Keskustan johtohenkilöistä puoluesihteeri Timo Laaninen, ryhmänjohtaja Kimmo Tiilikainen ja viimeksi puheenjohtaja Mari Kiviniemi ovat alkaneret ajaa Keskustaa alas.
Tähän päätgelmäänm tulee kun lukee ja kuuntelee ko. kolmikon ällistyttäviä mielipiteitä.
Kolmikko puhuu aivan muuta kuin mitä kentällä toimivat äänestäjät puhuvat.
Näyttääkin siltä, että kolmikko on unohtanut ääriliberaalisuudessaan äänestäjät.
Laaja äänestäjäkunta käänsi jo Lahden puoluekokouksessa selkänsä kolmikolle ja heillä ei olekaa kuin pienen ryhmän kannatus.
Ainoa toive Keskustan pelastumiselle kolmikon kynsistä on vapauttaa syksyn ylimääräisessä puoluekokouksessa ko. kolmikko tehtävistään ja palauttaa valta äänestäjille.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sama se on SDP:llä.
Kuinka isoksi PerSujen kannatus pian nouseekaan?
Olisi aika tehdä suursiivous kaikissa hallituspuolueissa. Lakaista syrjään kaikki poliittiset broilerit ja antaa kansan äänen kuulua ja vaikuttaa.
Ei ole hyväksi jos PerSujen kannatus kasvaa liikaa, pissa se nousee pikku hiljaa heilläkin päähän.
RKP tietysti on poikkeus, joka tarvitaan vahvistamaan "säännön".
Keskusta kokee migraarion ja yhtyy kokoomukseen. Näin tämä kusta poistuu ja kokoomus muuttuu mega-kokoomuksesksi. Tän jälkeen SPD yhtyy kuten keskusta ja syntyy GiGA-Kokoomus, joka päättää yksin ihan kaikesta.
GK puoleen uudet tavotteet on yhtyä-natoon ja nostaa alv% ylös ja laskee vastaavasti yli 10000 e/kk veron nollaan. GK kortilla sitten alennusta ihan kaikesta.
RKP, VIHREET, ja muut poistuu kokonaan valikoimasta, sillä suraavassa vaalissa on ainostaan GK puolue, joten päästään lähes itä-naapurin mono fooniseen käskevään kauteen.