Päivä oli ollut taas yksi monista samanlaisista. Yhtä turha ja merkityksetön. Hän oli herännyt aamulla joskus kahdeltatoista. Hän oli noussut istumaan sängyn laidalle, painanut mieleensä näkemänsä unet ja sitten noussut seisomaan. Hän käveli pois huoneesta vessaan. Pesi kasvonsa ja meni keittiöön syömään aamiaista.
Näin hän oli toiminut vuosien ajan. Rutiinit tuntuivat hänestä turvallisilta, mutta hän vaihtaisi mielellään tuon turvallisuuden pieneen jännitykseen, nähkääs hänen elämänsä oli aika tylsää. Hän koki usein ahdistusta ja pelkoa. Ahdistus, pelko, ikävystyneisyys ja suru olivat hänen eniten tuntemiansa tunteita. Ne eivät olleet kovin voimakkaita. Senkin takia hän tunsi elämänsä vain rutiinien sarjaksi. Kaikki, myös tunteet, olivat vain osa rutiinia. Aamulla tuntui vielä hyvältä. Päivällä tuli ikävystyneisyys ja pelko, riippuen siitä mitä hän teki, illalla saapui ahdistus ja yöllä suru sekä sen lisäksi useimmiten myös aiemmin tunnetut tunteet yhdessä. Hän tiesi, ettei hän itse tehnyt tarpeeksi noiden ikävien tunteiden poistamiseksi, kuten vaikka liikkunut enemmän ja syönyt terveellisemmin, vaikkeivat nuo tunteita poistaisikaan. Pieni lievytyskin olisi tehnyt hyvää, mutta kun hän ajatteli asiaa se alkoi tuntua turhalta. Hän vain odotti jotain tapahtuvan. Jotain mullistavaa. Mutta hän tiesi, että todennäköisesti mitään sellaista ei tapahtuisi. Hän oli lukenut häntä vanhemmista ihmisistä, jotka olivat aivan kuten hän. Odottivat jotakin ja sen lisäksi söivät lääkkeitä ja purkivat pahaa oloaan netin palstoilla tai parhaimmissa tapauksissa ammattilaisen, kuten psykiatrin, kanssa. Hänestä tuollainen tulevaisuus näytti hyvin synkältä ja tämä asia masensi häntä entistä enemmän.
Näin hän oli toiminut vuosien ajan. Rutiinit tuntuivat hänestä turvallisilta, mutta hän vaihtaisi mielellään tuon turvallisuuden pieneen jännitykseen, nähkääs hänen elämänsä oli aika tylsää. Hän koki usein ahdistusta ja pelkoa. Ahdistus, pelko, ikävystyneisyys ja suru olivat hänen eniten tuntemiansa tunteita. Ne eivät olleet kovin voimakkaita. Senkin takia hän tunsi elämänsä vain rutiinien sarjaksi. Kaikki, myös tunteet, olivat vain osa rutiinia. Aamulla tuntui vielä hyvältä. Päivällä tuli ikävystyneisyys ja pelko, riippuen siitä mitä hän teki, illalla saapui ahdistus ja yöllä suru sekä sen lisäksi useimmiten myös aiemmin tunnetut tunteet yhdessä. Hän tiesi, ettei hän itse tehnyt tarpeeksi noiden ikävien tunteiden poistamiseksi, kuten vaikka liikkunut enemmän ja syönyt terveellisemmin, vaikkeivat nuo tunteita poistaisikaan. Pieni lievytyskin olisi tehnyt hyvää, mutta kun hän ajatteli asiaa se alkoi tuntua turhalta. Hän vain odotti jotain tapahtuvan. Jotain mullistavaa. Mutta hän tiesi, että todennäköisesti mitään sellaista ei tapahtuisi. Hän oli lukenut häntä vanhemmista ihmisistä, jotka olivat aivan kuten hän. Odottivat jotakin ja sen lisäksi söivät lääkkeitä ja purkivat pahaa oloaan netin palstoilla tai parhaimmissa tapauksissa ammattilaisen, kuten psykiatrin, kanssa. Hänestä tuollainen tulevaisuus näytti hyvin synkältä ja tämä asia masensi häntä entistä enemmän.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kauniisti kirjotit itsestäsi.Tseppiä sulle!
Sinut on jo tunnisttu.Totta olet erittäin masentunut.
Aloitus sopii aika moneenkin ihmiseen.