Uskon ja muiden kristillisten arvojen kiihkeät kannattajat vaisuna kuulee ja ei kantaa suuntaan ei toiseen.Miksi tälläistä terroria tapahtuu ,kuin jo Norjan viranomaisetkin myöntää.Alkuun oli asian yhteyteen liitetty kristitty ja uskova pitääkö paikkaansa ja hyväksyykö kaikki kristityt ympäripyörein lausein mitä vaan!
Maailma pelastuu
6
<50
Vastaukset
- ei yleistellä?
Raamatussa lukee: Maailma on tulelle talletettu (ei enää vedelle vaan tulelle).
- ei voi mittään
Mutta siitä terrorista: Taisi olla mennyt sekaisin, eihän sellaisella voi olla kaikki kunnossa joka tappaa ihmisiä...!
Kyllä kirkko on pitänyt kaikkia kirkkoon kuuluvia ja uskovia ihmisinä ja sitten kun näin Norjan Oslossa olevan papin kommentin niin hän oli tietekin järkyttynyt ja sanat varmaan sekavia,mutta pappien tulisi olla myös tukena seurakunnalle puolueettomana oli mikä tahansa samalla viivalla.Tottta on ettei tuollaista hulluutta ymmärrä en minäkään,mutta varmaan tuomion tulee samaan.Olenko minä samanlainen tuomitsija, kuin tekijä.En usko,mutta on kaikilla papeilla käsittääkseni jokin oppi tälläisissa katastrofeissa ihmisille,vai samalla viivalla me kaikkiko olemme?
- kirkasotsa
Raamatulla ja Koraanilla voidaan perustella kaikkea pahantekoa. Jos ajattelee paljon pahaa,niin pian kokee uhkaa,pelkoa ja epäoikeudenmukaisuutta kaikkialla. Kohta jo puhuu pahaa ja sitten vielä tekee pahaa. Teot pystyy aina selittelemään oikeutetuiksi asettamalla itsensä Allahin,Jumalan tai jonkun diktaattorin asemaan.
- keskustelija2011
Eri asia mihin Raamattu kehottaa ja miten jotkut sen ymmärtää.
Raamatusta kannattais lukea mitä siellä sanotaan eikä mitä jotkut on siitä mieltä Jos uskoo pysyy pois pahan teosta,ellei siten olisi pahaa,mistä tieto hyvästä pelkästään, Rajalla heiluminen ja kultainen keskitie oikein vai väärinkö sekin.Korkeimman hallussa meidän meno ja teot.Yksin ei jaksa ja jakaa pahaa ja hyvää muiden kanssa.Ajan myötä asiat vain pahenee ja korjaaminen on mahdotonta ja elämän hallinta katoaa vie pois turvasta ja saa aikaan jotain mitä ei hallitse.Uskon vahvasti ja tiedän oikeuden voittavan niin asiota voi katsoa mitä moninaisemmin ja kaikki onkin yhtä selvää elämää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713