Luin läpi näitä viestiketjuja ja huomioni kiinnittyi kummalliseen seikkaan. Naiset haukkuvat Heini nimistä kilpailijaa aivan estoitta, kertomatta kuitenkaan mitään varsinaista syytä, kunhan kivittävät.
Olen katsonut jokaisen jakson sekä seurannut nettikameroita, enkä ole nähnyt Heini nimisen kilpailijan käytöksessä mitään poikkeavaa. Hän on mielestäni ollut päinvastoin erittäin hyväkäytöksinen jos verrataan moniin muihin kilpailijoihin.
Asiaa tarkemmin tuumittuani tein loppupäätelmän, Heini niminen kilpailija on liian viehättävä naiskatsojien makuun ja pokattuaan heti alkuun kisojen komeimman miehen (tosin esiintymikäytökseltään kummallisimman) Heini niminen kilpailija veti puoleensa myös pettyneiden kanssakilpailijanaisten suunnattoman vihan ja katkeruuden.
Naiset ovat kovin kummallisia ei voi muuta sanoa.. mutta eipä tarvitsekkaan.
Näistä seikoista johtuen toivon Heini nimisen kilpailijan voittavan koko kisan jotta naisten katkeruus saavuttaisi huippunsa ja räjähtäessään veisi heidät mukanaan merten tuuliin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen aivan vihreä kateudesta kun Heini onnistui pokaamaan tuotanoinnaanniin Jounin, joka on siis jokaisen naisen unelmauros.
Eikös tuossa nimenomaan kyseenalaistettu jounin käytös kameroiden edessä. Kameroilta piilossa jouni on ollut kaikkien mukaan aivan normaali, komeakin nuorimies. Naiset tuntien kirjoittaja lienee aivan oikeassa.
Teit hyvän inventaarion. Näin sen täytyy olla. Minustakin Heini on hyvä tyyppi, ei mitään muuta vikaa kuin kauneus ja näppäryys. Pahemmastakin naiset toisensa tappavat.
Tulen tekemään tuon saarikeikan jälkeen Heini nimiselle kilpailijalle työtarjouksen.
Olisi yhdelle Variksenpelättimelle käyttöä mansikkamaallani ja tuo kilpailija täyttää kaikki asetetut vaatimukset, RUMA ja KAMALA ÄÄNI.
Palkkaa tuosta ei paljon pysty maksamaan mutta jotain kuitenkin ja onhan talosta ylöspito,samoin voidaan kuvata videokameralla ja näyttää sitä kiinnostuneille vaikka talven "tupailloissa".
Suuri Seikkailu 2004 jää mieleen siitä, että katsojat saivat purkaa raivoaan lähinnä naisiin, ensin Riikkaan ja sitten Heiniin. Ehkä vielä kolmaskin "target" löytyy... :(
Ikävää, mutta nostaa varmasti tietyllä tavalla katsojalukuja. Saapa nähdä, miten nämä nuoret naiset selviävät arjesta seikkailun jälkeen, kun tämä "leikki" on kuitenkin mennyt joillekin ihan selvästi korvien väliin.
Toivottavasti antavat seikkailijoiden ja heidän lastensa olla rauhassa.
ihan ulkoavaruudesta on nämä viestit kuinka Heini jakaa persettä, on ruma, älykkyyttä en rupea arvostelemaan kun en tunne, ette kyllä tekään. mutta tunnettuahan on että naisten keskuudessa neitsytkin voi olla huora.
Heini erottui ensi kertaa joukosta vasta tuossa väittelyssä, jossa siltä paloi hihat vasta kun ankkuri alkoi hiostaa saunan jälkeen. sivistyneet ihmiset olisivat antaneet sen olla.
Heini on ainakin sympaattisempi kun Riikka Ankkureilta. Heini on myös fiksu ja nokkela.