KNUTBYN murhajutussa

todistajien vuoro puhua.

Artikkeli tänään ilmestyneestä Ristin Voitto-lehdestä:
>> Oikeudenkäynti Knutbyn murhajutussa on jatkunut todistajalausunnoilla.
Ruotsin seuratuimmassa murhajutussa sitten pääministeri PALMEN murhan syytetyn penkillä on Knubyn Fildelfian pastori HELGE FOSSOMO ja tämän lastenhoitaja. Syyttäjä pitää pastoria yhtä syyllisenä kuin murhan tunnustanut lastenhoitaja.

Torstaina 3.6. todistajana oli seurakunnan voimahahmo, jota kutsutaan "Kristuksen morsiameksi". Tämä 38-vuotias nainen kertoi oman näkemyksensä pastori Fossmosta Upsalan käräjäoikeudessa. Nainen kertoo pettyneensä katkerasti pastoriin, joka oli ollut tälle hyvin läheinen vuosien ajan.
"On täysin käsittämätöntä, että hän on voinut olla seurakunnan johtaja, puhunut mitä on puhunut ja toiminet tällä tavalla kekellämme ja samaan aikaan elänyt niinkuin on elänyt; olen tyrmistynyt ja halveksun kaikkea sitä mikä on tullut esiin."
"Kristuksen morsiamen" lausuntoa on selostettu Ruotsin lehdistössä seikkaperäisesti. Pastori li kietonut useita naisia vaikutuspiiriinsä ja sai nämä myös rakastajikseen.
Oppi Kristuksen morsiamesta fyysisenä henkilönä eikä seurakuntana oli pastorin esittämä.
Naisen mukaan pastori halusi nostaa hänet erityis asemaan seurakunnan tyntekijänä.
"Jälkeenpäin tulkitsin sen niin, että koska hän ei kyennyt nujertamaan minua, hän sensijaan korotti minut."

Nainen myöntää tulleensa petetyksi ja kokeili tätä oppia. Tänään hän näkee vain sen vallankäytön välineeksi.
Pastori Fossomo taas kuvaa seurakunnassa vuodesta 1993 lähtien vaikuttanutta naista vahvaksi vaikuttjaksi, jota kaikki kuuntelivat profeettana. Pastori on kertonut, että "Kristuksen morsian on ohjannut toimintaa ja pastorit ovat kuunnelleet häntä.

Oikeudenkäynti jatkuu ja totuutta pyritään nyt kaivamaan esiin mutkikkaasta jutusta, jonka päähenkilöt ovat pienen Knutbyn helluntaiseurakunnan jäseniä. Seurakunta on erotettu veljesyhteydestä ja Ruotsin helluntaiherätyksen edustajat ovat tehneet pesäeron seurakunnan epäselviin oppeihin ja toimintamalleihin.

KENT CRAMNELL, yksi johtajista sanoo murheellisen murhajutun avanneen tilaisuuden kertoa, että helluntaiherätyksen toiminta kokonaisuutena on tervettä ja avointa.
-En usko, että tämä on varsinaisesti vahingoittanut herätysliikettä. Ehkä on vaarana, että koko vapaakristillinen liike leimautuu.
-Tämä on meille myös mahdollisuus astua esiin, Cramnell sanoo.
1379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"että koko vapaakristillinen liike leimautuu"

Seurakunnissa on ollut muuallakin epätervettä manipulointia. Jos sellaisesta yrittää puhua, niin alkaa henkinen väkivalta. Siis nämä toimintatavat eivät koske ainoastaan helluntalaisia. Vapaa taitaa olla välillä vähemmän vapaata. Ainakin, kun kuuntelee kolehtipuheita ja tarvetta "vapaaehtoistyöhön".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olevainen kirjoitti:

todistajien vuoro puhua.

Artikkeli tänään ilmestyneestä Ristin Voitto-lehdestä:
>> Oikeudenkäynti Knutbyn murhajutussa on jatkunut todistajalausunnoilla.
Ruotsin seuratuimmassa murhajutussa sitten pääministeri PALMEN murhan syytetyn penkillä on Knubyn Fildelfian pastori HELGE FOSSOMO ja tämän lastenhoitaja. Syyttäjä pitää pastoria yhtä syyllisenä kuin murhan tunnustanut lastenhoitaja.

Torstaina 3.6. todistajana oli seurakunnan voimahahmo, jota kutsutaan "Kristuksen morsiameksi". Tämä 38-vuotias nainen kertoi oman näkemyksensä pastori Fossmosta Upsalan käräjäoikeudessa. Nainen kertoo pettyneensä katkerasti pastoriin, joka oli ollut tälle hyvin läheinen vuosien ajan.
"On täysin käsittämätöntä, että hän on voinut olla seurakunnan johtaja, puhunut mitä on puhunut ja toiminet tällä tavalla kekellämme ja samaan aikaan elänyt niinkuin on elänyt; olen tyrmistynyt ja halveksun kaikkea sitä mikä on tullut esiin."
"Kristuksen morsiamen" lausuntoa on selostettu Ruotsin lehdistössä seikkaperäisesti. Pastori li kietonut useita naisia vaikutuspiiriinsä ja sai nämä myös rakastajikseen.
Oppi Kristuksen morsiamesta fyysisenä henkilönä eikä seurakuntana oli pastorin esittämä.
Naisen mukaan pastori halusi nostaa hänet erityis asemaan seurakunnan tyntekijänä.
"Jälkeenpäin tulkitsin sen niin, että koska hän ei kyennyt nujertamaan minua, hän sensijaan korotti minut."

Nainen myöntää tulleensa petetyksi ja kokeili tätä oppia. Tänään hän näkee vain sen vallankäytön välineeksi.
Pastori Fossomo taas kuvaa seurakunnassa vuodesta 1993 lähtien vaikuttanutta naista vahvaksi vaikuttjaksi, jota kaikki kuuntelivat profeettana. Pastori on kertonut, että "Kristuksen morsian on ohjannut toimintaa ja pastorit ovat kuunnelleet häntä.

Oikeudenkäynti jatkuu ja totuutta pyritään nyt kaivamaan esiin mutkikkaasta jutusta, jonka päähenkilöt ovat pienen Knutbyn helluntaiseurakunnan jäseniä. Seurakunta on erotettu veljesyhteydestä ja Ruotsin helluntaiherätyksen edustajat ovat tehneet pesäeron seurakunnan epäselviin oppeihin ja toimintamalleihin.

KENT CRAMNELL, yksi johtajista sanoo murheellisen murhajutun avanneen tilaisuuden kertoa, että helluntaiherätyksen toiminta kokonaisuutena on tervettä ja avointa.
-En usko, että tämä on varsinaisesti vahingoittanut herätysliikettä. Ehkä on vaarana, että koko vapaakristillinen liike leimautuu.
-Tämä on meille myös mahdollisuus astua esiin, Cramnell sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu