Integraatio puheet vois jo lopettaa Somalien osalta

kansa kärsii

Tästä aiheesta jankutetaan vuodesta toiseen, eiköhän se ole jo nähty mitä 20-vuodessa on saatu aikaan. Käutännössä ei paskan vertaa. Murto-osa jotenkin integroitunut yhteiskuntaamme ja nämäkin niin ja näin. Ei tämä suomen vika ole, sama tilanne muualla euroopassa.

Yksinkertaisesti väännettynä, eihän leijona ja hyeena pysty koskaan elämään samassa laumassa siten, että kumpikin olisi tyytyväinen. Miksi sitten yrittää väkisin?? Helvetin surullista suomalaisten kannalta, vielä surullisempaa lastemme kannalta jos homma jatkuu vuosikymmeniä.

Olisi aika jo lopettaa ja miettiä miten tätä emämokaa käydään purkamaan. Herätys päättäjät, nyt käytätte aikanne keskinäiseen kiistelyyn kuka sanoi mitä ja kenelle, ja kenen syytä oli norjan tapahtumat. Voihan perkele sentään kun homma karannut ihan lapasesta.

2

169

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Syssi58

      Näitä Somaleja olis pakko alkaa kotouttamaan sinne omaan maahansa, mutt mitäs veikkaat, moniko on valmis lähtemään, kun täällä saa kaiken, tekemättä mitään?

      Olemme kusessa näiden kanssa ja tilanne tulee vaan pahenemaan.
      Olen muuten samaa mieltä, että kovin surullista lastemma kannalta.
      Voi sentään, mikähän heitä vielä odottakaan täällä kotimaassamme...
      Pelottava ajatus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      212
      2101
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1257
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      36
      695
    Aihe