feikkileikki

Tasan ei käy taivaan antimet. Norjan tapauksesta sen verran, että kyllä Breivikin täytyy olla jossain määrin myös patsy, jos tiedätte mikä pätsi on. Ellette tiedä niin googlakkaa. En nyt tarkoita sitä helvetin pätsiä.
Christer Petterssonhan haettiin kuvaajien kera kotioveltaan vuosien jälkeen murhasta. Koulutettiinko hänet vasta sen jälkeen mediapelleksi vai oliko valmiiksi koulutettu vai pidettiinkö häntä pimennossa jonkin aikaa, kunnes pöly ehti laskeutua kaapin päälle ja sitten koulutus rumba päälle. Ei Kuupöly vaan aivan tavallinen maallinen pöly noin kuvainnollisesti sanottuna, niinkuin sitä on tapana sanoa.
Tuo poliisi autossa istuva Breivik voi olla kuvattu jonkin muun asian yhteydessä jo aiemmin. Jos mies nyt vain on Teemu Vehkalan tapaan suljettu pöpilään ulkomaailmalta piiloon ja evätty lehtien luku sun muut ja nyt häntä koulutetaan ottamaan vastuu tästä tempauksesta. Hänelle luvataan ulkomaalle oleskelu tai jotain kasvonleikkauksia. Menee ehkä pitkälle spekuloinnit, mutta ei kukaan ihminen voi tehdä tuollaista yksin. Siis lavastaa, vai väitättekö etteikö apupapulantapaukku ollut feikkiä. Näittehän te sen videon Breivikin kotoa ja sen pamauksen jossa vain teltan katto vähän lepatti. Nämä lavastajat, jotka on vapaamuurarimaisesti kimpassa tekemässä näitä juttuja ja valheita, provosoivat joitakin hulluja tilailemaan sitä apupaskaa jostain firmasta netin kautta ja tilaajien nimet menee suoraan poliisille, jotta nuo pystyisivät alkamaan tutkia tilaajan ajatusmaailmoita, että ketä vastaa tuolla on jotain ja mitä hän maailmasta ylipäätään ajattelee ja onko tällä terroristisiä aikeita ja haluja. Samalla tällä Norjan tempauksella saatiin Suomen persut näyttämään vähän kummajaisilta. Norja tuo EU:n tilalle jotain muuta kansainvälisyyttä, vaikka onkin lähinaapuri, mutta jossain mielessä kaukaisempi kuin esim Saksa. Tarkoitan jos Suomi eroaisi EU:sta niin olisimme Norjan tapaisessa tilanteessa.Ei Norjakaan voi täysin eristäytyä ja erakoitua maailmasta tai Euroopasta.
Vielä tuohon pötsireiviikkiin (patsy Breivik). Koska luulette saavanne kuulla häntä livenä tai ylipäätään nähdä hänestä jotain videomateriaalia (yhdys sana) hehheh. Onneksi hänellä on salkkarit niskassa kyttäämässä jokaista median liikettä, milloin ja miten taas joku feikkimöläytys tulee ilmoille. Kaikki seuraa tilannetta sillä silmällä, että tekikö Norjan media historiansa suurimman mokan päästäessään ilmoille ja alkaessaan moiseen leikkiin ja feikkiin, josta ei hyvää seuraa. Vai olisivatko niin ovelia, että vinoilevat USA:lle Oklahoman ja WTC:n varjolla. Ja myös Palmen murhan ja jopa Estonian feikkien varjolla. JOTTA IHMISET HERÄISIVÄT TAJUAMAAN, ettei kaikki mitä mediasta tulee ole totta.Vehkalan Teemun varjolla ei sitten vinoilla. Jokohan mies on tullut tajuihinsa.
Kuinkahan Breivikin koulutus mediakelpoiseksi mahtaa sujua. Koska näemme haastattelun. Kummosiahan kysymyksiä he hänelle esittäisivät. Mitä sinä häneltä kysyisit.
Patsyillä on tapana poistua julkisuudesta yleensä kuolemalla feikisti. Jos katsotte videon tai still kuvan kuinka Ruby ampuu Oswaldin niin näette teatraalisen kuoleman, aivan kuten jossain b-luokan filmissä. Mies pitää mahaansa ja huutaa auts. Sitten filmi loppuu. Miksei sitä jatkettu, vaikka niin, että oltaisiin nähty kuinka mies kaatuu maahan. Minneköhän valekuollut Oswald muutti. Petterssonikin on kuollut. Ja Kauhajoen ampuja ja moni muu.
1290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

patsy is

a scapegoat. red herring. person accused of a something as a cover for a bigger more elaborate crime.

Oswald was a patsy in the Kennedy assassination.

Pettersson was a patsy and so is Breivik.

Äänestä
  • Hallelujaa,lujaa alle ja salkkareilla tajukoppa sen kun kolisee.Mutta tyh(m)jät tynnyrit kolisevat eniten.

    Äänestä

Breivik saattaa olla tietokoneilla tehty ns. Imagemetrics-hahmo, elikka Breivikkia ei ole olemassa muualla paitsi tietokoneilla luotuna 3 dimensional-hahmona. Katsokaa vaikka kuvia, joissa tietokoneanimoitu Roope Breivik Ankka istuu poliisiautossa. Luonnoton ilmestys, samoin kuin muutkin Breivik-kuvat.

Entas Oslon pommi? Kadut oli ennen pommi-iskua suljettu hallintokorttelista "tietyomaiden" takia. Nayttelijakaarti sitten valmiina juoksentelemaan sinne tanne suljetulla alueella salaseuroista varvattyjen videokuvaajien kameroiden eteen ketsupit naamalla ja paidat revittyina ja taitavan oopperadraaman elkeita naytellen. Kaikki siis oli etukateen harjoiteltua teatteria.

Entas sitten "vauriot" Oslon hallintokorttelissa? Tietokoneanimoituja kaikki kuvat ja videot sielta, koska kansa ei paase kortteliin tarkistamaan, onko rakennuksissa oikeasti mitaan vaurioita, silla poliisi on sulkenut alueen. "Kansan kotivideokamerapatkat" laheisista ravintoloista, kun pommi tarahdyttaa ravintoloita, ovat samoin studioissa kuvattua feikkia, erikoistehosteita miksattuna studiolavasteisiin, jotka ovat studioon rakennettuja lavastekopioita alkuperaisten ravintoloiden sisatiloista, ja "ravintoloiden asiakkaat" ovat nayttelijoita. Videot laitettu sitten nettiin muka "sattumalta paikalla olleina yksityishenkiloina".

Entas uhrit hallintokorttelissa ja Utoyan saarella? Kaikki tietokoneanimoituja hahmoja ja keksittyja nimia. Sitten salaseurat varvaavat keskuudestaan oikeita henkiloita kertomaan medialle, kuinka he "menettivat kavereitaan" Norjassa. Varmuuden vuoksi joillakin tietokoneanimoiduilla uhrihahmoilla on "henkilohistoriaa Facebookissa ja muualla netissa pidemmalta ajalta", jotta hankalat kyselijat eivat alkaisi liikaa tutkia salaliittoteorioita.

Entas poliisien lausunnot, etta "Breivik on istuu vankilassa tutkintavankeudessa"? Poliiseja on kasketty valehdella samoilla ulkopoliittisilla perusteilla kuin astronautteja kaskettiin valehtelemaan kuulennoista, etta on pakko valehdella maan turvallisuuden vuoksi, tai jos ette valehtele, niin lahtee virka ja joudutte hullujenhuoneelle. Pakko valehdella niin oikeassa sodassa kuin kylmassa sodassakin, koska se on osa vihollisten harhautusta ja siksi disinformaation levittaminen on tarpeen.

Koko Breivik-tarina Oslon hallintokortteleineen ja Utoyan saarineen on keksittya tarulegendaa, ja se toteutettiin studiotyona, ja medialle on sanottu, etta sen on pakko julkaista tarulegenda tosikertomuksena, tai muuten lahtee toimittajilta virka ja hullujenhuone odottaa kaikkia "Breivik-keissin kiistajia".

Tama edellakertomani on oma salaliittoteoriani, mutta voihan Norjan keissi olla muunkinlainen, tosin uskon omaan teoriaani eniten.

Äänestä
  • Eikä kerrota meille sitäkään kun poliisit saivat puhallettua sen kumiveneensä täyteen ilmaa ja lähtivät keulaportit auki sinne hologrammisaareen soutelemaan niin sinnehän uppos, keskelle järveä mukanaan 972 poliisia ja mittaamattoman arvokas donitsilasti.

    Äänestä

  • Kiinnitin myös huomiota niihin muutamiin hyvin dikitaalisilta näyttäviin Breivik kuviin.

    Äänestä

patsy is

a scapegoat. red herring. person accused of a something as a cover for a bigger more elaborate crime.

Patsy on

syntipukki. Ihminen jota syytetään jostain rikoksesta tekosyynä peittää jokin isompi ja kehitynyneempi rikos.

Missä rikos jos kaikki on vain lavastettua. Tuo rikos on valehteleminen mediassa ja feikkaaminen, jonka taustalla on motiivi saada laillistettua ihmisten salaa seuranta kaikin mahdollisin keinoin ja välinen.

Siksi nuo patsyt eliminoidaan siinä vaiheessa, kun ihmiset alkavat tulla liian uteliaiksi ja alkavat peräämään totuuden perään. Pettersson sai porskutella julkisuudessa ihmeen kauan. Ehkä norjalaisiin tuo vielä uppoo, kun elävät siellä lintukodoissaan.

Äänestä

"Menee ehkä pitkälle spekuloinnit"

Amen for that, brother!

Äänestä

Patsy teoria on oikea, mutta minkälainen patuoinas Breivik on jää nähtäväksi. Sinä Puustinen kaikilla nikeilläsi olet hämäräpää, jolla aivot ei leikkaa oikeaan missään vaiheessa. Patsy alias patupoinas on vähän sama kuin yksittäinen hullu. Ajattelet asiaa mitenpäin vain, niin en tajua, jos saat Breivikistä jonkin muun kuin hullun. On hullua suostua näyttelemään teon tekijää, vaikka teko onkin lavastettu, niin silti en näe järkeä suostua näyttelemään teontekijää.

Äänestä

''Norjan isku oli NWO:n järjestämä, jotta jokin uusi tavallisen kansalaisen rajoittamista odottava lakiuudistus saataisin läpi eu:ssa. Ampuja ei ole kuka tahansa, vaan eliitin suojelua nauttiva ns. mind control henkilö. Mihinkään vastuuseen hän ei titenkään teoistaa joudu.
Tiesin heti tapahtuneen jälkeen, että tämä on taas yksi lukuisista ns. false flag iskuista. Mihinkään "terrori-iskuun" en enää noin vaan usko, että se olisi oikeasti jonkun "terroristin" tekemä. Elämme sellaisia aikoja maailmanhistoriassa, että rahan ja valllan sokaisemat antikristuksen palvelijat tekevät mitä vaan saadakseen tahtonsa läpi ja kansan alistettua mikrosirun orjaksi.''

Tässä sinä Puustinen olet vielä jotenjin järjissäsi, mutta eka pieleenmenevä seikka on NWO js sitten toka on eliitti ja kolmas sekoilu on mind control ja neljäs on anti-kristus ja viides on mikrosiru. Jos pääset noista pakkomielteistäsi eroon , niin sinusta voi vielä tulla tervejärkinen. Viisi asiaa josta pakkomielesi olisi vapauduttava ovat juuri nuo, Ei ole mitää NWO:ta koita nyt jumalauta tajuta. Eliitti tosin on olemassa, mutta he ovat eliittiä sen takia, kun heillä on hieman emempi järkeä ja fyffee kuin sinulla. Ja sitten toi sinun iänikuinen mind control. Aivopesua on mutta ei siten miten sinä ajattelet sitä olevan. Sitten toi anti-kristus. Ei jumalauta koita nyt jumalauta päästä jo tollaisista sekoiluista eroon. Ja pisteeksi iin päälle toi (ei herra jumala) mikrosiru. Herää pahvi. Herää jumalauta pahvi. Mitä vittua sää ja sun mikrosirus muka toimisi. Oletko kuullut kommunistien vallankumouksista. Luuletko perkele että, joku kommari tai työläinen ottais jonkun saamarin mikrosirun ihonsa alle. Herää nyt jumalauta pahvi. Olet muuten ihan järkevä jätkä mutta nuo viis asiaa painaa mieltäsi.

Se missä olet oikeassa on se, että joku taho tuon Norjan iskun järjesti. Ja sillä osittain halutaan saada kansalaisten kyttäämistä sallivia lakeja. Ampuja ei ole kuka tahansa ja hän nauttii tekijöiden suojelusta, on myös totta. Eikä joudu vastuuseen. Tämä on false flag. Motiivi on aika pitkälle tuo lakiuudistus kyttäämisen sallimisesta. Oikeita terroristeja tuskin on olemassa, olet myös siinäkin oikeassa, joten ei niihin kannatakkaan uskoa. Myös rahalla on paljon valtaa demokratiasta huolimatta. Mutta jos unohdat nuo viigen kohdan sekoilusi niin voit päästä lähemmäksi totuutta. NWO, elitti, mind control, anti-kristus ja mikrosiru. Unohda ne motiiveiksi näihin false flageihin niin olet aika lähellä totuutta.

Äänestä

Kirjoitat tuolla alemassa ketjussa näin.


''Juuri näin.

Hänet oli aivopesty uskomaan, että hän tosiaan on Norjan valtion sotilas suorittamassa erittäin salaista ja äärimmäisen tärkeää tehtävää.

Kukaan, joka toimii valtiota vastaan, ei soita poliisille ilmoittaakseen, että "tehtävä on suoritettu".

Näin koulutetaan nykyään myös vakoojia ja salamurhaajia. Parasta tässä on, että viralliset tahot pääsevät aina irti vastuusta, koska tekijät ovat "mielipuolia". ''

Sekoilet tai ajattelet tässä kirjoituksessasi jotain sekopäistä. Osittain olet oikeassa, mutta ei Breivikiä mitenkään koulutettu mihinkään muuhiun kuin puhumaan paskaa julkisuudessa, sitten kun astuu julkisuuteen, jos astuu koskaan. Nythän hänen sanotaan puhuvan asianajajansa kautta. Ei hän ole mielipuoli, mutta sairas hän on jossain mielessä. Vähän niinkuin sinäkin. Ei Breivikiä ole mitenkään aivopesty ainakaan sillälailla, mitä sinä ajattelet. Oliko Pettersson aivopesty. Hän nautti julkisuudesta ja sai siitä rahaa. Samalla hän vei murha tutkimukset niin kauas todellisuudesta, että vaikea on teitä enää saada oikealle tielle tajuamaan millainen false flag se oli. Sinä olet vajaa älyinen. Älysi ei riitä tajuamaan totuutta. SORRY.

Äänestä

Tässä sinä Puustinen esität asiantuntujaa. Tiedät heti 26.07 mitkä olivat Norjan verilöylyn todelliset syyt. Nikkisi on HPoirot. Hyvä nikki, mutta salapoliisiksi sinusta ei ole. Miten sinä selität nuo syiksi, kun tapaus oli lavastettu feikki ja kiinni saatu tekijä on patsy alias patuoinas. Patuoinas on viron kieltä, mutta Virolla ei ole asian kanssa mitään tekoa. Kun tapaus on lavastettu, niin millään näillä seikoilla ei voi olla mitään tekoa tämän asian kanssa. Koita nyt tajuta.


''Norjan verilöylyn todelliset syyt

HPoirot
26.7.2011 07:02

Kaikista esitetyistä teorioista seuraavissa on eniten järkeä:

1. Norja katkaisi öljyn toimituksen Israeliin => Öljyministeriötä pommitettiin.

2. Norjan pääministeri (ja ulkoministeri) olivat valmiita tunnustamaan Palestiinan valtion => Pääministeriötä pommitettiin.

3. Utöyan saarella järjestettiin joukkokokous Palestiinan puolesta edellisenä päivänä => 76 kuoli verilöylyssä.

4. Norja oli vetäytymässä Libyasta 1. elokuuta.

5. Palestiinan presidentti vieraili Norjassa kuluneella viikolla.

Kyseessä ei voi olla pelkkä sattuma. ´''

Äänestä

Annat tässä epäsuorasti ymmärtää, että israelilaiset alias juutalaiset olisivat teon takana. Juutalaiset voivat hyvinkin olla lavastuksen takana , kun nuo omistavat medeian, niin Norjassa kuin muuallakin maapallolla. Media on yksi salaliitossa mukana olija.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leikkifeikki kirjoitti:

Tasan ei käy taivaan antimet. Norjan tapauksesta sen verran, että kyllä Breivikin täytyy olla jossain määrin myös patsy, jos tiedätte mikä pätsi on. Ellette tiedä niin googlakkaa. En nyt tarkoita sitä helvetin pätsiä.
Christer Petterssonhan haettiin kuvaajien kera kotioveltaan vuosien jälkeen murhasta. Koulutettiinko hänet vasta sen jälkeen mediapelleksi vai oliko valmiiksi koulutettu vai pidettiinkö häntä pimennossa jonkin aikaa, kunnes pöly ehti laskeutua kaapin päälle ja sitten koulutus rumba päälle. Ei Kuupöly vaan aivan tavallinen maallinen pöly noin kuvainnollisesti sanottuna, niinkuin sitä on tapana sanoa.
Tuo poliisi autossa istuva Breivik voi olla kuvattu jonkin muun asian yhteydessä jo aiemmin. Jos mies nyt vain on Teemu Vehkalan tapaan suljettu pöpilään ulkomaailmalta piiloon ja evätty lehtien luku sun muut ja nyt häntä koulutetaan ottamaan vastuu tästä tempauksesta. Hänelle luvataan ulkomaalle oleskelu tai jotain kasvonleikkauksia. Menee ehkä pitkälle spekuloinnit, mutta ei kukaan ihminen voi tehdä tuollaista yksin. Siis lavastaa, vai väitättekö etteikö apupapulantapaukku ollut feikkiä. Näittehän te sen videon Breivikin kotoa ja sen pamauksen jossa vain teltan katto vähän lepatti. Nämä lavastajat, jotka on vapaamuurarimaisesti kimpassa tekemässä näitä juttuja ja valheita, provosoivat joitakin hulluja tilailemaan sitä apupaskaa jostain firmasta netin kautta ja tilaajien nimet menee suoraan poliisille, jotta nuo pystyisivät alkamaan tutkia tilaajan ajatusmaailmoita, että ketä vastaa tuolla on jotain ja mitä hän maailmasta ylipäätään ajattelee ja onko tällä terroristisiä aikeita ja haluja. Samalla tällä Norjan tempauksella saatiin Suomen persut näyttämään vähän kummajaisilta. Norja tuo EU:n tilalle jotain muuta kansainvälisyyttä, vaikka onkin lähinaapuri, mutta jossain mielessä kaukaisempi kuin esim Saksa. Tarkoitan jos Suomi eroaisi EU:sta niin olisimme Norjan tapaisessa tilanteessa.Ei Norjakaan voi täysin eristäytyä ja erakoitua maailmasta tai Euroopasta.
Vielä tuohon pötsireiviikkiin (patsy Breivik). Koska luulette saavanne kuulla häntä livenä tai ylipäätään nähdä hänestä jotain videomateriaalia (yhdys sana) hehheh. Onneksi hänellä on salkkarit niskassa kyttäämässä jokaista median liikettä, milloin ja miten taas joku feikkimöläytys tulee ilmoille. Kaikki seuraa tilannetta sillä silmällä, että tekikö Norjan media historiansa suurimman mokan päästäessään ilmoille ja alkaessaan moiseen leikkiin ja feikkiin, josta ei hyvää seuraa. Vai olisivatko niin ovelia, että vinoilevat USA:lle Oklahoman ja WTC:n varjolla. Ja myös Palmen murhan ja jopa Estonian feikkien varjolla. JOTTA IHMISET HERÄISIVÄT TAJUAMAAN, ettei kaikki mitä mediasta tulee ole totta.Vehkalan Teemun varjolla ei sitten vinoilla. Jokohan mies on tullut tajuihinsa.
Kuinkahan Breivikin koulutus mediakelpoiseksi mahtaa sujua. Koska näemme haastattelun. Kummosiahan kysymyksiä he hänelle esittäisivät. Mitä sinä häneltä kysyisit.
Patsyillä on tapana poistua julkisuudesta yleensä kuolemalla feikisti. Jos katsotte videon tai still kuvan kuinka Ruby ampuu Oswaldin niin näette teatraalisen kuoleman, aivan kuten jossain b-luokan filmissä. Mies pitää mahaansa ja huutaa auts. Sitten filmi loppuu. Miksei sitä jatkettu, vaikka niin, että oltaisiin nähty kuinka mies kaatuu maahan. Minneköhän valekuollut Oswald muutti. Petterssonikin on kuollut. Ja Kauhajoen ampuja ja moni muu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu