Eikö niin, että Ahti ja Veli-Matti ovat huonoja
eikö
aija
2150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
nimenomaan. Ihmetyttää, miksi Ville-Mattia roikotetaan mukana, vaikka hän on halunnut kotiin alusta asti. Ihmetyttää myös, miksi V-M alunperin lähti koko kilpailuun, jos kerran olo kameroiden edessä ahdistaa. Olisihan hänen pitänyt tietää, millainen mediasirkus kilpailijoiden ympärillä ohjelman ajan pyörii.
Ahti taas vaikuttaa melkoiselta perseennuolijalta (myötäili koko ajan Rikkaa, vaikka tämä johti Ankkuria huonosti ja raivosi muille Ankkurin jäsenille) ja muutenkin typerältä tyypiltä, kun meni mollaamaan Heiniä saunassa.
Ylipäätään, tämän vuoden Suuri seikkailu on ollut aikaisempiin seikkailuihin verrattuna todella mielenkiinnoton.
kuka siellä saunassa veteli ja ketä, mitä häh!