Näin lapsena 80/90-luvulla elokuvan/sarjan krokotiilperheestä. Ei kuitenkaan ollut mikään piirretty eikä kuitenkaan mikään wallace ja gromit tyylistäkään, oli ihan huippu hyvä enkä nyt löydä mistään. Mikä voisi olla? Muistikuvan mukaan se oli vähän kuin joku Pulmuset mutta krokotiiliperheenä, sellasia punkeroita krokoja? anyone? ja sarja/elokuva hukassa oli sellanen pupulaakso jossa oli jänniä persoonia, puput olivat nukkeja- sellasia karvasia. Mikä voisi olla?
Lisäksi olisi (samaten joskus 80-/90-luvulla nähty) animoitu elokuva hiirestä, joka elää onnellista elämää tyttöystävänsä kanssa, kunnes myrskytuuli vie hiiren mennessään jollekin autiolle saarelle, jossa asustaa suuri musta korppi tai varis, joka yrittää heti ensitapaamisella syödä hiiren. Hiiri piiloutuu peloissaan onttoon puun runkoon.
Hiiri alkaa heti seuraavana päivänä suunnittelemaan pakoa, ja kyhää muistaakseni jonkinlaisen lautan, mutta ainakin ensimmäinen pakoyritys epäonnistuu.
Loppujen lopuksi hiiri pääsee takaisin sivistyksen pariin, ja muistaakseni tyttöystävä on uskollisesti odottanut rakastaan takaisin, mutta saattaa olla niinkin, että neiti oli hiiren poissaollessa löytänyt uuden. Jos joku muistaisi, niin olisi loistavaa!
Animaatiot : krokotiiliperhe / Hiirielokuva Cast Away-tyyliin
TOSIhukassa
1
72
Vastaukset
- SeOliPöllö
Itsekkin muistan kyseisen hiiri piirretyn. Olen myös yrittänyt saada nimeä selville :(
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920