Onko noituus pahuutta ? Yleisesti oletetaan
noitien olevan pahoja. Onko hyviä noitia ?
Pahuus aiheutuu pelosta, joten noitien pelottavuus
selittyisi sillä.
Mikä pahan tappais ? Ja miksi paha pitää tappaa ?
noitien olevan pahoja. Onko hyviä noitia ?
Pahuus aiheutuu pelosta, joten noitien pelottavuus
selittyisi sillä.
Mikä pahan tappais ? Ja miksi paha pitää tappaa ?
Vastaukset 64
Vanhimmat
Missä niitä noitia on? Telkkarissa?
Noituus on kielletty Raamatussa. Isolla
kirjoitin, että huomataan.
16 Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata
elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman
itsekkään luontonne haluja. 17 Liha haluaa toista
kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat
toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä
tahtoisitte. 18 Mutta jos Henki johtaa teitä,
ette ole lain alaisia. 19 Lihan aikaansaannokset
ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat
siveettömyys, saastaisuus, irstaus, 20
epäjumalien palveleminen, NOITUUS, vihamielisyys,
riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu,
eripuraisuus, lahkolaisuus, 21 kateus, juomingit,
remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä,
kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka
syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen
Jumalan valtakuntaa.
22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha,
kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys,
uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä
vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen
Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan
luontonsa himoineen ja haluineen. 25 Jos me
elämme Hengen varassa, meidän on myös seurattava
Hengen johdatusta. 26 Emme saa tavoitella turhaa
kunniaa emmekä ärsyttää ja kadehtia toisiamme.
Miksi noituudenkieltoa pitäisi noudattaa, kun
homojentappokäskyäkään ei tarvitse noudattaa? Taas
rusinapullatulkintaa.
Siksi, koska Uudessa Testamentissa sanotaan niin.
Homojen tappamiskäsky viittaa VT:iin
sitten viittaa?
3. Mooseksen kirja 20.
13 Jos mies makaa miehen kanssa niin kuin naisen
kanssa maataan, he ovat molemmat tehneet
kauhistuttavan teon ja heidät on surmattava
Tämä on siis sitä lakia, joka ei koske meitä.
Johannes 8.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan
maahan. 7 Kun he tiukkasivat häneltä vastausta,
hän suoristautui ja sanoi: "Se teistä, joka ei
ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven."
8 Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. 9
pidä siis noudattaa. Nyt meillä onkin vain
ongelmana se, että miksi Jumala on antanut meille
sellaisia lakeja, joita meidän ei pidä noudattaa.
Meidän tulee myös ottaa huomioon, että ne
suositukset, joita UT meille tarjoaa, ovat myös
todennäköisesti jo vanhentuneet, aivan niinkuin
VT:nkin lait vanhenivat.
Ja lisäksi, minä en ole tehnyt syntiä, mielestäni
vääriä tekoja kylläkin. Enkä heittele kiviäkään.
Vai et ole tehnyt syntiä? Jos olet vihannut
jotakuta, olet silloin jo tappanut hänet. Viha on
siis syntiä, mutta pahin synti on se, että uskot,
että Jumalaa ei ole.
Jumala antoi Moosekselle lait, siksi että niiden
avulla rakennettiin ihmisen käyttäytymissäännöstö.
Jeesus tuli tästä laista vapauttamaan, mutta
kirjoitti lait sydämiimme.
Nyt täytyy muistaa, että Jeesuksen valitessaan
ihminen valitsee rakkauden, jonka avulla hän
alkaa tekemään Jeesuksen tahdon mukaisesti.
Synnittömäksi lienee harva päässyt, mutta
pyrkimykset ovat hyvät.
todellakaan ole tehnyt syntiä, sillä en
ole 'vihannut ketäänkuta'. Se, että en usko
Jumalan olemassaoloon, ei ole 'syntiä', vaan sitä
etten usko itsesuggestion avulla rakennettuihin
mielikuviin.
Miten Jeesus 'valitaan'?
Entä miten 'Jeesus kirjoittaa sydämiimme' lait,
joista hän meidät 'vapauttaa'? Eihän voi olla
vapautta, että tunnemme ne lait, jotka meihin
on 'vapautettu'!
"todellakaan ole tehnyt syntiä, sillä en
ole 'vihannut ketäänkuta'. Se, että en usko
Jumalan olemassaoloon, ei ole 'syntiä', vaan sitä
etten usko itsesuggestion avulla rakennettuihin
mielikuviin."
Minäkin luulin esim. rukouksen olevan
itsesuggestiota, koskapa monet rukoukseni
toteutui. Nyt kuitenkin tiedän, että asia ei ole
näin, vaan Jumala tosiaan vastaa.
"Miten Jeesus 'valitaan'?"
Jeesukselle sanotaan, että:
Jeesus Kristus, Jumalan Poika, tule minun
sydämeeni, kun sitä vilpittömästi pyydän nöyrin
mielin. Uskon, että kuolit minun puolestani
ristillä ja että minun ei tämän takia tarvitse
itse kuolla.
Entä miten 'Jeesus kirjoittaa sydämiimme' lait,
joista hän meidät 'vapauttaa'? Eihän voi olla
vapautta, että tunnemme ne lait, jotka meihin
on 'vapautettu'!
Ne ovat eri lait:
Jeesus sanoi: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja
lähimmäistäsi, kuin itseäsi.
Rakas karitsa - alat lähestyä päätähuimaavalla
vauhdilla Jeesusta. Älä estele Häntä, vaan sano -
tahdon. Tahdothan pelastua? Usko, että usko
annetaan. En valehtele - ei ole syytä.
mutta miksi Jumala ei vastaa kuin oman mielen
mukaisiin itsesuggeroituihin rukouksiin, joista
puuttuu konkreettinen ei-suggestiivinen elementti?
Jos Jumala antaisi esim. oikeat lottonumerot,
jotta voisin antaa suurlahjoituksen kehitysmaiden
hyväksi, niin olisi uskottavampaa että Jumala
todellakin vastaa, eikä vastaaja olisi vain
kunkin oma halu vastauksen saamiseen.
Kun sanoin kehottamasi lauseet, niin miten
valitsin Jeesuksen, kun en kuitenkaan usko
Jumalan olemassaoloon?
Enhän minä Häntä estele, miten voisinkaan
sen 'kaikkivaltiasta' kohtaan tehdä?
Enkä oikein käsitä, miksi MINUN
(MINÄMINÄMINÄ) 'pelastukseni' olisi niin
kiinnostavaa, miksi Hän ei pelastaisi vaikkapa
kristittyjen julmasti kohtelemia käärmeitä.
Käärmeethän pelastusta enemmän tarvitsisivat.
Jos olet ne lauseet sydämessäsi lausunut, niin
olet siitä hetkestä lähtien Jeesuksen oma ja Hän
huolehtii jatkosta. Kuinka sitten voi olla varma,
etteikö jossain alitajunnassa olisi kapinaa?
Siinä voikin mennä aikaa, että asian havaitsee
konkreettisesti.
Itselläni meni jotenkin seuraavasti.
1. Jumala johdatti
2. Jumala johdatti lisää.
3. Halusin Jeesuksen elämääni.
4. En enää ollut niin vastaan, kun uskon asioista
puhuttiin.
5. Olin kiinnostunut yhä enemmän niistä.
6. Aloin haluamaan kuulla lisää.
7. Aloin haluta srk-yhteyttä.
8. Pääsin tosi mukavaan porukkaan, jossa pidämme
viikottain kotiryhmiä.
9. Olen ollut täällä muitakin rohkaisemassa.
10. Janoan yhä lisää Jeesuksen voimaa.
11. Olen opetellut kommunikointia Jumalan kanssa
12. ....... tässä olen.
Pitkä tie, mutta itsestä kiinni monesti, kuinka
nopea.
Palataan asiaan ja haluan, että juurrut sanomiisi
asioihin - sitä Jeesuskin haluaa. Se ei ole
itsesuggestiota, vaikka et saisikaan
lottonumeroita.
juuri sitä itsesuggestiota, jos siitä ei seuraa
mitään konkreettista (eli vaikka niitä
lottonumeroita). Jos siitä seuraa vain omassa
mielessäni tapahtuvia muutoksia(alan uskoa ja
saan siitä 'voimaa', ja saan uusia samanmielisiä
kavereita), niin silloin on kysymys
itsesuggestiosta, joka toki koskee muitakin
uskontoja kuin vain kristinuskoa.
En ole koskaan käsittääkseni väittänyt, etteikö
kuvatunkaltainen itsesuggestio voisi tuoda
joillekin ihmisille 'sisältöä elämään' tai jopa
tehdä ihmisiä onnellisemmiksi kuin mitä he olivat
ennen itsesuggerointiprojektinsa aloittamista.
Minun intresseihini ei vain satu kuulumaan
minkään uskonnon mukaiseen Jumalaan uskominen,
koska intuitiivisesti vaistoan, että mitään
Jumalaa/Jumalia ei ole olemassa!
Sitä paitsi en ymmärrä kristinuskonnon 'sanomaa',
koska se on mielestäni 'falski', ja tämäkin on
yksi syy miksi monet muut asiat tuntuvat
tähdellisemmiltä.
Voi sinua pikku höppänää. Kristinusko ei ole
ensinkään uskonto. Uskonnolla on se taipumus,
että se on ihmisestä, eli siis yhtä arvokas, kuin
perustajansa ajatukset. Jeesuksen antama usko on
sinullakin pian todellisuutta, koskapa olet ne
rukoukset ääneen lausunut - edellyttäen
vilpittömyyttä. Odota vaan, niin alkaa
tapahtumaan muutosta.
Se on uskonto, siitä et pääse mihinkään. Älä
viitsi puhua paskaa. Jopa kirkko sanoo sitä
uskonnoksi.
Kirkko ja sakramentit ovat eri asia, kuin ihmisen
sydämen tila. Jeesukseen pitää katseet kääntää,
eikä Hänen temppeliinsä kirkkoon.
Pahus, kun en aina jaksa muistaa, että sinun
uskontosi ei ole monoteistinen.
Minä uskon yhteen ainoaan Jumalaan, joka on Isä,
Poika ja Pyhä Henki. Voin osoittaa rukoukseni
kelle tahansa näistä persoonista. Silti ei ole,
kuin yksi Jumala.
Tuo oppi keksittiin vasta katolisessa kirkossa
pari kolme sataa vuotta jälkikäteen. Raamatussa
siitä ei puhuta.
Ei sitä ole keksitty, vaan asiahan on Raamatunkin
mukaan näin. Se on virallisesti vaan silloin
ilmeisesti oivallettu.
Jeesus puhui Isästään ja Pyhästä Hengestä ja
itsestään erillisinä asioina, mutta kuitenkin
siten, että Isä ja Poika ovat yhtä.
Sanoohan Raamattukin että älköön olko
keskuudessanne yhtään noitaa tai ennustajaa jne
jne.. Ei ole olemassa ns "hyviä" noitia koska
kaikki voima heille tulee Saatanalta. Paha on jo
voitettu ja se tullaan tappamaankin. Eli sota on
voitettu mutta taistelu jatkuu.
Sota vaan jatkuu, vaikka vihollinen on kuollut ja
kuopattu.
niin pirusti, kun voittaneet vain jatkavat
sotaansa aina vaan. Huhhuh.
että sodassa on kaksi osapuolta. Hävinnyt ja
voittanut. Jos voittanut osapuoli hallitsee
vaikka kaupunkia nimeltä Kärsämäki, voivat
hävinneet silti iskeä kaupunkiin ja jatkaa sotaa.
Samoinhan tapahtuu Tsetseniassakin koko ajan.
Onko siis epäselvää että he hävisivät Venäjän
sotajoukoille???
siis toisin sanoen sitä, että Jumalan oma joukkio
ei olekaan ehkä 'voittanut lopullisesti'?
Tuossa tapauksessa sanottaisiin, että taistelu
hävittiin, mutta sota jatkuu. Eli ei ollut sopiva
vertaus.
Sodat on voitettu, kun voittavan osapuolen
tavoitteet on saavutettu (Clausevitz). Tsetseniassa
venäläiset eivät ole sotaa voittaneet, sillä heidän
tavoitteensa on lopettaa taistelut.
Kristittyjen hyvän ja pahan taistelukin on vielä
käynnissä, vaikka he sanovatkin sodan jo
voitetuksi. Tästä käy ilmi, että jeesuksen puoli on
siis saavuttanut tavoitteensa.
Nyt kuitenkin ihmiset kärsivät ja tekevät
valtavasti pahaa maailmassa. Jos on johdonmukainen,
ei voi päätyä muuhun lopputulokseen kun että se
juuri on kristittyjen jumalan päämääräkin.
Koko hyvän ja pahan taistelu on kristityltä
kannalta ajatellen muutenkin järjetön, mikäli sen
lopputulos on ennalta määrätty, ja ajatellaan
jumalan tahdon ihmistä kohtaan olevan hyvä. Miksi
kaikkivaltias jumala antoi luciferin muuttua
saatanaksi, jonka päätehtävä on ihmisen
piinaaminen, mikäli koko kärsimys-sota-taistelu -
operaation tulos on jo ennalta päätetty.
koska Jumala on erittäin suurella
todennäköisyydellä ns. 'seinähullu'.
Tai vain inhottava luonne.
Missä sanotaan, että vihollinen on kuopattu?
Saatana on vangittu, mutta ei tuhottu. Hän on
niin suuri silti, että ihminen ei pärjää hänelle
omilla voimillaan.
Jeesuksen voimilla kylläkin pärjää.
Olen jo tämän sanonut, mutta Jeesus ja minä jo
kaksistamme muodostamme ketä tai mitä vastaan
vaan enemmistön.
Eli Saatana on kuin onkin jumala. Tosin, sanoohan
Raamattukin, että Saatana on jumala. Vain te
uskovaiset väitätte uskontoanne monoteismiksi.
Saatana ei ole Jumala, vaan Jumala on Jumala.
Saatana on tämän maailman ruhtinas, ei Jumala,
koska Jumala on Jumala.
on
Onko sinun osaltasi lopputulos selvillä?
Jos uskot, niin usko että Jumala on hyvä ja
Saatana paha.
Enhän sanonutkaan, että Saatana on Jumala. Sanoin,
että Saatana on jumala. Jumala on Jahven erisnimi,
jumala on yleisnimi. Ennenkin olen huomannut, että
sinulta tuollaiset äidinkielen perusasiat ovat
hukassa. Raamatussa sanotaan, että Saatana on
tämän maailman jumala, ei ruhtinas.
voi uskoa, sillä JumalaSaatana on sama asia. Eli
Jumalan luoma (eli Jumalan kuva) se Saatanakin
on. Eli Jumalan toinen puoli.
Nihil curo de ista tua stulta superstitione. Quo
usque tandem abutere patentia nostra?
No joo miten vaan. Hänellä ei ole kuitenkaan
valtaa Kaikkivaltiaaseen (KAIKKI) (VALTIAS).
Ei ole sama asia, paitsi esim. islaminuskossa.
Jumala on hyvä ja saatana paha.
saatana on tämän maailman jumala, mutta Jumala on
Kaikkivaltias.
lääkkeetkö loppuu?
Kas. Kaizu alkaa oppimaan. Äsken hän kielsi, kun
itse sanoin, että Saatana on jumala.
Kenen Jumala?
..että vaikka leikkisitkin sanaleikkejä kaizun
kanssa niin tärkeintä on puhua ja kirjoittaa
kieltä jota suurin osa ymmärtää. Ei siis ole
tarkoitus hyökätä toiseen pilkkua viilaamalla.
Ja ruhtinas saatana on ei edes jumala.
Voittaneet kyllä mutta eivät vielä tuhonneet
vastustajaansa.
Puhut kahdesta eri sodasta, Jumalan ja Hänen
enkeleiden sä sota saatanaa vastaan on kyllä jo
voitettu, mutta toinen sota on se kun ihmiset
tänä aikana taistelee pahaa vastaan, tosin senkin
sodan loppu on lähellä.
Ei johdonmukaisuudella pääse käsitykseen että
Jumalan päämäärä olisi pahuus.
Johdonmukaisuudella päästään siihen että
huomataan ihmisen olevan heikko ja helposti
Saatanan ja hänen joukkojen revittävänä.
Eihän Lusifer 'muuttunut' tietääkseni saatanaksi
vaan saatana on toinen nimi sille.
Otahan taas rennommin.
Lisää taikauskoa. Kesäkuun 1. oli
roomalaisilla Carna-jumalattaren juhla. Tämän
ikivanhan jumalattaren suojeluksessa oli ihmisen
koko elimistö. Carnalle uhrattiin papuja ihran
ja spelttivehnän kera. Uhraaminen antoi hyvän
ruuansulatuksen koko seuraavaksi vuodeksi.
Carna-jumalatar ei varmaan pahastu, jos
hätätilassa riennät ostamaan marketista
hernekeittopurkin ja
pari kinkkusiivua ranskanleivän kera ja uhraat ne
tämän
hyvinsulavan henkisen nettinautinnon kera. Voit
koko seuraavan vuoden paremmin, ja sulatat
paremmin kavereidesi harmittomat taikauskotkin.
Kumpikohan tuntee itsensä imarrellummaksi
lausahduksestasi, Catilina vai Kaizu? Sitäpaitsi
olisit voinut laittaa "nostran" sijalle
vaikka "mea". Ainakaan minua Kaizu ei ärsytä
pätkääkään, vaikken läheskään aina ymmärrä
häntä.
on siis valinnut Saatanan, eli toisen puolen
itsestään, tämän maailman valtiaaksi, koska
JumalaSaatana on kaikkivaltias, eli hyväpaha.
Ei ole uskonnoista kiinni, millainen
JumalaSaatana on.
Jumala on ottanut saatanasta työrukkasen ja voi
aivan rauhassa päättää, mitä tämä saa tehdä.
Jumala siis langettaa tuomioita jo tässä ajassa
vastustajilleen. Omiaankin Hän antaa koetella,
mutta ei kasaa kuormaa liian suureksi.
Saatana on siis langennut ilmavaltojen herra -
Lucifer, enkeli. 1/3 enkeleistä lankesi hänen
mukanaan ja nämä ovat demoneja.
Demoneilla ei ole Jeesuksen nimen edessä voimia,
koska eivät kestä Totuutta.
Kuka täällä ketään ymmärtää? Jumala ymmärtää
puolestaan kaikkia ja tietää kaikkien syyt
kaikkiin. Hän ei vaan kaikkea voi hyväksyä. Hän
vihaa vääriä tekojamme, mutta ei meitä. Hän
haluaa rakastaa ihan jokaista, kunhan annamme
siihen luvan.
Ylienkeli Mikael heitti saatanan ulos taivaasta,
joten ei siihen Jumalaa tarvittu.
Kiitos *Jagr* tuesta.
Raamatun mukaan Saatana on jumala. Ei todellakaan
ole pilkunviilausta, jos menee sekaisin käsitteet
Jumala ja jumala, silloin puhutaan totaalisen eri
asiasta. Jumala on jumala, mutta Saatana ei ole
Jumala, vaan Saatana on jumala.
Saatana on kristittyjen pahuudenjumala, sinunkin.
Joo, Kaizu ei minua kovin pahasti ärsytä,
enemmänkin huvittaa. Uskon nimittäin Kaizun
vilpittömyyteen, vaikka en arvostakaan hänen
erittäin vähäiseen tietoon perustuvaa
uskonnollisuutta. Tuo edellinen kommenttini oli
enempi vitsi. Jos minua joku täällä ärsyttää, niin
se on ehdottomasti saatananpalvoja Lahti.
En kuitenkaan palvo pahaa.
Olihan niitä muitakin jumalia Raamatussa, kuten
Baal. Eikö hyvin selkeästi kuitenkin osoiteta,
että ei näillä ole mitään Jumalaan viittaavaa
voimaa? Voimaa on kyllä ihmiseen verrattuna,
siksi monet ovat esim. saatanaa ruvenneet
palvomaan.
Ne ovat siis joko demoneita tai itse Piru, mutta
kaukana Jumalasta. Ne eivät voi tehdä hyvää,
mutta Jumala voi.
Haluat siis loukata minua ja haukut minua
uskonnolliseksi.
tämä viesti ärsytti. Muinaisessa Roomassa
juhlittiin sitä, että kesäkuun alussa ensimmäinen
papusato oli jo kypsynyt, mutta helskutti vie, en
ole näiden kylmien säiden takia voinut vielä
edes KYLVÄÄ papuja viljelypalstalleni.
Hm, palataan siihen helskutin Carnariaan joskus
elokuussa, kun meikäläisenkin papusato ehkä,
toivon mukaan, kypsyy.
paljon pidä tuosta Jumalasta, Hän kun on niin
kova langettamaan tuomioita, ja muutenkin
kiusaamaan(koettelemaan) 'alamaisiaan'.
Jumala ei ole tuttavuus siitä parhaasta päästä.
Sanoinko mä jotain että Jumala ois heittäny
saatanan? Ja sitä paitsi kyllähän siihen Jumala
tarvitaan kun eihän mitään tapahdu ilman hänen
lupaansa. =)
Olkaatten hyvä vain...
Nämä koetukset ovat ikävä kyllä osa
todellisuutta, mutta eihän niistä pääse eroon
sellainenkaan, joka ei usko.
Jumala tuomitsee aivan varmati oikeamielisesti.
Se miksi Hän antaa saatanan täällä vielä
mellastaa, on pohjimmiltaan ihmisen omaa valintaa.
Ihminen siis joutuu jo tässä elämässä osallisiksi
siitä pahasta, minkä on valinnut tai pääsee
osalliseksi siitä hyvästä, minkä on antanut
sydämeensä Jeesuksen muodossa tulla.
Et sanonut, enkä halunnut sinua oikaista ja
Jumalan tahdosta kaikki tapahtuu. Mitään ei siis
tapahdu, ellei Hän salli. Hän sallii kuitenkin
vapauden valita ja tehdä pahaa. Pointti olikin,
että siihen saatanaan ei Jumalaa tarvita, vaan
riittää 1kpl enkeleitä.
Kyllä kyllä... tämä selvensi sen miksi vastasit
viestiini.