Pieni uutinen
nenada
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Niin, mukavasti tuo katolisten määrä on kehittynyt ja ilman käännytystyötä joten siinä mielessä uutinen oli mielenkiintoinen. Kun vielä olisi tilastot kirkoista eronneista niin juttu olisi vieläkin mielenkiintoisempi. :-D
Katolisten määrä kasvaa maahanmuuttajien kautta, suomalaisia käännynnäisiä onkin jo vähemmän. Tuo asian sanoit olevan myös syynä kirkkosi huonoon taloudelliseen tilanteeseen, kun maahanmuuttjat ovat taloudellisesti huonommassa asemassa. Niin mikähän on katolisisten eroamisprosentti, tai jääminen epäaktiivisiksi, sen mittaaminen kun onkin vaikeaa. Varmaan moni miettii suomessa liittymistä katoliseen kirkkoon jolla on noin karsea historia ja joka ei edelleenkään ole päässyt eroon törkeistä väärinkäytöksistään heikompiaan kohtaan. Meillä kun ei ole yhteiskunnallista tai historista tulevaa painostusta katoliseen kirkkoon liittymiseen. Etelä-amerikassakin jokainen joka ei ilmoita uskontoaan erikseen on automaattisesti katolinen, uskomatonta!?
Mormoneilla on historia, joka perustuu täysin J.Smithin sepitteellisen seikkailuromaanin valheellisille ja keksityille tapahtumille ja rituaaleille.
Joten alku on jo valhetta ja sitä paisutetaan ja levitetään.
Tietenkin suuri osa 'uusista' katolisista on köyhiä maahanmuuttajia ja mielestämme on parempi että he käyttävät vähäiset varansa itsensä ja perheensä hyväksi ennen kuin edes saavat päähänsä maksaa täydet 'verot' kirkolle.
Antaa mieluumin kirkon köyhtyä ja kirkkojen rapistua kunhan saavat vatsansa täyteen ja lapsilleen jotakin hauskaa. Ihminen on tärkein, ei kirkon kassa!
Ja katolisia ei raha jaa eri kasteihin eikä kukaan painosta maksamaan yhtään mitään eikä kukaan myös pidä maksamisista tai maksamatta jättämisistä tai messuun osallistumisesta mitään kirjaa.
Kukin osallistuu ja maksaa miten halu ja tilanne sallii.
Katoliset eivät myös harrasta käännytystyötä. Joka on asiasta kiinnostunut tulee itse kirkkoon eikä ole pienintäkään pelkoa siitä että saisi jonkun mehiläislauman kimppuun.
Uskonto ei ole mikään markkinapaikka vaan vaatii ihmiseltä monen vuoden OMAN mietiskelyn ja mielipiteen muodostuksen ilman pienintäkään hoputtamista tai painostusta.
Tämä on meillä huomattu jo liki kahden tuhannen vuoden kokemusten perusteella :-D
...ja vielä...
Eivät ihmiset ole tyhmiä :-D
Mikä on se kristinuskon perimmäinen tarkoitus?
- Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi
VAI
- Ota orja, valehtele hänelle,ole olevinasi ystävä, riistä häneltä kaikki varallisuus, aika ja omanarvon tunto,tee hänet täysin riippuvaiseksi itsestäsi, syyllistä ja pidä sillä tavalla hänet orjana koko loppuikänsä!!
Se on jokaisen oma asia kumpaa tietä pitää hyvänä :-)
Tuon uutisen jatkona oli myös provinssilehden vastakommentit, joissa lukijat suhtautuivat mormonismiin yhtä kriittisesti kuin tälläkin palstalla.