Thursday, April 15, 2010
Monikulttuurinen Norja, 1
Juhannuksen aikana aurinko ei poistu kuin hetkeksi Oslon yltä ja Norjan pääkaupunki on silloin täynnä elämää ja iloisia ihmisiä. Tällaisena paikkana me Osloa pidämme. Tätä mielikuvaa pitävät yllä myös maan lehdet. Saksalaisen Lufthansa- lentoyhtiön asiakaslehti kirjoitti Oslosta ison jutun kesäkuussa 2008. Jutun alussa hehkutetaan, että ”Oslo on yksi maailman eloisimmista kaupungeista”. Artikkelissa kehutaan kaupunkia runsaasti, jopa lähes runolliseen sävyyn: ”Kun kuunsäteet valaisevat joen pintaa silkkimäisen pehmeästi, siitä tietää ettei onneen ole enää kovin pitkä matka.” Lukijalle kerrotaan luonnollisesti myös maahanmuuttajien mukanaan tuomasta piristysruiskeesta. ”Runsas kulttuurien ja elämäntapojen yhteiselo on muuttanut entisen työläiskorttelin kasvot täysin ja saanut sen uuteen kukoistukseen. Siellä voi kohdata kulttuurien monimuotoisuuden ja luonnollisesti kesäisten taikaöiden loiston”, artikkelissa hehkutetaan.
Saksalaisprofessori Udo Ulfkotte matkusti Lufthansan koneella 3.6.2008 (Ulfkotte 2008: 134). Hänen vierellään istui norjalaisnainen, joka kertoi muuttaneensa pois Oslosta jo kauan aikaa sitten. Hän oli hyvin halukas kertomaan oman mielipiteensä Oslosta ja siitä, kuinka jutussa esitetyt väitteet pitivät todellisuudessa paikkansa. Artikkeliin ilmaantui lukuisia korjauksia, punakynä heilui. Hän todellakin raivostui juttua lukiessaan yhä enemmän. ”Aivan täyttä roskaa”, nainen oli kuulemma todennut, korrektisti ilmaistuna. Hän väitti, että todellisuudessa Oslo näyttää kokonaan toiselta nykyisin, se ei todellakaan ole enää semmoinen ”ilon ja valon kaupunki”, kuten jutussa yritettiin kertoa vaan todellisudessa se painii kasvavien ongelmiensa kanssa. Näitä ovat lisänneet nopeasti kasvanut maahanmuutto, rikollisuus ja erilaiset sosiaaliset ongelmat. Erityisen turvattomaksi kaupungin kokevat naiset ja paradoksaalista kyllä, juuri tuollaisina valoisina kesäöinä.
Tästä varjopuolesta ei luonnollisesti mainita lentoyhtiön asiakaslehdessä mutta todellisuudessa tilanne on ollut tiedossa jo vuosia. Esimerkiksi Aftenposten uutisoi shokeeraavista raiskausluvuista jo vuonna 2001. Tuossa jutussa esiteltiin kaupungin rajusti kasvaneita väkivaltarikoslukuja ja kerrottiin, että tekijät olivat huolestuttavan usein ”länsimaiden ulkopuolista” syntyperää. Tilanne on huonontunut koko maassa vuosi vuodelta, rikostilastot ovat olleet hurjassa nousussa.
Vuonna 2006 Oslon poliisi varoitti naisia julkisesti kulkemasta ilman seuraa yöaikaan, erityisesti kesäaikaan oli sen mukaan syytä toimia näin. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Euroopassa näin tapahtui. Sitä ennen Aftenposten- lehti oli uutisoinut valtavasta seksuaalirikosaallosta. Uutiset muuttuivat lähes jokapäiväisiksi ja sittemmin tästä vaietusta aiheesta on alettu puhua avoimemmin jopa parlamenttitasolla eli Suurkäräjillä asti. Siellä tehdään työtä tilanteen parantamiseksi. Naisopettajien asemassakaan ei ole usein kehumista maahanmuuttajavaltaisissa kouluissa, huoraksi haukkumiset ovat paikoin arkipäivää heille.
Osloon on perustettu oikein virallinen neuvontapiste, josta voi kysyä neuvoja, että kuinka välttyä ”epätoivotuilta monikulttuurisilta kohtaamisilta”. Raiskausluvut ovat kasvaneet vauhdilla, niiden kasvua halutaan hillitä monin keinoin. Reilusti yli puolet syyllisistä on edelleen maahanmuuttajataustaisia, joista taas valtaosa on saapunut islamilaisen kulttuuripiirin alueelta. Tämä em. neuvova taho onkin saanut loistoidean: Se järjestää ”uusnorjalaisille” kursseja, joissa heille kerrotaan naisten aseman olevan pääpiirteissään hyvinkin erilainen kuin heidän kotimaassaan. Myös maahanmuuttajanaisille kerrotaan erikseen, että he eivät saa vaieta, jos joutuvat kokemaan parisuhteessaan väkivaltaa ja että poliisi ja muut viranomaiset ovat sellaisia tahoja, joiden toimintaan voi luottaa.
MONIKULTTUURINEN NORJA
9
<50
Vastaukset
- BLOG IN 2
Kesäkuussa 2008 aloitettiin oikeudenkäynti vanhempia kohtaan, jotka olivat ympärileikkauttaneet viisi Norjassa syntynyttä tytärtään. Tämä oli historiallinen tapaus Norjan oikeuslaitokselle. Vanhemmat olivat suorittaneet klitoriksen poiston hyvin brutaalilla tavalla mutta he vetosivat lähtömaansa kulttuuriin ja sen velvoittaviin perinteisiin. Norjan laki on kieltänyt ympärileikkauksen vuodesta 1996 lähtien ja teosta uhkaa jopa kolmen vuoden vankeustuomio. Epäilty on 41-vuotias, naimisissa oleva mies ja hänellä on Afrikassakin kaksi vaimoa ja useita lapsia. Norjalaisviranomaiset halusivat miehen Gambiassa olevat lapset Norjaan. Miehen Norjassa asuvaa vaimoa ei kuitenkaan rankaistu, koska hän oli raskaana rikosten tekohetkellä eli näyttäisi aina löytyvän uusia keinoja oikeudenmukaisuudesta luopumiseen.
Jos haluaa vielä nähdä ”vanhan” Oslon, niin siellä on käytävä mielellään pian. Monet matkanjärjestävät löytävät jo uusia kohteita sen tilalle. Liian rikollista, liian vaarallista, kaupungin alamäki on ollut viime vuosina jyrkkä. Yksi kuvaava esimerkki: Pelkästään kahden viikon aikana sytytettiin heinäkuussa 2008 peräti 18 turistibussia Oslossa tuleen. Joihinkin hyökättiin ennen polttamista ja jotkut ryöstettiin putipuhtaiksi ennen poltto-operaatiota. Bussikuskit selvisivät tihutöistä ihmeen vähin vaurioin. Norjalaisen Dagbladet- lehden haastatteleman espanjalaisen bussikuskin mukaan Oslon tilanne on järkyttävä ja hän jopa väitti, että hänen Espanjassa näytettyjä haastattelujaan oli luultu Afrikan slummeissa tehdyiksi. Espanjalaiset välttelivät ainakin tuohon aikaan bussiajeluja Oslon kaduilla. Nykyään on lisääntynyt vaara joutua ryöstön tai jopa ammuskelun kohteeksi. Esimerkiksi heinäkuussa 2008 sattui ammuskelu, jossa viisi ihmistä haavoittui.
Osloon saapuneet maahanmuuttajat ovat järjestään hyvin kulttuuritietoisia. Tämän sai Vebjörn Selbekk kokea karvaasti vuoden 2006 joulukuussa. Hän toimii erään kristillisen viikkolehden julkaisijana Norjassa. Joulukuun 9. päivänä vuonna 2006 hänen piti olla eräässä tilaisuudessa markkinoimassa uutta kirjaansa, jonka nimenä on Islamin uhkaama (Truet av Islamister). Tässä kirjassa hän kuvaa Mohammed-pilakuvakohun synnyttämiä reaktioita. Tilaisuus kuitenkin peruttiin tutusta syystä: Hänen mielestään se oli parempi perua ”mahdollisten reaktioiden takia.” Svein Andersen, norjalaisen Genesis-kustantamon johtaja, tuumaili näin: ”Jos muslimit pystyvät tulevaisuudessa päättämään kirjallisuudestamme, niin kohta kai vedetään markkinoilta sellaiset keittokirjat, joissa ruokien valmistamiseen on käytetty sianlihaa.”
Media suoltaa Norjassakin viikottain monikulttuurista propagandaa. Jos poliisilla sattuisi olemaan tylsänpuoleista, niin ei tarvitsisi muuta kuin mennä kyselemään kansalaisilta juttuvinkkejä. Aftenposten- lehti kertoi tapauksesta, jonka olisi luullut herättäneen hälytyskellot soimaan valtiontaloudesta vastaavien päättäjien piirissä. Lehti kyseli nimittäin taksikuskeilta heidän veronmaksuhalukkuudestaan. Vastaukset olivat hämmentäviä, kuskit nimittäin olivat erittäin vastentahtoisia veronmaksajia. Miksi maksaa niitä, kun niille rahoille sai yhä vähemmän vastinetta? Näin vastasivat niin norjalaiset kuin ulkomaalaiset kuljettajat. Ja paljasti kysely muutakin. Veronkiertoon syyllistyivät nimittäin useimmin muut kuin norjalaiset. Tämän perusteella laskeskeltiin, että valtion kassaan syntyisi pelkästään tätä kautta peräti 50 miljoonan euron suuruinen vajaus.- BLOG IN 3
Ensimmäisen kerran asiasta oli kerrottu kesällä 2007. Silloin lehdet olivat kertoneet, että monet eivät maksaneet taksitoiminnastaan kaikkia määrättyjä maksuja, mutta ottivat silti mieluusti vastaan sosiaaliavustuksia. Muutamat yrittäjät jopa kannustivat toisia yrittäjiä kyseiseen toimintaan. Asiaa pidettiin aluksi, kuten liturgiaan kuuluu, ”yksittäistapauksena, jota ei saa yleistää.” Sitten seurasi melkoinen uutispommi: 900 yrittäjästä peräti 500 yrittäjää syyllistyi edellämainittuun, laittomaan toimintaan. Kyseessä oli siihen mennessä suurin paljastunut sosiaalitukihuijaus.Nämä huijarit olivat antaneet julkisuudessa aiemmin haastattelujakin.
Tuskin oli ensimmäistä uutispommia saatu purettua, kun jo toinen räjähti. Mitä enemmän alettiin tutkimaan, sitä useampia väärinkäytöksiä ilmeni ja taas olivat taksikuskit pääosissa. Kun oli päästy selville taksikuskien harrastamasta veronkierrosta, niin toisella kierroksella paljastui, että huolestuttavan monet kuuluivat myös rikollisliigoihin. Heidän toimialoihinsa kuuluvat erityisesti ase- ja huumekauppa. Totuus iskettiin taas vasten norskien kasvoja: Nämäkin rikolliset nauttivat valtion tarjoamaa ilmaista rahaa ja monet olivat laajentaneet sen avulla bisneksiään myös esimerkiksi Pakistanin puolelle.
Vaivoin olivat saaneet norjalaiset tätäkään uutista sulateltua. Sen jälkeen seurasi jotain sellaista, joka ensituntumalta vaikutti pikemmin vitsiltä. Norjan hallitus nimittäin rahoitti 118 koraanikoulua Pakistanissa ja asiantuntijoiden mukaan useat koulut voidaan luokitella äärijärjestöjen majapaikoiksi. Nämä koulut nauttivat miljoonien kruunujen edestä Norjan ulkoministeriön jakamaa tukea. Asiantuntijat olivat varsin epäileviä sen suhteen, että kannattiko joissain kouluissa majailleita enää ottaa maahan takaisin. Kristillisen Michelsen-instituutin tutkija Karin Ask epäili, että tulijat saattaisivat olla sellaisia, jotka ryhtyisivät edistämään jihadia Norjan maaperällä. Nyt pitää muistaa, että norjalaisia peruskouluja ei voi missään nimessä verrata pakistanilaisiin koraanikouluihin. Koraani on luonnollisesti koraanikoulujen tärkein oppiaine. Koulutuksen päätyttyä oppilaiden on osattava tuo pyhä kirja kannesta kanteen.
Norjalaiset osallistuvat Afganistanin rauhanturvaoperaatioon. Hallitus ajatteli, että operaation avulla norjalaisten mainetta rauhanturvaajina edistettäisiin. Paikallisten asukkaiden uskottiin tulevan toimeen norskien kanssa ja oppivan kunnioittamaan heitä. Heille annettiin mm. avustusta moskeijojen korjaamista varten. Kesällä 2008 järjestettiin ”moskeijatarkastus” ja haluttiin nähdä, että kuinka remontit olivat onnistuneet. Järkyttävä näky paljastui, niille ei ollut tapahtunut yhtään mitään, yhtä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki muut mullahit olivat tuhlanneet rahat ylelliseen elämään. Lystin maksajat eli norjalaiset eivät tietenkään saaneet juhliin kutsua, koska olihan lasku kuitattu jo etukäteen.
Ruotsin tavoin myös norjalaiset alkavat kasvavassa määrin ymmärtämään sen tosiasian, että kaikki eivät tule puhtaat jauhot pussissaan. Tyrmistyttävää on se, että kuinka poliittiset vastustajat kuitenkin yrittävät peittää ikävää todellisuutta, vaikka länsimaiset arvot pitäisi pitää etusijalla. Toisin kuitenkin menee. Muista maanosista tulevat, vainoa pakenevat ja muut tulijat, otetaan vastaan alkuun suurempia kyselemättä. Miljoonat muslimit ovat hakeneet turvaa Euroopasta ja heille on myönnetty runsaasti kansalaisuuksia. On kuitenkin yllättävän yleistä, että he pääsevät entisiin kotimaihinsa lomamatkalle muiden kustantamana. Onko silloin taustalla todellinen pakolaisuus? Tämä kysymys esitetään Norjassakin yhä useammin. Yhtenä esimerkkinä Mamand Mamandy, 35- vuotias Iranin kurdi, joka haki turvapaikkaa Norjasta vuonna 1999, koska häntä uhkasi Iranissa omien sanojensa mukaan vakavat seuraukset, jos sinne pitäisi palata. Vuoden 2007 keväällä hän tuli norjalaisten tietoisuuteen käydessään lomamatkalla tapaamassa vanhoja ystäviään kotiseudullaan. Hän tuli juoneeksi siellä pari olutta ja saatua siitä sikäläisen lain mukaisen tuomion eli 130 raipaniskua. Tuomio pantiin täytäntöön julkisella paikalla. Asia oli silloin paljon pinnalla Norjassa. Sen jälkeen hän palasi Norjaan ja itki mediassa kurjaa kohteluaan. Norjalaisilta ei kuitenkaan herunut isommin myötätuntoa, he kysyivät, että miksi hänen kaltaisensa henkilöt ylipäätään päästetään tuollaisille matkoille. Lisäpisteitä tuli vielä paikallisen lain tietoisesta ylenkatsomisesta. Mamand Mamandya moinen ei kuitenkaan häirinnyt. Hän on itse asiassa nykyään Norjan kansalainen. - bLOG IN 4
BLOG IN 3 kirjoitti:
Ensimmäisen kerran asiasta oli kerrottu kesällä 2007. Silloin lehdet olivat kertoneet, että monet eivät maksaneet taksitoiminnastaan kaikkia määrättyjä maksuja, mutta ottivat silti mieluusti vastaan sosiaaliavustuksia. Muutamat yrittäjät jopa kannustivat toisia yrittäjiä kyseiseen toimintaan. Asiaa pidettiin aluksi, kuten liturgiaan kuuluu, ”yksittäistapauksena, jota ei saa yleistää.” Sitten seurasi melkoinen uutispommi: 900 yrittäjästä peräti 500 yrittäjää syyllistyi edellämainittuun, laittomaan toimintaan. Kyseessä oli siihen mennessä suurin paljastunut sosiaalitukihuijaus.Nämä huijarit olivat antaneet julkisuudessa aiemmin haastattelujakin.
Tuskin oli ensimmäistä uutispommia saatu purettua, kun jo toinen räjähti. Mitä enemmän alettiin tutkimaan, sitä useampia väärinkäytöksiä ilmeni ja taas olivat taksikuskit pääosissa. Kun oli päästy selville taksikuskien harrastamasta veronkierrosta, niin toisella kierroksella paljastui, että huolestuttavan monet kuuluivat myös rikollisliigoihin. Heidän toimialoihinsa kuuluvat erityisesti ase- ja huumekauppa. Totuus iskettiin taas vasten norskien kasvoja: Nämäkin rikolliset nauttivat valtion tarjoamaa ilmaista rahaa ja monet olivat laajentaneet sen avulla bisneksiään myös esimerkiksi Pakistanin puolelle.
Vaivoin olivat saaneet norjalaiset tätäkään uutista sulateltua. Sen jälkeen seurasi jotain sellaista, joka ensituntumalta vaikutti pikemmin vitsiltä. Norjan hallitus nimittäin rahoitti 118 koraanikoulua Pakistanissa ja asiantuntijoiden mukaan useat koulut voidaan luokitella äärijärjestöjen majapaikoiksi. Nämä koulut nauttivat miljoonien kruunujen edestä Norjan ulkoministeriön jakamaa tukea. Asiantuntijat olivat varsin epäileviä sen suhteen, että kannattiko joissain kouluissa majailleita enää ottaa maahan takaisin. Kristillisen Michelsen-instituutin tutkija Karin Ask epäili, että tulijat saattaisivat olla sellaisia, jotka ryhtyisivät edistämään jihadia Norjan maaperällä. Nyt pitää muistaa, että norjalaisia peruskouluja ei voi missään nimessä verrata pakistanilaisiin koraanikouluihin. Koraani on luonnollisesti koraanikoulujen tärkein oppiaine. Koulutuksen päätyttyä oppilaiden on osattava tuo pyhä kirja kannesta kanteen.
Norjalaiset osallistuvat Afganistanin rauhanturvaoperaatioon. Hallitus ajatteli, että operaation avulla norjalaisten mainetta rauhanturvaajina edistettäisiin. Paikallisten asukkaiden uskottiin tulevan toimeen norskien kanssa ja oppivan kunnioittamaan heitä. Heille annettiin mm. avustusta moskeijojen korjaamista varten. Kesällä 2008 järjestettiin ”moskeijatarkastus” ja haluttiin nähdä, että kuinka remontit olivat onnistuneet. Järkyttävä näky paljastui, niille ei ollut tapahtunut yhtään mitään, yhtä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki muut mullahit olivat tuhlanneet rahat ylelliseen elämään. Lystin maksajat eli norjalaiset eivät tietenkään saaneet juhliin kutsua, koska olihan lasku kuitattu jo etukäteen.
Ruotsin tavoin myös norjalaiset alkavat kasvavassa määrin ymmärtämään sen tosiasian, että kaikki eivät tule puhtaat jauhot pussissaan. Tyrmistyttävää on se, että kuinka poliittiset vastustajat kuitenkin yrittävät peittää ikävää todellisuutta, vaikka länsimaiset arvot pitäisi pitää etusijalla. Toisin kuitenkin menee. Muista maanosista tulevat, vainoa pakenevat ja muut tulijat, otetaan vastaan alkuun suurempia kyselemättä. Miljoonat muslimit ovat hakeneet turvaa Euroopasta ja heille on myönnetty runsaasti kansalaisuuksia. On kuitenkin yllättävän yleistä, että he pääsevät entisiin kotimaihinsa lomamatkalle muiden kustantamana. Onko silloin taustalla todellinen pakolaisuus? Tämä kysymys esitetään Norjassakin yhä useammin. Yhtenä esimerkkinä Mamand Mamandy, 35- vuotias Iranin kurdi, joka haki turvapaikkaa Norjasta vuonna 1999, koska häntä uhkasi Iranissa omien sanojensa mukaan vakavat seuraukset, jos sinne pitäisi palata. Vuoden 2007 keväällä hän tuli norjalaisten tietoisuuteen käydessään lomamatkalla tapaamassa vanhoja ystäviään kotiseudullaan. Hän tuli juoneeksi siellä pari olutta ja saatua siitä sikäläisen lain mukaisen tuomion eli 130 raipaniskua. Tuomio pantiin täytäntöön julkisella paikalla. Asia oli silloin paljon pinnalla Norjassa. Sen jälkeen hän palasi Norjaan ja itki mediassa kurjaa kohteluaan. Norjalaisilta ei kuitenkaan herunut isommin myötätuntoa, he kysyivät, että miksi hänen kaltaisensa henkilöt ylipäätään päästetään tuollaisille matkoille. Lisäpisteitä tuli vielä paikallisen lain tietoisesta ylenkatsomisesta. Mamand Mamandya moinen ei kuitenkaan häirinnyt. Hän on itse asiassa nykyään Norjan kansalainen.Norjalaisetkin ovat saaneet kuulla yhä useammin kulttuurisin syin perustelluista murhista eli ”kunniamurhista”. Eräs 44- vuotias iranilaistaustainen mies murhasi vaimonsa, koska hän oli oppinut veljensä mukaan ”liian länsimaisille tavoille.” Nainen oli ottanut eron miehestään ja joutunut pakenemaan useiden uhkausten jälkeen turvakotiin. Mies oli kuitenkin onnistunut jotenkin sinne pääsemään ja siellä mies oli surmannut ex-vaimonsa yli 20 puukoniskulla. Oikeuden edessä mies selitteli, että kolme lasta kasvattanut vaimo oli oppinut liian länsimaisille tavoille erään veljensä kautta. Mies väitti olevansa täysin syytön tapahtuneeseen. Hän ei kyennyt ollenkaan muistamaan tehneensä sellaista, josta valtakunnansyyttäjä häntä syytti. Esimerkiksi tekijä ei olisi iskenyt puukolla kahtakymmentä kertaa, vaan ”vain” 4-5 kertaa, joten hän katsoi siis olevansa syytön sen nojalla. On tiedettävä ”kunniamurhien” keskeinen asema useiden islamilaisen kulttuuripiirin alueen maissa. Sitä pidetään siellä jopa suorastaan ”pikkurikkeenä.” Esimerkkinä ”länsimaistunut” Jordania: Siellä paljastui vuonna 2006 kaksitoista kunniamurhaa. Niillä on juurensa syvällä maan kulttuurissa , joten tuomiot ovat yleensä varsin kevyitä näistä teoista. Asiaa on käsitelty Jordanian parlamentissa mutta se ei johtanut rangaistusasteikon kiristämiseen.
Lähettänyt Mika S klo 2:12 PM
Tunnisteet: islam, maahanmuutto, monikulttuuri, norja - Reilaaja
Ookkonää liikkunu ollenkaan maailmalla??
Olen käynyt useasti melkein kaikissa Euroopan pääkaupungeissa 30 vuoden aikana.
Oslo ei ole Hesaa kummenpi kyläpahanen. - Reilaaja
Ookkonää liikkunu ollenkaan maailmalla??
Olen käynyt useasti melkein kaikissa Euroopan pääkaupungeissa 30 vuoden aikana.
Oslo ei ole Hesaa kummenpi kyläpahanen.
- Reilaaja
Ookkonää liikkunu ollenkaan maailmalla??
Olen käynyt useasti melkein kaikissa Euroopan pääkaupungeissa 30 vuoden aikana.
Oslo ei ole Hesaa kummenpi kyläpahanen. - Reilaaja
Ookkonää liikkunu ollenkaan maailmalla??
Olen käynyt useasti melkein kaikissa Euroopan pääkaupungeissa 30 vuoden aikana.
Oslo ei ole Hesaa kummenpi kyläpahanen. - LIVE ON SIDE
JOO JUNISSA KAI NÄKEE ARKITODELLISUUDEN ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941