Suomalaisen kirjallisuuden merkittävin teos eikä syyttä sillä se on täydellinen! Jokaisen kirjallisuudesta pitävän on se luettava, se kuuluu yleissivistykseen.
Alastalon salissa on mestariteos!
6
1094
Vastaukset
- 62wywy
Jonkun 20-30 sivua pääsin eteenpäin, sitten loppui pinna turhanpäiväisyyksien jaaritteluun ja ensimmäisen lauseen loppumisen odotteluun. Tajunnanvirta vaan ei kolahda.
- Koeta uudestaan
Niin, kaikki eivät mestariteosta ymmärrä. Älä silti masennu, nyt voisit siitä pitääkin. Tosin kaikki eivät ikinä saavuta sitä henkistä kypsyyttä jota vaaditaan haastavasta kirjallisuudesta nauttimiseen.
- Alaston salissa
Lukion oppikirjassa esiteltiin tuosta teoksesta lainauksena se maailmankirjallisuuden kaikkien aikojen pisin virke, muistaakseni pituudeltaan alun toista aukeamaa. Jo silloin päätin, että tuo sinänsä kunnoitettava mestarisaavutus riittää Volter Kilvestä minun osaltani. Miksi etsiä teoksesta enää maailmakirjallisuuden toiseksi ja kolmanneksi pisimpiä virkkeitä, kun pankki tyhjennettiin jo kerralla. Kirjan aihekaan ei tunnu erityisen mielenkiintoiselta.
Myönnän, ettei tuollaisia periaatteellisia päätöksiä pitäisi tehdä, mutta vähintään yhtä lapsellista on noudattaa kirjasuosituksia perusteilla, jotka nojautuvat pelkkiin kriitikoiden arvioihin tai ylimalkaisiin "se kuuluu yleissivistykseen" -heittoihin. Jos itse oikeasti nautit kirjasta, olisit osannut myös perustella, miksi tämä Kilven teos on mielestäsi "täydellinen"."Alastalon salissa" on erittäin nautittavaa ihmiskuvausta. Sen persoonallisuudet ovat aitoja ja omaperäisiä; Pukkila, Härkäniemi, Alastalo, Langholma ja muut. Sen yhteiskunnallinen kuvaus on tarkkaa. Sen sisäkertomuksissa kuljetaan sankariaikaan ja takaisin, pitkälle ajassa ja paikassa. Sen huumori ei ole esilletungettua, vaan elämänmakuista ja matkaansaattaa hiljaisen ja perusteellisen oivalluskokemuksen.
"Alastalon salissa" on yksi osa trilogiasta, muut ovat "Pitäjän pienempiä", josta pidän kenties vielä enemmän kuin "Alastalosta" ja "Kirkolle". Novellit "Kaaskerin Lundström", "Merimiehen leski" ja "Jäällävaeltaja" ovat parasta mitä suomalainen kirjallisuus tässä lajissa tarjoaa; ensinmainittu kokoaa kirjan aiheet yhteen.
Kilpi ei ole nettipelisukupolven eikä saippuaoopperanystävien kirjailija. "Alastalo"-trilogiassa ei ole helppohintaista räiskintää, pornoa eikä yleisön nuoleskelua. Häntä pitää lukea perusteellisesti, syventyen, ajatellen ja loistavasta tekstistä nauttien. Kilpi ei ole kaikkien kirjailija; ei sellaisten, jotka lukevat jotakin muuta tarkoitusta kuin kirjallisuutta varten. Ei lauseenmittaajien eikä "yleissivistyksestä" höpisijöiden kirjailija. Kirjallisuus on tarkoitus itsessään.- Koeta uudestaan
Alastalon salissa on suomalaisen kirjallisuuden merkittävin teos, ei sen enempään eikä vähempää. Kyllä sen lukeminen kuuluu yleissivistykseen!
- Anonyymi
Nyt myös kuunneltavissa: https://areena.yle.fi/audio/1-50633767
( https://areena.yle.fi/audio/1-50633768 )
Kuuntelu-urakka on tuossa jaettu 31 erilliseen jaksoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011631
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581061Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140964- 85922
- 61916
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t268795Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75765Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61732Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342731