Olen 20 ja minulla ei ole ollut aina helppo elämä. Olen menettänyt läheisiä ihmisiä elämässäni. Jotkut ovat vain lähteneet ja jättänääet, joidenkin lähdöt olen aiheuttanut itse. Olen aina ollut hyvin tempperamenttinen. Saanut raivokohtauksia pienimmästäkin asiasta ja haukkunut ihmisiä raivonpuuskassani niin pahasti kun vain olen voinut.Sitä kuitenkaan tarkoittamatta. Voisin kirjoittaa tähän vaikka koko elämäni kaikkine analyyseineen. Mutta kirjoitan tiivitstetyn ja mahdollisimman selkeän kuvan ongelmastani.
Tuntuu että vuosi vuodelta käytökseni vain pahenee. Kun olen hyvällä tuulella, tuntuu kuin elämä näkyisi edessäni valoisalta ja kaikki tuntuu ihanalta. Silloin olen täynnä suunnitelmia ja keksin kaikkea pääni menoksi. Sitten pienikin asia, väärä sana, tai väärä tapa sanoa minulle jotakin, saattaa saada minut raivon partaalle. Vaivun synkkyyteen josta en pääse pois. Tajuan että se valo mitä ensin näin oli vain harhaa. Minulla ei ole ystäviä, en tiedä mitä tulevaisuudelta haluan, en ole sellainen kuin haluan. Siihen tunteeseen on niin helppo päästä, mutta sieltä pois pääseminen taas todella vaikeaa. Huudan ja itken kuinka inhoan kaikkea ja itseäni, paiskon tavaroita, revin omia hiuksia ja tulee tunne etten saa henkeä.
Olen käynyt yhdellä terapia käynnillä ja sillä tapaamisella, terapeutti arveli masennusta. Mutta toista kertaa en sinne mennyt. Mä en enää tiedä että mitä tehdä. Haluan näistä kohtauksista ja alakuloisuudesta eroon, mutta jotenkin musta tuntuu että tämä ei ole masennus. Enkä tiedä mistä sitä apua hakisin, kun en tykännyt siitä "ilmaisesta" terapeutista. Tai sitten olen vain huomionhakuinen teini. En oikeastaan tiedä miksi kirjoitin tämän.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Itsellä on epävakaa persoonallisuushäiriö (muistuttaa jonkin verran kaksisuuntaista mieleialahäiriötä), mutta maniaa minulla ei ole koskaan ollut. Koen itseni jatkuvasti epäonnistuneeksi ja ajattelen jatkuvasti muiden elämiä ja vertaan omaani, joka ei ole tyydyttävä. Olen ahdistunut, usein yksinäinen, käytän alkoholia, itkeskelen. Kuulostaa tilanteesi joltain muulta kuin pelkältä masennukselta kokemani perusteella. Varma en tietenkään voi olla. Olet juuri siinä iässä, milloin esimerkiksi epävakaa usein "puhkeaa."
Olen vain itse niin väsynyt tähän, enkä tiedä miten tästä pääsisi pois: Mielialat vaihtelee, nukuttaa, masentaa, ahdistaa ja on epätodellinen olo. Milloinkohan tämä kaikki loppuu? Vai loppuuko...
Minulla kaikki alkoi jo kahdeksannella luokalla. Silloin oireeni vaikuttivat enemmän masennukselta. Nyt sinun kuvaamiltasi. Mielialat vaihtelevat, tunnen epäonnistuneeni kaikessa, kaikki tuntuvat vihaavan minua ja ajattelevan minusta ensimmäiseksi vain pahaa, olen kokoajan väsynyt, ahdistunut ja stressaantunut. Intiimielämäkään ei enää alkuhuuman jälkeen tunnu oikeen miltään. Lähinnä tunnen itseni ällöttäväksi.
Syötkö jotain lääkkeitä ja hoidetaanko sinua mitenkään ? Haluaisin itselleni jo jonkun diagnoosin jos vaikka tässä elämässä pääsisi eteenpäin ja joskus olisi hyvä olo.