Poika oli kovin loukkaantunut kun opettaja olisi sanonut että etkö sinä PAAVO osaa edes lukea !
Onko Paavo oikeasti haukkumasana ?
Poikaani haukuttiin " Paavoksi"
4
<50
Vastaukset
- Työeläkeläinen
Voihan sitä nimitellä Einariksi, Villeksi tai Paavoksi ihan miten kukakin haluaa. Miten sitten kukakin sen ymmärtää on jokaisen henkilökohtainen asia. Kyllähän meillä on tunnettuja Paavoja ollut Ruotsalaisesta Moosekseen (Paavo Lipponen) joten ei Paavoa voi noin yleisesti alkaa pitämään mitenkään haukkumisena eli ota se kehumiseksi!
Paavo jota tarkoittanet, kulttuuriministeri, saattaa olla hieman väärä juuri tuohon virkaan. Se onko hän, saadaan nähdä tässä muutaman seuraavan vuoden aikana. Vielä en lähtisi häntä moittimaan, vapaassa maassa saa olla myös uusia näkemyksiä, ollaanhan sitä moneen kertaan minunkin elämäni aikana pantu asiat uuteen järjestykseen noin valtakunnallisestikin ihan poliittisin perustein. Hallituksen hoitamanahan se on kuitenkin parempaa kuin vallankumouksen, ei tulle varsinaisia rumihia, joten antaa Paavon yrittää rauhassa.- vapaa sana
Paavo on jo plajastanut itsensä...
Hänen politiikka osoittaa, että hän on takinkääntäjä ( Kreikka tuki ) ja hänen huono puoli on ,että hän yrittää rajoittaa sanavapautta sekä toimii vastoin suomen kansan tahtoa vatustaessaan muutosta maahanmuuttopolitiikkaan, jota enemmistö suomen kansasta vaatii..
Enemmistö suomen kansasta vastustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa , se on selvä. Siksi halutaan vaientaa nettikirjoittelu, jottaa saadaan vastaäänet pois...
Tällainen politiikka synnyttää kansassa vihaa mikä ääritapauksessa johtaa norjan kaltaisiin ilmiöihin...
Jos kansa ei saa muuten ääntä kuulluksi niin se kyllä keinot keksii ja valitettavasti ne ovat joidenkin kohalla järkyttäviä...
Esimerkkinä huonosta vallanpitäjien politikasta on Egypti, Syyria sekä Libya..
kyseisissä maissa kansa on noussut vastustamaan vallanpitäjiä...
Egyptissä Mubarak sulki kännykkäliikenteen kun kansan nousu alko...samanlaisia yrityksiä on nykyään Tuomiojalla ja SDP:llä VAS ja VIHr
Norjan tapahtumat ovat tekosyy blokata nettikirjoittelua...sekä perussuomalaisten suosion kasvu..
ps. kuinka kauvan suomen vallanpitäjät voivat harjoittaa politiikka, jota suomen kansa ei hyväksy. Jos kansalta tukitaan suut (netti), niin se saattaa ilmetä tulevaisuudessa väkivaltaisina tekoina...
ns. Vihapuheet eivät välttämättä vihastuta kansaa niin paljon kuin järjetön politiikka, vaikka politikot siitä puhuvat.
Väitän, esim että politikkojen verorahojen tuhlaus (kreikan tuki) ja niiden omien palkkojen nosto aiheuttaa enemmän vihaa suomen kansassa kuin mitkään kansalaisten nettikirjoittelu - Työeläkeläinen
vapaa sana kirjoitti:
Paavo on jo plajastanut itsensä...
Hänen politiikka osoittaa, että hän on takinkääntäjä ( Kreikka tuki ) ja hänen huono puoli on ,että hän yrittää rajoittaa sanavapautta sekä toimii vastoin suomen kansan tahtoa vatustaessaan muutosta maahanmuuttopolitiikkaan, jota enemmistö suomen kansasta vaatii..
Enemmistö suomen kansasta vastustaa nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa , se on selvä. Siksi halutaan vaientaa nettikirjoittelu, jottaa saadaan vastaäänet pois...
Tällainen politiikka synnyttää kansassa vihaa mikä ääritapauksessa johtaa norjan kaltaisiin ilmiöihin...
Jos kansa ei saa muuten ääntä kuulluksi niin se kyllä keinot keksii ja valitettavasti ne ovat joidenkin kohalla järkyttäviä...
Esimerkkinä huonosta vallanpitäjien politikasta on Egypti, Syyria sekä Libya..
kyseisissä maissa kansa on noussut vastustamaan vallanpitäjiä...
Egyptissä Mubarak sulki kännykkäliikenteen kun kansan nousu alko...samanlaisia yrityksiä on nykyään Tuomiojalla ja SDP:llä VAS ja VIHr
Norjan tapahtumat ovat tekosyy blokata nettikirjoittelua...sekä perussuomalaisten suosion kasvu..
ps. kuinka kauvan suomen vallanpitäjät voivat harjoittaa politiikka, jota suomen kansa ei hyväksy. Jos kansalta tukitaan suut (netti), niin se saattaa ilmetä tulevaisuudessa väkivaltaisina tekoina...
ns. Vihapuheet eivät välttämättä vihastuta kansaa niin paljon kuin järjetön politiikka, vaikka politikot siitä puhuvat.
Väitän, esim että politikkojen verorahojen tuhlaus (kreikan tuki) ja niiden omien palkkojen nosto aiheuttaa enemmän vihaa suomen kansassa kuin mitkään kansalaisten nettikirjoitteluMistä sinä ”vapaa sana” tiedät kuinka moni mitäkin vastustaa? Maahanmuutossakin on niin monta puolta, ettei sitä voi yksinkertaisesti puoltaa tai vastustaa. Eihän kukaan ole vastustanut nettikirjoittelua vaan halunnut siihen hieman järkeä, mielestäni kirjautuminen on nimimerkin minimivaatimus. Tällainen vapaa meininki johtaa aina ylilyönteihin ja keskustelukaan ei oikein pääse kunnolla alkuun koska toisen tai molempien nimimerkki muuttuu alvariinsa. Rekisteröityminen on siihen hyvä rajoitus vaikka omiin nimiin ei mentäisikään. Sinäkään et ole uskaltanut rekisteröityä ja hommata omaa nikkiä, miksi?
Millään politiikalla ei Norjassa tapahtuneen kaltaista pysty estämään eikä millään aserajoituksillakaan. Mielenvikaisia ja aseita tulee aina riittämään tällaisiin tapahtumiin.
Jos politiikka herättää sinussa vihaa olet epädemokraattinen ja sopisit paremmin vaikka P-Koreaan kuin demokraattiseen maahan. Täällä aika ajoin, yleensä 4 vuoden välein valitaan päättäjät kansan keskuudesta kansan avulla, valittua joukkoa kutsutaan eduskunnaksi. Sen enemmistöpäätöksistä ei voi suuttua eikä vihastua koska se on enemmistön mielipide tai ainakin enemmistön edustajien mielipide.
Ei täällä mitään järkevää kirjoittelua haluta poistaa mutta olen kyllä nähnyt tekstejä jotka poistaisin jos seriffi olisin. Meillä vallanpitäjät ovat kansan armoilla koska heidän paikkansa on mittauksessa 4 vuoden välein. Vihapuheet ovat syvältä, meillä ei ole mitään syytä vihata yleensäkään ketään jos rüssää aikoinaan ei lasketa, ne kun alkoivat tappamaan meitä ihan koneiden avulla. Siinä on syytä vihata jos jossain, jos toinen kulkee erilaisissa vaatteissa ja haluaa kumartua rukoilemaan 5 kertaa päivässä niin siinä ei ole vihaan syytä kunhan hän sen lopun aikaa on normaalin kirjoissa.
Kreikan tuesta on paljon kirjoiteltu puolesta ja vastaan, vielä en ole nähnyt sitä analyysiä tilanteesta jossa Kreikka jätetään yksin konkurssiinsa. Voi olla jotta siitä tulisi vielä kalliimpaa kuin pari miljardia euroina. Pystytkö sinä analysoimaan tuollaisen tilanteen.
- voi paavo.......
On törkeää nimitellä ihmisiä PAAVOKSI !!!
Mutta jos se oli vahinko , niin kannattaa antaa anteeksi...!!!
Muuten voisit nostaa syytteen opettajaa vastaan...syyte voisi olla viharikos tai kiihottuminen kansaa vastaan
PAAVO on mielestäni haukkumasana ja paha....ainakin nykyään...
syyn tiedätte !!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904