Minut potkittiin ulos intistä

Aloitin palveluksen tänäkesänä isossa varuskunnassa. 11.7.11. Aluksi meni ihan hyvin. Tupakaverit oli mukavia ja kaikki meni muutenkin mallikkaasti. Jouduin kuitenkin aika pian tarkkailun alaiseksi, koska minuun kiinnitettiin huomiota, koska viihdyin suihkussa pidempään kuin muuta ja hakeuduin usein virtsalle muutaman hyvännäköisen kundin kanssa, että pääsi vähän vilkuilemaan. Alussa kukaan ei uskaltanut kysyä mitään. "vitun homo" ja naurua päälle tuli monen suusta.
Kun ihan tosiissaan iskin silmäni muutamaan saman saapumiserän alokkaaseen ja kerroin heidän olevan hyvännäköisiä. Kerroin myös pitäneni joidenkin nuoren kantaan kuuluvan ulkonäöstä. Ihailin heidän miehekkyyttään ja lihaksikkuuttaan.
No välillä alkoi jöpöttää kun sain sellaisessa uroslaumassa olla. Sitten jouduin ihan päällikkönjuttusille, joka kyseli pelleilenkö vai mistä on kyse?
Kerroin olevani avoimesti homoseksuaali ja samalla ylpeä siitä, että homokin voi käydä armeijan. Taustaani hieman tutkittiin ja tutkimuksissa selveni että elän rekisteröidyssäparisuhteessa. Tosin puolisoni ymmärtää nämä armeijan touhut. Sehän on vähän sama kun heteromies katsoisi pornoa ja vaimo on siitä tietoinen.
Minulle kuitenkin määrättiin vapautus terveydellisiin syihin vedoten. Jopa lääkärin todistuksella. Ikäänkuin homous olisi jokin sairaus. Tämähän on syrjintää.
Homona ei ole helppoa tänäpäivänäkään olla armaeijassa. Syrjintää esiintyy. Varsinkin jos sattuu kehumaan kavereiden ulkonäköä ja muotoon ja jonoon mennessä käsi vähän osuuukin kaverin pepulle tai reisille.
Toivottavasti Pekka haavistosta saadaan Presidentti vaikka ei ole inttiä käynytkään. Hän olisi ensimäinen homoseksuaalinen ylipäällikkö. (Mannerheimin salattuaelämää emmem ainakaan virallisesti tunne. Mutta eiköhän tuo animaatio Uralin perhon olen hyvin lähellä totuutta.
4962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vittu sie oot tyhmä jätkä ihan totta... kasaa jo helvetti ittes.

Äänestä

Mietitkö koskaan olisivatko ne heittäneet sua pihalle ellet olis koko ajan ehotellu ja lähennelly niitä heteroalokkaita yms yms?

Kyllä ne heterotki sieltä pihalle lentää jos alkavat liikaa häiriköidä(seksuaalisesti siis) naispuolisia varusmiehiä

Äänestä

Eivät varmaankaan olisi heittäneet. Olisin siellä hyvin pärjännyt, eikä mulle teetä nuo mies porukoissa olot hankaluuksia. Paitsi tuossa mielessä. Sehän oli vähän kuin pukki paratiisissa.

Äänestä

sairaus voi olla ettei kykene keskittymään asepalvelukseensa vaan vilkuilee kanssa sotilaita =D dont ask dont tell tai mene sivariks

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Erottaminen S.yistä kirjoitti:

Aloitin palveluksen tänäkesänä isossa varuskunnassa. 11.7.11. Aluksi meni ihan hyvin. Tupakaverit oli mukavia ja kaikki meni muutenkin mallikkaasti. Jouduin kuitenkin aika pian tarkkailun alaiseksi, koska minuun kiinnitettiin huomiota, koska viihdyin suihkussa pidempään kuin muuta ja hakeuduin usein virtsalle muutaman hyvännäköisen kundin kanssa, että pääsi vähän vilkuilemaan. Alussa kukaan ei uskaltanut kysyä mitään. "vitun homo" ja naurua päälle tuli monen suusta.
Kun ihan tosiissaan iskin silmäni muutamaan saman saapumiserän alokkaaseen ja kerroin heidän olevan hyvännäköisiä. Kerroin myös pitäneni joidenkin nuoren kantaan kuuluvan ulkonäöstä. Ihailin heidän miehekkyyttään ja lihaksikkuuttaan.
No välillä alkoi jöpöttää kun sain sellaisessa uroslaumassa olla. Sitten jouduin ihan päällikkönjuttusille, joka kyseli pelleilenkö vai mistä on kyse?
Kerroin olevani avoimesti homoseksuaali ja samalla ylpeä siitä, että homokin voi käydä armeijan. Taustaani hieman tutkittiin ja tutkimuksissa selveni että elän rekisteröidyssäparisuhteessa. Tosin puolisoni ymmärtää nämä armeijan touhut. Sehän on vähän sama kun heteromies katsoisi pornoa ja vaimo on siitä tietoinen.
Minulle kuitenkin määrättiin vapautus terveydellisiin syihin vedoten. Jopa lääkärin todistuksella. Ikäänkuin homous olisi jokin sairaus. Tämähän on syrjintää.
Homona ei ole helppoa tänäpäivänäkään olla armaeijassa. Syrjintää esiintyy. Varsinkin jos sattuu kehumaan kavereiden ulkonäköä ja muotoon ja jonoon mennessä käsi vähän osuuukin kaverin pepulle tai reisille.
Toivottavasti Pekka haavistosta saadaan Presidentti vaikka ei ole inttiä käynytkään. Hän olisi ensimäinen homoseksuaalinen ylipäällikkö. (Mannerheimin salattuaelämää emmem ainakaan virallisesti tunne. Mutta eiköhän tuo animaatio Uralin perhon olen hyvin lähellä totuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu