Pelastuksen ehtona toinen ihminen!??

Yksi vl uskon perusajatus on että syntejään ei saa anteeksi muutoin kuin toisen vl-uskovaisen ääneen julistamana, seuroissa tai yksityisessä ripissä.

Perustuuko tämä Raamattuun vai on ko se isien perinnäistapa, siitä en ole perillä.

Raamatussa on Jumalan sana, ja lutherin mukaan Sana on yksi armonvälineistä. Kuinka se ei pelastakaan ilman jonkun raadollisen toisen ihmisen läsnäoloa?

Jos täällä sattuu olemaan Kirjoitusten tuntijoita, olisi hyvä saada valaistusta asiaan.
41173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Kyseinen oppi on normaaliin vl-tapaan TÖRKEÄÄ Raamatun vastaista VALHEOPETUSTA.
Vl-johtomiehet ja vl-saarnamiehet ovat PÖHÖTTYNEET OMAVANHURSKAUDESTA ja nostaneet vanhoillislestadiolaiset ainoiksi mahdollisiksi syntien anteeksi antajiksi. Samoin sielu voi pelastua vain vl-ihmisen kautta.

Tämän 2 pakollisen välimiehen vl-opin mukaan Jumala on kykenemätön antamaan syntejä anteeksi.

1.Tim. 2:5

"5. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus"

Äänestä

HYVÄ Melperi 1 :)

Äänestä

Ainakin yksi hyvä asia Melperin tyylissä on. Kenellekkään ei jää kuvaa, että hänen edustama oppi olisi oikea, sen verran hyökkäävä ja rakkaudeton se on. Täysin Raamatun opetuksen vastainen.

Äänestä
  • Syytät Melperiä Raamatun vastaisuudesta,perustelematta Raamatulla mikä siinä on väärin.Melperi perustelin omansa ja sanasta sanaan Uuden Testamentin mukaan. Jumala on rakkaus ja myös Tie Totuus ja Elämä.
    Lestadiolaisten tie on itsevalittu omantahdon ja päätelmien tie ja se hukuttaa.

    Äänestä

  • Leunari Typpö kirjoitti:

    Syytät Melperiä Raamatun vastaisuudesta,perustelematta Raamatulla mikä siinä on väärin.Melperi perustelin omansa ja sanasta sanaan Uuden Testamentin mukaan. Jumala on rakkaus ja myös Tie Totuus ja Elämä.
    Lestadiolaisten tie on itsevalittu omantahdon ja päätelmien tie ja se hukuttaa.

    SRK ja vl-saarnamiehet eivät ole vuosikymmeniin välittäneet pätkääkään Raamattuun kirjoitetusta Jumalan sanasta. Heillä on omat opit, joilla ovat korottaneet itsensä ja muut vl:t Jumalaa korkeammaksi (syntien anteeksianto) sekä oman joukon maailman ainoiksi oikeiksi uskovaisiksi.

    Vl:t = HÄVYTTÖMIÄ VALEHTELIJOITA!

    Siunausta sinulle sinne jonnekin.

    Äänestä

Jumalan antama uhri, oman pojan uhraaminen, olikin siis turha työ. :(

Äänestä

Ihan vastaavaa kuulee vl-seuroissa.Mitenkäs ne oli ne "Te mädäntyneet kalat".."Te varikset"...olen lukenut elämänkertakirjan Lars Leevi Laestadiuksesta.

Äänestä

Luther: Ensimmäinen pääsiäisen jälkeinen sunnuntai, evankeliumisaarna

Kirkkopostilla, toinen osa


"29. Jos synninpäästön sen sijaan on oltava oikea ja tehokas, täytyy sen perustua Kristuksen käskyyn ja kuulua näin: Minä julistan sinut vapaaksi synneistäsi, en omassa enkä kenenkään pyhimyksenkään nimessä tai kenenkään ihmisen ansion tähden, vaan Kristuksen nimessä ja hänen käskynsä nojalla, joka on käskenyt minun sinulle sanoa, että synnit ovat sinulle anteeksiannetut. Syntisi antaa siis sinulle anteeksi — minun suuni kautta — hän itse, en minä, ja sinun on omaksuttava se ja vahvasti uskottava se, ei ihmisen sanana, vaan aivan kuin olisit kuullut sen hänen, Herran Kristuksen, omasta suusta.

30. Vaikkakin siis syntien anteeksiantamisen valta on yksin Jumalan, pitää meidän kuitenkin myös tietämän, että hän käyttää ja jakaa tätä valtaansa sen ulkonaisen viran välityksellä, johon Kristus apostolinsa kutsuu, käskien heitä hänen nimessänsä julistamaan syntien anteeksiantamuksen kaikille niille, jotka sitä pyytävät. Näin syntejä ei anneta anteeksi inhimillisen tahdon ja voiman, vaan Kristuksen käskyn perusteella, ja siihen hän lisäksi antaa Pyhän Henkensä.

31. Jumala toimii näin myöskin meidän parastamme katsoen: meidän ei tarvitse suu ammolla töllistellä kohti taivasta; sieltä emme sitä voisi saadakaan, ja meidän täytyisi, pyhän Paavalin lailla, Mooseksesta lainaten, sanoa: "Kuka nousee taivaaseen?" (Room. 10:6), vaan hän on, ollaksemme tästä asiasta varmoja, sijoittanut syntien anteeksiantamuksen julkiseen virkaan ja sanaan: niissä se aina on käytettävissämme, »suussamme ja sydämessämme». Sieltä meidän on löydettävä synninpäästö ja syntien anteeksiantamus, ja tiedettävä: kuullessamme tämän sanan Kristuksen käskystä julistettavan, me olemme velvolliset uskomaan sen, aivan kuin Kristus itse olisi sen meille julistanut.

32. Katsohan, tämä on se valta, joka apostolien viran kautta on annettu seurakunnalle! Se on suunnattomasti yläpuolella kaikkea maanpäällistä valtaa. Vailla tätä ollen ei kukaan, olkoon kuinka suuri ja mahtava tahansa, saa eikä voi tulla Jumalan tykö, ei saada omantunnon lohdutusta eikä vapautua Jumalan vihasta ja iankaikkisesta kuolemasta. Vaikka näet kaikki keisarit ja kuninkaat kokoaisivat valtansa ja voimansa, rahansa ja omaisuutensa, he eivät voisi auttaa itseänsä eikä yhden yhtäkään ihmistä vähäisimmästäkään synnistä. Mitäpä auttaa ihmistä, jonka sydän on kauhistuksissa, se, että hän on voimakas kuningas tai keisari? Mistä tuli apu Baabelin suurivaltaisimmalle kuninkaalle, Nebukadressarille, silloin, kun hän oli mielisairas, ihmisten hylkäämä, ja hänen täytyi järjettömien eläinten kanssa olla kedolla ja syödä ruohoa? Vain siten hänet voitiin auttaa, että profeetta Daniel julisti hänet vapaaksi synneistä."

"Yksi vl uskon perusajatus on että syntejään ei saa anteeksi muutoin kuin toisen vl-uskovaisen ääneen julistamana, seuroissa tai yksityisessä ripissä.

Perustuuko tämä Raamattuun vai on ko se isien perinnäistapa, siitä en ole perillä."

Kuten näet Lutherin saarnasta, vl-ristillisyyden opetus syntien anteeksiantamisesta on yhtäpitävä Lutherin kanssa ja perustuu Raamattuun.

Äänestä
  • Lutterista ei Uusi Testamentti puhu sanallakaan.hän on uskonhämärän miehiä ja juutalaisvihaaja.

    Kannattaisi uskoa Jeesukseen joka on ainoa välimies Jumalan ihmisparan välillä.

    Äänestä

  • Leonard Typpö kirjoitti:

    Lutterista ei Uusi Testamentti puhu sanallakaan.hän on uskonhämärän miehiä ja juutalaisvihaaja.

    Kannattaisi uskoa Jeesukseen joka on ainoa välimies Jumalan ihmisparan välillä.

    "Kuten näet Lutherin saarnasta, vl-ristillisyyden opetus syntien anteeksiantamisesta on yhtäpitävä Lutherin kanssa ja perustuu Raamattuun."

    Vl:t valehtelevat kuin pahimmat ROSVOT ja RYÖVÄRIT sen, miten synnit saadaan anteeksi.

    USKO JEESUKSEEN antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen!

    Ei tarvita paikalle henki KISSANPASKALLLE haisevaa Nortti-vl-hemmoa.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    "Kuten näet Lutherin saarnasta, vl-ristillisyyden opetus syntien anteeksiantamisesta on yhtäpitävä Lutherin kanssa ja perustuu Raamattuun."

    Vl:t valehtelevat kuin pahimmat ROSVOT ja RYÖVÄRIT sen, miten synnit saadaan anteeksi.

    USKO JEESUKSEEN antaa synnit anteeksi ja tuottaa sielun pelastuksen!

    Ei tarvita paikalle henki KISSANPASKALLLE haisevaa Nortti-vl-hemmoa.

    No entä chanel5:lle tuoksuva vl-neito?

    Äänestä

  • Luther oli oman aikansa vanki, hänellä ei ollut nykyaikaista elektroniikkaa, jonka voi valjastaa synninpäästösanojen toimittamiseen. Esim MPx-soitin on oivalinen väline kertomaan 'nimessä ja veressä' -mantraa.

    Äänestä

Joka uskoo, hän pelastuu, sanotaan Raamatussa.
Ukonaisen viran haltijan sanalisesti lausuma synninpäästö on mahdollista ottaa vastaan missä hyvänsä, myös luettuna, eikä synninpäästön julistajan itsensä tarvitse olla vl.

Pelastus on yksinkertainen ja varma, sillä se ei vaadi muuta kuin uskoa jonka Jumala synnyttää ihmisessä. Armonvälineitä ovat jumalan sana, kaste ja ehtoollinen.

usko ei koskaan jää riippuvaiseksi siitä millä tavoin sana on välitetty. Eri aikoina erilaisin tavoin, nykyaikainen teknologia ja laajalle levinnyt lukutaito mahdolistaa paljon muutakin kuin Jumalan sanan julistuksen kuuloaistin kautta.

Näin Jumala kutsuu ja armahtaa monin tavoin eikä se riipu lestadiolaisista. :-)

Äänestä

"Ukonaisen viran haltijan sanalisesti lausuma synninpäästö on mahdollista ottaa vastaan missä hyvänsä, myös luettuna"

Luther: Avaimista 1530

"Tästä me nyt näemme mitä avaimet ovat, nimittäin Jumalan kristikunnalle Kristuksen kautta antama virka, valta tai käsky pidättää ja antaa anteeksi ihmisille heidän syntinsä. Sillä näin sanoo Kristus (Matt. 9:6): »Tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi, niin» - hän sanoi halvatulle - »nouse» jne., ja heti sen jälkeen: »Kansanjoukot ylistivät Jumalaa, joka oli antanut senkaltaisen vallan ihmisille.» Älä anna tässä asiassa johtaa itseäsi harhaan tuolla farisealaisella lörpötyksellä, jolla muutamat pettävät itseään, että ihminen nimittäin muka voisi antaa anteeksi syntejä, vaikkei hän kuitenkaan voi antaa armoa enempää kuin Pyhää Henkeäkään. Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille. Ellet etsi anteeksiantoa sanasta, niin turhaan katsoa töllistelet taivasta kohti odottaen sieltä armoa, tai, niin kuin he sanovat, sisällistä anteeksiantoa."

Äänestä

"Pysy sinä Kristuksen sanoissa ja ole varma siitä, ettei Jumala millään muulla tavalla anna syntejä anteeksi, kuin suullisella sanalla, kuten hän on määrännyt meille ihmisille."

Täyttä ROSKAA ja Raamatun vastaista VALHETTA!

Äänestä
  • Jostain syystä Lutherin teologinen ajattelu vakuuttaa enemmän kuin herra melperin maaninen räyhääminen...

    Äänestä

  • lutherilainen kirjoitti:

    Jostain syystä Lutherin teologinen ajattelu vakuuttaa enemmän kuin herra melperin maaninen räyhääminen...

    Luther oli juutalaisten vihaaja ja valehtelija.

    Äänestä

  • Wittenberg kirjoitti:

    Luther oli juutalaisten vihaaja ja valehtelija.

    Luther oli syntinen ihminen mutta kiistatta yksi ihmiskunnan historian kyvykkäimmistä teologeista. Melperiin sopii vain ensimmäinen määre.

    Äänestä

Avaaja kehtasi väittää, että vl:n synteinpäästö toisen ihmisen saarnaamana , evankeliumin julistamien on epä -luterilaista.
Tuossa yllä joku lainasikin Lutheria , joka raamattuun pohjautuen opettaa samoin kuin vl :t myös ja kumoaa avaajan väitteet täysin.

Taisi käydä aika nolosti tässäkin ketjussa avaajalle, tietämättömyys paljastui heti alkuunsa, luulon varassa ei kantsi kirjoitella väitteitään.

Kannattaisko ennen tällaisten avausten pykäämistä ottaa asioista selvää, eikä uskoa esim. jonkin Melperin satuja ja väitteitä.

"Se Sana seisoo vahvana, he ei voi sitä kaataa"

Äänestä
  • Kuljetko sinäkin saatanan talutusnuorassa vl-saarnamiesten tavoin?

    Äänestä

  • Synnin anteeksi saaminen riippuu kai synnistä. Jos olet tehnyt pahaa lähimmäisellesi, niin silloin pyydetään anteeksi siltä jota vastaan on rikkonut, se selevä.

    Mitä muita syntejä on? Jos olet tehnyt pahoin itseäsi kohtaan, niin silloinhan puhutaan asiat selväksi Luojan kanssa eikä siinä ketään tirkistelijää tarvita mukaan.

    Mikä se synti sitten on? Lestasynti on monesti synti joka ei ole synti ollenkaan.

    Joka tapauksessa, jos on tehny tosi rikoksen, niin ei siinä anteeksi pyytelyt auta, kyllä täytyy myöskin sovittaa rikos maallisten lakien mukaan. Silloin kyllä tarvitaan useampikin "saarnaaja" mukaan.

    On tosi vaarallista se, että voidaan jokin synti / rikos pelkästään sanomalla mantroja tehdä synti tekemättömäksi. Siitähän on seurannut lestalahkossakin hirveitä juttuja. Eikö?

    Luther itse, oli pelkkä ihminen, joka itsekseen kehitteli opin joka on pikkusen erilainen kuin katolinen oppi, elikkä ihmisen keksimä uskonnollinen suuntaus. Ja siitä vielä poikkeaa lestadiolaisuus, jonka Lars Leevi joutessaan kehitteli. Elikkä lestadiolaisuuskin on ihmisen kehittelemä oppi, uskonnollinen oppi.

    Äänestä

Ei avaaja ihan turhaan väittänyt Lutherista. Tässä pieni pätkä Lutherin kirkkopostillasta toinen osa:

14. Kolmanneksitoista. Mutta silloin heität sinä syntis pois päältäs Kristuksen päälle, kuin kiintiästi uskot hänen haavansa ja kärsimisensä omiksi synneikses, niin että hän niitä kantaa ja niistä maksaa, juurikuin Esaia 53: 6 sanoo: Herra heitti kaikki meidän vääryytemme hänen päällensä, ja p. Pietari 1 Epist. 2: 24: hän uhrasi meidän syntimme omassa ruumiissansa ristinpuussa; p. Paavali 2 Kor. 5: 21: hän on sen, joka ei mitään synnistä tiennyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä Jumalan vanhurskaudeksi tulisimme.

Äänestä

"Tuossa yllä joku lainasikin Lutheria , joka raamattuun pohjautuen opettaa samoin kuin vl :t myös ja kumoaa avaajan väitteet täysin."

EI AIVAN NÄINKÄÄN!

Tässä vähän Lutheria:

"3. Tämmöinen spitalisen uskallus, eli usko eli tieto Kristuksen hyvyydestä, ei olisi suinkaan syntynyt tässä spitalisessa hänen omasta järjestänsä, jollei hän olisi kuullut hyvää sanomaa Kristuksesta, nimittäin, kuinka lempiä, armollinen (ja) laupias hän oli, auttoi ja antoi, lohdutti ja neuvoi sitä, kuin vain hänen tykönsä tuli. Tämmöinen sanoma oli epäilemätä ehtinyt hänenkin korviinsa; tämmöisestä sanomasta otti hän rohvaistusta, käytti ja ymmärsi sitä omaksi parhaaksensa, ajatellen kaikella uskalluksella: varmaan on hän yhtä hyvä minuakin kohtaan, kuin hänestä huudetaan ja hänen hyvä maineensa kuuluu. Ei syntynyt niinmuodoin usko hänessä järjestä, vaan vaikutettuna siitä sanomasta, jonka oli kuullut Kristuksesta, niinkuin p. Paavali Rom. 10: 17 sanoo: usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta eli Kristuksen sanomasta.

4. Tämmöinen sanoma on nyt evankeliumi, joka on autuuden ja kaiken hyvän alku, jatko ja täytäntö. Olemmepa usiasti kuulleet, kuinka kaikkein ensiksi evankeliumia kuultakoon, ja sitte uskottakoon, rakastettakoon ja tehtäköön hyviä töitä; mutta älköön suinkaan aljettako töistä, eikä niinmuodoin oikiaa järjestystä nurin käännettäkö, juurikuin töitten opettajat tekevät. Mutta evankeliumi on hyvä sanoma, puhe ja huuto Kristuksesta, kuinka hän on sula lempeys, rakkaus ja armo, niin ettei tainkaltaista ikään kuultu toisesta ihmisestä tahi pyhästä. Sillä vaikka toisillakin on hyvä sanomansa, ja huutonsa, ei ole se kuitenkaan evankeliumia, vaan yksin sanoma Kristuksen hyvyydestä ja armosta; ja missä yhtä haavaa tahdotaan huutoon tuoda muita pyhiä, siellä ei ole enään evankeliumia. Sillä evankeliumi tahtoo rakentaa yksistänsä uskomaan ja uskaltamaan kallioon Jesukseen Kristukseen."

Äänestä

Tämä on samaa hallintaa ja valtaa kuin apostolinen suksessio eli apostolinen perättäisjärjestys. Tästä humpuukista on kirjoittettu netissäkin.
Raamatussa oleva Pyhän Hengen ja syntien anteeksiantaminen yhdistelmä tarkoittaa vain heitä, jotka ovat saavuttaneet Kristus-tilan eli täydellisyyden

Jeesuksen läheisimmät opetuslapset pääsivät tähän vaikutuspiiriin(sädekehä) Jeesuksen läsnäolessaan; Hänen vaikutuksensa levisi heihinkin siinä historiallisessa tilanteessa. Olisi kuin Kristus olisi sanonut: "sinun synnit ovat anteeksi annetut". Opetuslapsi tarkoittaa, ettei ole saavuttanut Jumalan valtakuntaa. Jeesus kehotti omia opetuslapsiaakin tähän: "etsikää ensin Jumalan valtakuntaa"..

Valittu Paavali ei koskaan kirjoita: "synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä". Paavali sen sijaan puhuu Kristuksesta itsessään: "Kristus elää nyt minussa". "Kunnes Kristus saa muodon teissä". Paavali kirjoittaa täydellisyydestä. Synti on se, mikä erottaa Jumalasta: "olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen", sanoo puolestaan Jeesus.

Näin "ensimmäinen Aatami" muuttuu Jumalan Pojaksi, Kristukseksi, siis "toiseksi Aatamiksi" Paavalin sanoja käyttääkseni. Jumalan Pojan minuus tulee ihmiseen ja "pyyhkii synnit veripunaisesta lumivalkeaksi". Nämä ihmiset eivät enää tässä Uuden liiton maailman ajassa enää nai(Luuk.20:34..).

Sana "täydellisyys" pitää ymmärtää oikein. Siinä "ei ole miestä eikä naista ei orjaa eikä vapaata ei juutalaista eikä kreikkalaista, vaan Kristuksessa he ovat yhtä". Jumala on ykseys. Pyhä Henki muistuttaa ja opettaa, sillä Jumalan valtakunta on lastenkaltaisten. Pienessä lapsessa mies ja nainen ovat yhtä himoja ajatellen.

Äänestä
  • Opetuslapset siinä historiallissa tilanteessa, kun Jeesus antoi Pyhän hengen olivat kuin Jeesus Kristus itse. Mutta kun Jeesus menee pois, on Pyhä Henki, mikä heitä opettaa "täydellisyyteen".

    "Jos panisimme toivomme Kristukseen vain tämän elämän varaan, olisimme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavimmat"(1.Kor.15:19).

    "Usko, toivo ja rakkaus". Rakkaus eli täydellisyys on suurin.

    Äänestä

Ei Lestadiuksellakaan alunperin ollut käytössään tällaisiä "synninpäästön sanoja", mutta silti ihmisiä tuli paljon uskoon. LLL ja Juhani Raattamaan erään yöllisen palaverin pohjalta otettiin käyttöön "Jeesuksen nimessä ja veressä ovat syntisi anteeksi" -hokema.

VL-saarnamiesten saarnoissa kertoma tarina, että "Lapin Maria" olisi saarnannut Laestadiukselle synnin anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, on valhetta!

Äänestä

"Valittu Paavali ei koskaan kirjoita: "synnit ovat anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä". Paavali sen sijaan puhuu Kristuksesta itsessään: "Kristus elää nyt minussa". "Kunnes Kristus saa muodon teissä". Paavali kirjoittaa täydellisyydestä. Synti on se, mikä erottaa Jumalasta: "olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen", sanoo puolestaan Jeesus."

Näin se vaan on!

Äänestä

sama eilen tänään ja iankaikkisesti.

Jumala ei muuta armojärjestystään ihmismielipiteiden mukaan.
Katumus, parannus ja syntivuoteen kantaminen.
Täällä maailmassa ei ole kuin kaksi joukkoa.
Viimeisissä seuroissa ei saarnata parannusta vaikka katujia on
paljon.

Pankaa pois synti ja kuorma joka aina tarttuu ja tekee matkan hitaaksi

Äänestä
  • Normaalia vl-lässytystä. Ihme, kun et sanonut, että parannus pitää tehdä vl-henkilön läsnä ollessa.

    Äänestä

No siinä mielessä pelastuksen ehtona on toinen ihminen että kenellekään ei voi jättää sydämessään anteeksiantamatta jos mielii taivaaseen päästä. Näinhän sen Jeesus opettaa monessa kohdassa evankeliumeissa.

Mutta se vanhoillislestadiolainen harhakuvitelma että jollakin ihmisellä tai ryhmällä olisi erityisoikeus nostaa itsensä toisten yläpuolelle, jonkinlaiseksi piällysmieheksi joka lihallista mielivaltaansa käyttäen päättää toisten taivaspaikoista, se on aivan väärin.

Äänestä

"Jumala ei muuta armojärjestystään ihmismielipiteiden mukaan.
Katumus, parannus ja syntivuoteen kantaminen."

Ei Jumala muutakaan armojärjestystään, vaan se armolahja on edelleen Kristuksessa.

Katumus, parannus ja syntivuoteen kantaminen. Näin se menee edelleenkin.

Kun tuhlaajapoikana tulen syyllisyyden tuntoihin ja kadun Isälle pahaa tehneeni, niin katuvaisena palaan Isän luo, kannan syntivuoteeni ja lasken sen Isän eteen ja tämän voin tehdä vain ja sen tekee mahdolliseksi vain, että Kristus on JO SOVITTANUT minun syntini ja sairauteni ristillä Isän tahdon mukaisesti, jotta minulla olisi näin mahdollista parannuksen armon kautta tulla Jumalan lapseksi ja tätä pelastusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksesta Kristuksesta tulisi meidän saarnata kaikille ja kaikkialla.

Äänestä
  • Miksi Jeesus sitten VAATII että on annettava anteeksi lähimmäiselleen jotta pelastuisi jos kerran se rittää että synnit on jo sovitettu?

    Se johtuu siitä että se joka ei ole antanut lähimmäiselleen anteeksi ei ole VIELÄ "kantanut syntivuodettaan Isän eteen" jos sanojasi lainaan. Se joka TODELLA uskoo, että synnit on sovitettu TIETÄÄ että ne ovat sovitetut jokaisen kohdalla eikä siis tuomitse lähimmäistään sydämessään.

    Äänestä

paavo Tillikka ; taisit unohtaa laittaa viestiisi tällä kertaa " liikkeessämme" jne.jne..
On varmaan kurjaa olla " sisällä " liikkeessä , kun on kaikessa toista mieltä.

Etkö enää jaksa leikkiäkään , että olet vl:ä sisäpuolella , mutta kriittinen vl sellainen..

Elä huoli, emme me muutkaan sitä uskoneet.

Kirjottele vaan omana itsenäsi, kaino toivomus oisi, että muuttaisit vaan tuon nikin etunimen edes naisen nimeksi, niin vastais paremmin todellisuutta

Äänestä

Miksi haukut kirjoittajaa! En huomannut siinä mitään sinua kohtaan loukkaavaa. Sitä paitsi ihan raamatullista, vanhoillislestadiolaista opetusta. Eikö tämä palsta ole keskustelua vanhoillislestadiolaisuudesta, eikä täällä olevista kirjoittajista. Nöyrry ja tee parannus!

Äänestä

Vaikka vl-usko olisi väärää ym, ym, niin kenelläkään uskovalla ei ole varaa arvostella sitä rumin sanoin, eikä sanoa mitään, mistä ei ole aivan varma.
Melperi1 on kirjoittanut välillä oikien fiksustikin ja uskisin, että hänellä on seurakuntayhteys ym, mutta kyllä minunkin on sanottava, että: "Älä heitä ensimmäistä kiveä".
Sinä ymmärrät raamatun sillä uskolla, joka sinulla on ja minä sekä varmasti useampi muukin vl-uskovaoman uskomme kautta.
Minä en edellenkään voi sanoa, ettei uskoni pohjaisi raamattuun, vaan "ainut totuus, ainut tie, ainut neuvo sanassa raamatun...", kuten The Road laukaa.
Kuitenkin ajattelen Melperi1 kanssa esimerkiksi kasteesta eri tavalla ja varmasti molemmat meistä pystyy osoittamaan omalle käsityksellemme pohjan raamatusta.

"Luopukaa siis valheesta ja puhukaa toinen toisellenne totta, sillä me olemme saman ruumiin jäseniä. Vaikka vihastuttekin, älkää tehkö syntiä. Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee." ( Ef.1:25)

Äänestä

????

Kuka on haukkunut " kirjoittajaa" ?
Eikö tuo - - terv. Aurajoelle-- ollut asiallinen ja maltillisesti kirjoitettu viesti ?

Aina , jos joku kyselee näitten multinikkien motiivia ja tuo niitä esille, heidän ristiriitaisuuttaan viesteissään, niin heti tulee ao.lta? kommentti = keskity palstan aiheeseen, tms.
Montako huomautusta todella törkeästä kielenkäytöstä, vihakirjoituksista olet laittanut esim. Melperille ?
Eikö ole ollut aihetta ??

Vielä pisteeksi Iin päälle laittaa viestiinsä : " Sitä paitsi ihan raamatullista, vanhoillislestadiolaista opetusta"

tämän yllä olevaankiin viestiin oli laitettu nikiksi " vl ylöjärveltä "

vl :pä . hyvinkin, niinpä niin.............. uskotaan tietennii -------------

Heh, heh, kalahtiko kalikka kovastikin ?

Äänestä
  • Konttorin veljen (saatanan orjan) kirjoitus oli täyttä asiaa.

    Äänestä

  • #Sumutusta# on ittestään perkeleestä. Ilmeisesti SRK:n palkkalistoilla.

    Äänestä

Tuossapa yllä oiva esimerkki palstalle tyypillisestä , maltillisesta ja oikein kristillis-mielisestä kirjoituksesta.
Kuulutko itse kirkkoon, tai vastaavaan ?
Vai onko sinun moraalikoodisi aivan oman pääsi sisällä, mitä katsot voivasi suoltaa ulos, muita esim. saatanan orjaksi nimittäen.
Aika paljon viestität arvoistasi ja huomaatko ? =
Aika ristiriitainenkin oli viestisi, yhtäältä tuo. ko. leimaaminen ja samalla yläpuolelle asettuminen.
Ketä sinä itse kumarrat ?

Onko tuttukin isäntä , jota mainostit viestissäsi ?

Äänestä

"Vielä pisteeksi Iin päälle laittaa viestiinsä : " Sitä paitsi ihan raamatullista, vanhoillislestadiolaista opetusta"

No eikö se sitten sinun mielestäsi ollut, Luepa tarkkaan:

"Katumus, parannus ja syntivuoteen kantaminen. Näin se menee edelleenkin.

Kun tuhlaajapoikana tulen syyllisyyden tuntoihin ja kadun Isälle pahaa tehneeni, niin katuvaisena palaan Isän luo, kannan syntivuoteeni ja lasken sen Isän eteen ja tämän voin tehdä vain ja sen tekee mahdolliseksi vain, että Kristus on JO SOVITTANUT minun syntini ja sairauteni ristillä Isän tahdon mukaisesti, jotta minulla olisi näin mahdollista parannuksen armon kautta tulla Jumalan lapseksi ja tätä pelastusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksesta Kristuksesta tulisi meidän saarnata kaikille ja kaikkialla. "

Äänestä
  • Käsitettä syntivuode ei taida olla olamassakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Epäluterilaista kirjoitti:

Yksi vl uskon perusajatus on että syntejään ei saa anteeksi muutoin kuin toisen vl-uskovaisen ääneen julistamana, seuroissa tai yksityisessä ripissä.

Perustuuko tämä Raamattuun vai on ko se isien perinnäistapa, siitä en ole perillä.

Raamatussa on Jumalan sana, ja lutherin mukaan Sana on yksi armonvälineistä. Kuinka se ei pelastakaan ilman jonkun raadollisen toisen ihmisen läsnäoloa?

Jos täällä sattuu olemaan Kirjoitusten tuntijoita, olisi hyvä saada valaistusta asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu