Moi!
Olen kolmekymppinen nainen ja minua on aina ihmetyttänyt mikä mahtaa vaivata, kun tuntuu etten ole oikein koskaan tuntenut itseäni.
Kyse ei tottavie ole yrityksen puutteesta, vaan siitä että en vaan ole kyennyt tutustumaan itseeni siten että tietäisin mitä halun olla ja ennenkaikkea, miten kommunikoida muille.
Konkreettisia ongelmia on seuraavat: Olen ihan pienestä asti omannut piirteen, jossa alan ikäänkuin matkia toisen ihmisen (yleensä sen jota ihailen) puhetapaa, eleitä, ja muita piirteitä. Omaksun toisen piirteet todella helposti ja mielestäni olsin loistava näyttelijä :D
Syy, miksi näin teen on minulle todella avoinna. En pyri saamaan tästä välitöntä tai välillistä hyötyä, vaan koen lähinnä että toinen on niin makea tyyppi että innostun aivan kamalasti.
Tai sitten jokin asia on helpompi vetää läpi kun on rooli päällä, esim töissä tai neuvottelussa jne.
Minulle ei ole koskaan kukaan tästä kommentoinut, mutta vannon että se ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Hävettää. Äiti muuten kerran mainitsi asiasta ja arvosteli että kun minulla on aina joku rooli päällä. Hävetti hitosti.
Nykyään kun olen jo sen verran vanha, nämä roolit on helppo torjua jos jokin meinaa "jäädä päälle"
Sitten vaan sanon itselleni, että nyt jäitä hattuuna ja jatketaan normaalielämää, niin kyllä se helposti jääkin se rooli.
Onko muilla ollut vastaavaa, ja mistä se johtuu. Olen käynyt terapiassa ja lääkäri oli sitä mieltä että se on vain sitä itsensä etsimistä.
Olen kolmekymppinen nainen ja minua on aina ihmetyttänyt mikä mahtaa vaivata, kun tuntuu etten ole oikein koskaan tuntenut itseäni.
Kyse ei tottavie ole yrityksen puutteesta, vaan siitä että en vaan ole kyennyt tutustumaan itseeni siten että tietäisin mitä halun olla ja ennenkaikkea, miten kommunikoida muille.
Konkreettisia ongelmia on seuraavat: Olen ihan pienestä asti omannut piirteen, jossa alan ikäänkuin matkia toisen ihmisen (yleensä sen jota ihailen) puhetapaa, eleitä, ja muita piirteitä. Omaksun toisen piirteet todella helposti ja mielestäni olsin loistava näyttelijä :D
Syy, miksi näin teen on minulle todella avoinna. En pyri saamaan tästä välitöntä tai välillistä hyötyä, vaan koen lähinnä että toinen on niin makea tyyppi että innostun aivan kamalasti.
Tai sitten jokin asia on helpompi vetää läpi kun on rooli päällä, esim töissä tai neuvottelussa jne.
Minulle ei ole koskaan kukaan tästä kommentoinut, mutta vannon että se ei ole jäänyt muilta huomaamatta. Hävettää. Äiti muuten kerran mainitsi asiasta ja arvosteli että kun minulla on aina joku rooli päällä. Hävetti hitosti.
Nykyään kun olen jo sen verran vanha, nämä roolit on helppo torjua jos jokin meinaa "jäädä päälle"
Sitten vaan sanon itselleni, että nyt jäitä hattuuna ja jatketaan normaalielämää, niin kyllä se helposti jääkin se rooli.
Onko muilla ollut vastaavaa, ja mistä se johtuu. Olen käynyt terapiassa ja lääkäri oli sitä mieltä että se on vain sitä itsensä etsimistä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
mulla on tota samaa ollut ja voit vaan kuvitella kuinka se ärsyttää. Nykyisin mulla jää mieleen ihmisten puheet ja puhetyylit päähän/mieleen ja sitten kun yritän miettiä jotain niin "kuulen" sen oman ajatuksen sen toisen ihmisen äänellä päässäni. Ja toi roolin jääminen päälle on niin tuttua kamaa!!
Yritän olla oma itseni ja antaa muiden olla vaikuttamatta minuun. Mietin mikä minua ja mitä minä haluan. Itse olen 24-v, mutta jokin myöhäinen aikuistuminen tässä on käytävä ja löydettävä se minä sieltä jostain.
Hei,
Itse 37 vee nainen ja vasta nyt pikkuhiljaa tuntuu että alan löytämään itseäni. Noin pari vuotta tein isoja muutoksia elämässäni. Pakotin ikään kuin pysähtymään ja vähentämään itseni karkuun juoksemista. Tv ei ole koko ajan päällä eikä radio, vain silloin kun todella aion katsoa jotain tv stä. Mulla oli seksiaddiktio, josta vedin tosi pahat pohjat. Käännyin toiseen suuntaan, ei irtosuhteita (oikeastaan ollenkaan) ja aloin puhumaan psykiatrille ihan oikeista peloistani jne.. Nyt olen ollut vuoden yrittäjänä ja elännyt osittain mys apurahalla. Teen luovaa työtä. Tuntuu että palaset loksahtelee pikku hiljaa paikalleen. Vieläkin edelleen sinkkuna.. Parisuhteessa alan edelleen helposti muokautumaan liikaa toiseen, ikään kuin oma minä katoaa.. On aina vaan me.. se on tosi rasittavaa.. Nyt aionkin elää itselleni, koirilleni ja luoville projekteilleni.
Tein ihan konkreettisen aarrekartan toiveistani ja haaveistani elämästäni. Hieno tunne. Oikeasti haluan ajatella niin, voin oikeasti miettiä mitä todella haluan elämältni ja lähteä niitä asioita kohti.
MULA EI OLE VASTAVIA