Breivik ei kannattanut demokratiaa, tappoi oman maansa kansalaisia ja uskoi Islamin ottavan ylivallan. Tavallisia työväestöä, joka pitää yhteiskuntaa pystyssä hän suorastaan halveksi. Itse hän eli rajusti velaksi ja muiden tuella.
Nyt julkisuudessa on selvästi yritetty yhdistää PS:n maahanmuutto linjoja tähän henkilöön (mm. Soinin "vaikenemista" kun ei heti vastaa kyselyihin lomallaan on yritetty tulkita väärin). Todellisuudessa näillä ei voisi olla vähempää tekemistä keskenään. Valtaapitävien ohjauksessa ja eliitin omistuksessa oleva media on pyrkinyt selvästi kääntämään tilannetta PS:ää vastaan. Sillä että PS arvostelee maahanmuutto ja pakolaispolitiikkaa, ei ole mitään tekemistä näiden hirmutekojen kanssa.
PS on vahva demokratian puolustaja, koska juuri se sai monia ihmisiä liikkeelle ja äänestysprosentit nousuun. PS:n etu on äänestäjien äänestäminen, kun taas joillekin elitistisille puolueille on etu heikko äänestysprosentti. Pahinta riistoa on ulkomaalaisten tuominen pimeään työhön ja siten myös kantaväestön oikeuksien polkeminen. Juuri tällainen politiikka ruokkii ääripäitä ja juuri siihen PS on yrittänyt puuttua. Uskaltaisin väittää, että myös hallituksen harjoittama EU politiikka ruokkii ääriliikkeitä, koska se on unohtanut oman kansansa edun.
Breivikiä käytetty PS:ää vastaan?
11
<50
Vastaukset
- bkpv
´´tappoi oman maansa kansalaisia ja uskoi Islamin ottavan ylivallan.´´
eli toisin sanoen hän oli täysi kusipää!!!
http://www.youtube.com/watch?v=8XVTKxCjAtE - temppuilija
PS on kuin painekattilan paineventtiili. Tukkikaa se ja koko kattila räjähtää. Näin minä tämän meidän kotimaisen poliittisen kartan näen.
- Jussuf (se sama)
Missä ajattelit sen räjäyttää? Onko Eduskuntatalon edusta sopiva paikka vai ajattelitko Presidentinlinnaa?
- näin nähtävä
Soini on yhtä syytön kuin se kerrallinen hevonen niihin pörssikeinotteluihin.
- 33445532sd
tääkin sataa persujen laariin kun lehdistö yrittää tehdä persuista syyllisiä.Kyllä jokainen osaa ajatella omilla aivoillaan.
- 20
Totta kai tällä lyödään Persuja. Osin aiheetta, osin aiheesta. Persujen joukossa on sitäkin porukkaa joka täälläkin ensin julisti että tätä se monikulttuurisuus teettää, jos sitä ei pysäytetä ja sitten kun kävikin selville että tappaja olikin muu kuin muslimi niin virsi muuttui muotoon maahanmuutto pitää pysäyttää tai näin tulee tapahtumaan uudestaan. Leipäänsä EI VOI sydä yhtä aikaa kummastakin päästä.
Jos on irvokasta se että nyt tragedian varjolla riekutaan Persuja vastaan on aivan yhtä irvokasta kuin se että selvästikkään se "maahan muutto kriittisin" taho vaikutti yhtä tunteettoman psykoottiselta kuin Breiviik, ei yhtä ainoan INHIMILLISTÄ kommenttia asian tiimoilta (luettavissa tältäkin palstalta)
"Breiviki on paha, mutta..." - VÄÄRIN ei muttia, ei selityksi, ei uskottavaa normaalia reaktiota asiaan, ainoastaan huoli siitä miten tämä ehkä heijastuu heihin itseensä. Paskastihan se heistuu tuolla käytöksellä ja asentella.
Koko maailma ei pyöri Persujen ympärillä ellet te itse sitä niin yritä pyörittää, mutta silloin on hyväksyttävä niin hyvä kuin pahakin mikä siinä mukana tulee - Avoimuuden puolesta
Norjan tradegian populistinen hyödyntäminen kotoisessa politikoinnissa on uhrien ihmisyyttä kunnioittavan silmissä mahdollisimman moraalitonta. Maahanmuuttokriittinen nettikirjoittelu voi olla "aluskasvillisuutta" Breivikin tekoihin mutta itse hän liipasimesta veti. Yhteiskunnallisen keskustelun rajaaminen sillä perusteella että se saattaisi aiheuttaa negatiivisia tuntemuksia joitain henkilöitä kohtaan johtaisi aika kattavien tabujen rakentamiseen. Viittaan tässä esimerkiksi keskusteluun perheväkivallasta ja suomalaismiehistä. Myös tällaista keskustelua tarvitaan. Varsinainen kiihotus kansanryhmää vastaan on perustellusti kriminalisoitu. Tunne siitä ettei keskustelua sallita voi vahvistaa Breivikin kaltaisten paranoidista mielenmaailmaa yhtä lailla. Demokraattisessa yhteiskunnassa keskustellaan, argumentoidaan, ollaan jyrkästikin eri mieltä mutta annetaan viime kädessä äänestäjien päättää mihin suuntaan laiva kulkee.
- Jussuf (se sama)
Hyvä pointti. Suomessa vain nettikeskustelu on sillä lailla kehittymätöntä että keskustelussa puututaan vain enimmäkseen keskustelijan henkilöön, ja itse asia jää sivuseikaksi.
Myös erilaiset ryhmät joita toistuvasti parjataan voivat kokea tämänlaisen "keskustelun" ahdistavana. Lapset ja nuoret saattavat ottaa tosissaan nuo väitteet valkoisen rodun paremmuudesta ja vammaisten, eläkeläisten ja maahanmuuttajien huonoudesta, joka sitten näkyy koulujen pihoilla kiusaamisena ja väkivaltana. Näistä muita kiusaavista lapsista kasvaa sitten uusia Anderseja.
- se siitä.......
- kldjalkdf
Hyvä kuva, mutta hakusanaksi olisi voinut laittaa "media norja" ja tulos olisi ollut vähintään sama.
- Mielipuolista?
Vaikuttaa siltä, että Anders Behring Breivikin 'Manifest' kuuluu jokaisen itseään kunnioittavan toimittajan kirjahyllyyn - siitä sitä ammennettavaa löytyy, kun ääriliikeitä aletaan kivittämään ja - VARSINKIN - perussuomalaisia lokeroidaan?
YLE'n A-studio antoi esimakua?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904