Pohjoismaiden uusnatsit rummuttavat aatettaan verkossa

www.kadulle.com

Natsien yhteistyö on tiivistynyt viime vuosina Pohjoismaissa internetin välityksellä.

Monet Suomen, Ruotsin ja Norjan uusnatsit ovat ryhmittäytyneet Pohjolan vastarintaliike -nimiseksi verkostoksi. Sen päämääränä on vallitsevan yhteiskuntajärjestelmän kumoaminen ja natsivaltion luominen Pohjoismaihin ja mahdollisesti Baltiaan.

Pohjoismaiden natsien vastarintaliike kiistää nettisivuillaan, että sillä olisi yhteyksiä Norjan joukkosurmaajaan Anders Behring Breivikiin, eikä liike itse laske kuuluvansa äärioikeistoon.

Natsiliikkeen suomalaisversio Kansallinen vastarinta näkyy aika ajoin julkisuudessa, mutta muuten Suomen oikeistolaisten ääriryhmien verkostoista on todella vaikeaa saada selvää käsitystä. Itä-Suomen yliopiston rasismitutkija Vesa Puuronen sanoo, että netissä toimii erilaisia ääriryhmittymiä, jotka eivät ole millään tavalla organisoituneita.

–Ei näiden tahojen tarvitse pitää mitään kokouksia, he voivat vaihtaa tietoja netin kautta. On olemassa suljettuja nettisivuja, joille ei pääse kuin kutsusta. Kuka sitten tietää, mitä kaikkea siellä tapahtuu.
Natsiverkostoa johdetaan Ruotsista

Poliisi on viime päivinä vakuutellut, että äärioikeiston toiminta Suomessa on pienimuotoista. Äärioikeistolaisten ryhmien seurantaa on kuitenkin tehostettu Norjan joukkosurman vuoksi.

Äärioikeiston kannattajien määrää Suomessa on hyvin hankalaa arvioida. Puuronen sanoo, että nettifoorumeille kirjoittavien aktiivien ydinjoukkoon lukeutunee ennemmin satoja kuin tuhansia suomalaisia. Jos puhutaan vain äärioikeistolaisen ideologian kannattajista, pääluku voi nousta tuhansiin tai kymmeniintuhansiin.

Ruotsin suojelupoliisin Säpon mukaan tyypillisiä ääriryhmittymien tekemiä rikoksia ovat laittomat uhkaukset, häirintä, pahoinpitelyt, väkivaltaiset mellakat, vahingonteot ja töherrykset.

Pohjolan uusnatsit kehottavat netissä jäseniään kehittämään itsepuolustustaitojaan sekä harrastamaan kamppailulajeja. Verkoston nettisivustoilla esitellään muun muassa kamppailukuvia lyhythiuksisista tai kaljupäisistä, pari-kolmekymppisistä miehistä.

Pohjoismaiden natsiverkoston ideologinen johtohahmo on ruotsalainen Klas Lund. Nelikymppinen Lund on saanut Ruotsin median mukaan tuomiot ainakin taposta, törkeästä väkivaltarikoksesta, törkeästä ampuma-aserikoksesta ja varkauksista.
Juonteita myös natsi-Saksasta?

Äärioikeistolaisuus tuo monelle mieleen ensimmäisenä Adolf Hitlerin natsi-Saksan. Puuronen sanoo, että tutkijat ovat erimielisiä siitä, missä määrin nykyiset äärioikeistolaiset liikkeet perustuvat esimerkiksi natsi-ideologiaan tai Italian fasismiin.

–En kuitenkaan muista, että kukaan olisi varsinaisesti kiistänyt sitä, etteikö tämä historiallinen yhteys olisi ilmiselvä.

Osa arvioi, että 2000-luvun liikehdintää ovat ennemminkin kiihdyttäneet globalisaation ja Neuvostoliiton romahduksen kaltaiset yhteiskunnalliset järistykset.

Entä sitten juutalaiset? Natsi-Saksan ydintä oli ajatus arjalaisten ja juutalaisten välisestä rotujen sodasta.

Puurosen mukaan nykyään äärioikeisto ei samalla tavalla korosta rotujen välisiä eroja. Tilalle on tullut kulttuurien rodullistaminen: väitteenä on, että eri kulttuureja tai uskontoja edustavat ovat ihmisinä ratkaisevasti erilaisia.

http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/pohjoismaiden-uusnatsit-rummuttavat-aatettaan-verkossa/690287

...juu, eivätkä ilmaise ideologiaan ainoastaan verkossa, vaan ihan näkyvästi kaduillakin, paljastaa youtube: www.youtube.com/user/vastarintamedia

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        277
        17834
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        5701
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        124
        2651
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        2178
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1800
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1051
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        976
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        950
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        948
      Aihe