Kuulun niihin jotka kannattavat EU.ta. Odotan EU.lta paljon.Olen skeptinen maamme kehitykseen Impivaarana ja toivon siihen EU.lta tasapuolista ratkaisua. EU on ennenkaikkea turvanamme Impivaaran talodellisissa myös kotikutoisissa omissa talouskriiseissämme. Olen syvästi pettynyt sellaiseen poliittisjärjestöjen toimintaan maassamme jotka jäsenkirjan värillä siis oikealla värillä -lienee punakantinen niiden edut ovat etusijalla.Odottelen myös EU,n liittovaltiosopimusta enkä näe sitä mörkönä joka pelottelee säikkyjä Impivaaralaisia. Tunnetusti myös yhteinen luja puolustus on syytä arvostaa korkealle. Mielenkiinnolla seurailen ison itänaapurimme sulauttamista unioniin. Tokihan liittovaltiossa oleminen vaatiikin meiltä Impivaaralaisilta myös uudenlaista suhtautumista erilaisiin jäsenmaihin liittovaltiossa. Olen jotenkin täynnä kotimaista politikointia ja uskon että liittovaltioelämä karkoittanee meistä Impivaaralaisista epäsovun ja eripuran.Jotenkin tuntuu että tarvitsemmekin lujan johtajan .
Odotuksia EU,lta
laisia
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Joo tarvitaan luja johtaja joka ei hukuta meitä välimerenkoukkunokkien mukana......
Muuten olet oikeassa mutta demokratia on juuri sitä varten, että pärjätään ilman "lujaa johtajaa".
Tarkoitan lujalla johtajalla sellaista jota löytyy EU johdosta.Siis sellaista sitkeää ei repivää, mutta määrätietoista.
Minä ainaskin ajattelen että olisihan se jännääkin että kuuluisimme isoon EU,n liittovaltioon. Olisi silloin kaikki isot ja pienet maat samanarvoisia. Kyllä se olisi jännääkin. Uskoisin että varsin nopeasti sopeutuisimme toisenlaiseen talonpitoon. Olisi se mielenkiintoista nähdä kuinka silloiset johtajat sopisivat yhteisistä sävelistä. Aivanhan uudenlainen elämä silloin alkaisi. Minä ainaskin odottelen jännän mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo. Ei voi ainaskaan väittää että tulevaisuus olisi tylsää.Sitähän se nimenomaan ei ole.
Kuinka impivaaralaisina pidät Ruotsia, Norjaa ja Sveitsiä- uutisissa juuri kerrottiin kuinka heidän taloutensa on kunnossa ilman euroa.
Mä tahon takaisin impivaaran, ja suomelle oikeuden päättää omista asioista.
Te jotka haluatte jännitystä elämäänne, lähtekää tuonne sotaalueille sieltä sitä saa, voi olla että henki menee mutta kai se on sen arvoista.
Itse haluan elää rauhan maailmassa.
Nimim. "jännää" -"olisi silloin kaikki isot ja pienet maat samanarvoisia"
Älä unta näe, kyllä suuret Euroopassa ovat sittenkin suuria ja pienet pieniä.
Amerikan Yhdysvaltojen syntyhistoria on aivan erilainen, joten siellä systeemi toimii,mutta ei eliitin pakkosynnyttämässä Euroopan Yhdysvalloisa.
Sitäpaitsi, Suomi-nimisen liittovaltion kierot herrat kyllä pitäisivät siitä huolen, että tämä osavaltio olisi myös jatkossa kaikkein kallein ja vähiten kansalaisistaan välittävä osavaltio.
Yhä meillä olisi kalleimmat ruuat, asunnot, autot, polttoaineet ja pienimmät ansiotulot ym.ym.
Jännää, vai mitä?
Kyllä silt, elämmä Liittovaltiossa olis jännempää ku tääl Impivaarassa. Olis kivaa ku isot maat Ranska , Saksa , Enklantti ja muut päättäs meiä.asioista. Saattas siin tulla sossuil hätä kättee ko isot maat sannos meiä sossuille että so,so. Ny o uus isäntä tälos . Eippä mollatakkaa noit ihmeisii jotki ruokkii sutki. Ny uus luuta lakkasoo. Siihe maamme sossut et , ain me ollaa noita maajussei mollattu ja piret niiku toisarvoisinii ja nyt ku iso luuta lakassoo ni nekö ovatkii tasaarvossi meiän kans,BYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.