Sanctum - ei todellakaan

Kamerunista

Kävin eilen tiistaina Makuunissa ja etsin koefilmiä testatakseni uuden Samsung 3D telkkarini. Odotukset olivat todella minimaaliset, telkkaria kun en todellakaan ostanut 3D kokemuksen perusteella vaan puhtaasti tavalliseen 2D käyttöön, mutta olihan se kokeiltava. Makuunista ei löytynyt oikein mitään järkevää, mutta Cameronin nimellä ja Avatar/TItanic maininnoilla varustettu Sanctum olisi kuulemma juuri ilmestynyt ja nimenomaan myös 3D versiona saatavilla.

Täytyy sanoa, että paha oli pettynyt, niin filmin kuin 3D kokemuksen osalta. Ensinnäkin, jos unohdetaan teknologia ja puhutaan vain itse elokuvasta ensin. Tarina oli sinänsä mielenkiintoinen ja kun DVD:n kansi huusi isolla James Cameron, Avatar, Titanic ja paljon muuta vastaavaa, niin odotukset olivat tietysti suuret. Itse elokuva oli täynnä perinteisiä kliseitä, huonoja näyttelijäsuorituksia ja ohjaus/toteutus niiasi kyllä totaalisen pahasti. Jo alusta tuli aika selväksi, että tässä ratsastetaan isolla nimellä turhaan. Itse asiassa, ennen lopputekstejä taisi tulla useita kertoja mieleen, että voiko Cameron oikeasti toteuttaa kuvauksen näin huonosti, antaisiko hän ohjaajana tehdä onnettomia valintoja tai ylipäätänsä päästää käsistään tällaista puolitiehen jätettyä materiaalia.

Vastaus oli aika selkeä, ei todellakaan. Kun elokuvan lopputekstit ilmestyivät ja ohjaajan, kuvaajan tai edes käsikirjoittajan kohdalta ei löytynyt Cameronia, tuli aika selväksi että tässä on kyllä joku kusettanut meitä kuluttajia oikein kunnolla. Säälittävintä tässä oli kuitenkin se, että Cameron antoi näin huoraamalla tahrata oman nimensä, sen nimen jota ainakin minä oli kunnioittanut aikaisempien saavutusten valossa.

Käsitykseni mukaan, ainoa yhtenäisyys Cameroniin tässä oli se, että James oli osatuottaja ja antanut Avatarissa käytettyjä teknologioita 3D:n osalta elokuvatekijöiden käyttöön. Siinä ne sitten olivatkin.

Teknisesti 3D oli kauheeta kuraa. Säätelin telkkaria ensimmäisen puolituntia ihmetellen missä se 3D oikeesti oli. Oli ihan pakko hakea ohjekirjakin ja lueskella E-manualia, jotta ymmärtäisin mitä ihmettä tästä oikein puuttuu. Kun en saanut lopulta aiheesta mitään tolkkua, niin stoppasin elokuvan ja katsoin testin vuoksi Samsungin telkkarin sisällöstä 3D tuotoksen, joka toimikin ihan hyväksyttävästi. Sanctum vaan ei saanut tästä ominaisuudesta mitään irti ja kun iMAX teatterissa käyneen jenkkiläisen filmikriitikon artikkelista saatoin lukea tismalleen samaa (siis jos ei iMax teatterissa saa 3D kokemusta niin missä), niin asiahan oli aivan selvä - Sanctum ei edusta 3D elokuvaa millään tavalla joten jos sen takia sen haluatte katsoa niin unohtakaa.

Jos unohdetaan kokonaan 3D ja katsotaan mitä leffa muuten tarjosi, niin ei kyllä muuta kuin klaustrofisella vahvistuksen siitä etten luoliin jalallani astu. Itse leffa oli pelkkää pullaa, huonoa näyttelijäsuorituksia, joita katsoessa tuli välillä mieleen, miten ihmeessä jonkun annetaan tuhlata tällaiseen kymmeniä miljoonia euroja.

4

1248

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jakex1x11

      Ihmisillä tuntuu olevan kovin erilaisia mielipiteitä tästä leffasta. Jos multa kysytään niin tän elokuvan tarkotus ei ollu tehä mitään kulttuurispektaakkelia vaan kuvata luolasukellusta kriisitilanteessa. Täähän pohjautuu löyhästi tositarinaan joka sattu Australiassa Nullaborin tasangolla. Siellä sukellusryhmä joutu juuri julmetun myrskyn ja siitä seuranneen rankkasateen takia vangiksi luolastoon.

      Voihan se olla että itelle toi leffa oli mielenkiintosempi kattoa kun oon harrastanu sukellusta. Sukellus kuvattiin tosi realistisesti ja siinä pääsee hyvin hahmojen sisään ja miettimään mitä ite vois tehä vastaavissa tilanteissa.

      Mun mielestä siis varsin kelpo leffa! 3D:nä en kattonu, että se puoli leffassa on varmaan kussu sit täydellisesti.

    • Veteranfan

      Selviytymistarina pohjautuen tositarinaan kiehtoo aina.Ohjaaja Alister Griersonin Sanctum on tälläinen loppua kohden jännitettään kiristävä trilleri luolasukeltajista.Elokuva on myös oivallinen isän ja pojan välinen psykologinen tutkielma moraalista ja sen vaikutuksista kriisitilanteessa.
      Klaustrofobiseen ympäristöön sijoittuva draamatrilleri kuvaa isän Frank (Richard Roxburgh) ja pojan Josh (Rhys Wakefield) kompleksisesta isä poika suhteesta,joka saa uuden käänteen tulvivassa luolastossa.Tositarinat harvoin ovat ruusuilla tanssimista,kuten tämäkin tarina on ehkä nähty joissakin samankaltaisissa fiktiotarinoissa.Ihmissuhteet kun ovat kovin samankaltaisia kaikissa elokuvissa.Mutta se ei vähennä Sanctumin selviytymiseen keskittyvää ideaa millään tavalla.

      • Sanctum

        Kiitos näistä arvosteluista!
        Olenkin haeskellut mielipiteitä ko. leffasta, ja löytyikin kunnon asiallista tarkastelua arvostelijoilta.


    • Kai Wallin

      Vaikka onkin vanha artikkeli niin sanottakoon että katsoin Sanctumin 3D:nä Rovaniemen digitaalisessa Maxim elokuvateatterissa XpanD laseilla. Ei mikään valtava Imax kangas edes. Oli yksi järkevimmin toteutetuista stereoskooppisista 3D elokuvista. Riittävän realistinen syvyystaso ilman turhia kikkailuja. On syytä oikeasti (en puhu ivaillen) käydä tarkistamassa näkö silmälasiliikkeessä. Ei pitäisi olla mitään ongelmaa nähdä eri kohteita eri syvyyksissä jos on normaali kahden silmän stereonäkö. En tiedä onko kansiteksteissä eroa mutta sen minkä netistä kuvan löysin niin selvästi sanotaan että "from executive producer James Cameron". Ei siis väitetty Cameronin ohjanneen eikä millään tasolla huiputuksen makua muutenkaan. Sitä paitsi leffa hyvin Abyss tyylinen eli se mitä odotin näkyi riittävän hyvin huomattavasti nykystandardeilla halvemmalla budjetilla ja pienemmällä produktiollakin ehkä. Tositapahtumiin perustuva ja siksi erittäin oleellisen hyvä syy tehdä elokuva erityisesti juuri 3D:n tuoman realistisuuden takia. Draaman takia ehkä on voinut olla selkeämpi lopussa koska ei ole haluttu kikkailla koko elokuvaa pilalle.
      Olen stereoskooppisen 3D kuvauksen asiantuntija ja helppo löytää netistä jos on jotain lisättävää tai kysymyksiä. Jackass 3D oli "huiputus" mutta toisaalta jotenkin sopi kahjouteen että 3D:n toimivuudessa ei ollut logiikkaa vaan oli ilmeisesti täysin randomina tehty osa kohtauksista aitona stereoskooppisena 3D:nä stereokamerasysteemillä. Osa konvertoitu ja osa taisi olla ihan 2D sen mukaan mihin budjetti antoi aikaa. Hienoja hidastuksia 3D:nä tosin oli ja hauskan arkisen näköisiä olivat äijät 3D:nä dokumenttiformaatissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      12
      2105
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1108
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      1053
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      897
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      84
      817
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      798
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      706
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      691
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      671
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      138
      667
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      42
      629
    12. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      126
      625
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      598
    14. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      584
    15. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      52
      582
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    17. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    18. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      531
    19. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      513
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      508
    Aihe