C-paperit

Hei vain kaikki, Eli tammikuussa olisi lähtö inttiin (isosaarenlinnake) ja kutsuntojen jälkeen olen miettinyt koko paskan livistämisestä :), lähinnä syy ettei pääsisi äidin tissille iltasin, ei vaa ajattelin vaa omalta kannalta olisi järkevämpää olla töissä/opsikella se 6kk kun larpata jossai armeijassa, haters gonna hate.

Itse asiaan, ajattelin että kannabiksen avulla saisi helposti vapautuksen (ei riitä pokka mitää muuta feikkaa) Ottaako ne huumetestit siellä, jos jään kiinni etten ookkaa käyttäny huumeita ja saako sillä automaattisesti C:n paperit ilman jälkiseurauksia? kiitos jo etukäteen!
141341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ne ottaa kusitestin, joten joudut polttamaan ensin:)

Äänestä

Keksi mielummin tarina pitkään jatkuneesta masennuksesta josta armeijan aiheutama stressi on tehnyt sietämätöntä. Saat ainakin lykkäystä 2-3v. Tee sama pari tai kolme kertaa ja saat vaparin. Lue ensin masennuksen oireet jotta osaat kuvailla niitä tarkasti ja jonkun oikeasti masentuneet kirjoituksia vaikkapa netistä. Voit toki ottaa minkä tahansa F-luokituksen taudin ja kuvailla sen oireet. Esim. Googlaa F40.1 (sosiaalisten tilanteiden pelko).

Äänestä

Tähän aiheeseen liittyen voisin kysyä, että mites pitäisi toimia kun olin siinä jokaiselle määrättävässä ennen kutsuntoja suoritettavassa lääkärintarkastuksessa ja loppujen lopuksi lääkäri totesi, että eiköhän minun armeijani ollut sitten siinä. Sanoi pistävänsä paperit eteenpäin. Niin pitääkö minun nyt mennä käymään siellä kutsunnoissa siltikin vai olenko nyt vapaa mies? Nimittäin lääkäri ei itselleni antanut mukaan minkäänlaisia lausuntoja tai papereita, jotka voisin viedä edes todisteeksi lääkärikäynnistäni. Ei edes kerinnyt katsoa noita papereitani, jotka piti täyttää ennen lääkärille menoa.

Olen aiemmin jo saanut 2 vuotta lykkäystä vedoten selän huonoon kuntoon. Nyt sitten tuolla puhuin selästäni ja lääkäri lähti hakemaan vanhempaa kollegaa tarkastamaan asiaa. Pelmahtivat takaisin huoneeseen ja eivät vissiin tykänneet siitä että mulla oli taskumatti kourassa jo.
Pieni saarna sitten perään siitä kuinka olen vielä nuori ja ei kannata pilata elämää. Ettei vielä ole liian myöhäistä. Ja sitten tervemenoa.

Eli mitäs tässä nytten pitäisi tehdä?

Äänestä

Ilmeisesti lääkärit pistää paperit PV:lle eteenpäin ja sitten saat ne kutsunnoissa joltain tyypiltä? Kannattaa soittaa omaan aluetoimistoon ja kysäistä.

Eli kirjoittiko lääkäri jonkin diagnoosin: esimerkiksi M45 (selkärankareuma) ja ruksitti C-luokka-suosituksen?

Äänestä

Ongelma on siinä, ettei koskaan päästy mihinkään ruksitsemiseen asti. Ei se lääkäri edes kerinnyt tutkimaan sitä selkää, alkoholisoitunut olemukseni riitti sille ja kollegalle. Sanoi vain, että armeijani oli nyt sitten siinä, ja että pistää paperit eteenpäin. Mitään papereita tai mitään muutakaan ei itselleni tullut.

Edellisellä kerralla olin saanut lääkäriltä A-paperit, mitä itse ihmettelin, mutta itse kutsunnoissa kävin vielä pikaisesti lääkärillä ja saman tien napsahti kaksi vuotta lykkäystä.

Äänestä

Mulla olisi kans tammikuussa inttiin meno. Mulla on kuitenkin yks pikku ongelma, minkä takia voisin saada vapautuksen. Miten pitäisi siis toimia? Menenkö lähimpään terveyskeskukseen puhumaan puhumaan ongelmasta ja siitä sitten eteenpäin? Vai mitä?

Äänestä
  • Ensin otat selvää, mihin lääketieteen osa-alueeseen ongelmasi kuuluu. Sen jälkeen varaat ajan sen osa-alueen erikoislääkärille. Kannattaa varata yksityiseltä puolelta, koska sinne pääsee nopeammin ja palvelu on yleensä parempaa kuin terveyskeskuksessa. Erikoislääkäri myös on parhaiten perillä ongelmasta ja hänen sanansa painaa enemmän kuin tk-lääkärin. Kerrot lääkärille ongelmastasi ja että et koe voivasi suoriutua armeijasta sen takia ja pyydät lääkäriltä lausuntoa sotilasviranomaisille. Jos lääkäri on samaa mieltä, hän kirjoittaa lausunnon, jossa suosittelee sinulle vapautusta. Sitten lähetät sen lääkärin kirjoittaman lausunnon aluetoimistoosi.

    Äänestä

  • keekeekoi kirjoitti:

    Ensin otat selvää, mihin lääketieteen osa-alueeseen ongelmasi kuuluu. Sen jälkeen varaat ajan sen osa-alueen erikoislääkärille. Kannattaa varata yksityiseltä puolelta, koska sinne pääsee nopeammin ja palvelu on yleensä parempaa kuin terveyskeskuksessa. Erikoislääkäri myös on parhaiten perillä ongelmasta ja hänen sanansa painaa enemmän kuin tk-lääkärin. Kerrot lääkärille ongelmastasi ja että et koe voivasi suoriutua armeijasta sen takia ja pyydät lääkäriltä lausuntoa sotilasviranomaisille. Jos lääkäri on samaa mieltä, hän kirjoittaa lausunnon, jossa suosittelee sinulle vapautusta. Sitten lähetät sen lääkärin kirjoittaman lausunnon aluetoimistoosi.

    Juuri näin. Jos kyse on jostain harvinaisesta tai erityisssairaudesta niin kannattaa eka ottaa selvää mitkä lääkärit niitä tutkii sillä arvauskeskuslääkäreillä ei kyllä ole tuon taivaallista tietoa vähänkään spesifisemmästä sairaudesta (kutsuntalääkärit ovat myös tavallisia tk-lääkäreitä). Ja vielä yllä olevan kommenttiin lisäten: jos erikoislääkäri YKSISELITTEISESTI suosittaa C-luokitusta, niin vapautus käytännössä täsmälleen varma. Tosin en heti sanoisi että "tarvitsen vapautuksen" vaan asia kannattaa ottaa pikkuhiljaa puheeksi; itse tein omalla kohdallani niin että erik.lääkärin luona en maininnut mitään armeijasta - tosin mainitsin että fyysiikkani ei riitä rinkkojen ym kantamiseen - kunnes hän lopulta kysyi että aionko suorittaa intin ja vastasin että ei mitään mahdollisuutta niin lausunto tuli.

    Äänestä

Nämä keskustelut hyvin vahvistaa sitä kuvaa mikä minullakin on sivareista ollut.
Todellisen vakaumuksen tai sairauden takia sivariin menee vain pienen pieni osa ikäluokasta. Se onkin täysin ymmärrettävää. Sairaus on tosiasia jos se on aito ja todellista vakaumusta on tietenkin kunnioitettava.

Sitten on joukko laiskoja, syrjäytyneitä luusereita. Äitin pikku mussukoita jotka miettivät kuinka voisi jatkaa helppoa elämää toisten kustannuksella. Yhteistyökyvyttömiä tekosairaita vastuunpakoilijoita kaikki tyyni.

Työpaikkaan hakiessanne tulette törmäämään kysymykseen onko varusmiespalvelus käyty? Mitä luulette onko sivari meriitti töihin pyrkiessänne? Se kun kertoo aika paljon ihmisen asenteesta ja yhteistyökyvystä.

Nämä tämän palstan kirjoitukset avaa aika hyvin sivarin todellista motiivia ja ajatusmaailmaa.

Äänestä
  • Ne, jotka katsovat etteivät kykene suorittamaan armeijaa - ansaitsevat varmastikin vapautuksen. Jos katsoo ettei saa intistä hyötyä ja omaa vielä terveydellisiä ongelmia niin kyllä on ihan älykästä jättää homma väliin. Ja työhaastattelussa... voi vaikka sanoa että tulipahan käytyä mutta "jalka/käsi/selkä/olkapää..." petti

    Tosin mitä enemmän kyseessä on vaativa asiantuntijatehtävä niin eipä siihen paljon inttiä kysytä, ehkä nyt saatetaan ohimennen että onko menossa seuraavien vuosien aikana.

    Äänestä

  • ghalzz kirjoitti:

    Ne, jotka katsovat etteivät kykene suorittamaan armeijaa - ansaitsevat varmastikin vapautuksen. Jos katsoo ettei saa intistä hyötyä ja omaa vielä terveydellisiä ongelmia niin kyllä on ihan älykästä jättää homma väliin. Ja työhaastattelussa... voi vaikka sanoa että tulipahan käytyä mutta "jalka/käsi/selkä/olkapää..." petti

    Tosin mitä enemmän kyseessä on vaativa asiantuntijatehtävä niin eipä siihen paljon inttiä kysytä, ehkä nyt saatetaan ohimennen että onko menossa seuraavien vuosien aikana.

    Jep, itse voin vahvistaa tämän, ettei armeijan käynnillä ole työpaikan kannalta merkitystä, jos on koulutusta työkokemusta alalta. Jos on esittää siviilimaailman puolelta papereita, jotka todistavat haettavaa tehtävää koskevan osaamisen, ei kukaan järkevä työnantaja ole niin suhteellisuudentajuton, että takertuu johonkin armeijan kaltaiseen triviaaliin asiaan.

    Olen muuten tiedustellut tätä asiaa oikein varta vasten sekä lääkäriltä että juristilta, ja molemmat vahvistivat, että A) työnantaja ei saa kysyä muuta kuin sitä, onko asevelvollisuus vielä edessä ja B) jos on vapautettu, niin se diagnoosi, jonka perusteella on vapautettu, on salainen tieto, joka ei työnantajalle kuulu. Jopa valtion viroissa nimikirjaan tallennetaan vain se, että on käynyt intin tai sivarin tai vapautettu sinä ja sinä päivämääränä.

    Äänestä

C-paperit ei kyllä liity mitenkään sivareihin muuten hyvä.

Äänestä

Itse ainakin henkilökohtaisesti olen törmännyt 2000 luvun alussa ainakin pkc group ei hyväksy työn tekijöitä jotka ovat luistaneet armeijasta.
Lisäksi ovat kysyneet naisilta että aikovatko lähi vuosina hankkiutua paksuksi haastatteluisssa.



stokmanni on myös minun tietojeni mukaan kysynyt työn hakijoilta varusmies palveluksesta.

Äänestä

Nuo kaksi eivät ole ainoita työnantajia maailmassa. Lisäksi todennäköisesti nuo kysymykset liittyvät sellaisiin tehtäviin, joihin ei edellytetä erityisen korkeaa koulutusta. Lisäksi on voitu sanoa vain se armeijan käymättömyys syyksi sille, ettei ole otettu, vaikka syy on joku aivan muu. Usein työnantajat eivät nimittäin sitä todellista, persoonaan liittyvää syytä sano. Jos on työkokemusta ja koulutusta, kompensoivat ne armeijan käymättömyyttä. Jos ei ole mitään pitempää koulutusta ja/tai työkokemusta eikä ole armeijaakaan käynyt, niin epäilykset tietysti heräävät. Mutta jos hoitanut asiansa muuten mallikkaasti ja pystyy tämän todistamaan, niin ei armeijan käymättömyys estä työllistymistä. Ei se intin suorittaminen tietenkään pahitteeksikaan ole, mutta se ei ole kynnyskysymys kuin turvallisuus- tai poliisialalle. Ihminen on kokonaisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


abnr kirjoitti:

Hei vain kaikki, Eli tammikuussa olisi lähtö inttiin (isosaarenlinnake) ja kutsuntojen jälkeen olen miettinyt koko paskan livistämisestä :), lähinnä syy ettei pääsisi äidin tissille iltasin, ei vaa ajattelin vaa omalta kannalta olisi järkevämpää olla töissä/opsikella se 6kk kun larpata jossai armeijassa, haters gonna hate.

Itse asiaan, ajattelin että kannabiksen avulla saisi helposti vapautuksen (ei riitä pokka mitää muuta feikkaa) Ottaako ne huumetestit siellä, jos jään kiinni etten ookkaa käyttäny huumeita ja saako sillä automaattisesti C:n paperit ilman jälkiseurauksia? kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu