Diktatuuria Eritreassa

Mr Smithy

Yhdeksänkymmentä kristittyjä on pidätetty Eritreassa viimeisen kahden kuukauden aikana viranomaisten jatkaessa joulukuussa alkanutta kampanjaa kristittyjä vastaan. Pidätetyistä kuusi on vapautettu, mutta 84 vangitun sijainti on tuntematon.

2. kesäkuuta 2011 poliisi pidätti 26 Mai-Mefhi College of Technology opiskelijaa. Opiskelijoille ei kerrottu syytä pidätykseen. Release Eritrea -järjestön mukaan pidätyksen syy voi olla, se että opiskelijat eivät osallistuneet itsenäisyyspäivän juhlallisuuksiin. Toukokuussa pidätettiin ja vangittiin 64 kristittyä lähellä Eritrean pääkaupunkia Asmaraa. Heidät vietiin pidätyksen jälkeen Asmaran 6:lle poliisiasemalle.

Tämän jälkeen vangitut on pidetty poliisilaitoksella tai on siirretty Mitiren vankilaan Koillis-Eritreaan. Mitire on syrjäinen sotilasvankila ja se on tunnettu kidutuksesta ja ankarista olosuhteista. Entiset Mitiren vangit ovat kertoneet Christian Solidaarisuus Worldwide -järjestölle, että Mitire on ulkoilmalaitos autiomaassa, jossa vangit joutuvat pelkäämään myös myrkyllisiä käärmeitä. Vangit saavat hyvin vähän ruokaa ja heidät pakotetaan rakentamaan virkamiesten rakennuksia. Vankilassa ei ole sairaanhoitoa eikä lääketieteellisiä laitteita. Tämän takia useat vangit lähetetään pois Mitrestä sen jälkeen kun ne ovat liian sairaita työhön.

Toukokuussa 2002 Eritrea hallitus kielsi kaikki kristilliset seurakunnat ja ryhmät, jotka eivät kuulu virallisesti tunnustettuihin kirkkoihin (ortotoksi, luterilainen ja katolinen). Tämän jälkeen Eritrean hallitus on vanginnut useita tuhansia kristittyjä. Maan uskonnonvapaus on yksi huonoimmista maailmassa. Monet kristityt, jotka vangittiin vuonna 2002, ovat edelleen vangittuina ilman oikeudenkäyntiä. Ainakin 16 uskonnollisista syistä vangituista Eritrean kristityistä on kuollut vankeudessa toukokuun 2002 jälkeen. Kuolemien syyt ovat olleet lähinnä kidutus, hoitamattomat sairaudet ja aliravitsemus.

1

155

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • adfghijk

      Jeesus."Minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä...!"
      Viimeinen Tuomio

      Matteuksen Evankelimin mukaan
      25:31" Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.
      25:32 Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista.
      25:33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
      25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
      25:35 Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
      25:36 minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
      25:37 Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
      25:38 Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
      25:39 Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
      25:40 Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'
      25:41 Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä.
      25:42 Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette antaneet minulle juoda;
      25:43 minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'
      25:44 Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
      25:45 Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.'
      25:46 Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."
      " sinä päivänä, jona Jumala on tuomitseva ihmisten salaisuudet Kristuksen Jeesuksen kautta, minun evankeliumini mukaan." Room. 2:16
      Apostolien tekojen mukaan:
      17:30 " Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
      17:31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
      Apostoli Pietarin mukaan:
      3:7 " Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään."
      3:10 " Mutta Herran päivä on tuleva niinkuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat.
      3:11 Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
      3:12 teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!"

      Kummalle puolen kuulunet, molemmille kuulu et!
      Ilmeisesti panette kuin jänis päänne pensaaseen ja poistatte nuokin julistukset nopeasti, ettette pelastuisi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      915
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      104
      891
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      796
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      740
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      66
      618
    6. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      74
      607
    7. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      604
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      569
    9. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      561
    10. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    Aihe