Mitä tulisi tapahtumaan, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015 perusuomalaiset saisivat yli 50 % äänistä ja yli puolet kansanedustajista ? Mllaisia muutoksia tulisi tapahtumaan?
Jos PS:llä olisi yli puolet paikoista
Kysyn arviota
49106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Positiivisia !
Kaikki riippuu siitä, onko paikkoja yli sata ja kuinka paljon. Suomessa kun enemmistöhallitus tarvitsee suhteellisen leveät hartiat meidän lainsäädäntäjärjestelmän luonteesta johtuen.
Mutta jos persut saisivat todella merkittävästi yli puolet paikoista, olisi puolueella käytännössä lainsäädäntämonopoli määräenemmistöä vaativia säädöksiä lukuunottamatta. Maagisia lukuja ovat 134 ja 167, joita tarvitaan perustuslain muuttamisssa.
Mutta Luoja varjelkoon Suomea saamasta persuhallitusta. Maan asioita hoidettaisi soromnoo -periaatteella. Asiayhteydet ja kokonaisuudet katoaisivat ja valtaa käytetteisi pienten yksityiskohtien viilamiseen. Mitä ne olisivat, sen osaa jokainen kuvitella. Mutta lainsäädännän kultaiset periaatteet ja kodifiointi olisi täysin vierasta persurintamalle, niin kuin on nytkin.
POIS PAKKORUOTSI
Olisi mahtavaa jos saisimme 50% äänistä. Silloin meillä olisi varmaan monia eteviä ja järkeviä henkilöitä ministereiksi ja lainsäädännön uudistajiksi.
Viime vaaleissa monet erittäin lahjakkaat miehet ja naiset eivät päässeet Eduskuntaan ilman vaalirahaa. Seuravissa vaaleissa perussuomalaisillakin on varaa auttaa ehdokkaita.
tässä nyt on tyypillinen perSSuvastaus. siis ei aikomustakaan vastata siihen mitä kysytään. ainostaan typerää kalevalaisen paratiisin rakentelua vailla mitään sisältöä.
kysy vaan. monta kertaa saat kysyä sillä ei tämä porukka vastaa koskaan mitään järkevää. malliesimerkkinä on kansanedustaja oinonen, joka ennen viime vaaleja vastasi toimittajan kysymykseen: "mitä päätöksiä perussuomalaiset tekisi hallituksessa suomen talouden vakauttamiseksi?" tähän oinonen vastasi: "hyviä päätöksiä".
itse olen tällä palstalla tuskastumiseen saakka yrittänyt saada vastausta esittämääsi kysymykseen. mitään kunnon vastausta ei ole tullut. kun kysyy kuinka suomen kestävyysvaje täytetään ja mietn ulkomaanvelka saadaan pienentymään, niin vastauksena on ollut:
1) porvareilta rahat pois!
2) kasvatetaan suomesta maailman suurvalta aseiden vietiin.
3) haista sinä h.omo v.ittu!
4) ei tuolle aivo-invaliidille kannata vastata.
5) erotaan eu:sta ja markka käyttöön!
6) ei makseta kreikalle!
7) otetaan rahat maahanmuutosta.
ja muuta vastaavaa. tuohon viimeiseen on yrittänyt sanoa, että kun perSSut itse omassa vaaliohjelmassaan puhuvat mamu-politiikassa 200 millin sääsätöstä, niin siitä on aika pitkä 8 miljardin vuosivajeen ja 80 miljardin velan maksamiseen, niin tällöin on jopa väitetty että soinilla on ollut väärää tietoa. todellinen suomma on kuulemma usempi miljardi joka mamu-politiikkaan menee "tietävät" nämä tänne kirjoittelevat "suomenparantajat".
kohta 5 ja 6 ovat taas eivät ollenkaan tajua, että suomi on osa globaalia taloutta ja että eu euro on tuonut mukanaan paljon enemmän hyvää kuin pahaa yrittelijäälle ja työtelijäälle ihmiselle, joita suomalaisista suurin osa on. perSSuissa heitä sen sijaan on harvempi. he ovat tätä kela-jengiä suurelta osin.
eipä silti kyllä vastaan on tullut myös sellainen perSSu (ei tosin tällä palstalla) joka on töissä wärtsilässä. hän on sitä mieltä että suomen pitäisi erota nopeasti eu:sta ja ottaa markka käyttöön. tämä reppana ei ollenkaan tajua, että wärtsilä myy tavaraa ulkomaille ja noiden päätösten myötä joita hän kaavailee wärtsilän tulos romahtaisi ja samalla kaverilta menisi työpaikka alta.
usealla perSSulla on myös vaikeuksia erottaa toisistaan laina ja takaus. tämä koskee juuri tuota kreikkaa. perSSut ovat elämöineet että kuinka tuolla rahalla saataisiin kaikki asiat taas kuntoon. valtion talouden kannalta kyseessä on pieni raha, mutta eiväthän nämä sitä tajua. eivätkä he edes tajua sitä, että kreikkaan ei ole lainattu vielä euroakaan. on ainostaan taattu lainaa.
lisäksi se asia on tälle porukalle täysin käsittämätön, että kreikan mahdollisesti lankeavat lainatakuut eivät maksa suomen köyhälle mitään. he saavat avustuksensa ja korvauksensa samaan tapaan kuin aikaisemminkin. mutta jos kreikalle ei myönnetä tuota takausta/lainaa niin sen seurauksena eurooppa ja maailman ajautuu lamaan. sen seurauksena suomen köyhät joutuvat lamaleikkurin alla todella ahtaalle.
POIS PAKKORUOTSI
kysyjälle: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10027013#comment-50560495-view
Ei tapahtuisi mitään muutoksia, vaikka perussuomalaisilla olisi yli puolet paikoista. Perussuomalaiset eivät koskaan tule hoitamaan ainuttakaan uudistusta tai muuta asiaa käytännössä. Tämä on ikuinen totuus, joka ei muuksi muutu.
Onko se mahdollinen tilanne, että on yli puolet
eikö oo tullut sulle "hienoja" vastauksia?tyllinn "meidän isä on kovempi juomaan viinaa kuin teidän isä".
>>Mitä tulisi tapahtumaan, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015 perusuomalaiset saisivat yli 50 % äänistä ja yli puolet kansanedustajista ? Mllaisia muutoksia tulisi tapahtumaan?
Onpas melkoista jossittelua. Jos PS kannatus on nyt 23%, se vaatisi vähintään 28% lisää jotta oltaisiin 51 prosentissa. Se tarkoittaisi että muilta nykyisiltä eduskuntapuolueelta otettaisiin kultakin noin 6,5% kannatusta pois. Joka taas tarkoittaisi että muutama puolue katoaisi kokonaan olemasta ja muutama tippuisi niin pieneksi ettei pääsisi edes äänikynnyksen yli parlamenttiin. Jäljelle jäisi neljä puoluetta, joista siis PS olisi jättiläinen ja muut noin 10-20% kokoisia pikkupuolueita.
En spekuloi enempää, sanon vain että jos tämmöinen skenaario toteutuisi, maassa olisi todnäk kansallinen hätätila ja poikkeuslait saattaisivat estää yhden ison puolueen yksinvaltaa.
Vasemmisto ja Keskusta kuolee pois, tämä jo selvä.
Soinilta menisi isompi kaljapaska housuihin ja selkäranka taittuisi loppullisesti.
Jos kehitys jatkuu yhtä suotuisasti kuin parin viime vaalikauden aikana on tapahtunut, Suomi muuttuu käytännössä kaksipuoluejärjestelmäksi - PS, Kok.
Nimittäin, Keskusta on jo pudonnut suurpuolueiden joukosta ja sen alamäki näyttää jatkuvan. Eikä ihme, sillä se petti aatteensa totaalisemmin kuin mikään muu puolue. Ja tiedätte jo mihin kannatus siirtyi.
Seuraava joka putoaa pikkupuolueiden joukkoon on SDP. Ainakaan "tavallinen" kansa ja työväestö ei koe demareita enää omakseen, siitäkin on tullut takinkääntäjä ja Kokoomuksen apupuolue. Arvannette keille äänet menee!
Kokoomus pitänee pintansa, saattaapi jopa hieman nostaa kannatustaan sillä PS:n kiihkeimmät vastustajat näkevät Kokoomuksessa ainoan varteenotettavan voiman joka enää kykenee pistämään PS:lle hanttiin.
Eli PS tulee olemaan jättipuolue jolla todellakin saattaa olla lähes 50% kannatus, ja Kokoomus, jolla ehkä 20-25% kannatus. Loppujen kohtalona on olla ikuisessa oppositiossa vähäisen kannatuksensa vuoksi.
niin että sinäkö vastasit nyt mielestäsi siihen mitä kysyttiin? kysymys kuului:
"Mitä tulisi tapahtumaan, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015 perusuomalaiset saisivat yli 50 % äänistä ja yli puolet kansanedustajista ? Mllaisia muutoksia tulisi tapahtumaan?"
jos saisi siis vastausta siihen mitä kysyttiin? onko se todella näin vaikeaa...
Jonnekin persujen vastustuksenkin täytyy kanavoitua, ja näitä kanavia ovat vihreät, SDP ja Vasemmistoliitto. RKP vielä itsestään selvänä.
Joten PS+Kokoomus-Suomi on pelkkää päiväuntasi.
PS:nyli 50% kannatus olisi kyllä jännä tilanne:
+saisi muodostaa hallituksen ihan itse!
-pitäisi nostaa joku persu MINISTERIKSI! Ja kuka piru tästä apinalaumasta?
Ymmärrätkö itse miten laaja tuo kysymyksesi on :)
Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että Perussuomalaiset ovat, jopa palstakirjoituksissaan, tavattomasti fiksumpia kuin te vastustajat. Meistä harva käyttää kirosanoja, todella harva haukkuu, tai nimittelee teitä.
Mistähän moinen kertoo:)
sinusta siis tuntematon sotilas ja täällä pohjantähden alla ovat huonoja kirjoja koska niissä kiroillaan?
Jos PS mielii itselleen yli 50% kannatusta, on sen etsittävä kannattajansa ulkomailta esim. internetin kautta.
Mutta kun Suomessa eduskuntavaaleissa saavat äänestää vain Suomen kansalaiset.
Yli 50% tulokseen PS:n pitäisi voittaa puolelleen paljon uusia ihmisiä. Kuitenkin seuraavat eivät tod.näk. ikinä äänestäisi Persuja:
-naiset (yli 50% suomalaisista äänestysikäisistä)
-ruotsinkieliset (n 6% suomalaisista)
-homot (1-2%?)
-ulkomaalaistaustaiset Suomen kansalaiset
-ns. "vihreitä arvoja" edustavat ihmiset
-ns. "vasemmistolaisia arvoja" edustavat ihmiset, vannoutuneet demarit yms.
-koulutetut ja yleensä lukutaitoiset ihmiset
-ihmiset, jotka eivät retkehda päättömiin salaliittoteorioihin, kuten nämä "Eurabia"jutut ja "mamut raiskaavat tyttärienne" -pelottelut
Koko kysymys on täysin absurdi. Kyllä Suomessa sivistys pysyy sentään edes jonkinlaisella kohtuullisella tasolla. Persuhuuma on nopeasti ohimenevä protesti-ilmiö.
Olen tavallinen kansalainen enkä liiku poliittisissa piireissä, silti suurin osa tuntemistani naisista äänesti perussuomalaisia viime vaaleissa.
Vielä viitisen vuotta sitten PS oli huomattavan miesvoittoinen puolue, mutta nykyisin erot on kaventuneet. Puolueen jäsenistössä naisia lienee enemmän kuin äänestäjissä, mutten ole aivan varma asiasta.
Sait sitten äitees äänestämään persuja. Kuka se toinen on? Kike Elomaa, jonka olet kerran tavannut Nilsiän torilla?
Itse en tunne yhtäkään persunaista. Yleensäkin naisten reaktio persuihin on vähintäänkin inhontunteinen. Toki toisenlaisiakin naisia varmaan löytyy, mutta ei ole vaan sattunut kohdalleni.
Niin ja miten se oli se vastaaminen kysymykseen, että miten ihmisten elämä muuttuisi jos persut olisivat vallankahvassa. Monet persut uhkailevat, että muut kuin persut saavat sitten todella kylmää kyytiä... eli linnaako vai peräti kuula kalloon?
Lopeta se jatkuva pyöriminen vihervasureitten porukoissa ja tule ulos tavallisten kansalaisten pariin niin tapaat kyllä perussuomalaisia äänestäviä naisia !
Niin ja miten se oli se vastaaminen kysymykseen, että miten ihmisten elämä muuttuisi jos persut olisivat vallankahvassa. Monet persut uhkailevat, että muut kuin persut saavat sitten todella kylmää kyytiä... eli linnaako vai peräti kuula kalloon?
Pakkoruotsi poistuu kouluista. Suomesta tulee virallisesti yksikielinen (ehkä toistaiseksi Ahvenanmaata lukuunottamatta)
Ei Soinin tavoitteena ole poistaa ruotsilta virallisen kielen asemaa.
jos pakkoruotsin poistuminen olisi ainoa asia, joka muuttyuis niin eipä paljoa tapahtuisi.
Esitin vain yhden koska olen huomannut, että noilla PS:n vastustajilla on huono muisti. Vastaatpa miten usein tahansa heidän kysymyksiinsä, niin jo viimeistään seuraavana päivänä kysytään taas samaa.
Painakaa siis nyt huonomuistiseen kalloonne edes tämä yksi kohta johon on vastattu:
PAKKORUOTSI POIS KOULUISTA !
Muistatteko nyt ? Muistaako nimim. kysyjä ?
tietysti suomeen muodostettaisiin vähemmistöhallitus jota persut eivät hallitusvastuun pelossa uskaltaisi kaataa.
Ruotsi pois koulun opetusohjelmasta. Aika radikaalia ja varmaan tietäisi isoa muutosta parempaan meidän kaikkine suomalaisten elämässä ;)
Tuoko vain muutoksena. Ettekö muuta keksi. Koulun lukujärjestystä muutetaan ja kaikki on okei! Voi teitä!
Koko ketjussa ei ainuttakaan vastausta alkuperäiseen kysymykseen!! Ainoa konkreettinen ehdotus pakkoruotsin poisto. Paljonko tällä säästetään.Tilalle varmaan yhteiskuntaoppi a.la. Halla-Aho. Mutta oikeasti Persut, kun ette pysty täällä sanomaan mitään joka voisi oikeasti tapahtua, niin vielä vähemmän eduskunnassa.
no, nuoristahan se on lähettävä tätä maata muuttamaan ja eka meidän tekemä juttu olis tuo pakko ruotsin poisto ja historiassa pitäis enemmän painottaa suomen ja suomalaisten arvoa ja kunnioitusta isän maata kohti. käsi töitä myös enemmän ja uskontoa. ulkomaalaiset lapset pitäis opiskella omissa luokissa ja suomalaiset omissa.
"Mitä tulisi tapahtumaan, jos seuraavissa eduskuntavaaleissa 2015 perusuomalaiset saisivat yli 50 % äänistä ja yli puolet kansanedustajista ?"
Suomi autioituisi. Ei kukaan halua elää persuvallan alla. Suomi on jo taistellut itsensä eroon fasisteista.
Massamuutto Suomesta ulkomaille alkaisi välittömästi.
Etpä arvaakaan miten oikeassa olet :)
KÄSI TÖILLÄHÄN (vai tarkoittiko käsitöitä) ja uskonnon opetuksen lisäämisellä tämä maa pelastetaan... hohoho... näin voi uskoa vain persu.
Tärkeä asia on mukamasten koulujen lukujärjestyksen muuttaminen. No jopa on ongelmat.
Vastataampa nyt siihen varsinaiseen kysymykseen. Mikään olennainen ei
muuttuisi. Tämä johtuu siitä, että persut eivät pysty taikomaan rahaa, sen
paremmin kuin muutkaan. Vaikka pakolaisten määrää vähennettäisiin ja
eduskunnalta vietäisiin torkkupeitot ja kultturilta apurahat, varoja näillä toi-
milla säästyisi vain murto-osa, siitä mitä oikeasti tarvittaisiin yhteiskunnallisten
olojen parantamiseen. Vennamolaiset aikoinaan lupasivat Suomeen täys-
työllisyyden. Minä kysyn, millä tämäkin olisi rahoitettu?
On helppo löytää turhia menoeriä, jotka voisi karsia pois. Mutta kun kyse on
miljardeista, ei näitä aukkoja helposti paikata.
Tuntuu siltä, että ihmiset kuvittelevat kaiken muuttuvan paremmaksi jos kou-
luista poistettaisiin muutamia aineita ja muutamia ulkomaalaisia lempattai-
siin maasta. Kaikista toimintojen supistuksista syntyy myös uusia työttömiä.
Suosittelen niille jotka kaipaavat radikaaleja muutoksia, laskimen, kynän ja
paperin esille ottoa. Verratkaa rahasummia, mitä voitaisiin säästää mistäkin,
ja mitkä olisivat kulut, jos ryhdyttäisiin rakentamaan uutta "hyvinvointivaltiota".
Lainausmerkit siksi, että Suomi on hyvinvointivaltio. Populistien on helppo
vedota niihin, joilla juuri tällä hetkellä menee huonosti.
Kyllä rahaa säästyy kun lopetetaan rahan syytäminen ulkomaalaisille ja kyllä se ruotsin kielen opetuskin maksaa maltaita,kuinkahan monta turhaa ruotsin kielen opettajaa suomessakin on?
Et nyt oikein sisäistänyt sanomaani. Ehdotan että esität selkeitä lukuja, etkä
mutu tietoa. Olisikohan ruotsin kielen opettajia suomessa 500? Joku varmaan
tietää tarkan luvun. Paljonko rahaa säästyisi jos heidät irtisanottaisiin?
Ainakin olisi 500 työtöntä lisää.
Tottakai helposti olisi säästettävissä miljoonia. Mutta kun se ei valtion budjetissa
ole mitään. Miljardeilla vasta saisi jotain aikaan.
Budjetti koostuu lukemattomista suurista ja pienistä tulo- ja menoeristä joilla tätä Suomi oy:tä pyöritetään ja pidetään pystyssä. Jokainen silti ymmärtää, että kotiin päin vetäminen on aina tuottavampaa kuin rahan jakaminen ties minkä avustuksen nimissä ympäri maailmaa. Meillä on YK- ja EU-jäsenmaksut, kehitysavut, pakolaisavut, ruotsinkieliset, ...jne.
Jokainen säästö näissäkin asioissa olisi säästö, ja vähäisenkin säästön voi käyttää johonkin hyödyllisempään omalle maalle ja kansalle.
Totta kai, olet aivan oikeassa. Tämän ketjun kysymys kuului kuitenkin, "mikä
tulisi muuttumaan", johon vastaukseni oli, ettei oikein mikään.
Merkittäviin muutoksiin pääsemiseksi pitäisi saada myös merkittäviä määriä
lisää rahaa jostain päin.
Armeijan lakkauttaminen kokonaan voisi olla yksi tällainen merkittävä rahan-
säästötoimi. Kaikki nuoret voitaisiin velvoittaa palvelemaan yhteiskuntaa ar-
meijan sijasta poliisin, palo- ja pelastuslaitioksen ja terveydenhuollon palve-
luksessa.
"Kaikki nuoret voitaisiin velvoittaa palvelemaan yhteiskuntaa ar-
meijan sijasta poliisin, palo- ja pelastuslaitioksen ja terveydenhuollon palve-
luksessa."
Oletko ajatellut kuinka paljon se lisäisi kustannuksia? Itse asiassa armeijalle menvät rahat siirtyisivät nyt noihin mainitsemiisi kohteisiin. Tietysti turvallisuus kaupunkien kaduilla paranisi jos nuo nuoret suorittaisivat palvelustaan passipoliiseina - ihan hyvä - mutta kaikki tuo ei toisi säästöjä, ja saattaisi lisäksi maan turvallisuuden vaaraan.
Jos me päästään valtaan niin suomessa ei ole mamuja eikä ruotsia opeteta väkisin kellekkään ja tarkkaan katotaan jo rajoilla ketä tänne tulee ettei tule loisia. Ootko nyt tyytyväinen joka koko ajan penäät vastauksia mikä muuttuu kun me ollaan vallassa?