Olen siinä uskossa, että Jehovan todistajia kehoitetaan olemaan käyttämättä internettiä. Internetistähän voi löytyä materiaalia, joka saattaa laittaa jotkut yksilöt miettimään ja herättämään itsenäisiä ajatuksia.
Eikö olekin niin, että Jt:ltä on synttärit ja joulut kielletty ihan vain siksi, jotta kontaktit muihin mahdollisesti läheisiin ja lahkon ulkopuolisiin ihmisiin jäisivät mahdollisimman rajallisiksi.
Minkä takia Jehovan todistaja poistuu pöydästä, jos hänelle kerrotaan vaihtoehtoisista tavoista ajatella?
Miksiköhän Uskontojen uhrit ry saa huomaansa suurimmaksi osaksi henkisesti repaleisia ja hyljättyjä Jehovan todistajia?
Se, että hylkäätte ihmisiä syystä tai toisesta on puhdasta sadismia, vaikka miten yrittäisitte asiaa päässänne pyöritellä!
Kaikkein sadistisimmat ihmiset lähipiirissäni on Jehovan todistajia, he ovat tunnekylmiä ja rakkaudettomia, kun kohtaavat erilaisuutta. Kaikki hempeily on silkkaa kulissia!
Toivon, ettei kukaan rassukka elämänsä epätoivoisella hetkellä hairahdu tutustumaan Jehovantodistajien empatiakyvyttömään ja kieroutuneeseen elämäntapaan, jossa ihmisellä ei ole väliä. Vain ristiriitaisella ja epämääräisellä vartiotornilla, jota he kutsuvat jumalakseen, on väliä.
Saavatko Jt:t käyttää internettiä?
21
192
Vastaukset
- tööt.tööt.
Miksi poistuu pöydästä j.n.e.Jos sinulla on joku vakaumus kai sinä vakaumustasi puolustat?Väitätkö ettei kukaan muu vakaumuksen omaava henkilö saisi olla vakaumuksensa takana?Väität myös empatiakyvyttömöksi?J a kieroutuneiksi?Vartiotornia ei kutsuta jumalaksi.Kyseessä on lehti.Kyllä erilaisuutta kohtaa.Että vielä tunnekylmiä.Ei tuollaiseen kirjoitukseen enempää viitsi kommentoida.Kerro missä julkaisussa esim.kielletäänm käyttämästä internettiä?Otahan ensin asioista selvää ja kirjoita sitten.Symtymäpäiviä on jo aikaisemmin käsitelty.
- Sisäpiiriläinen
"Olen siinä uskossa, että Jehovan todistajia kehoitetaan olemaan käyttämättä internettiä."
Ei kehoiteta olemaan käyttämättä, vaan pikemminkin olemaan tarkkana sen suhteen, miten sitä käyttää.
"Internetistähän voi löytyä materiaalia, joka saattaa laittaa jotkut yksilöt miettimään ja herättämään itsenäisiä ajatuksia."
Netistä nyt löytyy kaikenlaista roskaa, joka ei sovi kenellekkään, ihan uskonnosta riippumatta.
"Eikö olekin niin, että Jt:ltä on synttärit ja joulut kielletty ihan vain siksi, jotta kontaktit muihin mahdollisesti läheisiin ja lahkon ulkopuolisiin ihmisiin jäisivät mahdollisimman rajallisiksi."
Ei ole niin.
"Minkä takia Jehovan todistaja poistuu pöydästä, jos hänelle kerrotaan vaihtoehtoisista tavoista ajatella?"
Kuinka monen Jehovan todistajan olet nähnyt näin toimivan, jotta voit noin karkeasti yleistää?
"Miksiköhän Uskontojen uhrit ry saa huomaansa suurimmaksi osaksi henkisesti repaleisia ja hyljättyjä Jehovan todistajia?"
Sen mitä minä olen havainnut, suurin osa kokee tehneensä elämänsä parhaan päätöksen jätettyään Jt-järjestön ja jotka eivät halua olla missään tekemisissä Jehovan todistajien kanssa.
Ja noihin loppuihin kohtiin haluan vain todeta sen, että onneksi Jehovan todistajien ulkopuolella oleva maailma on niin täynnä rakkautta, jossa oikein huokuu se miten ihmiset välittävät ja huolehtivat epäitsekkäästi toisistaan.- Nuorissa =tulevaisuu
-Ja noihin loppuihin kohtiin haluan vain todeta sen, että onneksi Jehovan todistajien ulkopuolella oleva maailma on niin täynnä rakkautta, jossa oikein huokuu se miten ihmiset välittävät ja huolehtivat epäitsekkäästi toisistaan.--
Juurikin näin.
Viikonloppuna perjantaina sen huomasi erittäin hyvin.
ja uutisethan kertovat siitä " rakkaudesta" jota maailma harjoittaa.. :((
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/14-vuotias-huumetappaja-tuomittiin/art-1288403862380.html - 67676767t
"Ja noihin loppuihin kohtiin haluan vain todeta sen, että onneksi Jehovan todistajien ulkopuolella oleva maailma on niin täynnä rakkautta, jossa oikein huokuu se miten ihmiset välittävät ja huolehtivat epäitsekkäästi toisistaan. "
tuosta huokuu hyvin se mitä seura haluaa syöttää. seura haluaa että todistaja ajattelee maailman kahtena maailmana..seuran sisäisenä vs muu maailma.
todellisuudessa tuo ajattelu on typerää.ei seura ole mikään pyhä ja hyvä paikka miltään osin, eikä ainakaan parempi paikka kuin joku muu yhteisö.
ei urheiluseurassakaan ajatella vastakkainasetteluna maailmaa.
no, aina näitä riittää joita on helppo seuran sumuttaa ja saada kapea-alainen ajattelu iskostettua päähän.
- 99898778789
seurassa käytetään kritiikistä nimeä herjauskampanja. seura haluaa välttää kritiikkiä jäseniltään koska seura ei kykene vastaamaan tuohon kritiikkiin yleensäkään. se taas johtuu siitä että seura on kautta aikain toiminut niin kierosti ja oudosti oppejaan muutellen että seura ei halua vastata kritiikkiin koska se ei pysty vastaamaan.
kulteille ominaista on myös se ettei seuran jäseniltä sallita lainkaan kritiikkiä - trouble o seven
"Olen siinä uskossa, että Jehovan todistajia kehoitetaan olemaan käyttämättä internettiä. Internetistähän voi löytyä materiaalia, joka saattaa laittaa jotkut yksilöt miettimään ja herättämään itsenäisiä ajatuksia. "
Tuntemani Jehovan todistajat käyttävät internettiä, mutta eivät osallistu erityisemmin näihin Suolen keskusteluihin, ja suhtautuvat niihin melko välinpitämättömästi.
"Eikö olekin niin, että Jt:ltä on synttärit ja joulut kielletty ihan vain siksi, jotta kontaktit muihin mahdollisesti läheisiin ja lahkon ulkopuolisiin ihmisiin jäisivät mahdollisimman rajallisiksi."
Joulua ei vietetä, koska joulu on pakanallinen juhla. Jeesus ei ole syntynyt 25. joulukuuta, se on voittamattoman auringonjumalan juhla.
Syntymäpäivien vietosta ei ole raamatussa juuri mainintoja ja Jeesus käski pitää asettamansa juhlan (happamattoman leivän ), jota hän vietti opetuslastensa kanssa ennen kuolemaansa pääsiäisenä.
Myös nykyinen kristinuskon pääsiäinen on irrotettu alkuperäisestä juutalaisten pääsiäisestä, siksi todistajien viettämä muistonvietto ei osu samaan muun pääsisäisen kanssa vaan yleensä ennen sitä.
"Minkä takia Jehovan todistaja poistuu pöydästä, jos hänelle kerrotaan vaihtoehtoisista tavoista ajatella?"
Vaikea sanoa miksi joku on poistunut pöydästä. Voisi ehkä kysyä tässä kohtaa että miksi katsot oikeudeksesi hyökätä toisen vakaumusta vastaan?
Teetkö niin kaikkien uskovaisten kohdalla vai ovatko todistajat ainoita joihin kohdistat vihasi?
"Miksiköhän Uskontojen uhrit ry saa huomaansa suurimmaksi osaksi henkisesti repaleisia ja hyljättyjä Jehovan todistajia? "
Koska todistajat eivät toimi tässä asiassa rakkaudellisesti. Tosin tämä on yleinen ilmiö ihmisten keskuudessa, ja jos sinä hyökkäät toistuvasti todistajia vastaan, et olel kovin rakkaudellinen itsekään.
"Kaikkein sadistisimmat ihmiset lähipiirissäni on Jehovan todistajia, he ovat tunnekylmiä ja rakkaudettomia, kun kohtaavat erilaisuutta. Kaikki hempeily on silkkaa kulissia! "
Puhut joko täyttä potaskaa tai sitten olet karttamisen kohteena. Jälkimmäisessä asiassa on tietysti ymmärrettävää että koet asian niin kuin koet. Mikäli karttamisesi johtuu pääasiassa siitä, ettet kykene olemaan hyökkäämättä todistajien vakaumusta vastaan, se on aika normaalia. Kohtaat saman ilmiön elämässä missä asiassa tahansa.
Jos taas ensimmäinen vaihtoehto pitää paikkansa, niin tiedoksesi että vihakirjoitukset ovat tapetilla asialla ja valtion johtoa myöten on todettu ettei sananvapauden nojalla voi päästellä suustaan mitä tahansa. Myös sinä voit päätyä kirjoituksistasi vastuuseen.
"Toivon, ettei kukaan rassukka elämänsä epätoivoisella hetkellä hairahdu tutustumaan Jehovantodistajien empatiakyvyttömään ja kieroutuneeseen elämäntapaan, jossa ihmisellä ei ole väliä. Vain ristiriitaisella ja epämääräisellä vartiotornilla, jota he kutsuvat jumalakseen, on väliä. "
Millä tavalla Jehovan todistajat ovat kieroutuneita?
Missä sanotaan että Vartiotorni on jumala? - Gepardinho
"Missä sanotaan että Vartiotorni on jumala?"
Ainakin siihen tulee suhtautua kuten Jumalaan. Muuten käy kylmät.
Meille kerrotaan 2. Kuningasten kirjan 2:23, 24:ssä, että muuan nuorisojoukko pilkkasi Jumalan profeettaa: ”Tule ylös, kaljupää, tule ylös, kaljupää!” Vastaukseksi Elisa ”kirosi – – heidät Herran nimeen. Silloin tuli metsästä kaksi karhua ja raateli neljäkymmentä kaksi poikaa kuoliaaksi.” Tuollaiset syyriankarhut saattoivat olla raivokkaita, kun ne yllätettiin tai kun niiden poikaset näyttivät olevan uhattuna (2. Samuelin kirja 17:8; Sananlaskut 17:12; 28:15). Jumala käytti noita eläimiä pannakseen jumalallisen oikeuden täytäntöön niitä vastaan, jotka röyhkeästi halveksivat hänen edustajaansa ja siten Jehovaa itseään. -Vartiotorni 92 1/11 - saakohan käyttää?
saako todistaja käyttä nettiä-siinäpä kysymys taas pohdittavaksi ;D
näkyy kuitenkin virallisia nettisivujakin olevan--mitähän varten?
http://www.jw-media.org/- 8
saa nähdä milloin vartiotornirompun mukana aletaan toimittaa "vastuullisen kristityn" selainlisäosa joka päästää vain järjestön sivuille :p
- Heh heh hee
Hauskoja nämä jotkut aloitukset: Saako Jt:ja ,Kielletäänkö Jt:lta jne,,.
- GebaDille
Voihan ne hauskoilta kuulostaakin, mutta on niille täysin selvä syy. Jehovan todistajat eivät saa tehdä kaikkia ns. normaaleja asioita, kuten viettää synttäreitä, vastaanottaa verensiirtoa, äänestää, osallistua yhteiseen asioista huolehtimiseen (jota politiikaksikin kutsutaan), esittää tai edes lukea kritiikkiä uskonnostaan (vaikka se olisi perusteltua), eivätkä he saa käydä muiden uskontojen tilaisuuksissa. Näin muutamia asioita mainitakseni.
- Ihailenkaunistanaist
GebaDille kirjoitti:
Voihan ne hauskoilta kuulostaakin, mutta on niille täysin selvä syy. Jehovan todistajat eivät saa tehdä kaikkia ns. normaaleja asioita, kuten viettää synttäreitä, vastaanottaa verensiirtoa, äänestää, osallistua yhteiseen asioista huolehtimiseen (jota politiikaksikin kutsutaan), esittää tai edes lukea kritiikkiä uskonnostaan (vaikka se olisi perusteltua), eivätkä he saa käydä muiden uskontojen tilaisuuksissa. Näin muutamia asioita mainitakseni.
Ei nuo olekkaan mitään normaaleja asioita jos kerran on uskova ja haluaa noudattaa Jumalan tahtoa. Politikoiko Jeesus tai hänen seuraajansa? Ei!
Raamatussa mainitaan vain kahdet syntymäpäivät. Kummatkin olivat rikkaiden sikailujuhlia. Toisessa Kuninkaan tytär halusi jonkun pään vadille tuotuna syntymäpäivälahjaksi. Normaali työläinen ei moiseen kulutusjuhlaan ja sikailuun osallistunut. Verensiirto ja äänestäminen on omassa harkinnassa. Siitä syystä ei eroteta. Ja jos oma uskonto on täysin tyydyttävä niin miksi sitä pitäisi alkaa kritisoimaan tai miksi laukkomaan muiden uskontokuntien tilaisuuksissa. Eihän niin tee muutkaan uskontokunnat muulloin kuin silloin kun haetaan jotain parempaa kuin oma uskonnollinen ryhmä on, tai urkkimismielessä. Jehovat eivät alennu kumpaankaan arveluttavaan puuhaan.
- kaiken nähnyt
Jt saavat käyttää nettiä kunhan eivät jää siitä kiini.Paikalla ei saa olla kahta tai kolmea todistajaa ja nimenomaan Jt:jaa.
- ei ymmärrä
Paikalla ei saa olla kahta tai kolmea todistajaa
Miksi?
- En minäkään
Brooklynin määräys ja tarkoittaa ettei enää saa kysellä.
- Ihailenkaunistanaist
Näitä valheita täällä näkyy riittävän. Ainoastaan on varoitettu netin liiallisesta käytöstä johtuvaan riippuvuussuhteeseen. Jotkut perheet kieltävät lapsiltaan tai valvovat sen käyttöä, netissä olevan pornon tai väkivallalla mässäilyn vuoksi. Mikä onkin aivan oikein. Niin tulisi muidenkin tehdä.
- ex. JT-tutkija
"Olen siinä uskossa, että Jehovan todistajia kehoitetaan olemaan käyttämättä internettiä. Internetistähän voi löytyä materiaalia, joka saattaa laittaa jotkut yksilöt miettimään ja herättämään itsenäisiä ajatuksia. "
Nuorilla todistajilla on kylläkin ihan facebook - profiilit. Kyllä ne siis nettiä käyttävät. AInakin sähköposita ja verkkopankkia. On helppoa pitää yhteyttä "ystäviin", kun niitä nyt kuitenkin on paljon. Potentiaalisti kaikki muut todistajat ovat "ystäviä". Tuossa yhdellä todistajalla on pitkälle yli 300 "ystävää" facebookissa. - tööt.tööt.
Arvoisa nimimerkki "ex.Jt-tutkija."Sinulla on kovin erikoinen usko internettiin.Mistä ihmeestä kuvittelet mitä itsekukin lukee ko.Sivustoilta?Kyllä ihmisillä itsenäisiä ajatuksia olla saa ja pitääkin asioita päättäessä olla.Älä sitten ala tätä kirjoitustani vääntelemään.Missä ihmeessä sanotaan,että ei saa käyttää sähköpostia.Mikä estää sinuakin kirjoittelemasta.Toivon,ettet loukkaannu,mutta olet kyllä tosiaikaisen tiedon suhteen pahasti jäljessä.Se on taas jokaisen ihmisen omalla vastuulla mitä internettiin kirjoittelee.Tämä on sitten yleisellä tasolla.Sinnehän kirjoittelevat muutkin kuin JT:t.Pankkiasiat ovat sellaisia,jotka "vaivaiset ihmiset "hoitavat tietokoneella.Oletko muuten käynyt kokouksissa?Rohkenen epäillä.Ei internetin käyttö ole mikään "tapu"aihe josta ei kokouksessa voisi puhua.Miksi aina nuoria epäillään joka ainoasta asiasta?Kyllä tietokonetta käytetään näin yhteenvetona.
- tööt.tööt.
Tekemällä tehtyjä ihmeellisiä näkemyksiä.Pöydästä poistuminen.Syitä voi olla monia.Eturauhasvaivat,vatsan toiminta yleensä.Siis ei ole esim.seurapiirirakko.Ja jos asia sinua oikein kovin vaivaa voit toki kysyä kahden kesken poistujalta,miksi hän poistui pöydästä.Netistä vielä.Ennen pelättiin "kännykän"vievän ihmiset syvään rappion tilaan.Nyt vanhat"mummelit"rapisuttavat kännykkää sillä nopeudella,että harva nuorempi kykenee samaan.Tämä taas tällä erää.Nukkumaan ja uusia aiheita pohtimaan.
- ohili
Jehovan todistajat käyttävät uusimpien tietojen mukaan maailmanlaajuista verkostoa tietojensa käsittelyyn. Tämä saattaa tietysti aiheuttaa hämmennystä muissa uskontokunnissa.
- kirjodet
Tässä palstalla kysytään mm."kuinka moni JT.poistuu pöydästä kun hänelle kerrotaan vaihtoehtoisista tavoista ajatella?".(Ajatus aiheesta.)Olen istunut pöydässä eräässä suvun tilaisuudessa.Olimme kumpikin "ajatusmaailman ääripäätä",jos käyttäisin tällaista ilmaisua.Ei meillä ollut minkäänlaista sellaista ongelmaa,että kummankaan olisi tarvinnut poistua pöydästä.Tiesimme toistemme "ideologian".Ei ollut tarvetta alkaa väittelemään.Miksi pilaamaan asiallista tilaisuutta.Kyselimme mitä sukulaisille kuuluu j.n.e.Internetistähän tässä pitäisi nyt keskustella.Tieto poistaa myös internettiin liittyviä harhaluuloja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897