Toimimaton yhteiskunta

Valitsin otsikoksi kyseisen aiheen koska politiikkaa seranneena täytyy myntää että yhteiskunnastamme on tulossa toimimaton byrokratialla kuvitellen elävä kansa. Yhteiskunnan toimimattomuus näkyy erilaisissa laeissa joita byrokraattinen yhteiskuntamme yhä kiihtyvällä vauhdilla tuottaa. Yhteiskuntamme näyttääkin jotenkin toimivan niillä aloilla ainoastaan joilla on voimakas etujärjestö joka vaikka yleislakkoon uhaten vaatii jäsenistölleen edes kohtuulliset palkat työstään. Verrattuna maatalousväestöön ja heidän tuotannostaan muodostuvaan palkkaansa onkin maataloustuotanto kriisissä. Ihmekös tuo. Maatalousesta puuttuu SAK n kaltainen etujärjestö joka ajaisi heidän palkkaansa joka muodostuu tuotannosta. Kuvitellaan että kyllä maailmalta saadaan maailman tappiin asti edullista elintarviketta käsite jota erityisesti vasemmisto kannattaa. Vai oletteko kuulleet että joku vasemmistoa edustava taho olisi huolissaan vähetyvästä maatalousomavaraisuudesta. Eipä juuri vaikka juuri elintarviketyöntekijät saavatkin palkkansa maanviljelijöiden työn hedelmien jalostamisesta. Siltikin moni työläinen kannattaa viekä edullisimpien maataloustuotteiden tuontia ulkomailta. Vaikkakin loppuisi työ.Vasemmisto on etupäässä ollut laatimassa mitä erikoisimpia lakeja joilla on ollut lähes päinvastainen vaikutus. Ajatellaanpa vaikka tuota Norjan ampumistapausta. Nyt Ulkoministeri Tuomioja ehdotti että kaikki aseet pitäisi viedä pois kotoa seurojen tiloihin.Ajatus johon hetimiten puoluetoveri Halonen yhtyi. On metsästysseuroja joilla on yli 1000 asetta nyt jos murtaudutaan asevarastoon ja viedään kaikki aseet mitäs sitten.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toimimattoman yhteiskunnan tiimoilta. Myös kuntaliitokset täyttävät toimimattoman yhteiskunnan kriteerit. Kuntaliittymät ovat ..vasemmiston idea että kun kuntien määrä pienenee niin keskustan kannatus myös. Vaikka tiedetään että liitokset eivät tuo säästöjä. Vai oletteko kuulleet että suuri Helsinkikään olisi vielä riittävän iso jotta säästöjä tulisi. Eipä ole. Helsinki pitäisi ollakin Lontoon kokoinen jotta todellisia säästöjä tulisi. Tahi vaikka Newyorkin kokoinen .Siinä vasta säästöjä tulisi. Kaksi kolme köyhää kuntaa kun yhdistetään niin tulos jää miinukselle.Ainoastaan työntekijät lisääntynee ja palkat nousee koska työmäärä lisääntyy. Jotenkin näissä kotikutoisissa näyttää aina pää tulevan vetävän käteen. Kyllähän kuntaliitoksista puhuminen ylläpitää keinotekoista toimeliaisuutta ikäänkuin se lisäisi taloudellista pääomaa meidän kaikkien eduksi vaikka lopputulos onkin miinuksella.

Äänestä

1000 asetta pimeille markkinoille olisi aika nasta juttu.poliisilla olisi kova urakka edessä.voisi donitsit mennä väärään kurkkuun..hik hik

Äänestä
  • Tämä juuri ei lainkaan huolestuta ei Tuomiojaa eikä Halosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


samaa.... kirjoitti:

Valitsin otsikoksi kyseisen aiheen koska politiikkaa seranneena täytyy myntää että yhteiskunnastamme on tulossa toimimaton byrokratialla kuvitellen elävä kansa. Yhteiskunnan toimimattomuus näkyy erilaisissa laeissa joita byrokraattinen yhteiskuntamme yhä kiihtyvällä vauhdilla tuottaa. Yhteiskuntamme näyttääkin jotenkin toimivan niillä aloilla ainoastaan joilla on voimakas etujärjestö joka vaikka yleislakkoon uhaten vaatii jäsenistölleen edes kohtuulliset palkat työstään. Verrattuna maatalousväestöön ja heidän tuotannostaan muodostuvaan palkkaansa onkin maataloustuotanto kriisissä. Ihmekös tuo. Maatalousesta puuttuu SAK n kaltainen etujärjestö joka ajaisi heidän palkkaansa joka muodostuu tuotannosta. Kuvitellaan että kyllä maailmalta saadaan maailman tappiin asti edullista elintarviketta käsite jota erityisesti vasemmisto kannattaa. Vai oletteko kuulleet että joku vasemmistoa edustava taho olisi huolissaan vähetyvästä maatalousomavaraisuudesta. Eipä juuri vaikka juuri elintarviketyöntekijät saavatkin palkkansa maanviljelijöiden työn hedelmien jalostamisesta. Siltikin moni työläinen kannattaa viekä edullisimpien maataloustuotteiden tuontia ulkomailta. Vaikkakin loppuisi työ.Vasemmisto on etupäässä ollut laatimassa mitä erikoisimpia lakeja joilla on ollut lähes päinvastainen vaikutus. Ajatellaanpa vaikka tuota Norjan ampumistapausta. Nyt Ulkoministeri Tuomioja ehdotti että kaikki aseet pitäisi viedä pois kotoa seurojen tiloihin.Ajatus johon hetimiten puoluetoveri Halonen yhtyi. On metsästysseuroja joilla on yli 1000 asetta nyt jos murtaudutaan asevarastoon ja viedään kaikki aseet mitäs sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu