Islamin Jumalan nimi on Allah joka on luvannut 72 neitsyttä kunnon muslimimiehelle.
Osaman kannatus on aikojen kuluessa vaihdellut islamilaisessa maailmassa ja keskimäärin laskenut sitten huippusuosion syksyllä vuonna 2001. Mutta edelleenkin puolet Nigerian 75 miljoonasta muslimista pitää Osama bin Ladenia sankarina. Samoin on palestiinalaisten ja monien muiden väestöjen kohdalla. Jopa "maltillisista" egyptiläisistä neljännes otti Osaman kohtalon vastaan murheella.
Olen jokseenkin varma, että enemmistö islamilaisista uskonoppineista suree binLadenin poismenoa. Ääriliikeiden edustajat tietysti osoittavat jopa iloa asiasta, sillä Osama sai nyt 72 neitsyttään.
Näin kaukana islamilainen kulttuuri on läntisestä kulttuurista. Vihollisuudet eivät ole kaukana. Surullistahan se on. Mutta kaikkein surullisinta on se, että vapaassa lännessäkin on Osaman poismenon surijoita tai väärinsammutuksen kuuluttajia jopa professoritasolla. Ja niitä, jotka kehittelevät asiasta teorioita vahingoittaakseen vapauksiamme, joihin kuuluu myös oikeus vapauttaa maailma äärimmäisen pahoista ihmisistä.
Mitähän miettivät New York,n yli 3000 uhrien omaiset. jatkuva suru.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tämä on kai luterilaisuudesta keskutelemisien palsta, vai?
nimim, kp-ii, hyvä se on huomata sinunkin synnin unessasi että neitsyiden määrä on 72kpl.miehelle tämmöisenä aikana.
jotku ovat moniavioisia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9955763
Jeesus on tie
1.7.2011 20:09
Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
Keneltä, kysyi yksi mäntti?!!!
Jumalalta!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9950396
Jeesus on tie
30.6.2011 22:30
Mitään Jumalan ja Jeesuksen lakia ei ole olemassa.
Mitään jumalallisuuden tietoa ei ole olemassa.
Laki on sitä varten, että myös kiimainen assimme tuntisi syntinsä ja rientäisi parannuksen lähteelle.
jne
Jokainen bedofiili toiaan saa syntinsä anteeksi, jos hän antaa Jeesuksen sovintoveren virran puhdistaa sydämensä, hallelujaa kiitos Jeesus!
Jos parannusta ei tule, niin sinun raukan käy huonosti.
Et taida olla tosissasi jos saa 72 neitsyttä allailta = (jumala)niin jillä ei tekoa pedofilian kanssa.
Ette taida tietää , Että Jeesus sanoi : Ei siellä enää naida
eikä huolita , Hän puhui Omasta valtakunnasta ,,ja te puhutte
kateudesta . olihan Muhammadkin tekemässä sääntöjä
siellä oli jokainen mies saa 4 virallista vaimoa , hänelle ne ei riittäneet vaan hän otti 27, vaimoa , ja niitä jalkavaimoja oli
todella lekematon määrä. ...
Ei kannata olla kateellinen , Jos kerran JEESUS sanoi että
Ei siellä todella naida , mitä virkaa niillä sitten on . Olen
miettinyt , ehkä siellä on muita ajanvietteitä , Karitsan häät
voi kestää muutan tuhat vuotta , sitten on sitä ikuisuutta
jäljellä vaikka kuinka paljon ?