Breivik kehuu sotapelejä oivaksi harjoitukseksi veritöihin
STT
Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik harjoitteli veritöitään varten muun muassa tietokonepeleillä. Manifestinsa päiväkirjaosiossa Breivik kertoo alun perin pitäneensä vain rooli- ja fantasiapeleistä, mutta ihastuneensa myöhemmin Modern Warfare 2 -sotapeliin. Peli on Breivikin mukaan ”paras markkinoilla oleva sotilassimulaatio”.
Breivikin mukaan Modern Warfare tarjoaa hyvää harjoitusta silloin kun oikea ampuminen ei ole mahdollista.
– Ampumaharjoittelu tuottaa tietyissä maissa suuria vaikeuksia. Siksi kannattaa vaikkapa lähteä lomalle maahan, jossa harjoittelu on mahdollista, tai liittyä ampumaseuraan. Call of Duty- tai Modern Warfare -pelien pelaaminen on hyvä vaihtoehto, mutta punapistetähtäimellä varustetun oikean rynnäkkökiväärin käyttö on syytä opetella, Breivik neuvoo.
Breivik piti myös World of Warcraft -verkkopelistä, jota hän pitää paitsi oivana rentoutumismuotona, myös kätevänä tapana naamioida pitkät vetäytymiset yksinäisyyteen ja matkat ulkomaille. World of Warcraftin himopelaajien kun tiedetään uppotuvan peliin päiväkausiksi ja käyvän ulkomailla tapaamassa pelikavereita.
Breivikillä oli kaksi hahmoa WoW:ssa, kummatkin maageja. Hän pelasi Silvermoon- ja Frostmane-palvelimilla. Kummankin maagin nimi oli Conservatism.
EI ÄÄRIOIKEISTOLAINEN TAI ÄÄRIKRISTITTY VAAN NETTIPELIPSYKOOSI
4
<50
Vastaukset
- Jeesus On Herra
Määrittele minulle käsite "Kristitty". Kristitty on henkilö, joka uskoo (= seuraa ja toteuttaa) Raamattuun. Toisinsanoen Breivikillä ei ole mitään tekemistä "Kristityn" kanssa. Koko sana "Kristitty" on käännetty valheelliseksi maalliseksi uskonnolliseksi ja kulttuurilliseksi henkilöksi. Nykyään sana "uskovainen" vois korjata ongelman.
- uskovainenä
''we may just find out that this was the ultimate False Flag operation.''
Heti oltiin reagoitu tällaiseen hömppään ja havaittu se bluffiksi. Mitä siis on tehty tähän päivään mennessä. Pidätetty mies joka on tunnustanut. Yhtään pidätyskuvaa ei ole esitetty ja joku jopa sanoi nähneensä lehdestä että mies pidätettiin kotoonsa. Olkaa myös varmoja että miehestä tullaan näyttämään vain sitä nuoruuden kuvaa ja hänestä tehdään lehdistössä ikooni. False flageihin eli lavastettuihin tekoihin kuluu myös spekulointi kaiken karvaisilla teorioilla aivan kuin kansa ajattelisi muka noin ja teolle siten annetaan jopa siunaus. Mutta kuinka kansa voisi kannattaa sen omien lastensa tappamista. AIVAN SAIRASTA mutta tämä onkin provokatio tai trolli jolla saadaan ihmiset ärsyyntymään. Joko uskotte että niin Palme, Lindh ja Estonia olivat samanlaisia trolleja ja joista minä jo niin kaukaa asioita seuranneena voin sanoakin jotain, vaikka täällä sanomiseni pannaan leikiksi. Oma asianne uskotte tai ette.
'' Nykyään sana "uskovainen" vois korjata ongelman.'' - us kovainenä
Mitä minun pitäisi olla uskomatta tässä jutussa? Sitäkö ettei ketään ammuttu saarella oikeasti eikä kukaan kuollut pommiräjähdyksessä. Pommiräjähdys ainakin on aito. Tapahtuiko se paskapommilla (apulanta) on eri asia. Kyllähän videosta näkee, että ihmisten veritahrat naamassa on lacastettuja. Kuka tälläisen hömpän takana on??
http://www.youtube.com/watch?v=v2VaS54zJVE&feature=player_embedded#at=81 - insidejob
> Mitä minun pitäisi olla uskomatta tässä jutussa?
Kuinka niin? Kyllä Breivik murhaaja oli, mutta ei kristitty eikä mikään "äärioikeistolainen". Breivikin profiilia oltiin muuteltu homomyönteisestä
anti-kristillisestä konservatiivi kristilliseksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10018373
Muutenkin one guy supposedly did all this ? Comon. Pommit väsäilee ja räjäyttelee, sitten ajelee parissa minuutissa saarelle ja surmaa siellä? Ha Ha Ha.
Nyt ollaan aseita kieltämässä, kohta maanviljelyä, sitten saaria, sitten kauppakeskuksia, sitten kielletään hengittäminen. Insidejob!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931