Gainsbourg (2010)

Elämäkertaelokuva miehestä josta itse muistan parhaiten halun naida Whitney Houstonia.

Seksiobsessoituneesta mustiin pukeutuvasta pikkurunkkarista, Lucien Ginsburgista (Kacey Mottet Klein) kasvaa aikuisena seksiobsessoitunut isorunkkari Serge Gainsbourg (Eric Elmosnino.)
Lapsena Serge piirteli rumia pornokuvia ja aikuisena toimi esimerkkinä Princelle kirjoittamalla lauluja jotka sopivat Kamasutran taustamusiikiksi.
Sergella oli lapsena kuvitteellinen perunapääystävä ja aikuisena häntä seuraa eräänlainen nukkemainen omatunto joka näyttää sekä Gainsbourgilta, kuin myös joltain Art Spiegelmanin Maus-hahmolta.
Tarjolla on huonoa itsetuntoa, egoismia, viinaa, ankaraa mukavaa lapsuutta, skandaaleja, hillittömiä kissoja ja aivan järjetön määrä tupakointia.
Tosin, aika lempeästi tämä elokuva päähenkilöään kuvaa, joten mitään lokaamista ei ole tarjolla vaikka siihen tunnetusti olisi voitu tukeutua/sortua.

Gainsbourg on ihan hyvä taiteilijaelämäkertaelokuva samaan tapaan kuin Walk The Line, Pollock ja muutamat muutkin ovat. Elokuvan lievät fantasiaelementit tuovat mieleen Fridan lähestymistavan aiheeseensa, mikä ei siis ole hirveän yllättävää, mutta totuudenmukaiseen realismiin pyrkivässä genressä on se kuitenkin jonkinasteinen poikkeus säännöistä.

Näyttelijät ovat hyviä ja etenkin pääosassa oleva Eric Elmosnino on ulkonäköään myöten oikealta tuntuva valinta.

Elokuvaan on saatu aikaiseksi sopivan savuisa kapakkatunnelma, mutta mitään oikeasti uutta ei elokuva tarjoa, kunhan on hyvin tehty elokuva joka jonain toisena päivänä saisi minulta vähintäänkin neljä tähteä viidestä, mutta tänään ei ole se päivä. Kaipasin jonkinlaista yllätystä, en pelkkää hyvää elokuvaa.
Lajityypistä pitäville elokuva on kuitenkin ehdottomasti suositeltava.
Ja jo pelkästään seksikkään musiikin vuoksi elokuvaa kannattaa vähintäänkin kuunnella.

*** / *****