"sopeutumistuki" ?MIna vuonna ja kenen esityksesta?Eikos se ole tyo siin akuin muukin,ei siihen edes vaadita mitaan koulutusta tms. Miksi maksetaan vaikka ei ole elakeiassa?
Joptain on pahasti pielessa Suomessa sitten vaaditaan etta pitaa saastaa ja elake ikaa nostaa?
Joptain on pahasti pielessa Suomessa sitten vaaditaan etta pitaa saastaa ja elake ikaa nostaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Suvi Linden alkaa saamaan sitä palkkioksi siitä että myönteli tukirahoja itselleen ja sukulaisilleen.
Melkoinen sopeutuminen on itselläkin ollut, kun valtio tuottavuusohjelmassaan teki minusta työttömän. Tässä nyt kärvistellään 411 euron kk tuloilla netto - että sillä lailla!
Ei tavitse kansanedustajan edes työttömäksi ilmoittautua ja lippuja ja lappuja lähettä työkkäristä, kelaan, sossuun, verottajalle, isännöitsijälle, pankkiin, vakuutusyhtiöön,.. ties minne - ja taas uudestaan sama kierros. Ei ole ihan pienet kopiointikulutkaan ja postimaksutkin ovat melkoiset!
On tärkeää, että kansanedustajalle maksetaan sopeutumiseläkettä siinä vaikeessa kun edustajan työt loppuvat eikä muuta ole tiedossa.
joo mutta ehton aetta ilmoittautuvat tyokkariin ensin
Vain mielikuvitus on rajana kun ROSVOT ottavat kansan kukkarosta omankädenoikeudella. Yhtä hyvin voisi poliitikoilla olla yleisen vessan käyttötukii, Eduskkunnan portaiden nousutuki, Kesälomilta töihinpaluun tuki, tuki istumatyön aiheuttamien terveysongelmien ennaltaehkäöisyyn. ...Ja tietenkin vielä vähintään 2000 €/kk siihen, että saa varmasti perittyä kaikki tuet
Aikoinaan oli käytäntö sellainen, että kansanedustajat laskuttivat valtiolta lentomatkoista aina kaikkein kalleimman luksusluokan hinnan, vaikka matkstivat halvassa luokassa. Ihan millä tahalla maalaisjärjellä ajateltuna toiminta oli periaatteiltaan täysin rikollista, mutta kun lakipykälät oli laadittu sallimaan sellainen VARASTAMINEN, niin mitään sanktioita ei kukaan saanut. Vaan jos muualla valtion plakkalistoilla, kuten esim. Metsähallituksessa olisi laskuttanut vastaavalla periaatteella matkoja, olisi toiminta ollut rikolista ja yksiselittreinen irtisanomiosperuste.
TÄMÄ ON KYLMÄ FAKTA; POLITIIKAN ROSVOT LAATIVAT ITSELLLE OMAT SÄÄNNÖT JA LAIT, JOTKA SALLIVAT PERIAATTEILTAAN TÄYSIN RIKOLLISEN TOIMINNAN. Mitä kansan pitäsi tehdä jotta aina vain röyhkeämmäksi käyvä varastaminen loppuisi?
niin kauan kun työläisiltä heruu verorahoja valtion kirstuun, ei ole mitään muutoksia luvassa valtion rahankäytölle.
ainoastaan yleislakolla on mahdollista saada aikaan muutoksia tässä maassa. mutta eihän meistä lampaista ole sellaiseen -bäääääääää....