Miksi valtapuolueet haluaa tänne muslimeja?

Persun äänestäjä

Työvoimapula ei mielestäni käy selityksestä, koska 10-henkisestä perheestä hyvällä tuurilla 1 käy töissä ja loput on yhteiskunnan elättejä. Onhan se ihmeellistä, että miksi tällaista kannatetaan ja edistetään. Koko työvoimapula, jos sitä edes on, on väkisellä ajettu läpi, koska suomalaiset on monesti pakotettu jäämään ennenaikaiselle eläkkeelle. Suurimpana kantona kaskessa on tietysti EU, joka pakottaa Suomen islamien positiiviseen syrjintään. Rajallisten resurssien vallitessa jostain on pakko vastaavasti luopua. Suomi saa itse päättää alkuperäisten suomalaisten kohtelusta, joten sieltähän ne rahat otetaan, jotta EU:n normit voidaan täyttää. Mielestäni se jos mikä on mielipuolista. Ajatelkaapa kuinka paljon suomalaisia syrjäytyy ja kuolee nälkään sen seurauksena!

Ja miksi esim. Tanskan rajatarkistusten kiristäminen on heti tulkittu syrjiväksi jotakin tiettyä ihmisryhmää vastaan? Eikö se koske yhtä lailla kaikkia?

Ja miksi kerjäyskielto tulkitaan samoin tiettyjä ihmisryhmiä syrjiväksi? Eikö kielto koske kaikkia? Niin minä sen ainakin ymmärrän, että kielto koskee myös suomalaisia.

10

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin se menee

      Siksi koska valtaapitävä eliitti haluaa, että me olemme rasisteja ja vihaamme toinen toisiamme, silloin valtaapitävillä on siunatta rauha säätää lakeja omaksi edukseen ja taloudelliseksi siunauksekseen, eikä kansa huomaa mitää, kun on vittuuntunut muualta tulleisiin yhteiskunnan elätteihin ja raiskaajiin.

      • Ehkä myös

        Kantasuomalaisten alistamisesta on kyse, sitä ei voi millään toisin perustella.


    • ttuplai

      MIksi kukaan haluaisi auttaa syrjäytynyttä suomalaista - siis jos itsellä menee riittävän lujaa? Rationaalisempaa olisi pyrkiä karkoittamaan jo olemassaoleva pohjasakka perustuen esim. älykkyystestiin ja bruttopalkkaan. Mä en ymmärrä miten tämä syrjisi mitään ihmisryhmää, koska älykkäitä on kaikissa pituusluokissa ja palkka riippuu ihan vaan itestä.

    • lisäävät eripuraa

      Ja sitä nämä norsunluutorniin piiloutuneet siat haluavatkin. Hajoita ja hallitse.

    • jjjfffsdfs

      Haluavat vain varmistaa valta asemansa hamuamalla lisää äänestäjiä ulkomailta. Poliitikoilla on vain lyhyen aikavälin suunnitelmat, ei heitä juurikaan kiinnosta miltä suomi/eurooppa näyttää esimerkiksi 30 tai 50 vuoden kuluttua. Seuraavat vaalit kiiltävät vain silmissä

    • niinpä niiiin

      Samoja sa monia muita asioita saa ihmetellä.

    • rahaa ahneille

      Toive halvasta työvoimasta olisi yrityksille herkkua. Mikäs puolue se onkaan yrittäjien suosiossa?

      • sosialistic kokoomus

        Ei ainakaan KOKOOMUS!!!! vain hullu YRITTÄJÄ äänestää kokoomusta ,jollei
        omista paperitehdasta tai yms


    • eversio

      Koska he ovat saatanan riivaamia tuholaisia jotka haluavat tuhota vallitsevan kulttuurin ja yhteiskunnan. Mitään muuta selitystä ei voi olla tyhmyyden ja typeryyden lisäksi.

    • Näin se Menee?

      Nykykultuuri antaa liikaa etuja työväelle. Nyt voimissaan oleva, toisen maailmansodan rahoittajakopla, petaa tietä tulevaisuuden työömarkkinoille, joissa palkka on nälkäpalkka, ja valtiot yritysten omaisuutta.

      www.profit-over-life.org

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe