Sosiallidemokraattinen ideologinen kasvatus aloitetaan leireillä jo 11 vuoden ikäisestä lähtien (vrt. pioneerien leirit).
Sosiaalidemokratian keskustalaistuminen sai alkunsa saksalaisen sosialistin Eduard Bernsteinin revisionismiksi kutsutusta ajattelusta, jonka mukaan kapitalismista sosialismiin siirtymiseen ei tarvita vallankumousta ja yhteiskunnallinen uudistustyö voi muutenkin tapahtua täysin porvarillisen valtion laillisissa puitteissa.
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue siirtyi keskustavasemmistoon vuoden 1918 sisällissodan jälkeen, kun puolueen vallankumousta kannattanut tai siihen mukaan lähtenyt johto vangittiin tai pakeni maasta. Varsinkin Väinö Tannerin rooli oli tässä prosessissa keskeinen. Sittemmin SDP:n enemmistö on ollut parlamentarismin kannalla ja väkivaltaista vallankumousta vastaan.
Onko EU:iin tulossa vallankumous?
Sosiaalidemokraattinen kasvatus
lapsesta lähtien
1
<50
Vastaukset
- Gulaggi
Sosiaalidemokraateilla on mainio yhteiskuntasuunnitelma. Se on lisäksi kansainvälinen. Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan, Saksan ym. demarit ovat samoilla leireillä jo nuorina ja poliitiseen eliittiin nousevat aina edellisen eliitin lapset. He tuntevat toisensa jo vuosikymmenien takaa.
Murhaiskulla saattaa olla kauaskantoisia seurauksia sananvapauteen, median kirjoituksiin, internetin käyttöön, aselakeihin ja poliisien valvonnan kiristymiseen.
Samaan aikaan mamutusta varmasti kiihdytetään äärimmilleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920