Israelin joukkotuhoaseet

On pöyristyttävää, että yksi valtio (Israel) omii itselleen oikeuden tuhota toisia kansoja kemiallisilla ja biologisilla aseilla jättämällä liittymättä niitä kieltäviin sopimuksiin. Israelilaiset toki ovat ainakin omasta mielestään valittu kansa, joten poikkeus sallittakoon tässäkin asiassa? Samaan aikaan kuitenkin päällä on kiima tuhota Iranin oletettuja ydinaseiden valmistuspaikkoja. Eikö Iranillakin ole oikeus puolustaa itseään kauhun tasapainon periaatteiden mukaisesti?

Valtio, jonka väestön muodostavat holokaustissa tuhoamisen kohteeksi joutunut kansa, ei kuitenkaan tuntenut sympatioita muiden ihmisryhmien sortoa vastaan. Yksi tällainen ihmisryhmä ovat mustat apartheid-ajan Etelä-Afrikassa. Israelillahan oli yhteinen ydinaseohjelma saman henkisen Etelä-Afrikan valkoisen eliitin kanssa. Molemmille valtioille yhteistä oli vankka usko jonkin tietyn ihmisryhmän ylemmyyteen ja toisten alemmuuteen, olivat perusteena sitten vanhat satukirjat tai ihonväri.

Etelä-Afrikassa tilanne on onneksi muuttunut paremmaksi, mutta Israel pysyy aina vain samanlaisena sortoa harjoittavana valtiona, millainen se on ollut perustamisestaan lähtien. Sortamalla muita kansoja Israel häpäisee holokaustissa kuolleiden juutalaisten muiston. Säälittävin tilanne on kuitenkin niiden suomalaistenkin fundamentalistikristittyjen kohdalla, jotka pitävät Israelin jonkinlaisena uskonnollisena ja henkisenä kotinaan.
1264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hassua kun kukaan ei ole huomannut Israelin käyttäneen joukkotuhoaseita.

Hasuja havaintoja levittävän uskottavuutta ei lisää puheet Etelä-Kehityksestä: on toki selvää, että Mandeilan ANC ei enää polta ihmisiä hengiltä palavilla autonrenkailla, mutta ei maan kehitys niin hurrattavaa ole.

Mitähän kansoja Israel loukkaa: onko kyse jokin sepitetty kansa jota ei ole koskaan ollutkaan. Onhan Israelia monesti syytetty sellaisen valtion miehittämisestä jota ei ole koskaan ollutkaan.

Sen sijaan kultturitutkijat, arkeologit ja historian tutkijat kaikki tunnustavat tosiasian, että juutalaisilla on alueelle yli 6000 vuoden historia.

Ja suurin osa Eurooppalaisista ja Amerikkalaisista tunnustaa, että sivistyksen kiistaton pohja on kristillis-juutalaisessa perinnöstä, jonka olemme saaneet Israelilta ja juutalaisilta.

Mutta ehkä joidenkin äly ja rehellisyys ei vain riitä tunnustamaan totuutta: sääli, sillä heillä on edessä vielä paljon tukalammat ajat: siis tarkemmin sanottuna ajaton ikuisuus; sangen ikävässä paikassa.

Säälin tuollaisia ihmisiä, sillä haluavat elää tyhmyysessä ja jatkaa sitten sitä katuen: sääli todella.

NINEL

Äänestä
  • Israel ei ole käyttänyt joukkotuhoaseita, mutta se on ominut itselleen mahdollisuuden käyttää niitä jättäytymällä kansainvälisten sopimusten ulkopuolelle.

    Nykyisen Israelin alueella on asunut paljon muitakin kansoja kuin juutalaisia jo yli 6000 vuotta sitten, joten kenellä on mainitsemallasi perusteella oikeus vaatia aluetta itselleen?

    Miten sivistys ensinnäkin määritellään? Japani on länsimaisten mittapuiden mukaan erittäin sivistynyt valtio, mutta kristinuskon vaikutus siihen on ollut minimaalinen.

    Länsimainen sivistyskään ei pohjaudu kristinuskoon tai juutalaisuuteen vaan antiikin Kreikkaan ja myöhempään valistusaikaan. Kristinusko on toiminut lähinnä vain kehityksen jarruna joutuen kuitenkaan antamaan yhä enemmän periksi maallistumisen ja rationaalisen ja tieteellisen maailmankuvan tieltä.

    Äänestä

  • Ajatollah kirjoitti:

    Israel ei ole käyttänyt joukkotuhoaseita, mutta se on ominut itselleen mahdollisuuden käyttää niitä jättäytymällä kansainvälisten sopimusten ulkopuolelle.

    Nykyisen Israelin alueella on asunut paljon muitakin kansoja kuin juutalaisia jo yli 6000 vuotta sitten, joten kenellä on mainitsemallasi perusteella oikeus vaatia aluetta itselleen?

    Miten sivistys ensinnäkin määritellään? Japani on länsimaisten mittapuiden mukaan erittäin sivistynyt valtio, mutta kristinuskon vaikutus siihen on ollut minimaalinen.

    Länsimainen sivistyskään ei pohjaudu kristinuskoon tai juutalaisuuteen vaan antiikin Kreikkaan ja myöhempään valistusaikaan. Kristinusko on toiminut lähinnä vain kehityksen jarruna joutuen kuitenkaan antamaan yhä enemmän periksi maallistumisen ja rationaalisen ja tieteellisen maailmankuvan tieltä.

    ainoastaan Israel pitää taas kerran tuomita. Miten suhtaudut kritittyihin, jotka jopa ovat käyttäneet ydinasetta?

    Mainitse kansa, joka on asunut ko. alueella yhtäjaksoisesti pitempään kuin juutalaiset?

    En ymmärrä, miksi maan omistusoikeuta pitäisi perustella jollain 6000 vuotta vanhalla tilanteella. Mihin olisit valmis sijoittamaan suomalaiset, jos mielestäsi ihan muilla ihmisillä on oikeus vaatia maatamme itselleen?

    Äänestä

  • Suksi äärioikeistolainen utön teurastajan tueksi...!
    Israelilla on ydinaseita, kemillaisia aseita, bioligisia aseita ym..
    Kyllä jotain pitäisi tehdä näille sotahulluille!

    Äänestä

Miksi pitäis uskoa mitään mitä kirjoitat? Täys vitsi islamistilta. Kato peiliin lastensyöjä.

Äänestä

Höpinäsi jostain valitusta kansasta ovat vähintäänkin kummallisia. Mitä tarkoitat ylemmyydentunteella tässä yhteydessä? Kristinuskoon ja islamiin liittyy tuollaisia ajatuksia, mutta ei juutalaisuuteen. Mikä muuten on mainitsemasi satukirja, jolla voisi perustella oman ylemmyyden?

Äänestä
  • " Mikä muuten on mainitsemasi satukirja, jolla voisi perustella oman ylemmyyden? "

    Juutalaisten Tanak, mikä suurelta osin vastaan kristittyjen Vanhaa testamenttia. Näissä teksteissä Jumala antoi israelilaisille pyhän maan eli nykyisen Israelin.

    Kristinuskoon liittyy myös elementtejä valitusta kansasta, sillä kristinusko pohjautuu juutalaisuuteen.

    Äänestä

  • Ajatollah kirjoitti:

    " Mikä muuten on mainitsemasi satukirja, jolla voisi perustella oman ylemmyyden? "

    Juutalaisten Tanak, mikä suurelta osin vastaan kristittyjen Vanhaa testamenttia. Näissä teksteissä Jumala antoi israelilaisille pyhän maan eli nykyisen Israelin.

    Kristinuskoon liittyy myös elementtejä valitusta kansasta, sillä kristinusko pohjautuu juutalaisuuteen.

    myös kristityt on tuomittava ihan samallalailla. Vanhatestamentti on myös meidän pyhä kirja. Opettele muuten kirjoittamaan kysesisen kirjan nimi oikein.

    Kannattaisi kuitenkin pysyä täällä reaalimaailman puolella. Samalla kun puhutaan jostain "raamatullisesta oikeudesta" maahan, niin maallinen Israelin valtio on vapaaehtoisesti luovuttanut osaia siitä pois (esim. Gaza).

    Kristinuskon ja juutalaisuuden oppeista valitusta ei voi puhua samalla kertaa.

    Äänestä

On hieno asia,että lähi-idässä on sentään yksi demokraattisesti hallittu maa nimeltä Israel.Muut ympäröivät maat tappavat omia kansalaisiaan kuin kärpäsiä.On Syyriaa,Egyptia,Libyaa,....Lista on loputon,mutta onneksemme Israelin kehittynyt aseteknologia pitää huolen etteivät nuo barbaarit pääse levittäytymään koko alueelle.Suomikin on hankkinut Israelilta aseita jotka on onneksemme hyvin "testattu" tositoimissa.

Äänestä

Israel on Palestiinalaisten ja Gazan ainoa toivo! Kiitos Israel ilmaisista mersuista ja plasma televisioista ja kaikesta hyvästä --kiittäen Gazassa asuva Irja Irmeli Immerkoski!

Äänestä

Iranilla on samanlainen oikeus joukkotuhoaseisiin kuin Israelillakin. Juutalaisuus ei tee valtiosta sen pyhempää kuin islamilaisuuskaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ajatollah kirjoitti:

On pöyristyttävää, että yksi valtio (Israel) omii itselleen oikeuden tuhota toisia kansoja kemiallisilla ja biologisilla aseilla jättämällä liittymättä niitä kieltäviin sopimuksiin. Israelilaiset toki ovat ainakin omasta mielestään valittu kansa, joten poikkeus sallittakoon tässäkin asiassa? Samaan aikaan kuitenkin päällä on kiima tuhota Iranin oletettuja ydinaseiden valmistuspaikkoja. Eikö Iranillakin ole oikeus puolustaa itseään kauhun tasapainon periaatteiden mukaisesti?

Valtio, jonka väestön muodostavat holokaustissa tuhoamisen kohteeksi joutunut kansa, ei kuitenkaan tuntenut sympatioita muiden ihmisryhmien sortoa vastaan. Yksi tällainen ihmisryhmä ovat mustat apartheid-ajan Etelä-Afrikassa. Israelillahan oli yhteinen ydinaseohjelma saman henkisen Etelä-Afrikan valkoisen eliitin kanssa. Molemmille valtioille yhteistä oli vankka usko jonkin tietyn ihmisryhmän ylemmyyteen ja toisten alemmuuteen, olivat perusteena sitten vanhat satukirjat tai ihonväri.

Etelä-Afrikassa tilanne on onneksi muuttunut paremmaksi, mutta Israel pysyy aina vain samanlaisena sortoa harjoittavana valtiona, millainen se on ollut perustamisestaan lähtien. Sortamalla muita kansoja Israel häpäisee holokaustissa kuolleiden juutalaisten muiston. Säälittävin tilanne on kuitenkin niiden suomalaistenkin fundamentalistikristittyjen kohdalla, jotka pitävät Israelin jonkinlaisena uskonnollisena ja henkisenä kotinaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu