Verensiirrot ja Mooseksen laki

trollhunter

Tästä on varmaan ennenkin ollut keskustelua, mutta laitan silti.

"Ruumiinavaus ja verensiirto koetaan ongelmallisiksi juutalaisuudessa."

http://www.laakarilehti.fi/files/nostot/nosto17_4.pdf


Miksi näin, kun 3. moos. 17 toteaa näin:

14 sillä veressä on jokaisen elävän olennon elämänvoima. Siksi minä sanon israelilaisille: Älkää syökö minkään elävän olennon verta, sillä veressä on sen elämänvoima. Jokainen, joka syö verta, on poistettava kansansa keskuudesta.
15 "Jos joku, olipa hän israelilainen tai siirtolainen, syö itsestään kuollutta tai kuoliaaksi raadeltua eläintä, hän pesköön vaatteensa ja peseytyköön; hän on epäpuhdas iltaan saakka. Sitten hän on jälleen puhdas.
16 Mutta ellei hän pese vaatteitaan ja peseydy, hän jää syynalaiseksi."

Samoin 1. Sam. 14:31-34 kertoo tilanteesta, jossa veristä lihaa syötiin:

31 Ja he voittivat sinä päivänä filistealaiset ja ajoivat heitä takaa Mikmaasta Aijaloniin asti; ja väki oli kovin näännyksissä.

Tekstissä ei ole Vanhaa testamenttia.
32 Sentähden väki syöksyi saaliin kimppuun ja otti lampaita, raavaita ja vasikoita ja teurasti niitä paljaan maan päällä; ja väki söi lihan verinensä.

33 Niin Saulille ilmoitettiin tämä: "Katso, väki tekee syntiä Herraa vastaan, kun syö lihaa verinensä". Hän sanoi: "Te olette menetelleet uskottomasti; vierittäkää nyt tänne minun eteeni suuri kivi".

34 Ja Saul sanoi: "Menkää väen sekaan ja sanokaa heille: 'Tuokaa jokainen härkänne ja lampaanne minun luokseni ja teurastakaa ne täällä. Sitten syökää; älkääkä tehkö syntiä Herraa vastaan syömällä lihaa verinensä.'" Niin väestä jokainen silloin yöllä toi omin käsin härkänsä ja teurasti sen siellä.

Selvästi on olemassa toimenpiteet (rituaalit) asian kuittaamiseksi, mutta silti asia on ongelma.

Onko niin, että jumala haluaa mieluummin veriuhreja kuin eläviä ihmisiä?

10

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      verensiirto ei ole ongelma, ruumiinavaus on joillekin ortodoksisille ryhmille, mutta muut ryhmät sallivat ruuminavauksen ilman muuta, jos se on kuolinsyyn määrittämiseksi välttämätön tai antaa lisätietoa lääkäreille joka lisää mahdollisuuksia auttaa muita potilaita.

      Käskyt ovat jotta niistä eläisi ja laki (torah) on se jota noudatetaan ei tarinat joistakin tavoista joita ehkä on eri aikoina ollut .


      http://www.chabad.org/library/article_cdo/aid/625443/jewish/Is-blood-transfusion-permissible-in-Jewish-belief.htm
      http://www.askmoses.com/en/article/587,2022565/Does-Jewish-law-permit-blood-transfusions.html

      http://www.shamash.org/lists/scj-faq/HTML/faq/12-38.html

    • trollhunter

      "verensiirto ei ole ongelma,"

      Eli onko tuossa lääkärilehdessä oleva asia väärin?

      "Kaksi erityisongelmaa on toistuvasti noussut esiin myös juutalaisuudessa: ruumiinavaus ja verensiirto. Raamatun mukaan veressä on ihmisen sielu, ja siksi verensiirto on koettu erityisen vaikeaksi kysymykseksi, josta yhä kirjoitellaan fundamentalistien Mea Shearim -korttelissa mm. seinägraffiitteja."

      • ...

        Meah shearimissa asuu parituhatta ihmistä, ultraortodoksista, jotka muutenkin ovat kääntäneet selkänsä nykyjalle ja vaativat mm Israelin valtion tuhoa. Jos luulet etteivät he käy sairaaloissa leikkauksissa ja hoidoissa tai ota verensiirtoja tarvittaessa, erehdyt.
        En ymmärrä' alkuunkaan tuota kirjoitusta. Ilmeisesti luulet että Israelissa ei ihmisiä leikata, loukkaantuneita auteta , hoideta leukemiapotilaita ym jossa kaikessa tarvitaan verensiirtoja. Verensiirrot ovat oleellinen osa nykylääketiedettä jota juutalaiset itse ovat ensimmäisten joukossa olleet kehittämässäkin .


      • - trollhunter -
        ... kirjoitti:

        Meah shearimissa asuu parituhatta ihmistä, ultraortodoksista, jotka muutenkin ovat kääntäneet selkänsä nykyjalle ja vaativat mm Israelin valtion tuhoa. Jos luulet etteivät he käy sairaaloissa leikkauksissa ja hoidoissa tai ota verensiirtoja tarvittaessa, erehdyt.
        En ymmärrä' alkuunkaan tuota kirjoitusta. Ilmeisesti luulet että Israelissa ei ihmisiä leikata, loukkaantuneita auteta , hoideta leukemiapotilaita ym jossa kaikessa tarvitaan verensiirtoja. Verensiirrot ovat oleellinen osa nykylääketiedettä jota juutalaiset itse ovat ensimmäisten joukossa olleet kehittämässäkin .

        En luule mitään, enkä missään tapauksessa luule näin:
        "luulet että Israelissa ei ihmisiä leikata, loukkaantuneita auteta , hoideta leukemiapotilaita ym jossa kaikessa tarvitaan verensiirtoja. "

        Kysyn tätä koska tuo on lääkärilehti, sieltähän tuo lainaus on peräisin. Ei se ole minun kuvitelmaani.

        Noiden ultraortodoksien kohdalla voi ajatella, että heidän mielestään ilmeisesti nuo vt:n kohdat eivät riitä korvaamaan verensiirtoja vaan heidän mielestään ihmisen on parempi kuolla kuin ottaa verensiirto?


      • - trollhunter -
        ... kirjoitti:

        Meah shearimissa asuu parituhatta ihmistä, ultraortodoksista, jotka muutenkin ovat kääntäneet selkänsä nykyjalle ja vaativat mm Israelin valtion tuhoa. Jos luulet etteivät he käy sairaaloissa leikkauksissa ja hoidoissa tai ota verensiirtoja tarvittaessa, erehdyt.
        En ymmärrä' alkuunkaan tuota kirjoitusta. Ilmeisesti luulet että Israelissa ei ihmisiä leikata, loukkaantuneita auteta , hoideta leukemiapotilaita ym jossa kaikessa tarvitaan verensiirtoja. Verensiirrot ovat oleellinen osa nykylääketiedettä jota juutalaiset itse ovat ensimmäisten joukossa olleet kehittämässäkin .

        Lisään vielä: itse asiassa en tiedä vaikka tuo parituhantinen joukkio hyväksyisi verensiirron tarpeen vaatiessa, mutta vastustus niitä kohtaan on ilmeisesti kova.


    • 5+19

      Jehovan todistajat eivät myöskään hyväksy verensiirtoja, ellei tilanne sitten ole muuttunut....näin on kuitenkin ollut.

      • - trollhunter -

        Tilanne ei ole muuttunut, ja koetan tässä keräillä kunnollisia perusteita asiasta.
        Itseäni kiusaa nuo aloituksessa olevat kohdat, joiden perusteella veren syöminenkin on selvästi sallittua hengen hädässä. Joten mistä näitä ehdottomia kieltäytymisiä vedetään.

        En siis ajattele, että kaikki juutalaiset kokevat verensiirrot ongelmaksi, en missään tapauksessa.


    • ...

      Hengenhädässä käskyt eivät ole voimassa, eihän ole tarkoitus että ihminen kuolee käskyjen takia vaan elää niistä .Eli sabattina saa pelastaa ihmishengen eikä vain saa, vaan pitää, keskitysleireilllä sai syödä mitä ikinä löysi säilyäkseen hengissä jne.
      Muutamaa käskyä ei kuitenkaan saa rikkoa: ei saa kääntyä vieraan jumalan palvojaksi , ei murhata eikä tehdä kiellettyjä seksuaalitekoja, noissa tapauksissa on valittava oma kuolema.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Pikuach_nefesh

    • - trollhunter -

      Ok. Kiitos vastauksista

    • Aatetowerit

      Kyllä Bohemian Growssa Kissingeri suorittaa veriuhreja ihmisillä, eihän se omatunto pelkistä elukoista puhdistu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1093
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      539
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    7. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      531
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      479
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    10. Kalle irtisanoutui

      Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin
      Orimattila
      53
      464
    Aihe