimpsuhameiksikin nimettyjä repaleita teiden varsilla. En ole löytänyt netistä enää sitä ideaa, jota ne vanhasmatin mukaan edustivat. Sen piti kai olla joku askel askeleelta etenevä skeebujuttu? Joku kepulainen täällä, en muista nimimerkkiä, kertoi siitä näkemyksensä. Kertoisipa uudelleen ja lisäksi kuinka tuo step by step-juttu onnistui? Varmaan huonosti, kun netistä ei löydy hakemallakaan edes kuvaa noista hyttysverhoista? Oliko siinä joku vihreä tuuli teemana ja mitähän se tarkoitti?
Se ei varmaan ollut kovinkaan fiksu idea sitten, kun kepulaisetkaan ei siitä halua kertoa?
- .
Lahnuksen yht.koulu kirjoitti:
Se ei varmaan ollut kovinkaan fiksu idea sitten, kun kepulaisetkaan ei siitä halua kertoa?
Muovisuikaleet kuuluivat Vanhasen presidenttikampanjaan 2006. Vanhasen kampanjabudjetti oli suurin noissa vaaleissa. Mikä mainostoimisto lie suunnitellut kampanjan, johon nuo rätitkin kuuluivat? Vaali käytiin keväällä, syksyllä edelleen noita riepuja oli teiden varsilla. Säiden riepottelemina, värinsä menettäneinä, vinoon kääntyneissä tolpissaan kuin symboloimassa Vanhasen tappiota. Ei riittänyt into enää pystyttäjiltä kerätä noita pois tappion jälkeen.
- Pieni tarkennus
Ruplakepu kirjoitti:
Niin sitäkö mieltä, että NL ylläpiti kepua ja Kekkosta pinnalla? Sitä mieltähän nykyään on kaikki, kun tietoa on tihkunut.
Mielipiteet ruplarahoitteisesta kekkosesta puolueineen ovat eri asia kuin se fakta, että kekkonen puolueineen sai ruplarahoitusta. Onhan nimittäin nähtävissä, että tuo rahoitus (joka on tosiasia) hyväksytään kepulaisten piirissä varsin laajasti. Sen katsotaan palvelleen isänmaata. Niin tai näin, se oli halveksittavaa ja demokratian vastaista toimintaa ja joku ei-kepulainen saattaisi kysyä, kenen isänmaata se palveli? Oliko Urho kaikkien aikojen suurin neuvostoliittolainen?
- Tahtoo tietää
Kerrotko, mitä Suomi siinä mielestäsi menettää, kun kepu tippuu marginaalipuolueeksi?
- syitä nämäkin.
Kansalaiset eivät ole kiinnostuneita kepulaisuudesta enää. Sama pätee siihen osaan kansasta, millä on keskivertoa enemmän järkeä, innovatiivisuutta ja luovuutta. Nuo yksilöt hakevat suurempia haasteita ja sekin on yhtenä syynä, ettei kepulla ole edes näköpiirissä vahvaa, karismaattista johtajaa. Ei se auta jos joku veteraanikepulainen esiintyy mediassa, asiassa kuin asiassa kaikkien alojen asiantuntijana.
Myöskään kepun" souda ja huopaa politiikka" ei sytytä. Viimeisin esimerkki kun Kiviniemi ilmoitti vaalivalvojaisissa, että kepun paikka on oppositio, eikä aikaakaan kun oltiin menossa hallitukseen.
Jos näin luulette kannatuksen nousevan, niin erehdytte totaalisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760