Hyvä ja paha

Hyvä ja paha ovat kuin dominoketjun palasia. Kun
yksi palanen kaatuu, kaatuvat myös muut. Paha
kaataa hyvän, ja hyvä kaataa pahan. Paha asia on
sellainen, jonka koemme itsellemme pahaksi. Hyvä
päinvastoin sellainen, jota pidämme itsellemme
hyvänä, joko vain omaksi hyväksi taikka
yhteiseksi hyväksi, joka jonkin ajan kuluessa
kuitenkin koituu myös omaksi hyväksi.

Itse lainaan hyvän ja pahan keskinäiselle
vuorovaikutuksille nimeä "syy seuraus suhde -
kausaliteetti" jossa jokaiselle maailmassa
tapahtuvalle asialle on asiaa edeltävä syy, jonka
seurauksesta vasta seuraamus on mahdollinen, joka
taas vastaavasti mahdollistaa uuden syyn
seuraavalle seuraamukselle eri valintatekijöiden
kautta. Valintatekijöitä maailmassa on miljoonia.
Joka hetki nähdään itsessämme sekä hyvän että
pahan asian keskinäisiä valinta suhteita, joko
juuri käynnissä olevia taikka sellaisia, jotka
ovat jo aikoinaan vaikuttaneet meihin.
Esimerkiksi jos olen saanut ikävän näköisen arven
muinoin pelatessani jalkapalloa niin tämä on
aikoinaan tapahtunut seuraamus jollekin syylle ja
tästä on vastaavasti muodostunut syy mainita
siitä tekstissäni (eli tässä ja nyt). Olisin myös
voinut valita aikoinani toisin ja jättää
menemättä kyseisiin jalkapalloharjoituksiin.
Tällöin olisin tosin välttänyt epäedullisen
valinnan johdosta johtuneen seuraamuksen. Yleensä
pyrimme valitsemaan oikeita - itsellemme hyviä
valintoja - joko pitkällä taikka lyhyellä
tähtäimellä muodostuvat itsellemme hyviksi. Tähän
perustuu, ei vain ihmisen vaan koko maailman
kehitys.

Ihmisellä on myös kyky vertailla asioita
keskenään ja valita sen mukaan. Esimerkiksi
silloin kun menin jalkapalloharjoituksiin, tiesin
mahdolliset seuraamuksen valinnalleni ja tiesin
että voin kaatuessani saada vammoja itseeni,
mutta pidin kyseistä asiaa lievempänä pahana kuin
sitä, että olisin päästänyt kuntoni rapistumaan.
Sama voidaan todeta muidenkin asioiden parissa.
Esimerkiksi luonnollinen valinta eri fysiikan
lakien mukaan. Taikka luonnonvalinta esimerkiksi
eläimillä parittelukumppania valittaessa.
Jokainen samaan rotuun, vastakkaiseen sukupuoleen
kuuluva yksilö ajaisi tietysti saman asian ja
jälkeläiset olisivat mahdollisia, mutta kuitenkin
jokainen pyrkii täydelliseen valitaan elämässään.
Tämän seurauksesta valintana on täydellisin
mahdollinen yksilö paritteluun vaikka muutkin
mahdollisuudet olisivat mahdollisia kohtalon
asettamien rajojen puitteissa. Toisin sanoin
kohtalon merkityksellä valintaan tarkoitan sitä,
että paras mahdollinen valinta tehdään
aluekohtaisesti ja sen mukaan mihin itsellä on
parhaat mahdollisuudet, eikä parempaa valintaa
lähdetä hakemaan toiselta puolelta maapalloa.

Tähän teoriaan nojaten "seurauksen syyhyn" eivät
ole syyllisiä ne / he, jotka ovat kehityksen
vaiheessa (seuraus) eli tässä ja nyt vaan
syyllisiä epäedulliseen kehitykseen ovat ne / he
jotka ovat aikoinaan luoneet syyn epäedulliselle
kehitykselle ja sen suunnalle (- eli historiassa
tapahtuneet tekijät taikka valinnan tehneet
henkilöt / asiat "esim. fysiikan lait määräävät
tapahtumia"). Ilman epäedullista valintaa eli
syytä (pahan) asian kehitykselle ei olisi pahaa
asiaa edes olemassa. Toisin sanoin, jos
maailmassa tapahtuu jotakin niin sille on yleensä
syy joka löytyy historiasta. Historia määrää
tulevaisuuden sekä hyvässä että pahassa. Pahaa
asiaa ei sellaisenaan
ole vaan luomme itse itsellemme pahoja asioita
sen mukaan mitä olemme oppineen pitämään
itsellemme pahoina asioina. Luomme siis itse
historiamme tulevaisuudesta ja tämä tarkoittaa
sitä, että kun tunnemme historiamme tarpeeksi
hyvin, voimme itse luoda tulevaa taikka toisin
sanoin voimme nähdä tulevaisuutta sellaisenaan
kuin se suudella todennäköisyydellä on.
Tulevaisuus on käsissämme, luomme sen itse
historian päälle niin hyvässä kuin pahassa, mutta
taaskin kohtalon puitteissa.

Jos opimme syy seuraus suhteen riittävän hyvin
niin tällöin on myös mahdollista nähdä menneeseen
sekä tavallisissa luonnon ilmiöissä, että
tarkasteltaessa eri henkilöitä. Näistä asioista
voimme muodostaa jonkinlaisen historiallisen
kuvauksen vaikka emme itse asiassa tietäisikään,
että onko asia todellisuudessaan niin mennyt.
Jokaisella ihmisellä on kyky hahmottaa eri
henkilöistä näkemyksiä siitä, minkälainen
historia on tarkasteltavalla henkilöllä. Tämän
edellytyksenä tietystikin vaaditaan, että saamme
asioista riittävästi havaintoja ja tietoa, jotta
voimme muodostaa kokonaiskuvan näistä niin
sanotuista havaintopisteistä. Useisiin
samantyyppisiin havaintoihin perustuvista
tilastollisista keskiarvo todennäköisyyksistä
voimme verrata suurinta todennäköisyyttä sille,
mihin ryhmään tämä tarkasteltava asia / henkilö
näistä "keskiarvo tilastoista" todennäköisesti
kuuluu. Muodostamme itse nämä vertailun kohteen
omien kokemustemme perusteella. Näihin
kokemuksiimme vertaamme jokaista vastaantulevaa
henkilöä taikka asiaa ja tämän mukaan
luokittelemme hänet / asian hyvien taikka pahojen
ihmisten / asioiden sarjaan.

Jokaisen ihmisen historia on lähtenyt liikkeelle
syntymästä. Syyllisiä tähän ovat vanhempamme ja
me olemme vanhempiemme seuraamuksia. Herää vain
filosofis-historiallinen kysymys, mistä
seuraamuksien Dominoketju lähti aikoinaan
liikkeelle? En tiedä pitäisikö itkeä vaiko
nauraa, mutta tuota asiaa olen pohtinut jo kauan.
En tiedä pitääkö minun kiittää vaiko vihata
vanhempiani, että jouduin tähän soppaan mukaan,
mutta täällä olen silti pohtimassa syitä
olemassaolooni ja luomassa teoriaa pahuuden ja
hyvyyden taistelusta keskenään. Se on se syy ja
seuraus suhde joka määrää kaiken maailmassa, jopa
sen että olen olemassa, mutta mikä määrää sen,
että maailma olemassa sellaisenaan kuin se on?

Nyt on helppo huomata, että historian tutkiminen
on yhtä utopistista, kuin tulevaisuudenkin
selvitteleminen. Molemmat ovat yhtä mahdollisia
ja yhtä epätodellisia selvitettäväksi. Emme voi
saavuttaa historiasta tarkkaa kokonaiskuvaa,
mutta emme voi myöskään kirjoittaa tulevaisuutta
aivan sellaisenaan kuin se on - emme edes pysty
tarkasti määrittelemään historian ja tulevan raja-
aluetta. Emme pysty edes nykyhetkestä
muodostamaan tarkkaa kokonaiskuvaa vaikka se
onkin aivan käsillämme nyt ja aina Onkohan
nykyhetkeä edes olemassa? Joka tapauksessa
historian tutkiminen on kääntäen samanlaista kuin
tulevaisuudenkin hahmottaminen, paitsi että
tulevaisuuden selvittelemisessä käytetään
historian luomia todennäköisyyksiä työkaluina
selviteltäessä mahdollista tulevaisuuden kulkua.
Tulevaisuuden kulkua emme voi tosin selvittää
aivan yhtä tarkoin metodein kuin historiaa, koska
tulevaisuus on päätöksistämme kiinni ja siitä
miten meistä riippumattomat kohtalonoikut
määräävät kehitystä maailmassa, esimerkiksi
meteoriitit yms.

Joka tapauksessa ihmisen tulevaisuuteen kuuluvat
jatkossakin ne samat ratkomattomat ongelmat kuin
aina ennenkin. Elämä on pohdintaa hyvän taikka
pahan valinnan tekemiseksi.
681387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Ja minä kun olen käsittänyt, että uskovaisten
mielestä pahaa on kaikki mikä tuntuu hyvältä.
Sellaiset asiat, kuten seksi ja viina esimerkiksi.

Äänestä
  • Mutta väärin käytettynä ne sitä ovat. Seksi
    avioliitossa on todella hieno asia kaukana
    synnistä. Samoin viina OIKEIN käytettynä ei ole
    syntiä. Viinasta ei ole soveliasta humaltua,
    seksiä ei ennen avioliittoa sanoo Raamattu.
    Outoja uskovia sinä olet tavannut tai sitten et
    ole niitä oikein ymmärtänyt.

    Äänestä

  • Nyt yleistät.

    Tai sitten provosoit.

    Kaikki hallitsemattomat addiktiot voivat tehdä
    ihmisen ennenpitkää ihmisen sairaaksi tai
    onnettomaksi, vaikka hän olisi saanut perin
    uskonnottoman kotikasvatuksen ja pysynyt kaukana
    uskonnoista koko ikänsä. Vapaa "rakkauselämä" ei
    ehkä aina vaaranna terveyttä, mutta sillä on
    kyllä taipumus vaarantaa läheiset ihmissuhteet,
    jos niitä on päässyt syntymään. Tietysti
    moniarvoisessa yhteiskunnassa (jossa uskonto ei
    ole ainoa moraalin valvoja) henkilöllä on
    mahdollisuus valita, haluaako hän olla "vapaa",
    vai arvostaako hän enemmän kiinteitä suhteita
    (parisuhde, perhe). Tällöin hän ei tietenkään
    voi syyttää uskontoa, jos valittu elämäntapa ei
    tuotakaan tyydytystä.

    Yhteisöjen pyrkimys ohjata jäsentensä
    käyttäytymistä ja valintoja pysyy. Jollei olisi
    uskontoja, joilla on yleensä osa näistä
    tehtävistä "moraalin" säätelyn alalla, tehtävän
    hoitaisivat muut tahot. Jopa virallisesti täysin
    uskonnottomilla valtioilla on ollut "moraalinsa":
    suhtautumisensa sukupuoliseen käyttäytymiseen,
    nautintoaineisiin, viihteeseen jne.
    Rikollisjärjestöilläkin on "moraalinsa"!

    Täydellistä valinnanvapautta ja individualismia
    ei ole! Näin väitän minä, jota joku täällä
    kerran epäili anarkistiksi...

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Nyt yleistät.

    Nyt oli onni että möhläilin näppikseni kanssa,
    juuri vastaavaa olin kirjoittamassa
    liiallisuudesta kaikessa. samaa mieltä hertan
    kanssa.

    Äänestä

  • Paitsi, että en ole uskovainen. (Jos nyt niin
    luulit)

    - Sori -

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Nyt yleistät.

    Tai sitten provosoit.

    Kaikki hallitsemattomat addiktiot voivat tehdä
    ihmisen ennenpitkää ihmisen sairaaksi tai
    onnettomaksi, vaikka hän olisi saanut perin
    uskonnottoman kotikasvatuksen ja pysynyt kaukana
    uskonnoista koko ikänsä. Vapaa "rakkauselämä" ei
    ehkä aina vaaranna terveyttä, mutta sillä on
    kyllä taipumus vaarantaa läheiset ihmissuhteet,
    jos niitä on päässyt syntymään. Tietysti
    moniarvoisessa yhteiskunnassa (jossa uskonto ei
    ole ainoa moraalin valvoja) henkilöllä on
    mahdollisuus valita, haluaako hän olla "vapaa",
    vai arvostaako hän enemmän kiinteitä suhteita
    (parisuhde, perhe). Tällöin hän ei tietenkään
    voi syyttää uskontoa, jos valittu elämäntapa ei
    tuotakaan tyydytystä.

    Yhteisöjen pyrkimys ohjata jäsentensä
    käyttäytymistä ja valintoja pysyy. Jollei olisi
    uskontoja, joilla on yleensä osa näistä
    tehtävistä "moraalin" säätelyn alalla, tehtävän
    hoitaisivat muut tahot. Jopa virallisesti täysin
    uskonnottomilla valtioilla on ollut "moraalinsa":
    suhtautumisensa sukupuoliseen käyttäytymiseen,
    nautintoaineisiin, viihteeseen jne.
    Rikollisjärjestöilläkin on "moraalinsa"!

    Täydellistä valinnanvapautta ja individualismia
    ei ole! Näin väitän minä, jota joku täällä
    kerran epäili anarkistiksi...

    ..etten ole erimieltä kirjoituksesi kanssa, mutta miksi hyökkäät Äijää vastaan? En näe teidän mielipiteissänne mitään erityisen suurta ristiriitaa.

    En myöskään yhdy Rashaverakin näkemykseen, että Äijän mielipiteet olisivat olleet jotenkin liioiteltuja.

    " Kaikki hallitsemattomat addiktiot voivat tehdä
    ihmisen ennenpitkää ihmisen sairaaksi..."

    Niin, myös addiktio Jeesukseen kuuluu tuohon samaan sarjaan.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Jippii, myönnät siis Jeesuksen.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Jippii, myönnät siis Jeesuksen.

    Myönnän, että Jeesus on monelle jumala. Myönnän,
    että Saatana on monelle jumala. Myönnän, että
    puuhun maalatut ikonit ovat monille jumalia.
    Myönnän, että Allah on monelle jumala. Myönnän
    paljon asioita.

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    ..etten ole erimieltä kirjoituksesi kanssa, mutta miksi hyökkäät Äijää vastaan? En näe teidän mielipiteissänne mitään erityisen suurta ristiriitaa.

    En myöskään yhdy Rashaverakin näkemykseen, että Äijän mielipiteet olisivat olleet jotenkin liioiteltuja.

    ...enkö vain tarttunut Pakana(M):n hihaan?

    Nyt kävi kyllä virhearviointi, äijä-85:den teksti
    on aivan asiallinen ja itse olen monessakin
    suhteessa samaa mieltä hänen kirjoitukssaan
    esiintyvistä asioista, tämän siitä saa kun lukee
    enemmän vastauksia kuin itse aihetta.
    Työtapaturma, kiitoksia Hiidelle oikaisusta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    " Kaikki hallitsemattomat addiktiot voivat tehdä
    ihmisen ennenpitkää ihmisen sairaaksi..."

    Niin, myös addiktio Jeesukseen kuuluu tuohon samaan sarjaan.

    Usko Jeesukseen tekee vapaaksi, eikös addiktio
    vie juuri tätä vapautta pois.

    Äänestä

  • *Jagr* kirjoitti:

    Usko Jeesukseen tekee vapaaksi, eikös addiktio
    vie juuri tätä vapautta pois.

    En tajunnut. Esim. Kaizu on addiktoitunut
    Jeesukseen, senhän näkee jokainen.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Myönnän, että Jeesus on monelle jumala. Myönnän,
    että Saatana on monelle jumala. Myönnän, että
    puuhun maalatut ikonit ovat monille jumalia.
    Myönnän, että Allah on monelle jumala. Myönnän
    paljon asioita.

    Kunpa vielä myöntäisit sen, että Totuus voittaa!

    Äänestä

  • Rashaverak kirjoitti:

    Nyt kävi kyllä virhearviointi, äijä-85:den teksti
    on aivan asiallinen ja itse olen monessakin
    suhteessa samaa mieltä hänen kirjoitukssaan
    esiintyvistä asioista, tämän siitä saa kun lukee
    enemmän vastauksia kuin itse aihetta.
    Työtapaturma, kiitoksia Hiidelle oikaisusta.

    Ole hyvä vaan, Rashaverak!

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    ...enkö vain tarttunut Pakana(M):n hihaan?

    Häh..??

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Kunpa vielä myöntäisit sen, että Totuus voittaa!

    Sitä, voittaako totuus vai ei, ei voi kukaan
    myöntää tai kieltää. Emmehän näe tulevaisuuteen.
    Lopulta häviäjiä ovat sekä häviävät, että
    voittajat. Elämä maapallollla loppuu paljon ennen
    auringon sammumista.

    Mitä tulee kristinuskoon, niin toki pidän
    todennäköisenä, että totuus voittaa. Ihmisten usko
    (länsimaissa) kristinuskoon on laskenyut erittäin
    paljon. Kirkostaeronneiden määrä Suomessa on
    lisääntynyt koko ajan.

    Pidän erittäin mahdollisena, että tutkijat saavat
    selvitettyä kristinuskon syntyä enemmän ja
    enemmän. Viimeistään silloin, kun/jos Vatikaanin
    arkistot annetaan puolueettomien tutkijoiden
    käsiin, on odottavissa uutta tietoa. Jo nyt
    tiedetään (siis tutkijat tietävät) tarpeeksi
    todistaakseen kristinuskossa olevan liikaa
    väärennettyjä opin-/historiankohtia.

    Asioista on jo nyt olemassa paljon tietoa alan
    tutkijoilla. Asioista on iso määrä kirjoja ja
    nettiartikkeleja, jostain syystä vain suomen
    kielisiä julkaisuja ei ole nimeksikään. Aivan
    varmasti niitä kuitenkin ilmestyy lähivuosina.

    Sillä vauhdilla, mikä on kirkkojen arvovallan
    romahdus ollut viimeisen sadan vuoden aikana, jos
    vauhti ei laannu, suurin osa kirkon jäsenistä
    jättää kirkon tulevaisuudessa.

    Jeesus on ihmisten sydämissä, eikä missään
    kirkkojen opeissa. Vaikka tuhat arkistoa
    avattaisiin, ei Jeesus poistu ihmisten sydämistä.
    Jeesus ehkä haluaa tarkoituksella tuhota
    vatikaanin harhavallan, jolle ei ole Jumalan
    siunausta. Ei paavi ole mitenkään Jumalan
    sijainen maan päällä. Katolisen kirkon jäsenistä
    pelastuvat kaikki Jeesukseen uskovat, niin kuin
    muistakin ihmisistä.

    Tiedolle on siis turha rakentaa, koska Jumalan
    tyhmyys on ihmisen viisautta korkeampaa.

    Kristittyjä tulee joka päivä eniten uusista
    ihmisryhmistä lisää. Oliko se peräti 70 000
    sielua/päivä, tai viikko. Viikko tuntuu liian
    hitaalta Jumalan suunnitelmalle, näin lopun
    aikoina.

    Tiedolle ei ole turha rakentaa. Jos tietää jonkun
    opettevan asian olevan toisin kuin tietää asian
    olevan, siihen ei voi uskoa.

    Olet ennenkin antanut suuria lukuja siitä,
    paljonko kristinusko saa käännynnäisiä. On
    kuitenkin tosi asia, että islam on maailman
    nopeimmin leviävä uskonto. Joka vuosi
    islamilaisten määrä lisääntyy enemmän kuin
    kristittyjen. Ja kyseessä ei siis ole
    islamilaisetn sikiävyys, vaan käännynnäisyys.

    Suurimmasta osasta sydämiä Jeesus poistuisi siinä
    vaiheessa, kun ihmiset tulisivat vakuuttuneeksi,
    että mitään Jeesusta ei koskaan elänytkään.

    Anna Jeesukselle aikaa näyttää olemassaolonsa.
    Minulla on kokemus, siitä, että en uskonut.
    Myöhemmin pyysin Häntä syntejäni katuen tulemaan
    sydämeeni ja jonkin ajan päästä alkoikin
    tapahtumaan.

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Häh..??

    Siis olin kyllä vastaavinani Pakana(M):lle, en
    sinulle.

    Äänestä

Hieno kirjoitus, todella! Objektiivinen ja realistinen tapasi suhtautua elämän perimmäisiin kysymyksiin on ihailtava. Tuot näille sivuille juuri sitä mitä täällä eniten kaivataan; itselleen rehellisen ihmisen asennetta maailmaan.

Näkemyksesi kausaliteetista, sattumasta, hyvän ja pahan suhteellisuudesta, sekä valinnoista, on juuri niitä perusasioita joiden ympärillä koko olemassaolo ja elämä pyörii.

Tällä forumilla on monenmoista kirjoittajaa, jotka kyllä osaavat itsekin tulkita näitä asioita,(humanistit) mutta kun tunteellisuus hallitsee, eivät voi mitenkään myöntää, että ne elämän realiteetit jotka maailmaa pyörittävät, koskee myös ihmistä.

Jatka edelleen analyyttisia pohdintojasi, niitä on mukava lukea.

Äänestä
  • Nyt petti ymmärrys sekä alkuperäisellä
    kirjoittajalla että sen tulkitsijalla.

    Jos aloitetaan Äijästä, niin syy-seuraussuhteen
    näin ketjuttaminen dominoteoriaksi johtaa
    determinismiin, jota hän kyllä myös
    explisiittisesti kauppasi. Minusta se ei ole
    realistinen tulkinta maailmasta. On selvää, että
    asiat tietyllä tavalla johtuvat aina jostakin
    mutta 'sattuma' on aina se joka ratkaisee.
    Esimerkiksi vanhempasi ovat tehneet lukemattoman
    paljon enemmän valintoja, jotka eivät ole
    johtaneet sinun syntymiseesi ja tehdessään
    jonkilaisen sarjan valintoja sinun
    aikaansaamiseksi, ne eivät ole aina olleet
    tietoisia mutta ei myöskään mistään
    kohtalonomaisesta pakosta syntyneitä.

    En ymmärrä ollenkaan kauppaamaasi hyvän ja pahan
    kausaliteettiteoria. Johtuuko hyvä aina pahasta
    ja paha hyvästä vai päinvastoin vaiko ihan
    sekaisin siten, että valitessa on ostettava sekä
    hyvä että paha? Itse olen taipuvainen kahteen
    viimeiseen tulkintaan, niistä ensimmäiseen
    kaikista voimakkaimmin. Hyvä synnyttää hyvää,
    paha pahaa. Jalkapalloesimerkissä on kyse
    viimeisestä vaihtoehdossa, mutta minua toisaalta
    häiritsee se, että näet valinnnan liian helppona
    nakkina, ikäänkuin kaikki seuraukset olisivat
    aina deterministisesti tunnettuja, toisaalta se,
    että näet ne aina itsekkyydestä lähteviksi.

    Minusta ihmisen valinnat ovat huomattavan enemmän
    tässä ja nyt, en ole koskaan mieltänyt historian
    merkitystä niin kuin useimmat viisaat ihmiset.
    Minusta historiasta on vaikea oppia, koska
    valintatilanne ei enää ole sama, ainoa opetus on
    se, että hyvien valintojen taustalla on aina
    ollut pyyteetön, humanistinen pyrkimys hyvään ja
    reaaliteetteihin tyytyminen ei koskaan ole
    johtanut mihinkään. Pahantekijät ovat tietysti
    saaneet pahaa aikaan mutta aina tuhonneet myös
    itsensä.

    Sitten tämä toinen tohelo, joka vielä tulkitsi
    Äijän sanomiset oman näkemyksensä tukijaksi,
    vaikka se ei minusta sitä ollut kuten ei
    aiempikaan Äijän kirjoitus rasismista. Elämässä
    ei ole 'reaaliteetteja', deterministisiä mustia,
    pahoja aukkoja, jotka olisi hyväksyttävä,
    niinkuin tämä elitisti haluaa uskoa. Kaikki on
    ihmisen tekeleitä, tuloksia ihmisten valinnoista,
    jotka voidaan minä päivänä tahansa muuttaa, jos
    niin halutaan. Huumekierre on katkaistavissa,
    köyhistä on mahdollisuus pitää huolta,
    maahanmuuttajia on mahdollista asuttaa Suomeen
    kevyesti pari miljoonaa, lapsia on mahdollisuus
    rakastaa ja hoitaa niin, etteivät ne tapa
    toisiaan saksilla eikä pyssyillä ja niin
    edelleen. Kaikki tämä on mahdollista, jos
    tunteellisia humanisteja vain riittää. Se ei
    vaadi kuin fasististen
    pahuudenkannattajarealistien eliminoimista.

    Siihen onkin sitten panostettava.

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Nyt petti ymmärrys sekä alkuperäisellä

    Neiti hyvä! tekstisi loppuhuipennus oli kuin naisten rauhanmarssin kylteistä. Et kai ole plagioinut.

    Ihan viimeinen virsi oli kyllä pelottava. Hui!
    Sanoitko tosiaan "eliminoitava". Sehän on tappamista. Kristitty suuri humoristi..äs..humanisti. Kuinka sinä nyt noin..?

    Harvoin (en koskaan aiemmin) minä kopioin mitään
    tälle palstalle, mutta nyt en malta olla sitä
    tekemättä. Kas näin, suoraan tiedepalstalta
    uunituoretta:

    "Scheisshund
    Hiisi 01.06.2001 klo 23.34

    Tämä maa on MEIDÄN! Tajuatko paskaläjä?
    Tämän maan ovat rakentaneet sukupolvien saatossa
    ME, valkoiset suomalaiset.

    Tämän maan puolesta ovat isämme ja esi-isämme
    palelleet, nähneet nälkää, ja kaatuneet
    lukuisilla taistelukentillä. MEIDÄN isämme!
    Tajuatko paskaläjä?

    Tämä maa on MEIDÄN, isiltämme saatu perintömaa.

    Tämä maa kuuluu MEILLE, jotka jatkamme isiemme
    työtä antaaksemme sen seuraaville sukupolville.
    Tajuatko paskaläjä?

    Sinukaltaisiasi paskaläjiä en viitsisi ryhtyä
    edes karkoittamaan maasta pois. Marssittaisin
    talvella Lappiin, pistäisin sähköaidan taa ja
    antaisin paleltua kuoliaaksi. Muutaman kaltaisesi
    paskaläjän säästäisin polttamaan kaatopaikalla
    raadot. Sen jälkeen ampuisin heidät samaan
    läjään.

    Tajuatko paskaläjä, että edellä kerrottu
    tapahtuma on ennustus."

    Että silleen se vesihiisi sihisee kun silmä
    välttää. Lukekaa itse otsikon Rasistiset tuotteet
    ostoboikottiin! alla ellei viestiä ole jo
    poistettu.

    Eliminointi on poistamista, esimerkiksi yhden
    tuntemattoman poistaminen yhtälöstä. Se ei pidä
    sisällään mitään väkivaltaista, toisin kuin sinun
    pieni uhkauksesi Sohvin (jolle vastaus oli)
    likvidoinnista lappalaisella keskitysleirillä.

    Nyt on minun jo myönnettävä, että paskaa
    tapahtuu. Ainakin silloin, kun paska on paikalla.

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Nyt petti ymmärrys sekä alkuperäisellä
    kirjoittajalla että sen tulkitsijalla.

    Jos aloitetaan Äijästä, niin syy-seuraussuhteen
    näin ketjuttaminen dominoteoriaksi johtaa
    determinismiin, jota hän kyllä myös
    explisiittisesti kauppasi. Minusta se ei ole
    realistinen tulkinta maailmasta. On selvää, että
    asiat tietyllä tavalla johtuvat aina jostakin
    mutta 'sattuma' on aina se joka ratkaisee.
    Esimerkiksi vanhempasi ovat tehneet lukemattoman
    paljon enemmän valintoja, jotka eivät ole
    johtaneet sinun syntymiseesi ja tehdessään
    jonkilaisen sarjan valintoja sinun
    aikaansaamiseksi, ne eivät ole aina olleet
    tietoisia mutta ei myöskään mistään
    kohtalonomaisesta pakosta syntyneitä.

    En ymmärrä ollenkaan kauppaamaasi hyvän ja pahan
    kausaliteettiteoria. Johtuuko hyvä aina pahasta
    ja paha hyvästä vai päinvastoin vaiko ihan
    sekaisin siten, että valitessa on ostettava sekä
    hyvä että paha? Itse olen taipuvainen kahteen
    viimeiseen tulkintaan, niistä ensimmäiseen
    kaikista voimakkaimmin. Hyvä synnyttää hyvää,
    paha pahaa. Jalkapalloesimerkissä on kyse
    viimeisestä vaihtoehdossa, mutta minua toisaalta
    häiritsee se, että näet valinnnan liian helppona
    nakkina, ikäänkuin kaikki seuraukset olisivat
    aina deterministisesti tunnettuja, toisaalta se,
    että näet ne aina itsekkyydestä lähteviksi.

    Minusta ihmisen valinnat ovat huomattavan enemmän
    tässä ja nyt, en ole koskaan mieltänyt historian
    merkitystä niin kuin useimmat viisaat ihmiset.
    Minusta historiasta on vaikea oppia, koska
    valintatilanne ei enää ole sama, ainoa opetus on
    se, että hyvien valintojen taustalla on aina
    ollut pyyteetön, humanistinen pyrkimys hyvään ja
    reaaliteetteihin tyytyminen ei koskaan ole
    johtanut mihinkään. Pahantekijät ovat tietysti
    saaneet pahaa aikaan mutta aina tuhonneet myös
    itsensä.

    Sitten tämä toinen tohelo, joka vielä tulkitsi
    Äijän sanomiset oman näkemyksensä tukijaksi,
    vaikka se ei minusta sitä ollut kuten ei
    aiempikaan Äijän kirjoitus rasismista. Elämässä
    ei ole 'reaaliteetteja', deterministisiä mustia,
    pahoja aukkoja, jotka olisi hyväksyttävä,
    niinkuin tämä elitisti haluaa uskoa. Kaikki on
    ihmisen tekeleitä, tuloksia ihmisten valinnoista,
    jotka voidaan minä päivänä tahansa muuttaa, jos
    niin halutaan. Huumekierre on katkaistavissa,
    köyhistä on mahdollisuus pitää huolta,
    maahanmuuttajia on mahdollista asuttaa Suomeen
    kevyesti pari miljoonaa, lapsia on mahdollisuus
    rakastaa ja hoitaa niin, etteivät ne tapa
    toisiaan saksilla eikä pyssyillä ja niin
    edelleen. Kaikki tämä on mahdollista, jos
    tunteellisia humanisteja vain riittää. Se ei
    vaadi kuin fasististen
    pahuudenkannattajarealistien eliminoimista.

    Siihen onkin sitten panostettava.

    Onneksi näin baarista tullessani törmäsin
    nimimerkkiisi, olen ollut huolissani ehdinkö
    tavoittaa sinut ennen kaukomatkaasi.

    En ole vielä lukenut päivän keskusteluaiheita,
    mutta olen kovin murheellinen siitä, että
    rasismisi on tunkeutunut tähän palstaan. Joskus
    viime syksynä yksi tämän tapainen viesti
    lähetettiin, eikä se saanut yhtäkään vastausta,
    mutta nyt keskustelu käy kiivaana. En jaksa
    ymmärtää mistä tämän kaltainen asennoitumiseen
    johtuu, kuinka arvot ovat muuttuneet näin
    kivikoviksi joidenkin nuorten keskuudessa. Olen
    lähes raivona lukenut noita kommenttia, ja
    haluaisin kirjoittaa siitä, miten kansojen
    vuorovaikutus on edistänyt meidänkin
    sivilisaatiota. Eristyneinä muiden kulttuurien
    vaikutuksesta miten he kuvittelevat Suomen
    kehittyneen? Mutta, tuntuu yhtä hyödyttömältä
    näiden nationalistien kanssa keskustelu kuin
    kiivaampien fundamentalistiuskovaisten kanssa,
    yhtä vähän näihin minkäänlaiset perustelut
    vaikuttavat.

    Toivotan sinulle oikein hyvää matkaa. Olisi kyllä
    jännä nähdä miten ne kiinan nettikahvilat toimii,
    yritä edes jokunen viesti lähettää.

    Hyvää helluntaita kaikille: jo ei hellaa
    helluntaina, niin eipä polta näppiään koko kesänä.

    Jätit kertomatta millaista kieltä sohvi käytti kahdessa edellisessä viestissä joista toiseen minä vastasin.

    Sohvin tekstissä joka toinen sana oli PASKA. Siksi käytin yhtä törkeää kieltä kuin hänkin.

    Kun olet noin ahkera poika levittelemään toisten kirjoituksia täällä, niin laitappa myös sohvin törkykirjoitukset tänne jotta muutkin näkee.

    Eli käykääpä katsomassa toisetkin!

    Edelliseen vielä lisäten haluan muistuttaa, että kuulun niihin kirjoittajiin täällä, jotka kaikkein eniten ovat huudelleet asiallisen kirjoittelun perään.

    Jatkuvat haukkumiset ja epäasiallisuudet joita joutuu lukemaan päivästä toiseen johtaa siihen, että alkaa antaa samalla mitalla takaisin, joskus niillekin jotka eivät ole epäasiallisuuteen syyllistyneet.

    Metsä vastaa niin kuin sille huudetaan

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Jätit kertomatta millaista kieltä sohvi käytti kahdessa edellisessä viestissä joista toiseen minä vastasin.

    Sohvin tekstissä joka toinen sana oli PASKA. Siksi käytin yhtä törkeää kieltä kuin hänkin.

    Kun olet noin ahkera poika levittelemään toisten kirjoituksia täällä, niin laitappa myös sohvin törkykirjoitukset tänne jotta muutkin näkee.

    Eli käykääpä katsomassa toisetkin!

    Asiallisuus on sinusta kaukana sekä tällä
    palstalla että siellä tieteissä. Lopeta
    kirjoittamasta mokomaa nationalistista rasistista
    paskaa, niin voit päästä jopa keskustelun alkuun
    jonkun itseäsi viisaamman kanssa. Ala-arvoinen
    suhtautuminen toisiin ihmisiin ei parane
    tippakaan sillä, että on
    kirjoittavinaan 'asiallista' tekstiä.

    Sohvin paskajuttu oli vastaus
    kirjoitukseesi 'Shit happens' ja käytti paska-
    sanaa tehokeinona taistelussa tätä paskan
    tapahtumista vastaan.

    Paska ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi.

    Äänestä

  • Arethusa kirjoitti:

    Onneksi näin baarista tullessani törmäsin
    nimimerkkiisi, olen ollut huolissani ehdinkö
    tavoittaa sinut ennen kaukomatkaasi.

    En ole vielä lukenut päivän keskusteluaiheita,
    mutta olen kovin murheellinen siitä, että
    rasismisi on tunkeutunut tähän palstaan. Joskus
    viime syksynä yksi tämän tapainen viesti
    lähetettiin, eikä se saanut yhtäkään vastausta,
    mutta nyt keskustelu käy kiivaana. En jaksa
    ymmärtää mistä tämän kaltainen asennoitumiseen
    johtuu, kuinka arvot ovat muuttuneet näin
    kivikoviksi joidenkin nuorten keskuudessa. Olen
    lähes raivona lukenut noita kommenttia, ja
    haluaisin kirjoittaa siitä, miten kansojen
    vuorovaikutus on edistänyt meidänkin
    sivilisaatiota. Eristyneinä muiden kulttuurien
    vaikutuksesta miten he kuvittelevat Suomen
    kehittyneen? Mutta, tuntuu yhtä hyödyttömältä
    näiden nationalistien kanssa keskustelu kuin
    kiivaampien fundamentalistiuskovaisten kanssa,
    yhtä vähän näihin minkäänlaiset perustelut
    vaikuttavat.

    Toivotan sinulle oikein hyvää matkaa. Olisi kyllä
    jännä nähdä miten ne kiinan nettikahvilat toimii,
    yritä edes jokunen viesti lähettää.

    Hyvää helluntaita kaikille: jo ei hellaa
    helluntaina, niin eipä polta näppiään koko kesänä.

    Kiitoksia tervehdyksestäsi, se lämmittää mieltä
    tämän kaiken hirvityksen keskellä.

    Olen miettinyt pääni puhki, miten tämän
    vihamielisen, jopa laittoman kirjoittelun naisia,
    homoja ja ei-arjalaisia kohtaan saisi loppumaan.
    Tämä pakana on varsinainen mielipuoli riehuja,
    joka vääntelee ja kääntelee sudestakin isoäidin.
    En ole mokomaa ennen nähnyt, varsinainen
    mytomaanikin on. On joltain pikkunilkiltä menneet
    pasmat pahasti nutturalle, ihan puistattaa.
    Satuin eilen sinne tiedepalstalle täällä olleen
    puffauksen (pakanan oma?) vuoksi ja äänenpainot
    ovat siellä todella vielä astettava kovempia.
    Vaikka spekulaatiot ovat ihan lapsellisia ja
    turhia, on minun turhautuneena todettava, että
    yhtäläisyys Golfingeriin, joka härskillä
    sairaalla pelehtimisellään raivostutti viisaat
    ihmiset mersupalstalla suunniltaan, on
    hämmästyttävä.

    Mutta mutta, minäpä unohdan nämä riekoilut
    vähäksi aikaa ja lähden tutustumaan
    todelliseen 'multikulttuuriin', kun samaa
    kieltäkin on satoja sortteja. Taidanpa tuoda
    terrakotta-armeijan tuliasiksi, niin on vähän
    mitä panna vastaan sitten.

    Hyvää helluntaita ja juhannustakin itsellesi!

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Asiallisuus on sinusta kaukana sekä tällä
    palstalla että siellä tieteissä. Lopeta
    kirjoittamasta mokomaa nationalistista rasistista
    paskaa, niin voit päästä jopa keskustelun alkuun
    jonkun itseäsi viisaamman kanssa. Ala-arvoinen
    suhtautuminen toisiin ihmisiin ei parane
    tippakaan sillä, että on
    kirjoittavinaan 'asiallista' tekstiä.

    Sohvin paskajuttu oli vastaus
    kirjoitukseesi 'Shit happens' ja käytti paska-
    sanaa tehokeinona taistelussa tätä paskan
    tapahtumista vastaan.

    Paska ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi.

    Ja se oli asiallinen kirjoitus. Pelkkää realismia.

    Kyseisen pääotsikon "Rasistiset tuotteet
    ostoboikottiin" tms. alla käydyssä keskustelussa
    sovinnaisuuden ylittävät tekstit eivät ole
    Pakana(M):n, vaan muiden pakanoiden tekemiä.
    Tiedän tarkalleen missä menee "laillisen"
    mielipiteen ja "laittoman" mielipiteen raja.

    Muutenkin vähän väliä minua syytellään asioista
    mitä en ole tehnyt. Minua on syytetty siitä, että
    olisin passittamassa uskovia jonnekin, mm.
    Israeliin. Ei pidä paikkaansa. Minä en ole
    vihjaissutkaan mistään karkoituksista,
    pakkotoimista tai ylipäätään mistään toimista
    uskovia kohtaan. Kirjoitukset ovat muiden
    henkilöiden tekemiä. Samoin, en ole vihjaissutkaan
    minkään sorttisista toimista, edes henkisistä,
    erirotuisia, tai minkäänlaisia ihmisiä kohtaan.
    Kyseisellä palstalla jokainen kirjoitus, jossa
    kiihotetaan jotain ihmisryhmää vastaan, on jonkun
    muun kuin minun kirjoittamani. Siksi toivoisin,
    että minun tililleni ei laitettaisi tekoja, joita
    en ole tehnyt. Nytkin voi käydä niin, että joku
    lukee Oplevin kirjoituksen, ja ei edes käy itse
    lukemassa kyseisiä tekstejä. Silloin hän jää
    siihen uskoon, että Oplev puhuu totta, ja
    Pakana(M) kirjoittelee laittomia herjoja.

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Asiallisuus on sinusta kaukana sekä tällä
    palstalla että siellä tieteissä. Lopeta
    kirjoittamasta mokomaa nationalistista rasistista
    paskaa, niin voit päästä jopa keskustelun alkuun
    jonkun itseäsi viisaamman kanssa. Ala-arvoinen
    suhtautuminen toisiin ihmisiin ei parane
    tippakaan sillä, että on
    kirjoittavinaan 'asiallista' tekstiä.

    Sohvin paskajuttu oli vastaus
    kirjoitukseesi 'Shit happens' ja käytti paska-
    sanaa tehokeinona taistelussa tätä paskan
    tapahtumista vastaan.

    Paska ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi.

    Näytät ryhtyneen sinäkin paskalinjalle.

    Onneksi et ole tuomari, en ainakaan usko sitä. Siihen ammattiin vaaditaan järkeä, sekä ennen kaikkea puolueettomuutta. Sinulla ei ole kumpaakaan.

    Leikit täällä kyllä tuomaria tai ainakin yleistä syyttäjää tuomalla toisten kirjoituksia esille voidaksesi niitä sitten moralisoida, muttet mainitse sanallakaan että kirjoitukseni oli vastaisku toisen henkilön, tässä tapauksessa sohvin, kirjoitukseen.
    "Tehokeinojen" käyttö näyttää olevan sinusta sallittua niille jotka ajattelevat asioista kuten sinä, muille ei.

    Kirjoitan siitä mihin uskon tai pidän terveenä. Maailmankuvani on pohjimmiltaan naturalistinen eli luonnollinen. Olen realisti ja ymmärrän elämän realiteetteja. En ole mikään idealistiperverssi kuten eräät..

    Sitä paitsi sekoitat eri henkilöiden kirjoitukset keskenään. Otsikko; Shit happens ei ollut minun.

    "Paska ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi"

    Idealistiperverssi ei muuksi muutu vaikka voissa paistaisi!

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Nyt petti ymmärrys sekä alkuperäisellä
    kirjoittajalla että sen tulkitsijalla.

    Jos aloitetaan Äijästä, niin syy-seuraussuhteen
    näin ketjuttaminen dominoteoriaksi johtaa
    determinismiin, jota hän kyllä myös
    explisiittisesti kauppasi. Minusta se ei ole
    realistinen tulkinta maailmasta. On selvää, että
    asiat tietyllä tavalla johtuvat aina jostakin
    mutta 'sattuma' on aina se joka ratkaisee.
    Esimerkiksi vanhempasi ovat tehneet lukemattoman
    paljon enemmän valintoja, jotka eivät ole
    johtaneet sinun syntymiseesi ja tehdessään
    jonkilaisen sarjan valintoja sinun
    aikaansaamiseksi, ne eivät ole aina olleet
    tietoisia mutta ei myöskään mistään
    kohtalonomaisesta pakosta syntyneitä.

    En ymmärrä ollenkaan kauppaamaasi hyvän ja pahan
    kausaliteettiteoria. Johtuuko hyvä aina pahasta
    ja paha hyvästä vai päinvastoin vaiko ihan
    sekaisin siten, että valitessa on ostettava sekä
    hyvä että paha? Itse olen taipuvainen kahteen
    viimeiseen tulkintaan, niistä ensimmäiseen
    kaikista voimakkaimmin. Hyvä synnyttää hyvää,
    paha pahaa. Jalkapalloesimerkissä on kyse
    viimeisestä vaihtoehdossa, mutta minua toisaalta
    häiritsee se, että näet valinnnan liian helppona
    nakkina, ikäänkuin kaikki seuraukset olisivat
    aina deterministisesti tunnettuja, toisaalta se,
    että näet ne aina itsekkyydestä lähteviksi.

    Minusta ihmisen valinnat ovat huomattavan enemmän
    tässä ja nyt, en ole koskaan mieltänyt historian
    merkitystä niin kuin useimmat viisaat ihmiset.
    Minusta historiasta on vaikea oppia, koska
    valintatilanne ei enää ole sama, ainoa opetus on
    se, että hyvien valintojen taustalla on aina
    ollut pyyteetön, humanistinen pyrkimys hyvään ja
    reaaliteetteihin tyytyminen ei koskaan ole
    johtanut mihinkään. Pahantekijät ovat tietysti
    saaneet pahaa aikaan mutta aina tuhonneet myös
    itsensä.

    Sitten tämä toinen tohelo, joka vielä tulkitsi
    Äijän sanomiset oman näkemyksensä tukijaksi,
    vaikka se ei minusta sitä ollut kuten ei
    aiempikaan Äijän kirjoitus rasismista. Elämässä
    ei ole 'reaaliteetteja', deterministisiä mustia,
    pahoja aukkoja, jotka olisi hyväksyttävä,
    niinkuin tämä elitisti haluaa uskoa. Kaikki on
    ihmisen tekeleitä, tuloksia ihmisten valinnoista,
    jotka voidaan minä päivänä tahansa muuttaa, jos
    niin halutaan. Huumekierre on katkaistavissa,
    köyhistä on mahdollisuus pitää huolta,
    maahanmuuttajia on mahdollista asuttaa Suomeen
    kevyesti pari miljoonaa, lapsia on mahdollisuus
    rakastaa ja hoitaa niin, etteivät ne tapa
    toisiaan saksilla eikä pyssyillä ja niin
    edelleen. Kaikki tämä on mahdollista, jos
    tunteellisia humanisteja vain riittää. Se ei
    vaadi kuin fasististen
    pahuudenkannattajarealistien eliminoimista.

    Siihen onkin sitten panostettava.

    > Jos aloitetaan Äijästä, niin syy-seuraussuhteen
    näin ketjuttaminen dominoteoriaksi johtaa
    determinismiin, jota hän kyllä myös
    explisiittisesti kauppasi.

    En väittänyt, että kaikki on ennalta määrättyä.
    Väitin, että valintamme johtavat aina siihen
    tilanteeseen johon niillä on taipumusta kääntyä
    eli valintojemme kautta syyksi, joka puolestaan
    muodostaa sellaisen seurauksen joka on kyseisissä
    oloissa mahdollinen. Toisin sanoin ihminen on
    vapaa päättämään tulevaisuudestaan ja tekee sen
    valintojensa kautta, muodostaen itsestään oman
    persoonallisuuden ja näin luoden itsestään
    eksistentialistisien olion.

    > Minusta se ei ole realistinen tulkinta
    maailmasta. On selvää, että asiat tietyllä
    tavalla johtuvat aina jostakin mutta 'sattuma' on
    aina se joka ratkaisee.

    Sattuma on aina syyn seuraus, joka johtaa
    automaattisesti tapahtumiin. Toisin sanoin
    valinnoista johtuva syy on seurauksen
    edelläkävijä, josta voimme myös käyttää nimeä
    sattuma. On esimerkiksi sattumaa, että satuin
    lukemaan kirjoituksesi, mutta sille oli kuitenkin
    syy, miksi niin pääsi käymään. Syy oli se, että
    olin aikoinani pistänyt viestin, johon sittemmin
    vastasin. Toinen merkittävä syy oli se, että
    pidän sinun teksteistäsi, joten en voinut ohittaa
    nimimerkkiäsi lukematta sen sisältöä.

    > Esimerkiksi vanhempasi ovat tehneet
    lukemattoman paljon enemmän valintoja, jotka
    eivät ole johtaneet sinun syntymiseesi ja
    tehdessään jonkinlaisen sarjan valintoja sinun
    aikaansaamiseksi, ne eivät ole aina olleet
    tietoisia mutta ei myöskään mistään
    kohtalonomaisesta pakosta syntyneitä.

    Tässä olen aivan eri mieltä kanssasi. On vain
    kohtalon ja valinnan oikku silloisten
    mahdollisten valintojen sarjassa, että vanhempani
    kohtasivat toisensa. Asia olisi voinut olla aivan
    toisin ja minä en olisi minä. Minua ei tarvitsisi
    olla olemassa sellaisenaan kuin olen. Voisin olla
    yhtä hyvin aivan jotakin muuta mitä minä olen
    sarjassani. Kuten puhuin jo valinnoista ja
    varsinkin luonnonvalinnoista niin tämä on yksi
    esimerkkitapaus siitä. Esimerkiksi vanhempani
    löysivät toisensa vain siksi, koska sattuivat
    olemaan yhtä aikaa samassa paikassa ja silloiset
    valinnallisuuden mahdollisuudet olivat 'sattuman'
    mukaan "rajatut". Ne kumosivat muut valinnat
    ympäriltään. Ehkä vain siksi, että muut valinnat
    eivät olleet miellyttäviä. Jos esimerkiksi äitini
    olisi tällä hetkellä jokin muu kuin mitä se nyt
    on niin en olisi sellainen kuin olen. Siispä,
    minun syntymääni vaikuttivat vanhempieni
    valinnat, niiden syyt ja niiden seuraukset.
    Heillä oli sama paikka, sama aika, yhteiset
    mieltymykset ja kaikkea muuta sellaista, jotka
    lopulta johtivat siihen tulokseen, jossa aika ja
    maailma ovat tällä hetkellä. (Tosin kaikki olisi
    voinut mennä toisin.)

    > En ymmärrä ollenkaan kauppaamaasi hyvän ja
    pahan kausaliteettiteoria. Johtuuko hyvä aina
    pahasta ja paha hyvästä vai päinvastoin vaiko
    ihan sekaisin siten, että valitessa on ostettava
    sekä hyvä että paha?

    Ei, vaan valinnat johtavat automaattisesti joko
    hyvään taikka pahaan. Yleensä vallinnat johtavat
    aina molempiin vain siksi, koska ihminen ei osaa
    valita niin, että se johtaisi vain ja ainoastaan
    hyvyyteen. Tähän vaikuttavat ihmisten eri
    mieltymykset ja tottumukset jotka osaltaan luovat
    sellaisia haluja, joista on pitkällä tähtäimellä
    sekä itselle että muille harmeja. Esimerkiksi
    valinta juoda alkoholia. Alkoholin juonti on
    sinällään haitallista sekä itselleen juojalle,
    että useimmiten myös muille ihmisille, mutta
    monet kuvittelevat, että siitä koituvat harmit
    ovat pienempiä kuin ne ilot jotka siitä saadaan
    irti. Yleensä valinnan tarkoituksena ei ole
    tuottaa itselleen ikävyyksiä, mutta useimmiten
    niistä kuitenkin koituu enemmän taikka vähemmän
    harmeja jos kullekin.

    > Itse olen taipuvainen kahteen viimeiseen
    tulkintaan, niistä ensimmäiseen kaikista
    voimakkaimmin. Hyvä synnyttää hyvää, paha pahaa.

    Useimmiten näin on, mutta pitkällä tähtäimellä
    kaikki kaatuu hyvästä pahaksi ja päinvastoin.
    Niinhän sanoo jo vanha sananlaskukin; Itku
    pitkästä ilosta. Tuo voitaisiin sanoa myös
    toisin; Nauru pitkästä surusta. Hyvyys ja pahuus
    ovat kuin 'sini' käyrää eli aallokkoa, jossa
    aallon harja on pahuus ja aallon pohja on hyvyys.
    Tämä on päättymätön ketju sarjaa jossa kumpikin
    kumoaa toisensa, mutta eivät silti ole
    mahdollisia ilman toisiaan. Hyvyys ja pahuus
    ikään kuin sotivat keskenään siitä kumpi on
    voitolla, mutta totuus on se että ne ovat
    keskenään tasavertaisia. Toisinsanoin aika
    juoksee tekojen ja valintojen kautta, joista
    yhdessä muodostuu hyvien ja pahojen asioiden
    aallokko eli sarja koko ihmisen elämänajaksi.
    Elämä on tosin asenne kysymys. Ihmiset nauttivat
    eri asioista, joten jokuset voivat kuvitella
    surffaavansa vain ja ainoastaan siellä aallon
    harjalla, pahojen tapahtumien päällä vaikka itse
    asiassa asiat olisivatkin vierestä katsojan
    mielestä vallan hyvin.

    > Jalkapalloesimerkissä on kyse viimeisestä
    vaihtoehdossa, mutta minua toisaalta häiritsee
    se, että näet valinnan liian helppona nakkina,
    ikään kuin kaikki seuraukset olisivat aina
    deterministisesti tunnettuja, toisaalta se, että
    näet ne aina itsekkyydestä lähteviksi.

    Ne ovat helppoja asioita, kunhan ne vain ensin
    ymmärtää. Itse en ymmärrä tuon taivaallista
    esimerkiksi musiikki-instrumenteista, vaikkakin
    niin haluaisin. Sen sijaan, tämä mistä nyt
    kerron, on minulle yhtä helppoa kuin lukisin
    kirjaa. Valinnat ovat helppoja, eikä niitä
    tarvitse sen enempää selitellä. Kuten olen jo
    sanonut, valinnoista johtuvat kaikki tapahtumat
    koko maailmankaikkeudessa ja jos sitä ei voi
    ymmärtää näinkin pitkällisen selittämisen jälkeen
    niin jossakin on vikaa.

    > Minusta ihmisen valinnat ovat huomattavan
    enemmän tässä ja nyt, en ole koskaan mieltänyt
    historian merkitystä niin kuin useimmat viisaat
    ihmiset.

    Pitää paikkaansa. Valinnat teemme tässä ja nyt,
    mutta niiden seuraukset löydämme vasta
    tulevaisuudesta. Eli se, mitä esi-isämme ovat
    aikoinaan tehneet, ovat heidän tekonsa suoraan
    verrannollisia nykypäivään. Toisin sanoin, voimme
    kai todeta ilman isompia erimielisyyksiä, että
    historian merkitys on merkittävässä asemassa
    tulevaisuuden kulkuun.

    > Minusta historiasta on vaikea oppia, koska
    valintatilanne ei enää ole sama, ainoa opetus on
    se, että hyvien valintojen taustalla on aina
    ollut pyyteetön, humanistinen pyrkimys hyvään ja
    reaaliteetteihin tyytyminen ei koskaan ole
    johtanut mihinkään.

    Mitä historiasta pitäisi oppia? Mitä
    matematiikasta pitäisi oppia? Mitä äidinkielestä
    pitäisi oppia? Ei maailmasta ei tarvitse oppia
    mitään. Riittää kunhan vain ymmärtää sen mitä eri
    asiat merkitsevät ja minkälainen vaikutus niillä
    on elämään, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Eri
    asiat 'aineet' ovat vain välineitä, eräänlaisia
    työkaluja selittää maailmassa tapahtuvia asioita.
    Ei niistä mitään tarvitse oppia. Ethän sinäkään
    tiedä sitä mitä opit matematiikasta. Matematiikka
    on vain työkalu millä voimme selittää tapahtumia
    ja maailman asioita. Sama koskee myös historiaa.
    Historialla voimme kertoa realistisesti sen, mitä
    on aikoinaan tapahtunut. Kenties voimme välttää
    niitä samoja kömmähdyksiä, mitä olemme aikoinamme
    tehneet. Emme esimerkiksi tuskin lähde enää
    koskaan ristiretkille, ellei valintamme jälleen
    johda samaan tilanteeseen. Ilman historiaa olisi
    mahdollista, että eläisimme vieläkin
    kivikautiseen tyyliin.

    Äänestä

  • Äijä -84 kirjoitti:

    emme voi kertoa oikeastaan mitään siitä, mitä on
    aikaisemmin tapahtunut. Yleensä 'historia' ei
    koske 'maailmaa', vaan ainoastaan yhden hassun
    eläinlajin toilailua täällä.

    'Riittää kunhan vain ymmärtää sen mitä eri
    asiat merkitsevät ja minkälainen vaikutus niillä
    on elämään, nykyhetkeen ja tulevaisuuteen.'

    Mitä eri asiat muka 'merkitsevät', ja minkälainen
    vaikutus niillä on 'elämään' muilla planeetoilla
    (missä 99% todennäköisyydellä myös on elämää), ja
    mikä vaikutus niillä on muiden planeettojen
    elämään, 'nykyhetkeen ja tulevaisuuteen'?
    Ja miksi joku jotakin muka 'ymmärtää'?

    Ilman maailmaa olisi mahdollista, että eläisimme
    vieläkin 'hengelliseen' tyyliin.

    Äänestä

Ä:
Hyvä ja paha ovat kuin dominoketjun palasia. Kun
yksi palanen kaatuu, kaatuvat myös muut. Paha
kaataa hyvän, ja hyvä kaataa pahan.

K:
Ei pidä paikkaansa. Pahalla ei ole mitään mahtia
hyvään.

Ä:
Paha asia on sellainen, jonka koemme itsellemme
pahaksi.

K:

Kyllä pahan voi kokea, vaikka se olisi muillekin.

Hyvä
päinvastoin sellainen, jota pidämme itsellemme
hyvänä, joko vain omaksi hyväksi taikka
yhteiseksi hyväksi, joka jonkin ajan kuluessa
kuitenkin koituu myös omaksi hyväksi.

Itse lainaan hyvän ja pahan keskinäiselle
vuorovaikutuksille nimeä "syy seuraus suhde -
kausaliteetti" jossa jokaiselle maailmassa
tapahtuvalle asialle on asiaa edeltävä syy, jonka
seurauksesta vasta seuraamus on mahdollinen, joka
taas vastaavasti mahdollistaa uuden syyn
seuraavalle seuraamukselle eri valintatekijöiden
kautta. Valintatekijöitä maailmassa on miljoonia.

K:Ei ole mitään vuorovaikutusta näillä
elementeillä. Ei ole mitään jing jang-juttuja.

Joka hetki nähdään itsessämme sekä hyvän että
pahan asian keskinäisiä valinta suhteita, joko
juuri käynnissä olevia taikka sellaisia, jotka
ovat jo aikoinaan vaikuttaneet meihin.
Esimerkiksi jos olen saanut ikävän näköisen arven
muinoin pelatessani jalkapalloa niin tämä on
aikoinaan tapahtunut seuraamus jollekin syylle ja
tästä on vastaavasti muodostunut syy mainita
siitä tekstissäni (eli tässä ja nyt). Olisin myös
voinut valita aikoinani toisin ja jättää
menemättä kyseisiin jalkapalloharjoituksiin.
Tällöin olisin tosin välttänyt epäedullisen
valinnan johdosta johtuneen seuraamuksen. Yleensä
pyrimme valitsemaan oikeita - itsellemme hyviä
valintoja - joko pitkällä taikka lyhyellä
tähtäimellä muodostuvat itsellemme hyviksi. Tähän
perustuu, ei vain ihmisen vaan koko maailman
kehitys.

K: Ilman arpia et voi selvitä. Niitä tulee aina
jonnekin - vaikkapa mieleen.

Ihmisellä on myös kyky vertailla asioita
keskenään ja valita sen mukaan. Esimerkiksi
silloin kun menin jalkapalloharjoituksiin, tiesin
mahdolliset seuraamuksen valinnalleni ja tiesin
että voin kaatuessani saada vammoja itseeni,
mutta pidin kyseistä asiaa lievempänä pahana kuin
sitä, että olisin päästänyt kuntoni rapistumaan.
Sama voidaan todeta muidenkin asioiden parissa.
Esimerkiksi luonnollinen valinta eri fysiikan
lakien mukaan. Taikka luonnonvalinta esimerkiksi
eläimillä parittelukumppania valittaessa.
Jokainen samaan rotuun, vastakkaiseen sukupuoleen
kuuluva yksilö ajaisi tietysti saman asian ja
jälkeläiset olisivat mahdollisia, mutta kuitenkin
jokainen pyrkii täydelliseen valintaan
elämässään.
Tämän seurauksesta valintana on täydellisin
mahdollinen yksilö paritteluun vaikka muutkin
mahdollisuudet olisivat mahdollisia kohtalon
asettamien rajojen puitteissa.

K:Ei aina pääse täydellisyyteen.

Toisin sanoin
kohtalon merkityksellä valintaan tarkoitan sitä,
että paras mahdollinen valinta tehdään
aluekohtaisesti ja sen mukaan mihin itsellä on
parhaat mahdollisuudet, eikä parempaa valintaa
lähdetä hakemaan toiselta puolelta maapalloa.

Tähän teoriaan nojaten "seurauksen syyhyn" eivät
ole syyllisiä ne / he, jotka ovat kehityksen
vaiheessa (seuraus) eli tässä ja nyt vaan
syyllisiä epäedulliseen kehitykseen ovat ne / he
jotka ovat aikoinaan luoneet syyn epäedulliselle
kehitykselle ja sen suunnalle (- eli historiassa
tapahtuneet tekijät taikka valinnan tehneet
henkilöt / asiat "esim. fysiikan lait määräävät
tapahtumia"). Ilman epäedullista valintaa eli
syytä (pahan) asian kehitykselle ei olisi pahaa
asiaa edes olemassa. Toisin sanoin, jos
maailmassa tapahtuu jotakin niin sille on yleensä
syy joka löytyy historiasta. Historia määrää
tulevaisuuden sekä hyvässä että pahassa.

K: Historia ei määrää mitään, vaan kertoo siitä,
mitä on tapahtunut.

Joka tapauksessa ihmisen tulevaisuuteen kuuluvat
jatkossakin ne samat ratkomattomat ongelmat kuin
aina ennenkin. Elämä on pohdintaa hyvän taikka
pahan valinnan tekemiseksi.

k:
Valitse Hyvä, valitse Jeesus, koska Hän on hyvä.
Jos et ole vielä valinnut Jeesusta, olet
automaattisesti valinnut tietoisuutesi myötä
pahan.

Äänestä
  • En voi muuta sanoa, kuin huh huh. Ei millään
    pahalla, mutta opettele edes perustelemaan
    väitteesi.

    Äänestä

  • Äijä -85 kirjoitti:

    En voi muuta sanoa, kuin huh huh. Ei millään
    pahalla, mutta opettele edes perustelemaan
    väitteesi.

    Ä:
    Hyvä ja paha ovat kuin dominoketjun palasia. Kun
    yksi palanen kaatuu, kaatuvat myös muut. Paha
    kaataa hyvän, ja hyvä kaataa pahan.

    K:
    Ei pidä paikkaansa. Pahalla ei ole mitään mahtia
    hyvään, koska Hyvä on Jumala ja paha on saatana.

    Raamatusta perustelut.

    Ä:
    Paha asia on sellainen, jonka koemme itsellemme
    pahaksi.

    K:

    Kyllä pahan voi kokea, vaikka se olisi muillekin,
    koska kaipa ihminen näkee pahan ja kärsimyksen
    vaikkapa telkusta.

    Itse lainaan hyvän ja pahan keskinäiselle
    vuorovaikutuksille nimeä "syy seuraus suhde -
    kausaliteetti" jossa jokaiselle maailmassa
    tapahtuvalle asialle on asiaa edeltävä syy, jonka
    seurauksesta vasta seuraamus on mahdollinen, joka
    taas vastaavasti mahdollistaa uuden syyn
    seuraavalle seuraamukselle eri valintatekijöiden
    kautta. Valintatekijöitä maailmassa on miljoonia.

    K:Ei ole mitään vuorovaikutusta näillä
    elementeillä. Ei ole mitään jing jang-juttuja.
    Hyvä vaikuttaa pahaan siten, että hyvä voittaa
    aina. Pahalla taas ei ole mitään vaikutusta
    hyvään.

    Tällöin olisin tosin välttänyt epäedullisen
    valinnan johdosta johtuneen seuraamuksen. Yleensä
    pyrimme valitsemaan oikeita - itsellemme hyviä
    valintoja - joko pitkällä taikka lyhyellä
    tähtäimellä muodostuvat itsellemme hyviksi. Tähän
    perustuu, ei vain ihmisen vaan koko maailman
    kehitys.

    K: Ilman arpia et voi selvitä. Niitä tulee aina
    jonnekin - vaikkapa mieleen.

    Tarvinneeko perustella?

    k:
    Valitse Hyvä, valitse Jeesus, koska Hän on hyvä.
    Jos et ole vielä valinnut Jeesusta, olet
    automaattisesti valinnut tietoisuutesi myötä
    pahan.

    Jeesus on sanonut, että joka ei Hänen kanssaan
    kokoa se hajottaa ja että joka ei ole Hänen
    puolellaan, on Häntä vastaan.

    Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä, idealisteja ja realisteja. Idealistit eivät järkisyistä mitään perusta.

    Idealisteilla on vain tunnetta, SUURTA TUNNETTA!

    Ainoastaan tätä ensimmäiseen kohtaan viitsin
    vaivautua kommentoimaan.

    "Hyvä ja paha ovat kuin dominoketjun palasia. Kun

    Raamatusta perustelut."

    No jos asia on niin, että käytämme Jumalasta
    nimeä hyvä ja Saatanasta nimeä paha niin tässä on
    herralle selvitys siitä, miten pahuus 'Saatana'
    ja hyvyys 'Jumala' taistelevat keskenään
    vallasta. Et voi kiistää, etteikö maailmassa
    olisi sekä hyviä että pahoja asioita. Itse
    asiassa ei niitä olekaan, mutta niin me sen
    kuitenkin koemme, joten sovitaan nyt niin, että
    ne ovat todellisia asioita. Sovitaan myös, että
    ne ovat lähtöisin Saatanasta ja Jumalasta.
    Itselleni kyseinen asia on aivan sama, kunhan
    tiedän miten ne systeemit toimivat. Minulle on
    myös aivan sama, tiedätkö sinä miten ne toimivat.
    Minulle riittää, kunhan itse tiedän sen miten eri
    asiat (pahat ja hyvät) vaikuttavat itseeni,
    muihin kassaihmisiini sekä lähimmäisiini. Minulle
    on yhdentekevää myös se, että tiedätkö edes
    todella sitä mistä saarnaat. Onko järkeä tehdä
    jotakin, jos ei tiedä miten kyseinen asia todella
    toimii?

    No joo, taidat olla harvinaislaatuisen tyhmä
    persoona, mutta olkoot. Turhaan kai tässä sinulle
    sönkötän, kun et kuitenkaan mitään muuta ymmärrä
    kuin suoria lainauksia Raamatusta.

    On se hyvä että sinä tiedät mitä on hyvä ja paha
    ja vaikka sanot, ettei niitä olekaan. Se
    puolestaan on kurjaa, kun minä en tiedä tästä
    mitään, vaan saan kaikki tietoni pelkästään
    Raamatusta. "Raamattuhan ei juuri mitään
    tiedäkään."

    Hyvä ja paha ovat suhteellisia.

    Esim: Antilooppi pakenee henkensä edestä pantteria joka saavuttaa saaliinsa ja tappaa tämän. Antiloopin näkökulmasta se on PAHA.

    Pantteri vie saaliinsa pennuilleen, jotka ilostuvat nähdessään emonsa tuovan heille ruokaa. Nyt ei tarvitse kuolla nälkään. Se on HYVÄ.

    Esimerkkini osoittaa ettei ole olemassa mitään absoluuttista hyvää tai pahaa. Hyvä ja paha ovat subjektiivisia käsitteitä.

    Kukaan, jonka tieto perustuu vain yhteen kirjaan,
    ei oikeastaan tiedäkään mitään. Muodostaakseen
    kokonaisvaltaisen kuvan, pitää lukea myös niitä
    kirjoja, joihin ei uskokaan. Minäkin olen lukenut
    Raamattua paljon, vaikka en usko siihen. Mitä
    enemmän olen sitä lukenut, sitä vähemmän siihen
    olen uskonut. Kun ensimmäisen kerran lapsena luin
    Raamattua, niin tokihan uskoin sen olevan totta,
    koska minulle, pienelle lapselle oli niin opetettu.

    Aivan. Tätä olen juuri koettanut tuoda ilmi tälle
    Kaizule, mutta eipä ole tainnut vielä hän sitä
    täysin ymmärtää. Itsessään tuo esimerkki ei vielä
    käy perusteluiksi sille miten pahuus ja hyvyys
    maailmassa toimivat, jos ajatellaan yksittäisen
    ihmisen ajatuksia pahuuteen ja hyvyyteen ja sen
    erilaisia toimintamalleja. Itse olen
    aikaisemmissa teksteissäni koettanut selventää
    omaa näkemystäni kyseisestä asiasta 'huom. omaa
    näkemystäni'. Jokaisella olkoot omat
    mielipiteensä asiaan. Ehkäpä tämä Herra Kaizu
    todistelee itselleen alituiseen maailmassa
    tapahtuvia yksittäisiä asioita kopioimalla suoria
    vastauksen itselleen Raamatusta.

    Itselleni ei moinen käy. En saa tarpeeksi
    haastetta itselleni, jos en joudu itse pohtimaan
    ongelmaani taikka ongelmiani maailman
    ihmeellisyyksistä. Toisekseen, kirjoista ei löydy
    kovinkaan usein vastausta kaikkiin itselleni
    esittämiin kysymyksiin, joten olen jättänyt melko
    vähälle tuon Raamatun / muiden kirjojen avulla
    asioiden todistelemisen. Tehkööt kukin sitä mihin
    parhaiten pystyy.

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Hyvä ja paha ovat suhteellisia.

    Esim: Antilooppi pakenee henkensä edestä pantteria joka saavuttaa saaliinsa ja tappaa tämän. Antiloopin näkökulmasta se on PAHA.

    Pantteri vie saaliinsa pennuilleen, jotka ilostuvat nähdessään emonsa tuovan heille ruokaa. Nyt ei tarvitse kuolla nälkään. Se on HYVÄ.

    Esimerkkini osoittaa ettei ole olemassa mitään absoluuttista hyvää tai pahaa. Hyvä ja paha ovat subjektiivisia käsitteitä.

    Varsinaisesti en ottaisi eläinkunnasta
    esimerkkejä, koskapa eläinkunnan säännöt eivät
    ole synnin lain alla.

    Ihmisillä sen sijaan voisi esimerkkinä olla esim.
    kauppatilanne, jossa toiselle myydään tuote, joka
    osoittautuu pettymykseksi (rihkamaa). Tähän on
    kuitenkin taitavat mainosmiehet tuloksista
    tietämättä pystyneet rakentamaan niin kauniin
    paketin, että ihminen harhautuu.

    Tämä harhautuminen on siis pahaa, koska
    lopputulos ei ole hyvä.

    Samalla tavalla käy elämän kanssa. Ihminen
    luulee, että asiat ovat hyvin, koska saatana sitä
    hänelle uskottelee. Hän on kuitenkin hyvää
    vauhtia menossa "onnellisena" harhautettuna
    kadotukseen, koska kukaan ei ole hänelle puhunut
    uskottavasti Jeesuksesta.

    Minä puhun nyt Jeesuksen suulla ja kysyn:
    Haluatko pelastua?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Kukaan, jonka tieto perustuu vain yhteen kirjaan,
    ei oikeastaan tiedäkään mitään. Muodostaakseen
    kokonaisvaltaisen kuvan, pitää lukea myös niitä
    kirjoja, joihin ei uskokaan. Minäkin olen lukenut
    Raamattua paljon, vaikka en usko siihen. Mitä
    enemmän olen sitä lukenut, sitä vähemmän siihen
    olen uskonut. Kun ensimmäisen kerran lapsena luin
    Raamattua, niin tokihan uskoin sen olevan totta,
    koska minulle, pienelle lapselle oli niin opetettu.

    Sanoisin, että se on jo ihme, että
    uudestisyntymättömänä yleensä pystyt sitä
    lukemaan. Minä en voinut, enkä paljon uskovien
    kanssa pystynyt kylläkään edes seurustelemaan.

    En sanut siitä mitään tolkkuakaan ja ymmärrän
    täysin, ettei heikot älyn lahjani olleet syy
    (vaikkakin voisi näinkin olettaa). Syy oli se,
    että en ollut etsimisen tilassa, jossa kuitenkin
    näkisin sinut olevan.

    En tiedä, missä tilassa Paavali oli Damaskoksen
    tiellä, mutta Jeesuksen vastustajasta tuli Hänen
    tärkein apostolinsa.

    Ei lukemiseen mitään uskoa tarvita. En minä
    hihhuleiden kanssa tykkää seurustellakaan IRL.
    Asiantuntijoiden, kuten pappien kanssa on antoisaa
    jutella, mutta vähän tietävän uskovaisen kanssa ei
    ole mitään syytä seurustella, siitä ei saa mitään.

    Tieto ei pelasta, vaan Jumalan armo. Paljon
    tietävänä ajattet varmaankin asioiden kaikkia
    puolia, paitsi sitä tärkeintä, eli
    salausalgoritmiä. Salausalgoritmi toimii tässä
    tapauksessa niin, että sinun valintasi - eli
    avain, käännetään lukkoon, jonka jälkeen Jeesus
    kääntää oven toiselta puolelta ja avaa oven.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Varsinaisesti en ottaisi eläinkunnasta
    esimerkkejä, koskapa eläinkunnan säännöt eivät
    ole synnin lain alla.

    Ihmisillä sen sijaan voisi esimerkkinä olla esim.
    kauppatilanne, jossa toiselle myydään tuote, joka
    osoittautuu pettymykseksi (rihkamaa). Tähän on
    kuitenkin taitavat mainosmiehet tuloksista
    tietämättä pystyneet rakentamaan niin kauniin
    paketin, että ihminen harhautuu.

    Tämä harhautuminen on siis pahaa, koska
    lopputulos ei ole hyvä.

    Samalla tavalla käy elämän kanssa. Ihminen
    luulee, että asiat ovat hyvin, koska saatana sitä
    hänelle uskottelee. Hän on kuitenkin hyvää
    vauhtia menossa "onnellisena" harhautettuna
    kadotukseen, koska kukaan ei ole hänelle puhunut
    uskottavasti Jeesuksesta.

    Minä puhun nyt Jeesuksen suulla ja kysyn:
    Haluatko pelastua?

    Kantasi ei ole toimiva! Sunähän jätit sen puolitiehen!

    "Ihmisillä sen sijaan voisi esimerkkinä olla esim. kauppatilanne, jossa toiselle myydään tuote, joka osoittautuu pettymykseksi (rihkama). Tähän on kuitenkin taitavat mainosmiehet tuloksista tietämättä pystyneet rakentamaan niin kauniin paketin, että ihminen harhautuu".

    Hyvän ja pahan subjektiivisuushan näkyy selvästi antamassasi esimerkissä. Rihkamaan hairahtuneelle asia on PAHA, mutta myyjälle joka sai rahat, HYVÄ.

    Äläkä puhu Jeesuksen tai kenenkään muunkaan suulla, vaan puhu omallasi! Et ole uskottava muuten! En minäkään todistele asioita sillä, mitä Muhammed, Buddha, tai joku muu on sanonut.

    Tästä päästäänkin siihen tosiasiaan, että tämän
    kauppiaan teko ei ole hyvä, koska siitä aiheutui
    pahaa. Se, että tälle kauppiaalle aiheutui hyvää,
    ei tarkoita, että teko olisi ollut hyvä.

    Väitteesi on järjetön! Teko oli hyvä kauppiaan näkökulmasta ja hyvä siis hänelle. Täsmälleen sama hyvä/paha prinsiippi kuin antamassani aiemmassa esimerkissä.

    Yritä nyt hyvä ihminen katsoa asian sivusta,
    koska hyvä ja paha sekoittuvat, kun katsot asian
    sisältä.

    Tarkoitan, että asia ei ole hyvä, jos se on
    jollekin osapuolelle paha.

    Aivan päätöntä puhetta. Jos jokin asia on
    kaikille hyvä niin se ei ole tällöin mahdollinen.
    Luonnolliset systeemit eivät vain toimi niin.
    Aina on olemassa häviäjä ja voittaja. Se on
    pakollista.

    Esimerkiksi jos on kaksi astiaa, joiden tilavuus
    on kaksi litraa. Toisessa niistä on täydet kaksi
    litraa ja toisessa on vain yksi litra. Päätetään
    kuitenkin, että tästä jossa on ne täydet kaksi
    litraa, kaadetaan tähän tyhjempään yksi litra
    jotta tyhjempi tulisi täyteen ja ennen
    täysinäinen astia vastaavasti menettäisi yhden
    litran. Tällöinhän tämä ennen täysinäinen astia
    menettäisi yhden litran, joten se ei voisi olla
    tyytyväinen lopputulokseen. Tosin, se astia, joka
    sai yhden litran lisää täyttyäkseen on
    tyytyväinen lopputulokseen.

    Miten löydät tästä vertauksesta osapuolet, jotka
    olisivat kumpikin tyytyväisiä lopputulokseen?
    Tämä vertaus on yleispätevä ja se soveltuu joka
    paikkaan. Sen voi muotoilla miljoonalla eri
    tavalla ja lopputulos on kuitenkin sama. Totuus
    on vain ja ainoastaan sama, maailmassa on vain
    häviäjiä ja voittajia ja näin on oltava koska
    jopa fysiikan lait niin määräävät. Sama toimii
    ihmistenkin välisissä kontakteissa. Usko jo. On
    vain syitä ja seurauksia, joista johtuvat häviöt
    sekä voitot.

    Ei taaskaan ihan natsannut.

    Uskomalla Jeesukseen ja syntymällä uudelleen
    ylhäältä, alat tehdä pyyteetöntä rakkauden työtä
    muiden ihmisten hyvinvoinniksi. Tällöin ei puhuta
    pahasta, vaan hyvästä.

    Luukas 3.

    10 Ihmiset kysyivät häneltä: "Mitä meidän sitten
    tulee tehdä?" 11 Hän vastasi heille: "Jolla on
    kaksi paitaa, antakoon toisen sille, jolla ei ole
    yhtään. Jolla on ruokaa, tehköön samoin." 12
    Myös publikaaneja* tuli kastettavaksi, ja he
    kysyivät Johannekselta: "Opettaja, mitä meidän
    tulee tehdä?" 13 Hän sanoi heille: "Älkää vaatiko
    enempää kuin on säädetty." 14 Sotilaatkin
    kysyivät häneltä: "Entä me, mitä meidän tulee
    tehdä?" Hän sanoi heille: "Älkää ryöstäkö älkääkä
    kiristäkö keneltäkään, vaan tyytykää palkkaanne."

    *) Publikaanit olivat tullien ja verojen
    kerääjiä, jotka palvelivat vallanpitäjiä omaksi
    edukseen.

    Mene kysymään siltä kauppiaalta ellet minua usko!
    Minkälaisen vastauksen luulisit saavasi?

    Omin sanoin, Kaizu, OMIN SANOIN!!!

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Omin sanoin, Kaizu, OMIN SANOIN!!!

    Etkö ole jo oppinut, että Kaizu on täysin
    kykenemätön älylliseen keskusteluun. Hän vain
    jeesustelee ja siteeraa Raamattua. Kai meistä
    jokainen on Raamattua lukenut. Hän selittää
    Raamattua Raamatulla. Hän todistaa Raamatun
    oikeaksi Raamatulla. Hänelle todiste Jeesuksen
    olevaisuudesta on se, että minä en usko Jeesukseen.

    Äänestä

  • Äijä -85 kirjoitti:

    Tarkoitan, että asia ei ole hyvä, jos se on
    jollekin osapuolelle paha.

    Aivan päätöntä puhetta. Jos jokin asia on
    kaikille hyvä niin se ei ole tällöin mahdollinen.
    Luonnolliset systeemit eivät vain toimi niin.
    Aina on olemassa häviäjä ja voittaja. Se on
    pakollista.

    Esimerkiksi jos on kaksi astiaa, joiden tilavuus
    on kaksi litraa. Toisessa niistä on täydet kaksi
    litraa ja toisessa on vain yksi litra. Päätetään
    kuitenkin, että tästä jossa on ne täydet kaksi
    litraa, kaadetaan tähän tyhjempään yksi litra
    jotta tyhjempi tulisi täyteen ja ennen
    täysinäinen astia vastaavasti menettäisi yhden
    litran. Tällöinhän tämä ennen täysinäinen astia
    menettäisi yhden litran, joten se ei voisi olla
    tyytyväinen lopputulokseen. Tosin, se astia, joka
    sai yhden litran lisää täyttyäkseen on
    tyytyväinen lopputulokseen.

    Miten löydät tästä vertauksesta osapuolet, jotka
    olisivat kumpikin tyytyväisiä lopputulokseen?
    Tämä vertaus on yleispätevä ja se soveltuu joka
    paikkaan. Sen voi muotoilla miljoonalla eri
    tavalla ja lopputulos on kuitenkin sama. Totuus
    on vain ja ainoastaan sama, maailmassa on vain
    häviäjiä ja voittajia ja näin on oltava koska
    jopa fysiikan lait niin määräävät. Sama toimii
    ihmistenkin välisissä kontakteissa. Usko jo. On
    vain syitä ja seurauksia, joista johtuvat häviöt
    sekä voitot.

    Mitä sitten tarkoittavat sanat symbioosi ja
    winwin-situation? Eikö hyväntekijä saa hyviä
    fiboja siitä että on saanut autettua toista?

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Niin, onhan se näinkin. Jos olen saanut saatettua
    tyttöystäväni orgasmin huipulle niin olenhan
    tietysti tyytyväinen, mutta en tiedä sitten
    päteekö tuo sinun teoriasi muissa tilanteissa.

    > Mitä sitten tarkoittavat sanat symbioosi ja
    winwin-situation?

    No ei ole kyllä hajuakaan.

    sym·bi·o·sis n., pl. sym·bi·o·ses . 1. Biology.
    A close, prolonged association between two or more
    different organisms of different species that may,
    but does not necessarily, benefit each member. 2.
    A relationship of mutual benefit or dependence.
    --sym”bi·ot“ic or sym”bi·ot“i·cal adj.
    --sym”bi·ot“i·cal·ly adv.

    Mutta, mitä symbioosi liittyy keskusteluun?

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Mene kysymään siltä kauppiaalta ellet minua usko!
    Minkälaisen vastauksen luulisit saavasi?

    Hyvä ja paha tuleekin arvioida ulkopuolisen
    tarkastajan toimesta. Arvaa kuka on ylin Tuomari
    näissä asioissa.

    Selaa alaspäin...

    Jeesus

    Äänestä

  • Hiisi kirjoitti:

    Omin sanoin, Kaizu, OMIN SANOIN!!!

    Jumalan sana tekee tehtävänsä, mihin se on
    lähetetty. Minun sanojani ei ole siunattu
    välttämättä.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Hyvä ja paha tuleekin arvioida ulkopuolisen
    tarkastajan toimesta. Arvaa kuka on ylin Tuomari
    näissä asioissa.

    Selaa alaspäin...

    Jeesus

    Vai on sinun Jeesuksesi ulkopuolinen? Sinulla on
    näköjään ihan oma teologia. Oletko ajatella
    rekisteröidä siitä itsellesi oman uskonnon?
    Tarvitset vain itsesi lisäksi 19 kannattajaa. Tai
    jos kristinuskon perusoppien mukaan olet alistanut
    vaimosi, niin 18 kpl riittänee.

    Normaali teologia kai lähtee siitä, että Jumala ja
    Jeesus edustavat hyvää, ja Saatana pahaa. Sinä
    siis asetat tuon kyseenalaiseksi. Mielenkiintoista.

    Nyt puhuttiin kahden eri ihmisen välisestä
    kaupankäyntitilanteessa, jossa kauppias voittaa
    myymällä esim. epäkelpoa tavaraa. Se on
    kauppiaalle hyvä, mutta ei sille toiselle. Hyvä
    ja paha ei siis ole katsojakohtainen vaan ylimmän
    Tuomarin arvioitavissa.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Hyvä ja paha tuleekin arvioida ulkopuolisen
    tarkastajan toimesta. Arvaa kuka on ylin Tuomari
    näissä asioissa.

    Selaa alaspäin...

    Jeesus

    Kuulehan Kaizu! Annan nyt ihan hyvällä muutaman neuvon!

    Lähde vähän tuulettumaan että saat raitista ilmaa aivoihisi. Ota muutama normaali (ei uskovainen) kaveri mukaasi ja lähde hieman kiertelemään ihmisten ilmoilla. Käykää katukahvilassa ottamassa vaikka parit kaljat, sitten elokuviin katsomaan jokin rymistelyfilmi. Maaseutukierros on aina mieltä ilahduttava. Lava- tai latotansseissa kannattaa ehdottomasti käydä kun kesäkin koittaa. Juhannuksena voi ottaa oikein pohjanmaan kautta, ja katsella kun kokot sytytetään. Vauhtia voi ottaa vaikka viikonlopuksi vuokratulta kesämökiltä.

    Myös ulkomaanmatka on piristävä. Ellei tykkää maata rannoilla, on kulttuurikierros Euroopassa paikallaan. Näe Versaillesit peilisalit, Firenzen galleriat, Rooman colosseumit. Ja kun Roomaan asti on ehditty, niin kaupungin humua katsomaan ja hyvää viiniä juomaan. Sen jälkeen onkin vuorossa Venezia, Casanovan synnyinkaupunki.

    Pidä hauskaa, iloitse elämästä. Et voi tietää onko tämä ainut, vai saammeko elää uudelleen. Tartu hetkeen kuten roomalaiset muinoin sanoivat; carpe diem.

    Voimme filosofoida, harrastaa metafysiikkaa, uskoakin joihinkin asioihin, mutta elämä on elämistä varten. Nauti siitä.

    Siksihän minä hädässäni totuutta etsinkin, kun en
    sitä maailmasta löytänyt.

    Olet oikeassa, että angsti on kova, kun ei ole
    lomat vielä alkanut.

    Ajateltiinkin käydä jossain Baltiassa, kun siellä
    on niin halpaakin.

    Kesää vaan siullekki.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    sym·bi·o·sis n., pl. sym·bi·o·ses . 1. Biology.
    A close, prolonged association between two or more
    different organisms of different species that may,
    but does not necessarily, benefit each member. 2.
    A relationship of mutual benefit or dependence.
    --sym”bi·ot“ic or sym”bi·ot“i·cal adj.
    --sym”bi·ot“i·cal·ly adv.

    Mutta, mitä symbioosi liittyy keskusteluun?

    ... asiaa niin että mukana on vain kaksi
    muuttujaa ja molemmat hyötyvät. Löytyy luonnosta.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    ... asiaa niin että mukana on vain kaksi
    muuttujaa ja molemmat hyötyvät. Löytyy luonnosta.

    Niinhän tuo sanakirja sen taisi selittääkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äijä -85 kirjoitti:

Hyvä ja paha ovat kuin dominoketjun palasia. Kun
yksi palanen kaatuu, kaatuvat myös muut. Paha
kaataa hyvän, ja hyvä kaataa pahan. Paha asia on
sellainen, jonka koemme itsellemme pahaksi. Hyvä
päinvastoin sellainen, jota pidämme itsellemme
hyvänä, joko vain omaksi hyväksi taikka
yhteiseksi hyväksi, joka jonkin ajan kuluessa
kuitenkin koituu myös omaksi hyväksi.

Itse lainaan hyvän ja pahan keskinäiselle
vuorovaikutuksille nimeä "syy seuraus suhde -
kausaliteetti" jossa jokaiselle maailmassa
tapahtuvalle asialle on asiaa edeltävä syy, jonka
seurauksesta vasta seuraamus on mahdollinen, joka
taas vastaavasti mahdollistaa uuden syyn
seuraavalle seuraamukselle eri valintatekijöiden
kautta. Valintatekijöitä maailmassa on miljoonia.
Joka hetki nähdään itsessämme sekä hyvän että
pahan asian keskinäisiä valinta suhteita, joko
juuri käynnissä olevia taikka sellaisia, jotka
ovat jo aikoinaan vaikuttaneet meihin.
Esimerkiksi jos olen saanut ikävän näköisen arven
muinoin pelatessani jalkapalloa niin tämä on
aikoinaan tapahtunut seuraamus jollekin syylle ja
tästä on vastaavasti muodostunut syy mainita
siitä tekstissäni (eli tässä ja nyt). Olisin myös
voinut valita aikoinani toisin ja jättää
menemättä kyseisiin jalkapalloharjoituksiin.
Tällöin olisin tosin välttänyt epäedullisen
valinnan johdosta johtuneen seuraamuksen. Yleensä
pyrimme valitsemaan oikeita - itsellemme hyviä
valintoja - joko pitkällä taikka lyhyellä
tähtäimellä muodostuvat itsellemme hyviksi. Tähän
perustuu, ei vain ihmisen vaan koko maailman
kehitys.

Ihmisellä on myös kyky vertailla asioita
keskenään ja valita sen mukaan. Esimerkiksi
silloin kun menin jalkapalloharjoituksiin, tiesin
mahdolliset seuraamuksen valinnalleni ja tiesin
että voin kaatuessani saada vammoja itseeni,
mutta pidin kyseistä asiaa lievempänä pahana kuin
sitä, että olisin päästänyt kuntoni rapistumaan.
Sama voidaan todeta muidenkin asioiden parissa.
Esimerkiksi luonnollinen valinta eri fysiikan
lakien mukaan. Taikka luonnonvalinta esimerkiksi
eläimillä parittelukumppania valittaessa.
Jokainen samaan rotuun, vastakkaiseen sukupuoleen
kuuluva yksilö ajaisi tietysti saman asian ja
jälkeläiset olisivat mahdollisia, mutta kuitenkin
jokainen pyrkii täydelliseen valitaan elämässään.
Tämän seurauksesta valintana on täydellisin
mahdollinen yksilö paritteluun vaikka muutkin
mahdollisuudet olisivat mahdollisia kohtalon
asettamien rajojen puitteissa. Toisin sanoin
kohtalon merkityksellä valintaan tarkoitan sitä,
että paras mahdollinen valinta tehdään
aluekohtaisesti ja sen mukaan mihin itsellä on
parhaat mahdollisuudet, eikä parempaa valintaa
lähdetä hakemaan toiselta puolelta maapalloa.

Tähän teoriaan nojaten "seurauksen syyhyn" eivät
ole syyllisiä ne / he, jotka ovat kehityksen
vaiheessa (seuraus) eli tässä ja nyt vaan
syyllisiä epäedulliseen kehitykseen ovat ne / he
jotka ovat aikoinaan luoneet syyn epäedulliselle
kehitykselle ja sen suunnalle (- eli historiassa
tapahtuneet tekijät taikka valinnan tehneet
henkilöt / asiat "esim. fysiikan lait määräävät
tapahtumia"). Ilman epäedullista valintaa eli
syytä (pahan) asian kehitykselle ei olisi pahaa
asiaa edes olemassa. Toisin sanoin, jos
maailmassa tapahtuu jotakin niin sille on yleensä
syy joka löytyy historiasta. Historia määrää
tulevaisuuden sekä hyvässä että pahassa. Pahaa
asiaa ei sellaisenaan
ole vaan luomme itse itsellemme pahoja asioita
sen mukaan mitä olemme oppineen pitämään
itsellemme pahoina asioina. Luomme siis itse
historiamme tulevaisuudesta ja tämä tarkoittaa
sitä, että kun tunnemme historiamme tarpeeksi
hyvin, voimme itse luoda tulevaa taikka toisin
sanoin voimme nähdä tulevaisuutta sellaisenaan
kuin se suudella todennäköisyydellä on.
Tulevaisuus on käsissämme, luomme sen itse
historian päälle niin hyvässä kuin pahassa, mutta
taaskin kohtalon puitteissa.

Jos opimme syy seuraus suhteen riittävän hyvin
niin tällöin on myös mahdollista nähdä menneeseen
sekä tavallisissa luonnon ilmiöissä, että
tarkasteltaessa eri henkilöitä. Näistä asioista
voimme muodostaa jonkinlaisen historiallisen
kuvauksen vaikka emme itse asiassa tietäisikään,
että onko asia todellisuudessaan niin mennyt.
Jokaisella ihmisellä on kyky hahmottaa eri
henkilöistä näkemyksiä siitä, minkälainen
historia on tarkasteltavalla henkilöllä. Tämän
edellytyksenä tietystikin vaaditaan, että saamme
asioista riittävästi havaintoja ja tietoa, jotta
voimme muodostaa kokonaiskuvan näistä niin
sanotuista havaintopisteistä. Useisiin
samantyyppisiin havaintoihin perustuvista
tilastollisista keskiarvo todennäköisyyksistä
voimme verrata suurinta todennäköisyyttä sille,
mihin ryhmään tämä tarkasteltava asia / henkilö
näistä "keskiarvo tilastoista" todennäköisesti
kuuluu. Muodostamme itse nämä vertailun kohteen
omien kokemustemme perusteella. Näihin
kokemuksiimme vertaamme jokaista vastaantulevaa
henkilöä taikka asiaa ja tämän mukaan
luokittelemme hänet / asian hyvien taikka pahojen
ihmisten / asioiden sarjaan.

Jokaisen ihmisen historia on lähtenyt liikkeelle
syntymästä. Syyllisiä tähän ovat vanhempamme ja
me olemme vanhempiemme seuraamuksia. Herää vain
filosofis-historiallinen kysymys, mistä
seuraamuksien Dominoketju lähti aikoinaan
liikkeelle? En tiedä pitäisikö itkeä vaiko
nauraa, mutta tuota asiaa olen pohtinut jo kauan.
En tiedä pitääkö minun kiittää vaiko vihata
vanhempiani, että jouduin tähän soppaan mukaan,
mutta täällä olen silti pohtimassa syitä
olemassaolooni ja luomassa teoriaa pahuuden ja
hyvyyden taistelusta keskenään. Se on se syy ja
seuraus suhde joka määrää kaiken maailmassa, jopa
sen että olen olemassa, mutta mikä määrää sen,
että maailma olemassa sellaisenaan kuin se on?

Nyt on helppo huomata, että historian tutkiminen
on yhtä utopistista, kuin tulevaisuudenkin
selvitteleminen. Molemmat ovat yhtä mahdollisia
ja yhtä epätodellisia selvitettäväksi. Emme voi
saavuttaa historiasta tarkkaa kokonaiskuvaa,
mutta emme voi myöskään kirjoittaa tulevaisuutta
aivan sellaisenaan kuin se on - emme edes pysty
tarkasti määrittelemään historian ja tulevan raja-
aluetta. Emme pysty edes nykyhetkestä
muodostamaan tarkkaa kokonaiskuvaa vaikka se
onkin aivan käsillämme nyt ja aina Onkohan
nykyhetkeä edes olemassa? Joka tapauksessa
historian tutkiminen on kääntäen samanlaista kuin
tulevaisuudenkin hahmottaminen, paitsi että
tulevaisuuden selvittelemisessä käytetään
historian luomia todennäköisyyksiä työkaluina
selviteltäessä mahdollista tulevaisuuden kulkua.
Tulevaisuuden kulkua emme voi tosin selvittää
aivan yhtä tarkoin metodein kuin historiaa, koska
tulevaisuus on päätöksistämme kiinni ja siitä
miten meistä riippumattomat kohtalonoikut
määräävät kehitystä maailmassa, esimerkiksi
meteoriitit yms.

Joka tapauksessa ihmisen tulevaisuuteen kuuluvat
jatkossakin ne samat ratkomattomat ongelmat kuin
aina ennenkin. Elämä on pohdintaa hyvän taikka
pahan valinnan tekemiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu