Oletko tutustunut Nahkahousupoikien sivustoon?
Minulle ne ainakin tuottivat melkoisesti hymyä...
Nahkahousupojat saitin osoite:
http://nahkahousupojat.tripod.com/nahkahousupojat/
Terveisin vast'ikään Afrikan savannikierrokselta
palannut ystäväsi
Minulle ne ainakin tuottivat melkoisesti hymyä...
Nahkahousupojat saitin osoite:
http://nahkahousupojat.tripod.com/nahkahousupojat/
Terveisin vast'ikään Afrikan savannikierrokselta
palannut ystäväsi
Vastaukset 10
Vanhimmat
..saa kiusata, kaikilla ei voi olla niin sairas
ja kieroutunut huumorintaju kuin
allekirjoittaneella ;-))
Oikein säikähdin kun luin nimeni otsikossa, sitä
suurempi oli iloni kun näin unohtumattoman
rakkaan ystävän nimimerkin.
Milloin kävitkään täällä viimeksi, huhtikuun
alussa? Tuntuu jo muinaisilta ajoilta, jos suot
anteeksi nämä harrastamani kliseehirvitykset.
Silloin olit palannut maailmanympärimatkalta, ja
huokaisin helpotuksesta kun kuulin sinun
selvinnen maailmalla vaanivista vaaroista
turvallisesti kotiin. Mikä on arvokkaan
reliikkikokoelmasi kohtalo, joko museossa on
piankin näyttely? Mutta, tuntien keräilyintosi ja
lämpimän mielesi, niin pahoin pelkään, ettet ole
raaskinut luopua siitä, kuten et myöskään
uskollisesta kamelistasi.
Jos aiot jälleen kerran palata
mielenkiintoisille, mutta riskaabeleille
retkillesi, olisitko ystävällinen ja aina välillä
poikkeaisit sivistykseen pariin, johonkin
nettikahvilaan, kertomaan kuulumisia. Poissaolosi
palstalta pelästyttää sydän syrjällään (ihana
klisee!) miettimään vaikenemisesi syitä.
Kävin vilkaisemassa linkin, jonka lähetit. En nyt
ehtinyt kuin silmäillä sitä, mutta vaikutti
lupaavalta. Koska huumorintajuttomuuteni näiden
sanavalmiiden veikkojen joukossa on herättänyt
hyvätahtoista (toivottavasti) hilpeyttä, niin
näin vähemmän sanavalmiina ehkä käyn napsimassa
sieltä pieni paloja sopiviin yhteyksiin. Toisten
tekstien kopiointi ei ehkä ole aivan suotavaa,
mutta minkä voit, kaikille kun ei ole annettu
kirjoittamisen lahjaa.
Toivottavasti käyntisi ei ollut vain hetken
mielijohde, vaan pysyttelet täällä nyt pitempään.
Matkakuvaus viimeiseltä harharetkeltäsi olisi
enemmän kuin toivottu.
Parhain terveisin, ystäväsi Arethusa
..typeryyteni, luulin vain että joku oli tosiaan
ruvennut sinua Arethusa piikittelemään ed. aiheen
johdosta, tämä "nahkahousupojat" laukaisi
puolustavan kannanoton, ei todellakaan ollut
tarkoitus v...a.
:-))
menin sivuille luottavaisin mielin, Harald
Kettunen on nimittäin niin vanha ystävä, että hän
kyllä tietää missä kulkee huumorintajuni raja.
Kun nyt tutustuin sivuun ajan kanssa, niin
tuskinpa kykenen enää vakavin ilmein lukemaan
näiden poikien tänne syöttämiä kissanoksennuksia.
Oikeastaan, jos nämä kopsattaisin sellaisena
tuohon linkkiin, ei niitä edes tunnistaisi
tosimielessä kirjoitetuksi. Hmm. ja itse he
solkenaan kehuvat omaa älyään… Hohoijaa.
Tervehdys, hyvä ystäväni Arethusa, pitkästä aikaa
ja terveisiä paitsi Afrikan laajan mantereen
savanneilta myös tuon villin ja kesyttämättömän
maanosan syvimmistä, luokseenpääsemättömimmistä
viidakoista.
Ihmettelet varmaankin mielessäsi miksi kiinnitin
huomiosi juuri tuohon hilpeään ja omassa
hilpeydessään hyvinkin kummalliseen
nettisivustoon. Haluankin muutamalla sanalla
selvittää omituista käytöstäni.
Kas, palattuani Suomen hyvään ja aina yhtä
raikasvetiseen maahan laajalta Afrikan
kierrokseltani yllätyin perin kovasti löydettyäni
kyseisen sivuston nettiä selailtuani.
Mainitsemallani ulkomaille suuntautuneella
matkallani törmäsin nimittäin näitten
Nahkahousupoikien aatteeseen kaukana
sivistyksestä, lähellä niin sanottua
"Afrikantähteä". Tuolla etäällä, minne monikaan
valkoinen mies ei ole jalallaan vielä astunut
tapasin...
Ei, mutta minun lienee parasta aloittaa alusta,
sillä niin monet seikat vaikuttivat joutumiseeni
tuonne Afrikan pimeimpään kolkkaan, että välillä
lakkasin uskomasta sokeaan sattumaan ja
kuvittelin hämärtyneessä mielessäni, että
jonkinlainen outo entiteetti johdatteli minua
seikkailurikkaalla matkallani. Jotten kuitenkaan
kyllästyttäisi sinua monisanaisuudellani, joka on
ainakin hyvän äitini, pornaiselaisen tiu'un- ja
minikellonvalajattaren mukaan helmasyntini,
kerron kohdalleni sattuneet tapahtumat lyhyesti
ja ytimekkäästi (kuten lyseon
äidinkielenopettajattareni maisteri Birgit
Trumpetti minua aikoinaan kehotti tekemään.
"Lyhyestä virsi kaunis tai perästä kuuluu", hän
tapasi sanoa napauttaen samalla minua kipeästi
päälakeen karttakepillä, jonka pian, ensimmäisten
päälakinapautusten jälkeen ristin hiljaa
mielessäni "Trumpetin taikasauvaksi").
Mutta se siitä ja niistä hyvistä muistoista,
jotka piakkoin saavat muotonsa ja hahmonsa
muistelmissani. Ja asiaan.
Päästyäni vihdoin viimein Afrikan kauniille
mantereelle ja saatuani vierailukutsun kuningas
B'wangolta pelastettuani hänen tyttärensä
orjakauppiaitten kynsistä (tämän lienen jo
aiemmin kertonut, joten en kiinnitä asiaan sen
pitemmälti huomiota; jos olen unohtanut mainita
asiasta sinulle, oikaiset luonnollisesti hataraa
muistiani) liitin itseni kuin huomaamatta
erääseen kansainväliseen seikkailijaryhmään, joka
oli lähdössä tutkimaan Kongo-jokea - erityisesti
kyseisen joen vielä tutkimattomia alueita. Omana
- myönnän: egosentrinsenä - tarkoituksenani oli
löytää mahdollisimman paljon uskonnollisia
reliikkejä, sillä olin seurannut erinäisten
ristiretkille lähteneitten ritareitten jälkiä
Afrikkaan ja saanut tutkimuksissani selville,
että he olivat perustaneet eräänlaisen
uskonnollisen siirtokunnan Kongo-joen
alkulähteille. Tämä tietysti kiihotti
mielikuvitustani, sillä kukapa olisikaan arvannut
lähetystyön ulottaneen sanomanjulistuksensa
Afrikan synkimpään sydämeen jo ristiretkien
aikaan.
Lähtiessämme pienellä (pituus kakstoista metriä,
leveys neljä metriä, kannen alla hyttitilat
kuudelle matkustajalle; miehistö vietti yönsä
kannella), moottorikäyttöisellä aluksellamme
Kongo-joen suulta kohti sisämaata kykenin vain
vaivoin salaamaan innostustani. Joki virtasi
vuolaana, ruskeana viljavuuden emäsuonena
aluksemme sivuilla, kimeä-ääniset apinat huusivat
lähipuissa toisilleen huomioitaan
aamunsarastuksesta ja vielä uniset virtahevot
pärskäyttelivät sieraimistaan vesisuihkuja
viileään ilmaan heilutellen hilpeästi korviaan.
Hymyilin niille ja sisälläni virtasi joen lailla
se sykkivä tunne, joka valtaa jokaisen
tuntemattomalle matkalle lähtijän. Taisin
hymähdellä ääneen itsekseni, sillä
matkaseurueeseemme kuuluva vanha
englantilaisrouva, Mrs. Saint-Smythe-Jones,
tökkäsi minua kipeästi selkään aurinkovarjonsa
terävällä päällä ja totesi kuivakkasti, ettei
Afrikassa ole mitään hymyilemisen arvoista.
Pelkkiä mustia ihmisiä, jotka tuskin osaavat
lukea. Ilmaisin vastakkaisen kantani ja kehoitin
arvon rouvaa ihastelemaan kaunista aamua ja
hauskoja virtahepoja. "Britti ei virtahepoja
katsele", ilmoitti Mrs. Saint-Smythe-Jones
minulle, mutta näin hänen vilkaisevan noita
pulleita joeneläviä ohimennen ja jopa hymyilevän.
Kerroin tämän episodin sinulle siksi, että
mielestäni on mukavaa, jos lyhyissä ja
ytimekkäissä matkakertomuksissa kuvaillaan
kanssamatkustajia edes lyhyesti ja ytimekkäästi
muun lyhyen ja ytimekkään tarinoinnin ohella.
Sitä paitsi Mrs. Saint-Smythe-Jonesin
henkilökuvan esittämistä perustelevat myöhemmät
tapahtumat, joissa Mrs Saint-Smythe-Jonesin
hengen pelastivat paitsi hänen kuiva brittiläinen
pidättyväisyytensä myös teräväkärkinen
aurinkovarjo. Mutta siitä myöhemmin.
Matkasimme siis pitkin jokea luotettavasti
tuksuttavalla aluksellamme ja johduin
keskustelemaan aluksen kapteenin Al-El Badmullah-
ibn'in kanssa aikaa tappaakseni, sillä ihaninkin
joki menettää ensiviehätyksensä kun sitä katselee
kuusi tuntia ja kun on nähnyt viisi kertaa, miten
krokotiili nappaa kammottavaan kitaansa janoaan
sammuttavan antiloopin tai seepran, ei sekään
jaksa enää kiinnostaa kuin luonnonlakiin
kuuluvana, alati toistuvana ilmiönä.
Jutustelin pitkään hyvän kapteenimme kanssa,
jolla riittikin tarinoita niin omasta
arabialaisesta kotimaastaan kuin matkoistaan
maailmalla ja sattumisestaan laivuriksi Kongo-
joelle. Lounasaikaan tultaessa olimme jo ylimmät
ystävät eikä hän varonut tarjoamasta minulle
nopeasti päähän kihahtavaa paikallista juomaa
(tiedän: kuumalla ilmalla ei pitäisi juoda
väkeviä, mutta juoma oli hyvää ja raikasta) enkä
minä varonut esittelemästä hänelle matkoiltani
muistoksi keräilemiäni reliikkejä. Eräs noista
uskonnollisista "muistoesineistä" kiinnitti
kapteenin huomion. Se oli Intiasta hankkimani
koru, jonka väitettiin suojelevan kantajaansa.
Kapteeni tutki korua pitkän aikaa äänettömänä ja
ajattelin jo antaa halvan esineen hänelle, kun
hän lykkäsi sen takaisin minulle ja sanoi: "Tuo
merkki on yksi paska merkki!" Hämmästyin kovasti,
sillä kapteeni ei - kollegoistaan poiketen -
ollut käyttänyt laisinkaan voimasanoja
keskustelumme aikana. Tarkastelin korua ja
kapteeni osoitti minulle tarkoittamansa merkin.
Se oli korun kääntöpuolelle tarkasti pakotettu
hakaristi, joka harjaantumattomalta silmältäni
oli jäänyt huomaamatta, sillä sen erotti vain,
kun valo sattui koruun oikeasta kulmasta.
"Paska mikä paska", kapteeni sanoi vielä hammasta
purren ja silmäili minua päästä kantapäähän ja
takaisin. "Siksikö sinä tällä matkalla olet että
aiot niihin vajaaälyisiin paskoihin liittyä
suistoalueella?" Kielsin tämän syytökseltä
kuulostavan kysymyksen selittäen monisanaisesti
(helmasyntini, myönnän) matkani tarkoituksen ja
huojennuksekseni kapteeni tuntui uskovan
tarinani. "Siellä ne hyppivät joen alkulähteellä
nahkahousut jalassa", kapteeni kertoi sylkäisten
samalla ohiuiskentelevaa krokotiilia suoraan
silmään (kapteenin sylkemistarkkuus oli vertaansa
vailla - voinen näin sivuhuomautuksena todeta -
hän saattoi osua tarkkaakin tarkemmin ohikiitävän
flamingon nokkaan kerta kerran jälkeen).
"Nahkahousut?" ihmettelin ja kapteeni nyökkäsi:
"Nahkahousut, niin..."
Tämä oli ensimmäinen vihje, jonka sain tuosta
oudosta Nahkahousupoikien kultista ja se jäi
askarruttamaan minua koko loppumatkaksi enkä voi
olla jälkiviisaana toteamatta, että jos olisin
tiennyt mitä tuleman pitää, olisi ollut parempi,
jos olisin hypännyt aluksen laidan ylitse
ruskeana vellovaan Kongo-jokeen kuullessani
ensimmäisen kerran sanan "Nahkahousut".
Mutta nyt olen kertonut sinulle jo liiankin
lyhyesti ja ytimekkäästi matkani alkuvaiheista ja
pelkään kyllästyttäväni sinut hengiltä taajalla
jaarittelullani, joten jatkan myöhemmin - mikäli
haluat - enkä pidättele sinua enää kauempaa.
Sitäpaitsi mukanani Suomeen tullut mustaakin
mustempi ystäväni N'Gamba'Wineri lienee
valmistanut loistavan aterian (haistan näet
tuntemattomien afrikkalaisten yrttien tuoksun
työkammiooni saakka) ja minun on aika mennä
nauttimaan siitä ja N'Gamba'Winerin vuokraamasta
amerikkalaisesta väkivaltaelokuvasta (koetin
suositella Bergmanin Seitsemättä sinettiä, mutta
se ei kelvannut).
Joten lopetan tähän ja terveisiä tädillesi
ystäväsi
Harald Kettunen (esq.)
pidätellen vaarallisesta elämästäsi, enkä oikein
tiedä kestäisivätkö hermoni enää lisää
jännitystä. Tätini tosin rauhoitteli että olet -
minulle tuntemattoman - entiteetin varjeluksessa.
Kiikutin nimittäin kirjoituksesi välittömästi
hänen luettavakseen, sillä etenevästä
dementiastaan huolimatta hän aina vaan muistaa
kysyä onko Hra Kettusesta kuulunut mitään.
Kirkkaan terävän päättelykykynsä hän on vielä
säilyttänyt, ja hän vakuutti että maisteri
Trumpetin kasvatusmetodit karistavat kohtaamaan
kaikki kohtalon tarjoamat vastoinkäymiset.
Arvon maisterin opetukset ovatkin tuottaneet
runsaat hedelmät tähänkin palstaan, ja saatan
miltei nähdä kuinka hän kyynelsilmin (ah mikä
hieno klisee) seuraa entisten oppilaittensa hyvin
muotoiltuja ja suoraan olennaiseen iskeviä
dialogeja: ”Jumala on bööö” ”samaa
mieltä”, ”uskonto on
huuhaa” ”perustele” ”raamattu on satukirja” ”ei
oo”. Mutta, jokainen meistä ei läpäissyt koulunsa
tähtioppilaana, toiset joutuvat käyttämään
useampia sanoja mielipiteensä esittämiseen.
Tätini, parantumaton romantikko (vaikka muuten
täysijärkinen) pohti onko eebenpuunmusta ystäväsi
(meistä ei kumpikaan ole lingvisti, joten emme
osaa päätellä, kumpaa sukupuolta nimi
N'Gamba'Winerin edustaa) kenties tämä samaisen
heimopäällikön tytär, jonka oman henkesi kaupalla
pelastit julmien ryöväreitten saastaisista
käsistä. Minä itse päättelin, ettei hienostunut
afrikkalaisprinsessa nauttisi mainitsemasi
kaltaisista elokuvista. Sattuma tämäkin;
Seitsemäs sinetti kuuluu niihin, jonka laitan
kärkipäähän kun haksahdan vastaamaan typerään
kysymykseen ”mikä on paras elokuva jonka olet
nähnyt”. En ole kovin analyyttinen, joten en osaa
sanoa miksi se aikoinaan teki niin lähtemättömän
vaikutuksen. Ehkä saisit ystäväsi houkuteltua
katsomaan sitä perusteilla, että se sisältää
paljon jännää, ihmisiä delaa ruttoon, noitia
poltetaan ja kaikkee muuta kivaa.
Mutta, haluaisin mielelläni kuulla lisää
seikkailustasi. En ole itse päässyt tutustumaan
Afrikan savanneihin, vaikka lapsena ahmiessani
Tarzanit, eläintarinat ja seikkailukirjat
kuvittelin että aikuisena lähtisin kiertämään
kaikki maailman kolkat. Toisin kävi, mutta tässä
haluan kertoa - aivan totta –elämäni
onnellisemmasta hetkestä.
Kävin Intiassa muutama vuosi takaperin, ja vietin
silloin viikon leirintäalueella Himalajan
juurella, tiikerireservaatin lähistöllä
(harmikseni en näistä kissoista nähnyt kun
tuoreet tassunjäljet hiekassa). Saavuttuamme
leirille (kälyni kanssa kaksistaan) olin
epämääräisen pettynyt. Upea se oli; kaikki muut
lomailija olivat upporikkaita intialaisia, teltat
olivat deluxe sisältäen kylpyhuoneet, telttojen
edessä patiot kukoistavine istutuksineen.
Ravintola olisi varmaankin ansainnut monta
tähteä. Mutta, minä olin haaveillut jostain
alkuperäisestä… (olenkohan sittenkin samanlainen
höpsähtänyt romantikko kun tätini?) Öinen
tähtitaivas sentään oli niin uskomaton, että
istuin vilttiin käärittynä tuntitolkulla
ihailemassa sitä. Kuitenkaan en oikein nauttinut
olostani. Sitten yhtenä päivän leirin opas
tarjoutui (ilmaiseksi!) mukaamme kun huomasi
kuinka kälyni kanssa lähdimme seuraamaan leirin
yläpuolelle johtava polkua. Noustuamme nelisen
kilometriä olimme hiiskumattoman hiljaisessa
viidakossa, ja aikamme polkuja käveltyämme
yhtäkkiä mieleeni juolahti, että olin Kiplingin
Viidakkokirjan maisemissa, ja totta tosiaan, näin
se olikin. Eräs lapsuuden hartaimpia haaveita oli
toteutunut, aivan yllättäen ja ennakolta
suunnittelematta. Sen hetkistä tunnetta en osaa
edes kuvata.
Taisin eksyä aiheesta, toivottavasti ei tule
moitteita palstatilan tuhlaamisesta.
Toivon mukaan et taas suunnittele lähiaikoina
uutta vaarallista seikkailua. Tätini
vakuutteluista huolimatta suhtaudun epäillen
tämän entiteetin oikukkaaseen suojelukseen.
Toisaalta täytyy yhtyä hänen mielipiteeseen; jos
onnistuu saamaan englantilaisen ladyn hymyilemään
(aseistettuna vaarallisella varjolla), ja
tiukkapipoisenkin antirasistin nauramaan tuolle
uskomattomalle aatteelle, niin silloin kykenee
lähes mihin tahansa.
Kuulumisiin (toivon mukaan), Arethusa (ja
lämpöiset terveiset tädiltäni)
Ystäväsi Harald Kettunen omistaa mahtavat
kirjoittajan lahjat. Sitä lukee jännityksestä
jähmeentyneenä nenä miltei ruudussa tuplarillit
silmillään, mitä jatkossa seuraa ja samalla
mielessään aprikoiden, missä menevät ne Kongo-
joen ruskeaan pintaan piirretyt viivat, mitkä
erottavat toisistaan näkijän ja kokijan
omakohtaiset mielenliikkeet ja tiu'nvalajan
tyttären sanataituroinnin kukkaset.
Jossain vaiheessa kiinnostavimman tekstin
loppuessa sitten havahtuu jomottavaan niskaan kun
unohtui tekstin suurentaminen kunnon lukuiseksi
ja mukavan asennon ottaminen.
Kiplingin tuotannon uudelleenhyödynnösten
tulvasta mieleni sävelkorvattomaan
musiikkivarastoon on jotenkin soivasti juuttunut
viidakkopartion aamumarssin tahdit.
tässä onkin tämän palstan suosikkikirjoittajani.
Tämä ”Harald Kettunen” on tietenkin
virtuaalihahmo, omassa lajissaan niin hellyttävän
sympaattinen. Meillä oli muutama keskustelu viime
vuoden puolella, jossa heittäydyin leikkiin
mukaan, ja minulla oli todella hauskaa. Sama
henkilö kirjoitti vaihtelevilla nimimerkeillä,
enkä osaa muuta kuin nöyrtyä tällaisen
lahjakkuuden edessä; sivistynyt, älyllinen ja
räiskyvän huumorintajuinen (on muuten uskis). On
kunnia, ja että nimittää ystäväkseen.
Olin tunnistavinani hänet eräässä ketjussa tässä
pari päivää sitten, mutta en ole aivan varma.
Toivoisin, että palaisi, sillä hän on näitä,
joiden vuoksi selaan ketjut. Harmi vain, ettei
käytä mitään vakionikkiä.
Anna vinkkejä, mistä kettuja voi etsiskellä,
ihastuin tyyliin jo niin perusteellisesti, siis
jossain huhtikuussa piti olla myös?
ja löysin sivulta 2440 otsikon alta Suomessa on
vampyyreja. Siitä kannattaa lukea JET:in
kirjoitus (vaikuttaa Etikalta, joskus epäilin
heitä samaksi henkilöiksi, mutta eivät kuitenkaan
uskoakseni ole), sekä Harald Kettusen (no, ehkä
najadinkin).
Sivulta 2120 löytyy Palattuani
maailmanympärimatkaltani.
Ja vielä:
http://members.nbci.com/kettu1/vastaukset.htm,
hulppean hauska sivu, johon olen itse lähettänyt
kysymyksen.
Parhaimmat olivat minusta viime vuoden puolella,
mutta eihän niitä enää ole olemassa.