Kemppinen saatava Lieksan johtoon!

Hyvä Kemppinen. Kaikenkarvaisten puuhapajojen huuhaat suurennuslasin alle. Eurot tärkeämpään käyttöön. Kunta on kuin iso yritys ja yritystä on osattava johtaa järkiperäisesti. Ei tekisi pahaa jos valistaisit vähän Lieksan johtoa. :))

ps. Taidankin siirtää kirjat Valtimolle, eihän se estä minua silti asumasta Lieksassa. Ainakin veroeurot menisi järki kuntaan. Niin ja lääkäripäivystys on Nurmeksessa mutta niinhän se on lieksalaisellakin.

"Valtimon kunta aikoo lopettaa yhteistyön maakunnallisen matkailuyhtiö Karelia expert oy:n kanssa.

Kunta aikoo sanoa irti muun muassa kunnan matkailuyrityksien markkinointia koskevan sopimuksen yhtiön kanssa.

Kunnanjohtaja Pentti Kemppinen sanoo, että taustakeskusteluissa kunnan luottamushenkilöillä on ollut yleistä tyytymättömyyttä kunnan yhtiöltä saamaan palveluun. Vuositasolla noin 13 000 euron arvoiseen sopimukseen on kirjattu markkinoinnin lisäksi muun muassa matkailupalvelujen kehittämistoimet. Kemppinen harmittelee, että maksullisen yhteistyön todellisista tuloksista on vaikea saada tietoa.

Kunnanhallitus pohtii sopimuksen irtisanomista ensi viikolla."
Lähde: Karjalainen
14252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

sanon ei kemppiselle. Ihmiset voivat huonosti mutta kunnan talous on kunnossa. sitä tarkoittaa hyvä valtimo. Itsepäinen, itseellinen (muka, kuppaa valtion rahaa) ja itsekäs.

Äänestä

PIKES joutaisi lopettaa.

On pelkkä puuhastelijoiden rahamylly.

Äänestä

Hmm... kirjat Valtimolle. Tuota pitää harkita itsekkin.

Äänestä

edeltä oli jo konkassa ja seuraajakin on pelkkä puuhastelija.
samaa kuin nurmeslaisten ns. kehitysporukka

Äänestä

Kemppinen uskaltaa toimia kun vastaavasti Lehto vain myötäilee ja hymyilee leveästi veroja nostaessaan.
Johtajia on niin eritasoisia. Kunnan ja kaupungin johtoon tarvitaan rautainen yritysjohtaja, ei mitään nössö myötäilijää. Eiköhän Lieksan olisi viisasta alkaa ostamaan kunnanjohtajan palvelut Valtimon kunnalta. Tulisi joku roti taloudenpitoon.

Äänestä

Roti tulisi mutta palvelut menisi!!! Lehto ymmärtää, että kunnan tehtävä on tuottaa palveluja!

Äänestä
  • Lieksassa ei "täysihoito" palvelut pelaa enää muille kuin mamuille.

    Äänestä

Valtimolla palvelut pelaa ja hommat hoidetaan järjellä. Ei voi edes verrata aivan surkeassa tilassa olevaa Lieksaa hyvin hoidettuun Valtimoon. No, oikeastaan ei mihinkään muuhunkaan valitettavasti.

Äänestä
  • Niinhän se on,että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
    Joensuusta katsoen Kuopio on parempi,Kuopiosta Helsinki,Helsingistä
    tähyillään Tukholmaan jne.jne.Lieksasta Valtimolle,ei kai.
    Valtimolaiset ihannoivat Kuhmoa,Kuhmo Kuusamoa.
    Voi meitä poloisia aina on toisilla paremmat johtajat ja talous hyvin hoidettu.
    Jos pitää vaihtaa johtajaa niin eikös otettaisi Rääkkylästä Yrjö Eronen
    hänellähän on kokemusta Lieksasta. Ja Kiteellä olisivat onnellisia Esko
    Lehdosta,voi kumpa jokainen löytäisi mieleisensä johtajan.
    Silleen se menee.

    Äänestä

  • johtajaminäkin kirjoitti:

    Niinhän se on,että ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen.
    Joensuusta katsoen Kuopio on parempi,Kuopiosta Helsinki,Helsingistä
    tähyillään Tukholmaan jne.jne.Lieksasta Valtimolle,ei kai.
    Valtimolaiset ihannoivat Kuhmoa,Kuhmo Kuusamoa.
    Voi meitä poloisia aina on toisilla paremmat johtajat ja talous hyvin hoidettu.
    Jos pitää vaihtaa johtajaa niin eikös otettaisi Rääkkylästä Yrjö Eronen
    hänellähän on kokemusta Lieksasta. Ja Kiteellä olisivat onnellisia Esko
    Lehdosta,voi kumpa jokainen löytäisi mieleisensä johtajan.
    Silleen se menee.

    Provosoiduit vaikka sinua ei edes provosoitu. Valtimo on hoitanut asiansa erinomaisesti, asia, joka on tuotu esille myös lehdistössä. Ei siinä muusta ole kysymys kuin faktasta. Tokihan sitä toivoo, että juuri oma kunta voisi olla ylpeä tavastaan hoitaa asiansa, vai kuinka?

    Tuolle sinun valitusvirsitiellesi jos lähdetään, niin ainahan voidaan lohduttautua sillä että jostakin löytyy vielä huonompi paikka. Että jos omat asiat on perseellään, niin kyllähän tuolla ja tuollakin on vielä enemmän päin mäntyä asiat, että oikeastaan meillähän menee hyvin. Se on sellaista pään pensaaseen työntämistä.

    Äänestä

Joku kemppinen ei ole ,eikä tule ikinä olemaan Lieksan johdossa,missään muodossa.

Äänestä

Johan nuo valtakunnan päälehdetkin kehuvat Kemppisen talousasioitten hoitoa ja kehoittavat muitakin kaupunkeja mallia ottamaan. Kemppistä toivotaan puhujaksi seminaareihin.

ps. Lieksa-Nurmes-Valtimo yhteistyökuviot tais sotkea Lieksan ahneus haalia kaikki toiminnat itselleen?

Äänestä

Enpä ihmettele yhtään. Lieksaan on tainnu pesiytyä harvinaisen paljon Napoleon syndroomasta oireilevia virkamiehiä ja valtuutettuja (olisko demuja)?

Kävin muuten ihan asiakseni Valtimon kunnassa tontteja katsomassa ja silmiini pisti kunnantalo jossa lukee isoin kirjaimin Kuntalaisten talo! Kuntalaisten talo nimenä kertoo jo paljon, se on kaikkien kuntalaisten yhteinen talo! Kysyin tästä paikalliselta ohikulkijalta ja hän kertoi että Kuntalaisten talolla voi poiketa kuka tahansa vaikka kauppareissullaan, eikä aina tarvitse olla asiaakaan. Virkamiehet ovat paikalla ja jututettavana ilman ajanvarausta. Talossa aistii että virkamiehet ovat kuntalaisten palveluksessa. Samalla reissulla kuulin myös että valtuutetut kuuntelevat ahkerasti kuntalaisten mielipiteitä ja vievät viestiä eteenpäin. Valtimon kunta on monessa asiassa edelläkävijä ja jopa ministeriön virkamies on kiinnittänyt tähän huomiota. Pilottikuntana oivallinen monessa suhteessa. Hyvä Valtimo!!!!!

Äänestä

Keinotekoista uhoilua kuntalaisten kustannuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PartaRudolf kirjoitti:

Hyvä Kemppinen. Kaikenkarvaisten puuhapajojen huuhaat suurennuslasin alle. Eurot tärkeämpään käyttöön. Kunta on kuin iso yritys ja yritystä on osattava johtaa järkiperäisesti. Ei tekisi pahaa jos valistaisit vähän Lieksan johtoa. :))

ps. Taidankin siirtää kirjat Valtimolle, eihän se estä minua silti asumasta Lieksassa. Ainakin veroeurot menisi järki kuntaan. Niin ja lääkäripäivystys on Nurmeksessa mutta niinhän se on lieksalaisellakin.

"Valtimon kunta aikoo lopettaa yhteistyön maakunnallisen matkailuyhtiö Karelia expert oy:n kanssa.

Kunta aikoo sanoa irti muun muassa kunnan matkailuyrityksien markkinointia koskevan sopimuksen yhtiön kanssa.

Kunnanjohtaja Pentti Kemppinen sanoo, että taustakeskusteluissa kunnan luottamushenkilöillä on ollut yleistä tyytymättömyyttä kunnan yhtiöltä saamaan palveluun. Vuositasolla noin 13 000 euron arvoiseen sopimukseen on kirjattu markkinoinnin lisäksi muun muassa matkailupalvelujen kehittämistoimet. Kemppinen harmittelee, että maksullisen yhteistyön todellisista tuloksista on vaikea saada tietoa.

Kunnanhallitus pohtii sopimuksen irtisanomista ensi viikolla."
Lähde: Karjalainen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu