Jeesus on Kristityn lepo: Kuuliaisuus on ilo, ei velvollisuus.

Sirkka-Iita

Johannes sanoi että:"Rakkaus Jumalaan on SE, että pidämme Hänen käskynsä,
eivätkä ne ole raskaat."

Jos ihminen on saanut maistaa Jumalan rakkautta myöskin uskosta Hänen
lapsekseen tulemisen /=uudestisyntymisen/ kautta, niin hänellä on ilo ja
etuoikeus antaa kunnia Jumalalle myöskin pitämällä pyhänä se päivä jonka Jumala
itse pyhitti ja lepopäiväksi asetti.

Jeesus vahvisti sen, sanomalla että sapatti on ihmistä varten asetettu.

Kyllä meidän taivaallinen isämme tietää että mitä me tarvitsemme!

Hän tietää että ihmiselle on hyväksi yhtenä päivänä viikossa irtautua arkisista
askareistaan ja velvollisuuksistaan. Senvuoksi Jumala eroitti yhden päivän,
pyhitti ja siunasi sen lepo- päiväksi.

Pyhitetty tarkoittaa, EROITETTU. Se on siis Jumalalle eroitettu päivä. Meillä
on kuusi päivää viikossa tehdä nämä maalliset velvollisuutemme ja askareemme,
mutta seitsemäs päivä on sapatti, se merkitsee lepoa, siis töistä lakkaamista.

Jumala kehoittaa meitä ("MUISTA pyhittää lepopäivä!") muistamaan sen päivän
pyhäksi.Kun otamme tavaksi pitää pyhän pyhänä, voimme valmistautua siihen
huolella, silloin se on niinkuin juhlapäivän tuleekin olla.

Saame iloita Jumalan palveluksesta ja samanhenkisten ihmisten tapaamisesta ja
yhteisestä ilosta palvoa Herraa yhdessä. Loppupäivän voimme viettää perheen
kanssa iloiten toisistamme ja siitä, että olemme Herrassa vapaita ja meillä on
lupa itse päättää teoistamekkin.

On paljon iloisia asioita joita on mukava tehdä perheen kanssa yhdessä. Voimme
esimerkiksi keskustella ja kukin kertoa menneen viikon tapahtumista ja Jumalan
rakkaudesta ja huolenpidosta, voimme kiittää Häntä edellisestä viikosta ja
rukoilla yhdessä siunausta tulevalle viikolle. Sapatti ikäänkuin kokoaa
perheenkin yhteen, kun tietokoneet ja muut harrastuset pannaan sivuun, niin
meillä on aikaa

Näin kun pysähdymme viikko viikolta Jumalan edessä ja annamme henkemme levätä kokonaan Hänen hengessään, niin me jaksamme taas paremmin kohdata arjen.

Ja sapatista tulee se ilon ja onnen päivä "LEPOPÄIVÄ" miksi Jumala sen alun alkaen tarkoittikin. Koska se on "Herran pyhäpäivä", päivä parahin!"

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vain adventistiko?

      Hyvin sanottu! Aamen!

    • Olen yksinkertainen, olen vain tätä yhtä noudattanut ja yli järkeni käyvä rauha on kanssani :

      Ps. 127:2
      Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa.

      Fil. 4:7
      Silloin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ymmärryksen, varjelee teidän sydämenne ja ajatuksenne, niin että pysytte Kristuksessa Jeesuksessa.

      Mutta touhutkaa te toiset minunkin puolestani, ihan rauhattomuuteen saakka, sillä se on rakkautta (?), että muistuttaa :

      jes. 28.
      12 hän, joka on sanonut heille: "Tässä on lepo; antakaa väsyneen levätä, tässä on levähdyspaikka". Mutta he eivät ole tahtoneet kuulla.
      13 Niinpä on Herran sana oleva heille: "Käsky käskyn päälle, käsky käskyn päälle, läksy läksyn päälle, läksy läksyn päälle, milloin siellä, milloin täällä", niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.

      antti

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe