Evoluutio

Tällä palstalla on käyty värikkäitä keskusteluja
evoluutiosta ja sen oikellisuudesta. Tässä
keskustelussa menevät usein puurot ja vellit
sekaisin. siksi kerronkin tässä avoimesti mitä
tarkoitetaan biologisella evoluutiolla:

----------------------------------------
Evoluutio voidaan täsmällisesti määritellä
tarkoittamaan mitä tahansa muutosta alleelien
esiintymistiheydessä jossakin geenipopulaatiossa
sukupolvien välillä.

Tässä koko biologisen evoluution perusidea.
Yksinkertaisesti esitettynä.

Sanastoa:
Alleeli = Samapaikkainen geeni. Saman geenin eri
muoto.
Geeni = Perinnöllinen yksikkö, joka on DNA:ta.
Geenin välittämä, yksilön elämää ohjaava tieto
muutetaan proteiineiksi proteiinisynteesissä

Populaatio = Rajatulla alueella keskenään
lisääntyvien eliöiden joukko.
521497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

Totta on että keskusteluissa menee puurot ja
vellit sekaisin. Olen innokas löytämään
vastauksia ja herättämään keskustelua, se on
päätavoitteeni.

Esittämällä jyrkkiä vastaväitteitä saa hyvin
tietoa aiheesta. Keskusteluissa sain haukkuja
tyhmäksi ja muuksikin, joka osoitti ettei kaikki
osallistujat ole henkisesti kypsiä.

Kun esitin kysymyksiä olin vilpittömästi
hakemassa vakuuttavia vastauksia, mutta monesti
taso ei vastannut odotuksiani. Kommenttisi olivat
hyviä, mutta en vakuutu teoriasta sen puutteiden
vuoksi. Olen pohdiskelija ja haen vastauksia
monista näkökulmista.

Lopputulos keskustelusta, minä olen kreationisti
ja kuka haluaa olla evolutionisti, niin hänelle
se sallitaan ilman pilkkaamista tai halveksintaa.
Kritisoidaan aihetta eikä asetuta ad hominium!

Jumalan siunausta kaikille osallistuneille.

Äänestä
  • "minä olen kreationisti
    ja kuka haluaa olla evolutionisti, niin hänelle
    se sallitaan ilman pilkkaamista tai
    halveksintaa." -alpertti-

    "Toisaalta herää kysymys kuka simpanssin
    nähdessään tunnistaa siinä 99 prosenttia
    itsestään? Vastaus: evolutionistit!" -alpertti-

    "Keskusteluissa sain haukkuja
    tyhmäksi ja muuksikin, joka osoitti ettei kaikki
    osallistujat ole henkisesti kypsiä." -alpertti-

    ..Albertin puuroja ja vellejä.

    Äänestä

  • Unforgiven kirjoitti:

    "minä olen kreationisti
    ja kuka haluaa olla evolutionisti, niin hänelle
    se sallitaan ilman pilkkaamista tai
    halveksintaa." -alpertti-

    "Toisaalta herää kysymys kuka simpanssin
    nähdessään tunnistaa siinä 99 prosenttia
    itsestään? Vastaus: evolutionistit!" -alpertti-

    "Keskusteluissa sain haukkuja
    tyhmäksi ja muuksikin, joka osoitti ettei kaikki
    osallistujat ole henkisesti kypsiä." -alpertti-

    ..Albertin puuroja ja vellejä.

    Apina ja evolutionisti = vähän huumoria sekaan
    eli kysessä oli vitsi. Anteeksi pyydän jos
    loukkasin jotain ja myönnän sen sopimattomaksi
    kommentiksi!

    Olen vilpittömästi sitä mieltä että jokaisella on
    oikeus mielipiteisiinsä. Kuka evolutionisti, hän
    evolutionisti vapaasti.

    Siinä puurot ja vellit selvitettynä.

    Äänestä

  • Minäpä kysyn sinulle ihan vilpittömän kysymyksen:

    Kumpaan Raamatun luomiskertomukseen sinä uskot?

    Äänestä

  • Alexin määritelmä evoluutiosta oli oikea, olen
    sitä itsekin käyttänäyt viimeisimmissäkin
    keskusteluissa. Haluaisin vielä korostaa
    evoluution ja evoluutioteorian eroa, se kun
    näyttää joillekin jääneen vähän hämäräksi.

    Evoluutio ei ole teoria, vaan
    luonnontieteellinen ilmiö; sen olemassaolo
    on fakta. Jotta asia tulisi kaikille selväksi,
    otetaan analogiaksi painovoima, jonka
    olemassaolo myös on fakta. Molemmat faktat
    voidaan täysin vedenpitävästi, toistettavasti ja
    havaitsijasta riippumatomasti todistaa
    oikeiksi ja niin on myös tehty lukemattomia
    kertoja.

    Painovoimateoriaksi kutsutaan teoriaa, jonka
    mukaan painovoima vaikuttaa massallisiin
    kappaleisiin tiettyjen sääntöjen mukaan
    saaden ne esim. kiertämään toisiaan.
    Painovoimateorian avulla voidaan laskea
    kappaleiden ratoja, kiihtyvyyksiä ja
    hidastuvuuksia suhteessa toisiinsa.

    Evoluutioteoriaksi puolestaan kutsutaan
    (hiukan epätarkasti) teoriaa, jonka mukaan
    evoluutio vaikuttaisi eliölajeihin niin että ne
    kehittyvät ja muuttuvat ajan myötä toisiksi
    lajeiksi (yksi lajin määritelmä taas on esim.
    kyky saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä).
    Evoluutioteoriaa käyttäen voidaan hahmotella
    eliölajien sukupuita ja selittää ja tutkia niiden
    keskinäisiä geneettisiä ja rakenteellisia
    eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä.

    Tästä havaitaan, että on kyse kahdesta eri
    asiasta: selkeästi havaittavasta ja
    todennettavasta ilmiöstä, sekä tämän ilmiön
    toimintaa ja vaikutuksia selittävästä teoriasta.

    Tämä jako on yleinen tieteellisessä
    tutkimuksessa ja kuvaa hyvin yleisemminkin
    tapaa, jolla empiirinen tiede tutkii maailmaa.
    Aluksi havaitaan jokin ilmiö (kuten esim. valon
    vakionopeus välolähteen nopeudesta
    huolimatta tai sähkövastuksen häviäminen
    tietyissä aineissa hyvin matalissa
    lämpötiloissa), ja sen jälkeen yritetään
    kehittää teoria, joka selittäisi tätä ilmiötä ja
    sen vaikutuksia. Valon käyttäytymistä
    selittämään on kehitetty erinomiasen hyvin
    havaintoihiin sopiva ja testattavissa oleva
    teoria, suhteellisuusteoria. Sen sijaan
    suprajohtavuuden syistä ei vielä ole
    tyydyttävää teoriaa.

    Jumalan olemassaoloa käytetään paljon
    selittämään asioita, joita emme muuten
    ymmärrä. Jumalan olemassaolo ilmiöiden
    selityksenä ei kuitenkaan ole tieteellinen
    teoria, sillä jumalan olemassaoloa ei voi
    tieteellisesti tutkia. Tällaisia
    ajatusrakennelmia, joita ei voi tutkia,
    kutsutaan hypoteeseiksi. Joskus hypoteesit
    kehittyvät teorioiksi, joskus eivät.
    Jumalhypoteesi on kuitnekin luonteeltaan
    sellainen, että siitä ei voi tulla teoriaa, koska
    hypoteesi itsessään edellyttää, että sen
    tutkiminen on mahdotonta. Siksi
    jumalhypoteeseihin voi vain uskoa tai olla
    uskomatta.

    Lopuksi muutama kommentti:

    > Olen innokas löytämään
    > vastauksia ja herättämään keskustelua, se
    on
    > päätavoitteeni.

    Tämä - samoin kun toisaalla mainitsemasi
    kyseenalaistaminen - on hyvä tavoite. Siksi on
    ikävää, että tällaista hyvää tavoitetta vesitetään
    totuuden vastaisilla väittämillä. Minä olen
    niihin tällä palstalla törmännyt niin useasti,
    että en oikein jaksa niihin huumorilla
    suhtautua (nämä valheelliset väitteet kun ovat
    lisäksi usein samoja, kerta toisensa jälkeen).
    Toivottavasti keskustelussa on selvinnyt
    sinullekin muutama fakta, jotta
    kyseenalaistaminen ja keskustelun
    herättäminen on puoleltasi vastaisuudessa
    hiukan aiempaa paremmalla pohjalla.

    > Esittämällä jyrkkiä vastaväitteitä saa hyvin
    tietoa aiheesta.

    Esittämällä jyrkkiä vastaväitteita, varsinkin jos
    ne ovat vain heittoja ilman minkäänlaisia
    perusteluita, käy kuten kuvaat:

    > Keskusteluissa sain haukkuja
    > tyhmäksi ja muuksikin,

    Toisaalta perustelemattomien heittojen
    sinkoileminen saa usein aikaan vaikutelman,
    että myös keskustelun aloittaja kuuluu
    joukkoon, josta osoittautuu

    > ettei kaikki
    > osallistujat ole henkisesti kypsiä.

    Kukapa nyt tällaiseen joukkoon haluaisi
    kuulua...

    > Jumalan siunausta kaikille osallistuneille.

    Kiitos vain. Suinausten toivottaminen tosin on
    merkityksellisempää toivottajalle kun
    toivotuksen kohteelle, mutta tarkoituksesi on
    varmasti vilpitön.

    ...............................................
    ....................................... ................................
    ........................... .............................. ....

    Äänestä

Kuka todella uskoo, että ihmiset ovat syntyneet
apinasta??

Jos olisimme syntyneet apinasta ja tähän päivään
mennessä olisimme kehittyneet
tällaisiksi "ihmisiksi", niin mitä meistä tulee
tulevaisuudessa? Ei ole kuitenkaan havaittavissa
mitään sellaista muutosta, josta voisi päätellä,
että olisimme muuttumassa kokonaan
uudeksi "lajiksi". Mikä olisi lopettanut
kehittymisen vain tähän pisteeseen?

Muutoksia tapahtuu koko ajan, mutta tarkoittaako
se, että meistä tulee ennen pitkää jokin uusi
laji?

Jokainen eläinlaji on Jumalan erikseen luoma,
mutta ihminen on muutakin kuin vain eläin muiden
joukossa. Meillä on äly ja kyky ajatella asioita
monelta eri kantilta, filosofoida, mitä kykyä
millään eläimellä ei ole. Jokainen meistä
yksilöinäkin on erilainen eikä se tee meistä eri
lajia keskenämme.

Ihminen on ihminen, vaikka näyttäisi erilaiselle.
Rasistithan erityisesti tuntuvat tykkäävän
evoluutioteorista, koska se muka oikeuttaa heidät
pitämään joitakin ihmisiä alempiarvoisina.

Ei me mitään apinoita olla. Jos olisimme todella
apinoita tai apinoista lähtöisin, emmeköhän
vieläkin keikkuisi karvaisina puissa?
Toivottavasti kaikkien ihmisten äly on vähän
korkeammalla tasolla kuin apinan, jottemme
kuvittelisi olevamme apinoita ihmisen muodossa.

Ehkäpä ne erinäköiset luurangotkin ovat olleet
aivan eri lajeja (geenierojen perusteella
järkeenkäypää), jotka ovat kuolleet sukupuuttoon
syystä tai toisesta. Onhan näitä esimerkkejä
tarpeeksi. Ei mikään eläin yhtäkkiä vain lakkaa
olemasta ja hupskeikkaa sen jälkeläiset alkavat
olla eri lajia. Jos me olisimme apinasta
lähtöisin, niin miksi me silti kutsumme itseämme
ihmisiksi? No, tietenkin siksi, että olemme
ihmisiä - emme apinoita! Ei kalakaan muutu ilmaa
hengittäväksi matelijaksi ja matelija muutu
linnuksi, vaikka ne sopeutuisivatkin muuttuviin
olosuhteisiin.

Jumala on luonut jokaisen eläimen erikseen omaksi
lajikseen. Ehkä meillä kaikilla elävillä
olennoilla on paljon yhteistä keskenämme ja
olemme syntyneet osittain samoista
fyysistä "rakennusmateriaaleista", kuten samoista
alkuaineista ja mineraaleista. Ainakin äitimme
kohdussa näytämme hyvin samanlaisille kuin monien
muidenkin eläinten sikiöt. Emme tiedä täsmällistä
järjestystä sille, mikä eläin tai eliö tuli
ensimmäisenä tai mitkä näistä eläimistä ovat jo
kokonaan kuolleet sukupuuttoon. Ehkä alussa
olikin vain pieniä mikrobeja ja vesieläimiä ja
vasta myöhemmin jokin käsittämätön Suuri Voima,
jota tässä Jumalaksi kutsumme, loi lisäksi
tietyssä järjestyksessä muut eläimet, kasvit ja
muut - jokaisen erikseen omaksi täydelliseksi
lajikseen ja on antanut niille elämäntarkoituksen
ja tietyn ajan elää yksilöinä ja lajina. Kuka voi
väittää, ettei myös uusia lajeja syntyisi koko
ajan lisää tänäkin päivänä ja Jumala uudistaisi
luomakuntaansa? Ei Jumalan luominen ole
pysähtynyt, vaan Hän luo ja uudistaa vanhaa koko
ajan väsymättä.

Tämä on vain minun arvaukseni omien havaintojeni
ja tietojen perusteella, kukapa todella voi
tietää sen, mitä ammoisina aikoina on tapahtunut.
Jokainen meistä on yhtä hyvä arvaaja.

Mitä te aivan oikeasti henkilökohtaisella tasolla
ajattelette asiasta? Unohdetaan hetkeksi kaikki
viralliset "totuudet" ja pohdiskellaan omilla
aivoillamme. Ehkä joku osaa tuoda esille jotain
uutta Jumalan suuruudesta.

Äänestä
  • mä luulen että tällä pelillä mihin maailma on
    menossa niin miesten pitäis ainaki pian ruveta
    synnyttämään ja naisille pitäis kasvaa
    kulli.tulee varmaan tosi hauskaa.

    Äänestä

  • Miksi vääristelet asioita. Ei kukaan tiedemies
    väitä ihmisen polveutuvan apinasta. Apinoilla ja
    ihmisellä vain on yhteiset esi-isät.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Miksi vääristelet asioita. Ei kukaan tiedemies
    väitä ihmisen polveutuvan apinasta. Apinoilla ja
    ihmisellä vain on yhteiset esi-isät.

    Vai niin. Olet Paavo Väyrysen serkku ja suvussa
    onnistuu takin kääntäminen. Pelle olet!

    Äänestä

  • Lakana (H) kirjoitti:

    Vai niin. Olet Paavo Väyrysen serkku ja suvussa
    onnistuu takin kääntäminen. Pelle olet!

    Olet pelle, jos väität minun muuta väittäneen,
    ikinä.

    Ikäväkseni minun on tunnustettava, että olen
    P.Väyryselle kaukaista sukua, mutta en ole siitä
    asiasta mitenkään ylpeä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Olet pelle, jos väität minun muuta väittäneen,
    ikinä.

    Ikäväkseni minun on tunnustettava, että olen
    P.Väyryselle kaukaista sukua, mutta en ole siitä
    asiasta mitenkään ylpeä.

    Se selittää kaiken. Ny sun ei tartte alkaa enää
    selittelee mitään tällä palstalla, Pelle!

    Äänestä

  • Jos henkilökohtaisesti asiaan paneudun, niin
    kreationismissä ei ole mitään järkeä, on
    lapsellista yrittää selittää luomisopin
    miljardeja aukkoja Raamatulla tai vastaavalla
    kyhäelmällä. Toisekseen, juuri järjellä
    ajateltuna evoluutioteoria no kaikkein lähinnä
    totuutta, kaikki merkit ihmisen anatomiassa
    viittaavat kehittymiseen, muun väittäminen on
    hölmöilyä.

    Äänestä

  • ... ja kärttyinen kommentti

    > Kuka todella uskoo, että ihmiset ovat syntyneet
    > apinasta??

    Ei kukaan, ainakaan ei kukaan tiedemies. Sen
    sijaan monet tuntuvat uskovan, että joku väittää
    tällaista. Tosin näiden väitteiden esittäjillä
    tuntuu olevan keskivertoa enemmän yhteistä muiden
    apinoiden kanssa.

    Ensimmäiset elävät olennot maan pinnalla ovat
    olleet yksisoluisia, viruksen kaltaisia. Ei kukaan
    kuitenkaan väitä sitäkään, että olisimme
    "syntyneet viruksista".

    > niin mitä meistä tulee
    > tulevaisuudessa?

    Jaa, sen kun tietäisi. Ennustaminen on vaikeaa,
    tulevaisuuden ennustaminen erityisesti. Eihän
    tulevaisuuttamme väitä tietävänsä muut kun
    uskovat, kysy heiltä.

    > Ei ole kuitenkaan havaittavissa
    > mitään sellaista muutosta,

    Jos sinä et havaitse jotakin, onko se jokin
    todiste jostain?

    > josta voisi päätellä,
    > että olisimme muuttumassa kokonaan
    > uudeksi "lajiksi".

    Ihmisen ruumiinrakenne ja perimä ovat muuttuneet
    raamatun (ja koraanin) ajoistakin. Immuniteetti on
    kehittynyt, ihmiset ovat suurikokoisempia ja
    kasvonpiirteet ovat muuttuneet erityisesti leuan
    osalta. Ihminen on kuitenkin iso eläin, ja isojen
    eläinten lajiutuminen kestää miljoonia vuosia. Ei
    ihme, että yksi sukupolvi ei pintapuolisella
    tarkastelulla havaitse ilmiötä, joka vaikuttaa
    satojen tuhansien sukupolvien aikajänteellä.

    > Mikä olisi lopettanut
    > kehittymisen vain tähän pisteeseen?

    Ei mikään. Eihän ihminen millään muotoa ole
    "täydellinen", kehittymisen varaa on vaikka mihin
    suuntaan. Toivottavasti ihminen kykenee soputumaan
    muuttuviin elinolosuhteisiin vastaisuudessakin,
    vaikka se edellyttäisikin Homo sapiens sapiens
    -nimisen eläinlajin olemassaolon loppumista.

    > Muutoksia tapahtuu koko ajan, mutta tarkoittaako
    > se, että meistä tulee ennen pitkää jokin uusi
    > laji?

    Ei välttämättä. Evoluution yleisin lopputulos on
    sukupuutto.

    > mitä kykyä
    > millään eläimellä ei ole.

    On yhdellä eläimellä, ihmisellä.

    > Ei me mitään apinoita olla.

    Ihminen on luonnontieteelliseltä luokitukseltaan
    yksi apinalaji. Aivan sanoin kun kotikissa ja
    leijona ovat molemmat kissaeläimiä, vaikka ovatkin
    melko lailla erilaisia. Lähi-idän
    paimentolaisheimojen kansalliseepokset eivät
    vaikuta luonnontieteelliseen eläinten
    luokitteluun.

    > Jos olisimme todella
    > apinoita tai apinoista lähtöisin, emmeköhän
    > vieläkin keikkuisi karvaisina puissa?

    Miten niin? Eivät kaikki apinat "keiku puissa".

    > Toivottavasti kaikkien ihmisten äly on vähän
    > korkeammalla tasolla kuin apinan, jottemme
    > kuvittelisi olevamme apinoita ihmisen muodossa.

    Korkeammala tasolla kun _muiden_ apinoiden. Näin
    minäkin toivon. Pahalta kyllä näyttää.

    > Jos me olisimme apinasta
    > lähtöisin, niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi?

    Heh. Samasta syystä kun kutsumme simpansseja
    simpansseiksi tai vesikirppuja vesikirpuiksi.

    > niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi? No, tietenkin siksi, että olemme
    > ihmisiä - emme apinoita!

    Voi tätä älyn salamointia. Simpanssi ei siis
    olekaan apina, koska me kutsumme sitä
    simpanssiksi. Huikeaa.

    > Kuka voi
    > väittää, ettei myös uusia lajeja syntyisi koko
    > ajan lisää tänäkin päivänä

    Niinhän sinäkin tässä viestissäsi väität ihmisen
    suhteen. Päätä nyt.

    > Mitä te aivan oikeasti henkilökohtaisella
    tasolla
    > ajattelette asiasta?

    Henkilökohtaisesti: Elämä on aineen ominaisuus,
    joka ilmenee aina, kun siihen on sopivat
    olosuhteet. Yksi elämän olennainen tunnusmerkki on
    evoluutio, organismien muutos sukupolvesta
    toiseen. Evoluutioteoria on ylivoimaisesti paras
    ja todennäköisin syy biodiversiteettiin.

    Ja vielä:

    > Unohdetaan hetkeksi kaikki
    > viralliset "totuudet"

    Kukaan ei tiedä totuutta. Uskovat luulevat
    tietävänsä, tiede tietää luulevansa.

    Anteeksi töykeyteni, mutta kun nämä jutut on niin
    äärettömän typeriä, toistuvat kerta toisensa
    jälkeen, jättävät kaiken faktatiedon huomiotta ja
    perustuvat täysin virheellisiin käsityksiin
    evoluutioteoriasta.

    ..................................................
    .... ..........................................

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    ... ja kärttyinen kommentti

    on kiistatta sellaiset teknologiset kyvyt, mitä
    muilla eläimillä ei ole. Muita 'ihmisen' kykyjä
    löytyy muiltakin eläinlajeilta.
    Esim. kielellisiä kykyjä on tod.näk. myös esim.
    ryhävalailla, maitovalailla tai joillakin
    delfiineillä.
    Teknologia on sse 'kyky' joka erottaa meidät
    muista eläimistä, muistiinpanojen lisäksi.

    Kenties meidän ei pitäisikään pohtia
    tällaisia "typeriä" asioita liian pitkään ja
    jankata perusasioita, muuten liian paljon
    energiaa kuluu hukkaan. Voisimme vaikkapa
    keskittyä järkevämpiin, ajankohtaisempiin ja
    nykyihmistä koskeviin ilmiöihin ja niiden
    selvittelyyn oman "lajimme" hyödyksi.

    Vastauksesi olivat ihan hyviä. Tottakai meidät
    voi pistää samalla tavalla apinoidensukuun kuin
    leijonat kissaeläinten sukuun, jos katsellaan
    ulkoisia tekijöitä. Siitä olen samaa mieltä.
    Ennen kuin tämä keskustelu menee minun osaltani
    naurettavaksi, lopetan tämän tähän:-) Tsemppiä
    keskustelun eteenpäin viemisessä!

    Äänestä

  • Aidah kirjoitti:

    Niin, uskovaisen osalta alkaa keskustelu menemään
    niin naurettavaksi siinä vaiheessa, kun hän
    tajuaa, että on niin väärässä, että tekee
    itsestään pellen, jos jatkaa.

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    ... ja kärttyinen kommentti

    > Kuka todella uskoo, että ihmiset ovat syntyneet
    > apinasta??

    Ei kukaan, ainakaan ei kukaan tiedemies. Sen
    sijaan monet tuntuvat uskovan, että joku väittää
    tällaista. Tosin näiden väitteiden esittäjillä
    tuntuu olevan keskivertoa enemmän yhteistä muiden
    apinoiden kanssa.

    Ensimmäiset elävät olennot maan pinnalla ovat
    olleet yksisoluisia, viruksen kaltaisia. Ei kukaan
    kuitenkaan väitä sitäkään, että olisimme
    "syntyneet viruksista".

    > niin mitä meistä tulee
    > tulevaisuudessa?

    Jaa, sen kun tietäisi. Ennustaminen on vaikeaa,
    tulevaisuuden ennustaminen erityisesti. Eihän
    tulevaisuuttamme väitä tietävänsä muut kun
    uskovat, kysy heiltä.

    > Ei ole kuitenkaan havaittavissa
    > mitään sellaista muutosta,

    Jos sinä et havaitse jotakin, onko se jokin
    todiste jostain?

    > josta voisi päätellä,
    > että olisimme muuttumassa kokonaan
    > uudeksi "lajiksi".

    Ihmisen ruumiinrakenne ja perimä ovat muuttuneet
    raamatun (ja koraanin) ajoistakin. Immuniteetti on
    kehittynyt, ihmiset ovat suurikokoisempia ja
    kasvonpiirteet ovat muuttuneet erityisesti leuan
    osalta. Ihminen on kuitenkin iso eläin, ja isojen
    eläinten lajiutuminen kestää miljoonia vuosia. Ei
    ihme, että yksi sukupolvi ei pintapuolisella
    tarkastelulla havaitse ilmiötä, joka vaikuttaa
    satojen tuhansien sukupolvien aikajänteellä.

    > Mikä olisi lopettanut
    > kehittymisen vain tähän pisteeseen?

    Ei mikään. Eihän ihminen millään muotoa ole
    "täydellinen", kehittymisen varaa on vaikka mihin
    suuntaan. Toivottavasti ihminen kykenee soputumaan
    muuttuviin elinolosuhteisiin vastaisuudessakin,
    vaikka se edellyttäisikin Homo sapiens sapiens
    -nimisen eläinlajin olemassaolon loppumista.

    > Muutoksia tapahtuu koko ajan, mutta tarkoittaako
    > se, että meistä tulee ennen pitkää jokin uusi
    > laji?

    Ei välttämättä. Evoluution yleisin lopputulos on
    sukupuutto.

    > mitä kykyä
    > millään eläimellä ei ole.

    On yhdellä eläimellä, ihmisellä.

    > Ei me mitään apinoita olla.

    Ihminen on luonnontieteelliseltä luokitukseltaan
    yksi apinalaji. Aivan sanoin kun kotikissa ja
    leijona ovat molemmat kissaeläimiä, vaikka ovatkin
    melko lailla erilaisia. Lähi-idän
    paimentolaisheimojen kansalliseepokset eivät
    vaikuta luonnontieteelliseen eläinten
    luokitteluun.

    > Jos olisimme todella
    > apinoita tai apinoista lähtöisin, emmeköhän
    > vieläkin keikkuisi karvaisina puissa?

    Miten niin? Eivät kaikki apinat "keiku puissa".

    > Toivottavasti kaikkien ihmisten äly on vähän
    > korkeammalla tasolla kuin apinan, jottemme
    > kuvittelisi olevamme apinoita ihmisen muodossa.

    Korkeammala tasolla kun _muiden_ apinoiden. Näin
    minäkin toivon. Pahalta kyllä näyttää.

    > Jos me olisimme apinasta
    > lähtöisin, niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi?

    Heh. Samasta syystä kun kutsumme simpansseja
    simpansseiksi tai vesikirppuja vesikirpuiksi.

    > niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi? No, tietenkin siksi, että olemme
    > ihmisiä - emme apinoita!

    Voi tätä älyn salamointia. Simpanssi ei siis
    olekaan apina, koska me kutsumme sitä
    simpanssiksi. Huikeaa.

    > Kuka voi
    > väittää, ettei myös uusia lajeja syntyisi koko
    > ajan lisää tänäkin päivänä

    Niinhän sinäkin tässä viestissäsi väität ihmisen
    suhteen. Päätä nyt.

    > Mitä te aivan oikeasti henkilökohtaisella
    tasolla
    > ajattelette asiasta?

    Henkilökohtaisesti: Elämä on aineen ominaisuus,
    joka ilmenee aina, kun siihen on sopivat
    olosuhteet. Yksi elämän olennainen tunnusmerkki on
    evoluutio, organismien muutos sukupolvesta
    toiseen. Evoluutioteoria on ylivoimaisesti paras
    ja todennäköisin syy biodiversiteettiin.

    Ja vielä:

    > Unohdetaan hetkeksi kaikki
    > viralliset "totuudet"

    Kukaan ei tiedä totuutta. Uskovat luulevat
    tietävänsä, tiede tietää luulevansa.

    Anteeksi töykeyteni, mutta kun nämä jutut on niin
    äärettömän typeriä, toistuvat kerta toisensa
    jälkeen, jättävät kaiken faktatiedon huomiotta ja
    perustuvat täysin virheellisiin käsityksiin
    evoluutioteoriasta.

    ..................................................
    .... ..........................................

    "Ihmisen ruumiinrakenne ja perimä ovat muuttuneet
    raamatun (ja koraanin) ajoistakin. Immuniteetti
    on kehittynyt, ihmiset ovat suurikokoisempia ja

    satojen tuhansien sukupolvien aikajänteellä."

    Huomaatkohan että ravinnollakin (puutostiloilla)
    on merkitystä sekä erilaisilla sairauksilla joita
    ei silloin hoidettu. Leuan muuttumisen huomaa
    kuntosalilla ihmiselläkin joka käyttää anabolisia
    aineita. Ei siis tarvita satoja tuhansia vuosia
    muutokseen!

    Äänestä

  • Late kirjoitti:

    Jos henkilökohtaisesti asiaan paneudun, niin
    kreationismissä ei ole mitään järkeä, on
    lapsellista yrittää selittää luomisopin
    miljardeja aukkoja Raamatulla tai vastaavalla
    kyhäelmällä. Toisekseen, juuri järjellä
    ajateltuna evoluutioteoria no kaikkein lähinnä
    totuutta, kaikki merkit ihmisen anatomiassa
    viittaavat kehittymiseen, muun väittäminen on
    hölmöilyä.

    On lähimpänä totuutta joka on raamatun
    luomiskertomus, mutta ei ole totuus vaan teoria.
    Huonompiakin teorioita varmaan löytyy jotka ovat
    kauempana raamatun ilmoituiksesta.

    Evoluutiossa käytetään aina sanontaa miljoonia
    vuosia kun ei muuta keksitä.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    "Evoluutiossa käytetään aina sanontaa miljoonia
    vuosia kun ei muuta keksitä."

    Miksi pitäisi keksiä muuta? Tuo on asia, jota ei
    kukaan pysty todistamaan vääräksi.

    "On lähimpänä totuutta joka on raamatun
    luomiskertomus..."

    Niin, kerropa, kumpi Raamatun luomiskertomuksista
    on se oikea?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Evoluutiossa käytetään aina sanontaa miljoonia
    vuosia kun ei muuta keksitä."

    Miksi pitäisi keksiä muuta? Tuo on asia, jota ei
    kukaan pysty todistamaan vääräksi.

    Eikä oikeaksikaan, siis satua!!!

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "On lähimpänä totuutta joka on raamatun
    luomiskertomus..."

    Niin, kerropa, kumpi Raamatun luomiskertomuksista
    on se oikea?

    loi Jumala taivaan ja maan.

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    ... ja kärttyinen kommentti

    > Kuka todella uskoo, että ihmiset ovat syntyneet
    > apinasta??

    Ei kukaan, ainakaan ei kukaan tiedemies. Sen
    sijaan monet tuntuvat uskovan, että joku väittää
    tällaista. Tosin näiden väitteiden esittäjillä
    tuntuu olevan keskivertoa enemmän yhteistä muiden
    apinoiden kanssa.

    Ensimmäiset elävät olennot maan pinnalla ovat
    olleet yksisoluisia, viruksen kaltaisia. Ei kukaan
    kuitenkaan väitä sitäkään, että olisimme
    "syntyneet viruksista".

    > niin mitä meistä tulee
    > tulevaisuudessa?

    Jaa, sen kun tietäisi. Ennustaminen on vaikeaa,
    tulevaisuuden ennustaminen erityisesti. Eihän
    tulevaisuuttamme väitä tietävänsä muut kun
    uskovat, kysy heiltä.

    > Ei ole kuitenkaan havaittavissa
    > mitään sellaista muutosta,

    Jos sinä et havaitse jotakin, onko se jokin
    todiste jostain?

    > josta voisi päätellä,
    > että olisimme muuttumassa kokonaan
    > uudeksi "lajiksi".

    Ihmisen ruumiinrakenne ja perimä ovat muuttuneet
    raamatun (ja koraanin) ajoistakin. Immuniteetti on
    kehittynyt, ihmiset ovat suurikokoisempia ja
    kasvonpiirteet ovat muuttuneet erityisesti leuan
    osalta. Ihminen on kuitenkin iso eläin, ja isojen
    eläinten lajiutuminen kestää miljoonia vuosia. Ei
    ihme, että yksi sukupolvi ei pintapuolisella
    tarkastelulla havaitse ilmiötä, joka vaikuttaa
    satojen tuhansien sukupolvien aikajänteellä.

    > Mikä olisi lopettanut
    > kehittymisen vain tähän pisteeseen?

    Ei mikään. Eihän ihminen millään muotoa ole
    "täydellinen", kehittymisen varaa on vaikka mihin
    suuntaan. Toivottavasti ihminen kykenee soputumaan
    muuttuviin elinolosuhteisiin vastaisuudessakin,
    vaikka se edellyttäisikin Homo sapiens sapiens
    -nimisen eläinlajin olemassaolon loppumista.

    > Muutoksia tapahtuu koko ajan, mutta tarkoittaako
    > se, että meistä tulee ennen pitkää jokin uusi
    > laji?

    Ei välttämättä. Evoluution yleisin lopputulos on
    sukupuutto.

    > mitä kykyä
    > millään eläimellä ei ole.

    On yhdellä eläimellä, ihmisellä.

    > Ei me mitään apinoita olla.

    Ihminen on luonnontieteelliseltä luokitukseltaan
    yksi apinalaji. Aivan sanoin kun kotikissa ja
    leijona ovat molemmat kissaeläimiä, vaikka ovatkin
    melko lailla erilaisia. Lähi-idän
    paimentolaisheimojen kansalliseepokset eivät
    vaikuta luonnontieteelliseen eläinten
    luokitteluun.

    > Jos olisimme todella
    > apinoita tai apinoista lähtöisin, emmeköhän
    > vieläkin keikkuisi karvaisina puissa?

    Miten niin? Eivät kaikki apinat "keiku puissa".

    > Toivottavasti kaikkien ihmisten äly on vähän
    > korkeammalla tasolla kuin apinan, jottemme
    > kuvittelisi olevamme apinoita ihmisen muodossa.

    Korkeammala tasolla kun _muiden_ apinoiden. Näin
    minäkin toivon. Pahalta kyllä näyttää.

    > Jos me olisimme apinasta
    > lähtöisin, niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi?

    Heh. Samasta syystä kun kutsumme simpansseja
    simpansseiksi tai vesikirppuja vesikirpuiksi.

    > niin miksi me silti kutsumme itseämme
    > ihmisiksi? No, tietenkin siksi, että olemme
    > ihmisiä - emme apinoita!

    Voi tätä älyn salamointia. Simpanssi ei siis
    olekaan apina, koska me kutsumme sitä
    simpanssiksi. Huikeaa.

    > Kuka voi
    > väittää, ettei myös uusia lajeja syntyisi koko
    > ajan lisää tänäkin päivänä

    Niinhän sinäkin tässä viestissäsi väität ihmisen
    suhteen. Päätä nyt.

    > Mitä te aivan oikeasti henkilökohtaisella
    tasolla
    > ajattelette asiasta?

    Henkilökohtaisesti: Elämä on aineen ominaisuus,
    joka ilmenee aina, kun siihen on sopivat
    olosuhteet. Yksi elämän olennainen tunnusmerkki on
    evoluutio, organismien muutos sukupolvesta
    toiseen. Evoluutioteoria on ylivoimaisesti paras
    ja todennäköisin syy biodiversiteettiin.

    Ja vielä:

    > Unohdetaan hetkeksi kaikki
    > viralliset "totuudet"

    Kukaan ei tiedä totuutta. Uskovat luulevat
    tietävänsä, tiede tietää luulevansa.

    Anteeksi töykeyteni, mutta kun nämä jutut on niin
    äärettömän typeriä, toistuvat kerta toisensa
    jälkeen, jättävät kaiken faktatiedon huomiotta ja
    perustuvat täysin virheellisiin käsityksiin
    evoluutioteoriasta.

    ..................................................
    .... ..........................................

    On se kumma,kun ei noihin uskovaisiin uppoaa
    mikään minkä tiede voi todistaa,jos se on heidän
    jumalansa sanaa vastaan.Kuitenkin ne uskovat
    kyseenalaistamatta että tähdenperässä kävelemällä
    voisi paikantaa jonkin tallin tai luolan
    maanpäällä,tai että Muhamed lensi
    hevosella?Jne..On se vaikeaa kun taikauskoista ei
    voi luopua,mutta tiedettä ei voi uskoa.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    loi Jumala taivaan ja maan.

    Miksi et vastaan kysymykseeni suoraan? En kysynyt
    tuota, vaan kysyin, että kumpaan VT:n
    luomiskertomukseen uskot?

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    "Ihmisen ruumiinrakenne ja perimä ovat muuttuneet
    raamatun (ja koraanin) ajoistakin. Immuniteetti
    on kehittynyt, ihmiset ovat suurikokoisempia ja
    kasvonpiirteet ovat muuttuneet erityisesti leuan
    osalta. Ihminen on kuitenkin iso eläin, ja isojen
    eläinten lajiutuminen kestää miljoonia vuosia. Ei
    ihme, että yksi sukupolvi ei pintapuolisella
    tarkastelulla havaitse ilmiötä, joka vaikuttaa
    satojen tuhansien sukupolvien aikajänteellä."

    Huomaatkohan että ravinnollakin (puutostiloilla)
    on merkitystä sekä erilaisilla sairauksilla joita
    ei silloin hoidettu. Leuan muuttumisen huomaa
    kuntosalilla ihmiselläkin joka käyttää anabolisia
    aineita. Ei siis tarvita satoja tuhansia vuosia
    muutokseen!

    > Mitä seuraava todistaa???

    Se todistaa, että ihmisen - sen paremmin kun
    minkään muunkaan eläimen - perimä ei ole
    muuttumaton vaan vaihtelee jatkuvasti
    sukupolvesta toiseen. Luonnonvalinta ohjaa
    tämän luonteeltaan satunnaisen vaihtelun
    pääsuuntaa kulloinkin vallitseviin
    olosuhteisiin parhaiten sopeutuvaan
    suuntaan. Jos jokin olosuteiden muutos on
    niin suuri, että selviytyäkseen eliölajin
    perimän pitää muuttua niin paljon, että sse ei
    enää kykene elämään tai lisääntymään
    aiemmin vallitsevissa olosuhteissa,
    mikorevoluutio on muuttunut
    makroevoluutioksi, eliölaji on kehittynyt
    toiseksi. Useinmiten näin ei olosuteiden
    muuttuessa käy, vaan eliölaji kuolee
    sukupuuttoon. Jotkut kuitenkin selviävät, kuten
    alkeelliset nisäkkäät aikanaan
    Meksikonlahden meteoriitista.

    Ihminen ei ole mikään kehtyksen päätepiste
    vaan - kuten kaikki muutkin eläinlajit -
    välimuoto edeltäjiensä ja seuraajiensa
    välissä.

    > Leuan muuttumisen huomaa
    > kuntosalilla ihmiselläkin joka käyttää
    anabolisia
    > aineita.

    Sinullahan on huikeita steroideja, kun ne
    vaikuttavat kuntosalilla kävijöiden perimään.
    Kysessä on lääketieteellinen sensaatio.
    Kirjoita äkkiä artikkeleita johtaviin
    lääketieteellisiin lehtiin ja ryhdy esittelemään
    tätä mullistavaa uutuutta. Luulenpa, että
    sinulla tällaisten steroidien keksijänä on hyvät
    mahdollisuudet lääketieteen nobeliin.

    > Ei siis tarvita satoja tuhansia vuosia
    > muutokseen!

    Ei niin, kuten sanoin. Raamattukin on
    kirjoitettu vain muutama tuhat vuotta sitten.

    ...................

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Miksi et vastaan kysymykseeni suoraan? En kysynyt
    tuota, vaan kysyin, että kumpaan VT:n
    luomiskertomukseen uskot?

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Siinä se on!

    Tutustu kasvuhormonien vaikutukseen ja väittele
    sitten. Hyvä esimerkki muutoksista on silmien
    muutos, poskien korostuminen ja leuan muutokset.
    Esimerkkinä amerikan Arnold.

    Jatkuva kehitys evoluutioteorian mukaan on
    puppua. Todellisuudessa vahvempien yksilöiden
    jäädessä henkiin pitäisi lajin vahvistua, mutta
    eipä niin nykyään käy.

    Äänestä

  • Darvin kirjoitti:

    On se kumma,kun ei noihin uskovaisiin uppoaa
    mikään minkä tiede voi todistaa,jos se on heidän
    jumalansa sanaa vastaan.Kuitenkin ne uskovat
    kyseenalaistamatta että tähdenperässä kävelemällä
    voisi paikantaa jonkin tallin tai luolan
    maanpäällä,tai että Muhamed lensi
    hevosella?Jne..On se vaikeaa kun taikauskoista ei
    voi luopua,mutta tiedettä ei voi uskoa.

    Uskovaisiakin on joka lähtöön... usein vain on
    niin että uskovaisuus (uskonto mikä hyvänsä)
    sivistys ja tieto eivät kulje käsikädessä... ja
    miksi kulkisivatkaan onhan uskonto se millä
    tarjotaan helppo selitys lähes kaikelle ja sille
    mille ei tarjota selitystä sanotaan selityksen
    olevan ihmiseltä salattu tai kielletty.
    Itsenäinen ajattelu, omat ajatukset ja loogisuus
    eivät kuulu uskontoihin vaan itseasiassa
    vaarantavat koko rakennelman. Perus
    protestanteilla on melko suuri itsenäisen
    ajattelun ja tulkinnan vapaus ja tuskin esim
    keskiverto luterilaisen maailmankuva kovin
    suuresti pohjautuu kansalliseeppoksiin vaan
    maailmaa katsotaan samalta pohjalta kuin
    ateistikin katsoo. Suurimpana erona on se mitä
    uskotaan olevan ennen ja jälkeen elämän. Elämän
    eläminen "oikein" ei niinkään perustu
    taivaspaikan lunastamiseen vaan vastuuntuntoon.
    Protestanttien heikkous on juuri tässä... vapaus
    herättää omia ajatuksia, ajatukset herättävät
    kysymyksiä, kysymyksistä syntyy epäily... ja se
    kalvaa uskonnon valtarakennetta. Molemmat
    katoliset kirkot pitävät uhrinsa tiukemmassa
    lieassa ja sanelevat oikeat mielipiteet ja
    tulkinnat, jolloin uskonnon asema ei vaarannu.
    Katolisilla ja hihhuleilla myös propaganda toimii
    huomattavan hyvin... kun oman väen energia
    saadaan kokoajan kanavoitua joitakin
    ulkoisia "uhkia" vastaan niin kukaan ei näe
    sisäisiä "uhkia". "Oikeilla" teoilla on myös paha
    tapa olla oman taivaspaikan lunastamista, ei
    niinkään vastuuntuntoa. Kontrollilla, uusien
    uhrien käännytyksellä on yksi ainut tavoite, ei
    sielujen pelastaminen vaan valta ja raha.

    Ajattelevalle, vahvalle, sivistyneelle ja
    koulutetulle ihmiselle harvoin hihhuliuskonnoista
    löytyy sijaa... se söisi järjestelmää sisältä
    päin. Tapauskovaisiksi he sopivat, ja saattavat
    sellaisia ollakkin... mutta tapauskovaisen
    harvemmin tarvitsee saarnata ja käännyttää
    henkilökohtaisen kunniansa ja taivaspaikkansa
    eteen... fiksu uskovainen mielipide jää siis
    kuulematta.

    Kuten aina... ne joiden olisi syytä olla hiljaa
    pitävät kovinta meteliä.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Niin, uskovaisen osalta alkaa keskustelu menemään
    niin naurettavaksi siinä vaiheessa, kun hän
    tajuaa, että on niin väärässä, että tekee
    itsestään pellen, jos jatkaa.

    Ihmisten pitäisi ymmärtää uskonto hieman
    kokonaisvaltaisemmin, kaikkea maailman tietoa
    koskevana Jumalan meille antamana viisautena ja
    ohjenuorana. Joidenkin tiettyjen ryhmien kohdalla
    mitenkään arvostelematta vaikuttaa sille, että
    uskonto enemmänkin rajoittaa ajattelua kuin antaa
    sille lisää potkua. Pahimmillaan ajattelu
    kapeutuu vain yhden lauseen hokemiseen ja sen
    ulkopuolella ei voi eikä saa olla muuta.

    Itse totean sen, että paras uskonto on se, joka
    antaa jokaiselle ihmiselle tietyt perustiedot
    maailmankaikkeudesta ja sen rakenteista
    kuitenkaan rajoittamatta muun tiedon hankkimista.
    Jos jokin uskonto kieltäisi tiedon hankkimisen
    asioista, eikö se juuri todistaisi pelkoa siitä,
    että mielikuvituksen tuotteet paljastuisivat?
    Jumala haastaa meidät etsimään tietoa ja
    opiskelemaan totuutta, sillä Hänen ylivoimaista
    totuutta ei voi kumota. Miksi ylipäänsä pitäisi
    tiukasti sulkea uskonto ja tämä maailma
    mahdottomaksi yhtälöksi ja pitää uskontoa
    ainostaan oman henkemme ja sielumme vartijana? Se
    on yksi tärkeä osa tätä elämää ja tuonpuoleista,
    mutta meillä on myös muita tarpeita kuin henkiset
    tarpeet, joita haluamme tyydyttää elämässämme.
    Ihmiset ovat kokonaisuuksia, joita ei millään
    yhdellä "tieteellä" selitetä. Uskonnon pitäisi
    myöskin antaa todellista apua ja ohjausta
    arkipäivän tasolla eikä aina vain painottaa
    suuria ihmeitä. Elämä on kuitenkin aika monella
    sitä samaa vaan päivästä toiseen.

    Mikä merkitys on meille arkipäivän tasolla sillä,
    miten olemme ihmislajina vuosituhansien aikana
    kehittyneet? Mikä on meidän merkityksemme tässä
    maailmankaikkeudessa, jos jonkin asian
    kehittyminen vie vuosituhansia, niin mitä siitä
    on meidän muutaman vuosikymmenen pituinen
    elämämme? Pieni hujaus, joka pitäisi käyttää
    viisaasti, sillä tämä on ainoa mahdollisuutemme
    tehdä tässä maailmassa hyvää. Tekemällä pahaa
    vain hukkaamme arvokkaan elämäämme ja kuoleman
    jälkeen kauniit vartalomme hajoavat
    silmänräpäyksessä. Kuka tahtoo kuluttaa elämänsä
    sellaisiin asioihin, jotka vain "tappavat aikaa"?
    Kuoleman rajalta ei voi enää palata takaisin
    korjaamaan virheitään. Millaista on kuolla
    tietäen, ettei todellakaan ole tehnyt parastaan
    tai että ei voi mennä enää pyytämään anteeksi
    tekemiään virheitä? Onko Jumalan lisäksi mitään
    muuta pysyvää ja kuolematonta?

    Jos jokin kohta pyhissä kirjoituksissa tuntuu
    mahdottomalle käytännössä, täytyy miettiä
    uudestaan koko asian mahdollisuutta
    todellisuudessa kuitenkaan unohtamatta, että
    Jumalalle kaikki on mahdollista - ihmeetkin. Se,
    mitä me pidämme ihmeellisenä, voi olla Jumalalle
    aivan pikkujuttu.

    Samoin kuin jumalalliset vuodet voivat olla
    todella vuosituhansien tai miljoonien pituisia.
    Mitä siis tarkoittaa maailman syntyminen 6
    päivässä tai niillä main? Sekin on suhteellista
    kenen mittakaavassa puhutaan. Muutaman vuoden
    ikäinen koirakin on ikäloppu jos siinä vaiheessa,
    kun me olemme vasta heräämässä nuoruuteen. Me
    ajattelemme vain ihmisen perspektiivistä ja
    ajattelemme omilla käsitteillämme ja kuvittelemme
    olevan mahdotonta mitata aikaa muilla kuin omilla
    määreillämme.

    Ihmisille on kuitenkin suuri merkitys ajan
    mittaamisen kannalta sillä, että tiedämme, millä
    nopeudella maapallo kulkee auringon ympäri, miten
    päivät vaihtuvat yöksi ja kuinka kuukaudet
    vierivät... Nämä ovat määräaikoja meille. Kuun
    kierto ja maapallon pyöriminen auringon ympäri.
    Ne ovat yksi suuri järjestelmä, jonka Jumala on
    luonut meille hyödyksi. Tähtien mukaan olemme
    ikiajoista saakka pystyneet suunnistamaan maan ja
    meren pimeydessä eksymättä - siis ne, jotka ovat
    ratkaisseet Jumalan meille antaman lahjan
    salaisuuden. Kuka tai mikä on kaiken tämän niin
    puhtaaksi järjestelmäksi luonut?

    Maailmankaikkeudessa riittää tutkittavaa
    ikuisiksi ajoiksi emmekä varmasti tule
    ratkaisemaan kaikkia ongelmia. Yksi
    elämäntarkoituksista saattaakin olla tutkia
    maailmaa, sillä sitä kautta todella voimme nähdä,
    miten mahtava Jumala on. Eikä totuutta oikeasta
    Jumalasta voi muuttaa tiede tai mikään.
    Maailmassa on niin paljon sellaisia voimia, joita
    emme silmin tai aistein näe.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Tutustu kasvuhormonien vaikutukseen ja väittele
    sitten. Hyvä esimerkki muutoksista on silmien
    muutos, poskien korostuminen ja leuan muutokset.
    Esimerkkinä amerikan Arnold.

    Jatkuva kehitys evoluutioteorian mukaan on
    puppua. Todellisuudessa vahvempien yksilöiden
    jäädessä henkiin pitäisi lajin vahvistua, mutta
    eipä niin nykyään käy.

    Olet todella lääketieteellisen
    vallankumouksen äärellä. Arnoldille
    syöttämäsi steroidit siis ovat vaikuttaneet
    hänen lastensa leuan muotoon. Olet guru,
    kumarran sinulle. Keksintösi on
    vallankumouksellinen.

    Toisaalta voisit ehkä katsoa sanakirjasta,
    mikä on "perimä".

    > Jatkuva kehitys evoluutioteorian mukaan on
    > puppua.

    Koska ole keksinyt tavan, jolla hankitut
    ominaisuudet perityvät, sinun varmasti täytyy
    olla tässakin oikeassa. Tuhannet tiedemiehet
    ovat väärässä, koko ihmiskunnan onneksi
    sinä tiedät paremmin.

    Stalinin Neuvostoliitossa muuten kuuluisa
    tohtori Lysenko väitti samaa kanssasi jo
    50-luvulla. Ehkä sinun kannattaisi tutustua
    myös tämän tohtori Lysenkon
    elämäntarinaan.
    ..........

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Siinä se on!

    Kuinka pitkiä Jumalan päivät
    olivat?Mailmankaikkeus 12-15 miljaardia
    vuotta,maapallo 4 miljaardeia vuotta,ihminen 50
    tuhatta vuotta?Ja jatkuuko lepopäivä viellä?

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Siinä se on!

    Tuon kerroit. Uskotaan, että se on mielipiteesi.
    Silti et osannut vastata kysymykseeni.

    "Maailmassa on niin paljon sellaisia voimia, joita
    emme silmin tai aistein näe."

    Jos Raamattu ja Koraani valehtelevat asioista,
    jotka voimme nähdä ja kokea, niin miten voisimme
    luottaa noihin kirjoituksiin asioissa, joita emme
    näe?

    "Paras uskonto on se,joka antaa jokaiselle
    ihmiselle tietyt perustiedot mailmankaikkeudesta
    ja sen rakenteesta."Minkähän uskonnon teos nämä
    tiedot antaa?Raamattu mailmankuva n.100 luvulta
    vai Koraani,mailmankuva 600 luvulta,vai jokin muu
    teos?Eiköhän nykyinen mailmankuva tule 2000 luvun
    tieeteestä?Vai onko mielestäsi maapallo viellä
    litteä ja kaiken kaikkeuden keskipiste?

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Siinä se on!

    mukaan kävi niin, että alussa Saatana loi Jumalan.
    Siksi raamattu puhuu potaskata. Paperi ei kerro
    totuutta, vaan ilmoitettu ilo on suurin.

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    Olet todella lääketieteellisen
    vallankumouksen äärellä. Arnoldille
    syöttämäsi steroidit siis ovat vaikuttaneet
    hänen lastensa leuan muotoon. Olet guru,
    kumarran sinulle. Keksintösi on
    vallankumouksellinen.

    Toisaalta voisit ehkä katsoa sanakirjasta,
    mikä on "perimä".

    > Jatkuva kehitys evoluutioteorian mukaan on
    > puppua.

    Koska ole keksinyt tavan, jolla hankitut
    ominaisuudet perityvät, sinun varmasti täytyy
    olla tässakin oikeassa. Tuhannet tiedemiehet
    ovat väärässä, koko ihmiskunnan onneksi
    sinä tiedät paremmin.

    Stalinin Neuvostoliitossa muuten kuuluisa
    tohtori Lysenko väitti samaa kanssasi jo
    50-luvulla. Ehkä sinun kannattaisi tutustua
    myös tämän tohtori Lysenkon
    elämäntarinaan.
    ..........

    Hain esimerkin muutoksesta joka yksilössä voi
    tapahtua. En ole väittänyt sen muuttavan perimää.
    Sinä puhut teoriasta joka on enemmänkin järjellä
    selvitettävissä. Ravinnon huono laatu aiheuttaa
    muutoksia luustossa ja lihaksistossa. Samoin
    sairaudetkin muuttavat ihmistä.

    Anabolisen toin esille irrallisena esimerkkinä
    ettei tarvitse olla kyse evoluutiosta että yksilö
    muuttuu. Haloo mies!

    Äänestä

  • Griffin kirjoitti:

    Uskovaisiakin on joka lähtöön... usein vain on
    niin että uskovaisuus (uskonto mikä hyvänsä)
    sivistys ja tieto eivät kulje käsikädessä... ja
    miksi kulkisivatkaan onhan uskonto se millä
    tarjotaan helppo selitys lähes kaikelle ja sille
    mille ei tarjota selitystä sanotaan selityksen
    olevan ihmiseltä salattu tai kielletty.
    Itsenäinen ajattelu, omat ajatukset ja loogisuus
    eivät kuulu uskontoihin vaan itseasiassa
    vaarantavat koko rakennelman. Perus
    protestanteilla on melko suuri itsenäisen
    ajattelun ja tulkinnan vapaus ja tuskin esim
    keskiverto luterilaisen maailmankuva kovin
    suuresti pohjautuu kansalliseeppoksiin vaan
    maailmaa katsotaan samalta pohjalta kuin
    ateistikin katsoo. Suurimpana erona on se mitä
    uskotaan olevan ennen ja jälkeen elämän. Elämän
    eläminen "oikein" ei niinkään perustu
    taivaspaikan lunastamiseen vaan vastuuntuntoon.
    Protestanttien heikkous on juuri tässä... vapaus
    herättää omia ajatuksia, ajatukset herättävät
    kysymyksiä, kysymyksistä syntyy epäily... ja se
    kalvaa uskonnon valtarakennetta. Molemmat
    katoliset kirkot pitävät uhrinsa tiukemmassa
    lieassa ja sanelevat oikeat mielipiteet ja
    tulkinnat, jolloin uskonnon asema ei vaarannu.
    Katolisilla ja hihhuleilla myös propaganda toimii
    huomattavan hyvin... kun oman väen energia
    saadaan kokoajan kanavoitua joitakin
    ulkoisia "uhkia" vastaan niin kukaan ei näe
    sisäisiä "uhkia". "Oikeilla" teoilla on myös paha
    tapa olla oman taivaspaikan lunastamista, ei
    niinkään vastuuntuntoa. Kontrollilla, uusien
    uhrien käännytyksellä on yksi ainut tavoite, ei
    sielujen pelastaminen vaan valta ja raha.

    Ajattelevalle, vahvalle, sivistyneelle ja
    koulutetulle ihmiselle harvoin hihhuliuskonnoista
    löytyy sijaa... se söisi järjestelmää sisältä
    päin. Tapauskovaisiksi he sopivat, ja saattavat
    sellaisia ollakkin... mutta tapauskovaisen
    harvemmin tarvitsee saarnata ja käännyttää
    henkilökohtaisen kunniansa ja taivaspaikkansa
    eteen... fiksu uskovainen mielipide jää siis
    kuulematta.

    Kuten aina... ne joiden olisi syytä olla hiljaa
    pitävät kovinta meteliä.

    Sinäkin kerrot kuinka miljooooonia vuosia sitten
    tapahtui räjähdys ja nyt ole ihminen. Eikö se
    olekkin helppoa sanoa että miljooooonia vuosia
    sitten ettei tarvitse uskoa Jumalaan.

    Kukaan ei voi todistaa maapallon iäksi 4,5
    miljardia vuotta. Herää jo!

    Ehkä se sitten on 7000v.Niinkuin Juutalaiset ovat
    Raamatusta laskeneet.Milloinkahan Dinosaurukset
    elivät?Niistähän Raamattu ei puhunut mitään,kato
    olis tullut Nooakinarkissa ahdasta.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    "Maailmassa on niin paljon sellaisia voimia, joita
    emme silmin tai aistein näe."

    Jos Raamattu ja Koraani valehtelevat asioista,
    jotka voimme nähdä ja kokea, niin miten voisimme
    luottaa noihin kirjoituksiin asioissa, joita emme
    näe?

    Jokaisen ihmisen täytyy henkilökohtaisella
    tasolla tutustua eri tietolähteisiin ja omaa
    loogista ajatteluaan ja uskoaan punnitsemalla
    valita, mikä menee hänen ymmärryksensä yli ja
    mihin voi yhtyä täysillä.

    Se, että emme ymmärrä kaikkea lukemaamme ei
    tarkoita aina sitä, etteikö lukemamme asia ole
    totta. Uskonnollisissa teksteissä myös on jonkin
    verran vertauskuvallisuutta, joten syvällistä
    merkitystä joutuu välillä etsimään tosissaan ja
    joillakin kohdilla voi olla lukemattomia
    merkityksiä, mikä ei tarkoita aina lauseen
    mahdottomuutta, vaikka siitä voi vetää useita
    johtopäätöksiä.

    Loppujen lopuksi näissä uskonasioissa on kysymys
    hyvin loogisista asioista sillä eikös se
    uskominen ole ensisijaisesti ihmisen ja Jumalan
    välinen asia? Ei Jumalaan uskomiseen tarvitse
    välttämättä mitään ryhmää tai seurakuntaa, sillä
    kukaan ei voi asettaa ihmisen sydämeen uskoa,
    paitsi Jumala, ja sitäkään Hän ei tee väkisin.

    Jokainen muodostaa suhteensa Jumalaan niin kuin
    haluaa - tai on haluamatta. Totuuden etsiminen
    itsessään on jo matkaa kohti Jumalan ymmärrystä.
    Joillakin se voi tapahtua pitkän, kivisen tien
    kautta, vaikka tieteen tekemisen kautta tai
    riittävän pitkään jatkuneen mokailun kautta.

    Olisi kuitenkin hyvä joskus haastaa itsensä
    ymmärtämään jokin vaikea Raamatun tai Koraanin
    kohta tai miksei minkä tahansa pyhän
    kirjoituksen, sillä kun viimein tajuaa jotakin
    siitä, voi se olla huikea kokemus.

    Ajattele vapaasti ja pohdi lukemaasi sen
    perusteella, mitä sinä jo nyt ymmärrät asioista.
    Ymmärrys kasvaa hitaasti, mutta varmasti kunhan
    ei lopeta lukemista kesken. On lukemattomia
    tarinoita siitä, miten ihmiset ovat löytäneet
    Jumalan, mutta Koraanin mukaan Jumalaa ei
    tarvitse välttämättä etsiä kaukaa, sillä Hänet
    voi nähdä mihin ikinä katsomme, kunhan avaamme
    silmämme. Joskus Jumalan olemassaolon voi aistia
    ihan pienistäkin asioista eikä sitä tarvitse
    vähätellä, jos muilla on hieman toisenlaisia
    kokemuksia. Uskohan ei ole mikään tasainen
    olotila, joka olisi aina vakio, vaan se muuttuu
    ja vaihtelee kokemustemme ja olosuhteidemme
    mukaan. Uskoamme myös koetellaan joka päivä ja
    uskomme muuttuu toivottavasti parempaan suuntaan.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Hain esimerkin muutoksesta joka yksilössä voi
    tapahtua. En ole väittänyt sen muuttavan perimää.
    Sinä puhut teoriasta joka on enemmänkin järjellä
    selvitettävissä. Ravinnon huono laatu aiheuttaa
    muutoksia luustossa ja lihaksistossa. Samoin
    sairaudetkin muuttavat ihmistä.

    Anabolisen toin esille irrallisena esimerkkinä
    ettei tarvitse olla kyse evoluutiosta että yksilö
    muuttuu. Haloo mies!

    Ensin väität yhtä ja sitten toista. Haloo, herää
    ja päästä kissa ulos.

    Et muuten vieläkään osannut vastata, että kumpi
    Raamatun luomiskertomuksista on se oikea.

    Valhe, emävalhe, pyhä kirjoitus!

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Hain esimerkin muutoksesta joka yksilössä voi
    tapahtua. En ole väittänyt sen muuttavan perimää.
    Sinä puhut teoriasta joka on enemmänkin järjellä
    selvitettävissä. Ravinnon huono laatu aiheuttaa
    muutoksia luustossa ja lihaksistossa. Samoin
    sairaudetkin muuttavat ihmistä.

    Anabolisen toin esille irrallisena esimerkkinä
    ettei tarvitse olla kyse evoluutiosta että yksilö
    muuttuu. Haloo mies!

    Yksilössä voi helposti tapahtua muutoksia.
    Jos vaikka isket kirveellä kätesi poikki,
    luustosi on muuttunut radikaalilla tavalla. Minä
    en kuitenkaan ole missään vaiheessa
    puhunut mistään yksilötasosta vaan koko
    ihmis_laijssa_ tapahtuneista muutoksista,
    keskipituuden kasvusta ja yleisestä
    immuunivasteen ja luuston sekä lihaksiston
    rakenteesta. Tutkimalla satoja-tuhansia
    vuosia vanhoja ihmisten luurankoja (siis
    suuria määriä) on havaittu näiden muutosten
    tapahtuneen. Joko tällainen
    säännönmukaisuus on lähtöisin ihmisen
    perimän muutoksesta tai sitten miljoonat
    ihmiset ympäri maailman ovat tuhansien
    vuosien mittaan syöneet sopivia steroideja
    elämänsä aikana vieläpä niin, että
    nuoremmat tutkitut tapaukset ovat eläessään
    syöneet niitä enemmän, koska muutoksissa
    on ollut selvä trendi.

    Koska et tätä alun perin ymmärtänyt, etkä
    edes selitykseni jälkeen, on kaksi vaihtoehtoa:
    joko selitykseni on epäselvä tai sinulla
    ongelmia perinnöllisyyden käsitteen
    tuntemuksessa. Vaikka en ehkä ole kaikkein
    selkeäsanaisimpia, niin epäilisin silti vahvasti
    jälkimmäistä vaihtoehtoa.

    > ettei tarvitse olla kyse evoluutiosta että yksilö
    muuttuu. Haloo mies!

    Mutta silloin kun koko lajille tyypilliset
    ominaisuudet - kuten keskipituus - muuttuvat,
    kyse on nimen omaan evoluutiosta.

    Tietenkin myös ravinnon saatavuuden ja
    laadun muutokset muuttavat ihmisyksilöä.
    Siinä vaiheessa, kun nämä olosuhteiden
    muutokset ovat jatkuneet niin pitkään, etä se
    alkaa vaikuttaa perimään, onkin jo kyse
    evoluutiosta. Esimerkiksi eskimot ovat hyvä
    esimerkki tällaisesta kehityksestä, heidän
    elimistönsä kykenee nimittäin tuottamaan itse
    c-vitamiinia. Muut ihmiset eivät tähän kykene;
    ominaisuus on seurausta eskimoiden
    pitkäaikaisesta elämisestä olosuhteissa,
    joissa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei ole
    saatavissa.

    Toivottavasti ymmärsit nyt, mitä alkuperäinen
    tekstini todisti. Haloo haloo...

    ...................... ..........

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Sinäkin kerrot kuinka miljooooonia vuosia sitten
    tapahtui räjähdys ja nyt ole ihminen. Eikö se
    olekkin helppoa sanoa että miljooooonia vuosia
    sitten ettei tarvitse uskoa Jumalaan.

    Kukaan ei voi todistaa maapallon iäksi 4,5
    miljardia vuotta. Herää jo!

    Kukaan ei voi todistaa että maapallo on 4.5
    miljardia vuotta vanha. Tämän verran on totta,
    mutta voidaan todistaa riittävällä
    todennäköisyydellä että maapallo on vanhempi kuin
    4 miljardia vuotta.

    Käytännössä raamatun tulkinnan kannalta aivan sama
    asia.

    Äänestä

  • Darvin kirjoitti:

    Ehkä se sitten on 7000v.Niinkuin Juutalaiset ovat
    Raamatusta laskeneet.Milloinkahan Dinosaurukset
    elivät?Niistähän Raamattu ei puhunut mitään,kato
    olis tullut Nooakinarkissa ahdasta.

    Puhut nyt asiasta josta varmaan tiedät paljonkin.
    Minkä kokoinen oli siis "ahdas" arkki?

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    Yksilössä voi helposti tapahtua muutoksia.
    Jos vaikka isket kirveellä kätesi poikki,
    luustosi on muuttunut radikaalilla tavalla. Minä
    en kuitenkaan ole missään vaiheessa
    puhunut mistään yksilötasosta vaan koko
    ihmis_laijssa_ tapahtuneista muutoksista,
    keskipituuden kasvusta ja yleisestä
    immuunivasteen ja luuston sekä lihaksiston
    rakenteesta. Tutkimalla satoja-tuhansia
    vuosia vanhoja ihmisten luurankoja (siis
    suuria määriä) on havaittu näiden muutosten
    tapahtuneen. Joko tällainen
    säännönmukaisuus on lähtöisin ihmisen
    perimän muutoksesta tai sitten miljoonat
    ihmiset ympäri maailman ovat tuhansien
    vuosien mittaan syöneet sopivia steroideja
    elämänsä aikana vieläpä niin, että
    nuoremmat tutkitut tapaukset ovat eläessään
    syöneet niitä enemmän, koska muutoksissa
    on ollut selvä trendi.

    Koska et tätä alun perin ymmärtänyt, etkä
    edes selitykseni jälkeen, on kaksi vaihtoehtoa:
    joko selitykseni on epäselvä tai sinulla
    ongelmia perinnöllisyyden käsitteen
    tuntemuksessa. Vaikka en ehkä ole kaikkein
    selkeäsanaisimpia, niin epäilisin silti vahvasti
    jälkimmäistä vaihtoehtoa.

    > ettei tarvitse olla kyse evoluutiosta että yksilö
    muuttuu. Haloo mies!

    Mutta silloin kun koko lajille tyypilliset
    ominaisuudet - kuten keskipituus - muuttuvat,
    kyse on nimen omaan evoluutiosta.

    Tietenkin myös ravinnon saatavuuden ja
    laadun muutokset muuttavat ihmisyksilöä.
    Siinä vaiheessa, kun nämä olosuhteiden
    muutokset ovat jatkuneet niin pitkään, etä se
    alkaa vaikuttaa perimään, onkin jo kyse
    evoluutiosta. Esimerkiksi eskimot ovat hyvä
    esimerkki tällaisesta kehityksestä, heidän
    elimistönsä kykenee nimittäin tuottamaan itse
    c-vitamiinia. Muut ihmiset eivät tähän kykene;
    ominaisuus on seurausta eskimoiden
    pitkäaikaisesta elämisestä olosuhteissa,
    joissa tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ei ole
    saatavissa.

    Toivottavasti ymmärsit nyt, mitä alkuperäinen
    tekstini todisti. Haloo haloo...

    ...................... ..........

    Kyse on enemmän olosuhteiden muutoksesta kuin
    suoranaisesta evoluutiosta. Keski-ikä kasvaa
    jatkuvasti ja mitkä ovat olleet muuttujat
    viimeisten satojen vuosien aikana: 1. Ravinto, 2.
    sairauksien hoito, 3. asuntojen lämmitys, 4. työn
    keventyminen... Samat tekijät vaikuttaa myös
    keskipituuteen.

    Evoluutio nimittäin menisi hurjaa vauhtia
    eteenpäin vaikka 50 vuoden tarkastelulla. 50-
    luvulla keskipituus miehillä armeijassa oli
    lähellä 170 senttiä, nykyisin jo 180 senttiä.
    Paljonkohan samalla kasvuvauhdilla ihminen olisi
    pitkä vaikka sadantuhannen vuoden päästä.

    Turha kaikkea on selittää evoluutiollakaan.
    Järjen käyttö on sallittu. Eikä satoja tuhansia
    vuosia vanhoja ihmisiä pysty tiede todistamaan
    niin vanhoiksi vai uskotko siihen.

    ...näyttääkin siltä, että joissakin yksilöissä
    ihmisen evoluutio on vain taantunut, ainakin
    älykkyyden osalta.

    > Kyse on enemmän olosuhteiden
    muutoksesta

    Niin. Kuten luonnonvalinnassa yleensäkin.
    Tämä olosuhteiden muutos on johtanut
    perimän muutokseen. En oikein osaa asiaa
    noin kovapäiselle ihmiselle selittää. Luuletko,
    että jos 185 cm pitkä nykyihminen istutettaisiin
    aikakoneeseen ja siirrettäisiin 2000 vuotta
    taaksepäin, hänen saamansa lapset
    kasvaisivat keskimäärin n. 160-senttisiksi vai
    kasvaisivatkohan ne sittenkin pidemmiksi?
    Olisivatko heidän leukaluunsa ja hampaansa
    jotenkin erilaiset kun jos he syntyisivät
    tänään?

    Mikäli niukka ravinnonsaanti jatkuisi
    sukupolvia, se mahdollisesti suosisi
    pienempikasvuisia ihmisiä ja saattaisi johtaa
    geneettissen sopeutumiseen niin, että
    pienempikasvuisuuden geenit tulisivat
    yleisemmiksi.

    Olet uskomaton kieltäessäsi jopa genettisen
    sopeutuvuuden (ns. mikroevoluutio). En ole
    aikaisemmin tavannut edes kovintakaan
    kreationistia, joka tämänkin kieltäisi.
    Enemmän biologiaa ja vähemmän steroideja
    olisi ehkä hyväksi yhdelle sun toisellekin.

    > 1. Ravinto, 2.
    > sairauksien hoito, 3. asuntojen lämmitys, 4.
    työn
    > keventyminen... Samat tekijät vaikuttaa myös
    > keskipituuteen.

    Nämä olosuhteen muutokset ovat suosineet
    tietyntyyppisiä geneettisiä muutoksia
    läpikäyneitä edustajia niin, että olosuhteiden
    muutoksista eniten hyötyvät eliöt menestyvät
    kilpailussa jälkeläisistä. Eliöt ovat jatkuvassa
    vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.
    Ihminen, jonka perimä kuitenkin määrää
    vaikkapa lyhytkasvuiseksi, ei kuitenkaan
    muutu kaksimetriseksi, vaikka söisi mitä (jaa,
    lienee ehkä joitakin
    kasvuhormonivalmisteita...). Et ymmärrä
    lainkaan luonnonvalinnan toimintaperiaatteita,
    mutta sille minä en voi mitään.

    > 50-
    > luvulla keskipituus miehillä armeijassa oli
    > lähellä 170 senttiä, nykyisin jo 180 senttiä.

    Niinpä. Sama ilmiö on havaittavissa
    miljardien ihmisten keskuudessa koko
    ihmiskunnassa, joskaan ei niin voimakkaana
    kun suomalaisissa varusmiehissä.
    (Suomalaisten geeniperimä on erilainen kun
    esim. intialaisten, joiden elinolosuhteet eivät
    ole suosineet pitkäkasvuisuutta yhtä
    voimakkaasti kun meidän). Tämä johtuu siitä,
    että nykyolosuteissa luonnonvalinta suosii
    pitempikasvuisia ihmisiä. Tästä puolestaan
    seuraa, että pitkäkasvuisuuden geenit tulevat
    aina vain yleisimmäksi ihmiskunnan
    keskuudessa. Jos tehdään vaikkapa
    sadantuhannen yksilön satunnaisotos
    ihmiskunnan keskuudesta raamatun aikoina
    ja verrataan tämän otoksen geenistöä
    vastaavaan tänään otettuun otokseen,
    havaitaan, että ihmisen geeniperimä on
    erilainen kun 2000 vuotta sitten; perimässä on
    enemmän pitkäkasvuisuuden geenejä nyt kun
    aiemmin. Tätä populaation geeniperimässä
    tapahtunutta muutosta kutsutaan evoluutioksi.

    Se, miksi tämä muutos esim. Suomessa on
    ollut niin nopeaa, jotuu pääasiassa siitä, että
    ihminen on ns. teollisuusmaissa viimeisen
    sadan vuoden aikana muuttanut
    elinolosuhteitaan enemmän kun koko laijin
    edeltävän historian aikana yhteensä.
    Kaikkialla maailmassa tämä muutos ei ole
    ollut yhtä nopeaa, mutta silti selvästi
    havaittavissa.

    En kerta kaikkiaan tajua, miksi väittelet aivan
    selvästä asiasta, joka lisäksi voidaan
    nykyaikaisella geeniteknologialla todentaa
    täysin varmasti. Miksi sinusta sinusta pitkät
    ihmiset saavat keskimäärin enemmän pitkiä
    kun lyhyitä jälkeläisiä? Oliko Goljat vain
    saanut yltäkylläisesti ruokaa lapsena?

    > Paljonkohan samalla kasvuvauhdilla
    ihminen olisi
    > pitkä vaikka sadantuhannen vuoden päästä.

    Ekstarpolointi on kreationistien mielestä
    pätevä tieteellinen todistelumenetelmä.
    Minusta se on yleensä täyttä soopaa.

    > Eikä satoja tuhansia
    > vuosia vanhoja ihmisiä pysty tiede
    todistamaan
    > niin vanhoiksi vai uskotko siihen.

    Minä puhun alkuperäiusessä,
    siteeraamassasi kohdassa korkeintaan
    kahden tuhannen vuoden (satojen viiva
    tuhansien, raamatun ajoista) aikajänteestä,
    jollet sattunut huomaamaan. Mikäli sinusta
    maailma on sitäkin nuorempi, se on sitten
    oma asiasi.

    Mutta puhutaanpa lopuksi yksilötasolla: minä
    olen yli 10 cm pidempi kun veljeni. Molemmat
    olemme normaaleja, terveitä ihmisiä.
    Kummallakaan ei ollut lapsena mitään
    tavallisuudesta poikkeavia sairauksia. Isäni
    sijoittui pituutensa puolesta meidän väliimme.
    Luuletko, että vanhempani pitivät veljeäni
    nälässä lapsena ja syöttivät puolestaan
    minua? Vai olisiko sittenkin kyse eroista
    perintötekijöissä, sattumassa, jonka
    tuloksena minulla on enemmän
    pituuskasvuun suotuisasti vaikuttavia geenejä
    kun veljelläni?

    > Järjen käyttö on sallittu.

    Mutta ei tunnu kaikkien kohdalla olevan
    mitenkään pakollista.

    ........................................ .................................
    .................................. ............................

    Tällä hetkellä tilanne on esimerkiksi suomessa
    sellainen että ympäristö ei muokkaa lajia (ihmis-)
    vaan laji muuttaa ympäristöä.
    Kun kaikille, enemmän tai vähemmän
    elinkelpoisille, annetaan mahdollisuus jatkaa
    sukua ei geenistö paljoa muutu.
    Normaaliolosuhteissa populaatioon kohdistuu
    ympäristöstä paineita, jotka suosivat
    tietyntyyppisten geenien periytyvyyttä. Voihan
    tietysti sanoa että tällä hetkellä ympäristö
    suosii älykkyyden periytymistä fyysisten
    ominaisuuksien sijaan. Tämäkään ei välttämättä ole
    totta, sillä parittelukumppaneita valitaan usein
    ulkoisten ominaisuuksien mukaan.

    Asia on hyvin monimutkainen, ja kuten joku jo
    sanoi ihmisen sukupovien välinen aika on niin
    pitkä että muutosta on vaikea havaita.

    Otetaan pieni käytännön esimerkki:
    Nereis acuminata -populaatio (kansanomaisesti eräs
    matolaji) jota on pidetty eristettynä vuodesta
    1964 ei enään vuonna 1992 kyennyt tuottamaan
    jälkeläisiä populaation ulkopuolisten, alunperin
    samaa lajia olevien (toinen populaatio) kanssa.
    Lajit olivat eritytyneet geneettisesti liian
    kauas. (Weinberg et al., 1992). Tosiasiassa
    siis lajiutuminen _voi_ olla suhteelisen nopeaa.
    Tänä aikana (28 vuotta) madoilla oli, arvioidaan
    vaikkapa 2000 sukupolvea.
    Kuinka kauan ihmisellä kestää syntyä 2000
    sukupolvea? Jos sukupolvien väli olisi ollut
    keskimäärin 15 vuotta, olisi 2000 sukupolvea
    vienyt 30000 vuotta.
    Ihminen on paljon monimutkaisempi laji, mutta jos
    jokin ihmispopulaatio olisi vaikkapa 100000 vuotta
    eristyksissä voisi se hyvinkin olla
    lisääntymiskyvytön toisen populaation kanssa. Tämä
    on vain omaa päättelyäni mutta minusta aikalailla
    johdonmukaista.

    Äänestä

  • Pseudohippi kirjoitti:

    ...näyttääkin siltä, että joissakin yksilöissä
    ihmisen evoluutio on vain taantunut, ainakin
    älykkyyden osalta.

    > Kyse on enemmän olosuhteiden
    muutoksesta

    Niin. Kuten luonnonvalinnassa yleensäkin.
    Tämä olosuhteiden muutos on johtanut
    perimän muutokseen. En oikein osaa asiaa
    noin kovapäiselle ihmiselle selittää. Luuletko,
    että jos 185 cm pitkä nykyihminen istutettaisiin
    aikakoneeseen ja siirrettäisiin 2000 vuotta
    taaksepäin, hänen saamansa lapset
    kasvaisivat keskimäärin n. 160-senttisiksi vai
    kasvaisivatkohan ne sittenkin pidemmiksi?
    Olisivatko heidän leukaluunsa ja hampaansa
    jotenkin erilaiset kun jos he syntyisivät
    tänään?

    Mikäli niukka ravinnonsaanti jatkuisi
    sukupolvia, se mahdollisesti suosisi
    pienempikasvuisia ihmisiä ja saattaisi johtaa
    geneettissen sopeutumiseen niin, että
    pienempikasvuisuuden geenit tulisivat
    yleisemmiksi.

    Olet uskomaton kieltäessäsi jopa genettisen
    sopeutuvuuden (ns. mikroevoluutio). En ole
    aikaisemmin tavannut edes kovintakaan
    kreationistia, joka tämänkin kieltäisi.
    Enemmän biologiaa ja vähemmän steroideja
    olisi ehkä hyväksi yhdelle sun toisellekin.

    > 1. Ravinto, 2.
    > sairauksien hoito, 3. asuntojen lämmitys, 4.
    työn
    > keventyminen... Samat tekijät vaikuttaa myös
    > keskipituuteen.

    Nämä olosuhteen muutokset ovat suosineet
    tietyntyyppisiä geneettisiä muutoksia
    läpikäyneitä edustajia niin, että olosuhteiden
    muutoksista eniten hyötyvät eliöt menestyvät
    kilpailussa jälkeläisistä. Eliöt ovat jatkuvassa
    vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.
    Ihminen, jonka perimä kuitenkin määrää
    vaikkapa lyhytkasvuiseksi, ei kuitenkaan
    muutu kaksimetriseksi, vaikka söisi mitä (jaa,
    lienee ehkä joitakin
    kasvuhormonivalmisteita...). Et ymmärrä
    lainkaan luonnonvalinnan toimintaperiaatteita,
    mutta sille minä en voi mitään.

    > 50-
    > luvulla keskipituus miehillä armeijassa oli
    > lähellä 170 senttiä, nykyisin jo 180 senttiä.

    Niinpä. Sama ilmiö on havaittavissa
    miljardien ihmisten keskuudessa koko
    ihmiskunnassa, joskaan ei niin voimakkaana
    kun suomalaisissa varusmiehissä.
    (Suomalaisten geeniperimä on erilainen kun
    esim. intialaisten, joiden elinolosuhteet eivät
    ole suosineet pitkäkasvuisuutta yhtä
    voimakkaasti kun meidän). Tämä johtuu siitä,
    että nykyolosuteissa luonnonvalinta suosii
    pitempikasvuisia ihmisiä. Tästä puolestaan
    seuraa, että pitkäkasvuisuuden geenit tulevat
    aina vain yleisimmäksi ihmiskunnan
    keskuudessa. Jos tehdään vaikkapa
    sadantuhannen yksilön satunnaisotos
    ihmiskunnan keskuudesta raamatun aikoina
    ja verrataan tämän otoksen geenistöä
    vastaavaan tänään otettuun otokseen,
    havaitaan, että ihmisen geeniperimä on
    erilainen kun 2000 vuotta sitten; perimässä on
    enemmän pitkäkasvuisuuden geenejä nyt kun
    aiemmin. Tätä populaation geeniperimässä
    tapahtunutta muutosta kutsutaan evoluutioksi.

    Se, miksi tämä muutos esim. Suomessa on
    ollut niin nopeaa, jotuu pääasiassa siitä, että
    ihminen on ns. teollisuusmaissa viimeisen
    sadan vuoden aikana muuttanut
    elinolosuhteitaan enemmän kun koko laijin
    edeltävän historian aikana yhteensä.
    Kaikkialla maailmassa tämä muutos ei ole
    ollut yhtä nopeaa, mutta silti selvästi
    havaittavissa.

    En kerta kaikkiaan tajua, miksi väittelet aivan
    selvästä asiasta, joka lisäksi voidaan
    nykyaikaisella geeniteknologialla todentaa
    täysin varmasti. Miksi sinusta sinusta pitkät
    ihmiset saavat keskimäärin enemmän pitkiä
    kun lyhyitä jälkeläisiä? Oliko Goljat vain
    saanut yltäkylläisesti ruokaa lapsena?

    > Paljonkohan samalla kasvuvauhdilla
    ihminen olisi
    > pitkä vaikka sadantuhannen vuoden päästä.

    Ekstarpolointi on kreationistien mielestä
    pätevä tieteellinen todistelumenetelmä.
    Minusta se on yleensä täyttä soopaa.

    > Eikä satoja tuhansia
    > vuosia vanhoja ihmisiä pysty tiede
    todistamaan
    > niin vanhoiksi vai uskotko siihen.

    Minä puhun alkuperäiusessä,
    siteeraamassasi kohdassa korkeintaan
    kahden tuhannen vuoden (satojen viiva
    tuhansien, raamatun ajoista) aikajänteestä,
    jollet sattunut huomaamaan. Mikäli sinusta
    maailma on sitäkin nuorempi, se on sitten
    oma asiasi.

    Mutta puhutaanpa lopuksi yksilötasolla: minä
    olen yli 10 cm pidempi kun veljeni. Molemmat
    olemme normaaleja, terveitä ihmisiä.
    Kummallakaan ei ollut lapsena mitään
    tavallisuudesta poikkeavia sairauksia. Isäni
    sijoittui pituutensa puolesta meidän väliimme.
    Luuletko, että vanhempani pitivät veljeäni
    nälässä lapsena ja syöttivät puolestaan
    minua? Vai olisiko sittenkin kyse eroista
    perintötekijöissä, sattumassa, jonka
    tuloksena minulla on enemmän
    pituuskasvuun suotuisasti vaikuttavia geenejä
    kun veljelläni?

    > Järjen käyttö on sallittu.

    Mutta ei tunnu kaikkien kohdalla olevan
    mitenkään pakollista.

    ........................................ .................................
    .................................. ............................

    En kait kiellä sopeutuvuutta. Olihan eskimo
    vertaus oikein. Kyllä luomakunta muuttuu ja
    sopeutuu eri vallitsevissa olosuhteissa. Hyvänä
    esimerkkinä käyköön vaikka jääkautta edeltävä
    kuusivaltaisuus Suomen maassa. Jääkauden
    päättyessä alkoi mänty hiljalleen vallata
    alueita. Kyse oli siis sopeutumisesta. Ihmisistä
    puhuessa en usko niihin lähtökohtiin joita teoria
    esittää yhteisestä kantaisästä apinoiden kanssa.
    Ihminen oli ihminen ja muutokset kasvussa
    johtuvat vain ja ainoastaan olosuhteiden
    muutoksista.

    Siinä määrin teoria on oikeassa että heikoimmat
    yksilöt kuolivat pois ja vahvat jäivät. Nykyään
    ei luonto enää voi karsia pois, ainakaan
    Suomessa, heikoimpia yksilöitä kohentuneen
    terveydenhuollon ansiosta. Luonnonvalinta siis
    heikkenee. Samoin on metsän jalostuksen ja
    jalostuksen yleensäkin.

    Toisaalta minulle on aivan sama miten sinä
    ajattelet asiaa. Ollaan ennemmin reilusti
    erimieltä.

    Äänestä

  • Reima Itkonen kirjoitti:

    ihminen ei muka voisi olla 'yksi apina muiden
    joukossa', kun ihmiset ja muutkin apinat
    polveutuvat samasta kantamuodosta?
    Ihmettelen vaan.

    Äänestä

  • Reima kirjoitti:

    Tutustu kasvuhormonien vaikutukseen ja väittele
    sitten. Hyvä esimerkki muutoksista on silmien
    muutos, poskien korostuminen ja leuan muutokset.
    Esimerkkinä amerikan Arnold.

    Jatkuva kehitys evoluutioteorian mukaan on
    puppua. Todellisuudessa vahvempien yksilöiden
    jäädessä henkiin pitäisi lajin vahvistua, mutta
    eipä niin nykyään käy.

    Kasvuhormoneista aiheutuva pehmytkudosten
    liikakasvu on luonnollinen ilmiö, jos ihminen
    kerran saa tuhatkertaisia annoksia normaaliin
    nähden. Liikakasvua esiintyy myös sisäelimissä ja
    sydämmessä kohtalokkain seurauksin.
    Hypotalamuksen toiminnan horjuttaminen johtaa
    myös usein psykoosiin (Mike Menzer 70-luvulla).
    Kuitenkaan tällä asialla ei ole mitään tekemistä
    evoluution kanssa ja geeniperimään sillä ei
    minkään teorian mukaan pitäisi olla vaikutusta,
    koska hormonihoito on lyhytaikainen eikä toistu
    sukupolvien ajan. Eriasia on acromegalia joka
    ilmeisesti perinteinen.

    Äänestä

  • Reino kirjoitti:

    Perinteinen on käsittääkseni termi,jota käytetään
    esim perinnäistavoista puhuttaessa.
    Perimän käsite on perinnöllinen.

    Äänestä

  • Jokeri kirjoitti:

    Perinteinen on käsittääkseni termi,jota käytetään
    esim perinnäistavoista puhuttaessa.
    Perimän käsite on perinnöllinen.

    Jumala on vissiin luonut mulle lukihärön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alex kirjoitti:

Tällä palstalla on käyty värikkäitä keskusteluja
evoluutiosta ja sen oikellisuudesta. Tässä
keskustelussa menevät usein puurot ja vellit
sekaisin. siksi kerronkin tässä avoimesti mitä
tarkoitetaan biologisella evoluutiolla:

----------------------------------------
Evoluutio voidaan täsmällisesti määritellä
tarkoittamaan mitä tahansa muutosta alleelien
esiintymistiheydessä jossakin geenipopulaatiossa
sukupolvien välillä.
----------------------------------------

Tässä koko biologisen evoluution perusidea.
Yksinkertaisesti esitettynä.

Sanastoa:
Alleeli = Samapaikkainen geeni. Saman geenin eri
muoto.
Geeni = Perinnöllinen yksikkö, joka on DNA:ta.
Geenin välittämä, yksilön elämää ohjaava tieto
muutetaan proteiineiksi proteiinisynteesissä

Populaatio = Rajatulla alueella keskenään
lisääntyvien eliöiden joukko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu