Raamatussa varoitetaan vakavasti tahallisesta synnin tekemisestä.
kirje heprealaisille 10:26-31:
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
kirje roomalaisille 6:15-16:
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, KUOLEMAKSI, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
Eräs venäläinen uudestisyntynyt kristitty eli tietoisessa synnissä, hän teki syntiä ja katui, teki syntiä ja katui aina uudestaan ja uudestaan. Eli tämä katumus oli pelkästään suullista, tämä synti oli niin mieluista, että todellisuudessa ei siitä halunnut luopua. Eräänä iltana hän kyynelsilmin katui ja kuoli seuraavana yönä. Hän poistui ruumiistaan ja lensi pimeyteen, takaansa hän kuuli ilkeän äänen joka sanoi: "Antakaa hänet minulle, hän on minun, antakaa hänet tänne". Hän alkoi ajatella että missä on Jumala? Tämä ei ollut unta vaan oli 100 % tietoisuuden tilassa. Hän näki edessään kirkkaan valon ja miehen hahmon, joka oli joko Jeesus tai enkeli. Hän yritti pitkään pyrkiä valoa kohti, mutta ei päässyt, koska jokin piteli häntä ja kuuli takaansa tämän ilkeän äänen. Hän tunsi onnea valosta, mutta tajusi myös, että mikä on hänen takanaan on kauheaa. Jeesus armahti häntä ja palautti hänet ruumiiseensa. Uskovainen ei voi tehdä tahallista syntiä ja katua ainoastaan suullaan eikä sydämellään, tämä mies teki niin, hänellä oli tunnonvaiva synnistään, mutta ei halunnut luopua siitä. Toki jokainen voi hairahtua joskus, mutta jos tämä jatkuu pitkään, se on tietoista synnin tekemistä ja sitä ei armo koske. Jumala antoi hänelle varoituksen, tämä mies ei pystynyt pääsemään taivaaseen. Paholainen vaati hänen sieluaan, mutta Jumala armahti häntä ja antoi toisen mahdollisuuden.
kirje heprealaisille 10:26-31:
Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.
28. Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
29. kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
30. Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
31. Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
kirje roomalaisille 6:15-16:
Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!
Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, KUOLEMAKSI, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?
Eräs venäläinen uudestisyntynyt kristitty eli tietoisessa synnissä, hän teki syntiä ja katui, teki syntiä ja katui aina uudestaan ja uudestaan. Eli tämä katumus oli pelkästään suullista, tämä synti oli niin mieluista, että todellisuudessa ei siitä halunnut luopua. Eräänä iltana hän kyynelsilmin katui ja kuoli seuraavana yönä. Hän poistui ruumiistaan ja lensi pimeyteen, takaansa hän kuuli ilkeän äänen joka sanoi: "Antakaa hänet minulle, hän on minun, antakaa hänet tänne". Hän alkoi ajatella että missä on Jumala? Tämä ei ollut unta vaan oli 100 % tietoisuuden tilassa. Hän näki edessään kirkkaan valon ja miehen hahmon, joka oli joko Jeesus tai enkeli. Hän yritti pitkään pyrkiä valoa kohti, mutta ei päässyt, koska jokin piteli häntä ja kuuli takaansa tämän ilkeän äänen. Hän tunsi onnea valosta, mutta tajusi myös, että mikä on hänen takanaan on kauheaa. Jeesus armahti häntä ja palautti hänet ruumiiseensa. Uskovainen ei voi tehdä tahallista syntiä ja katua ainoastaan suullaan eikä sydämellään, tämä mies teki niin, hänellä oli tunnonvaiva synnistään, mutta ei halunnut luopua siitä. Toki jokainen voi hairahtua joskus, mutta jos tämä jatkuu pitkään, se on tietoista synnin tekemistä ja sitä ei armo koske. Jumala antoi hänelle varoituksen, tämä mies ei pystynyt pääsemään taivaaseen. Paholainen vaati hänen sieluaan, mutta Jumala armahti häntä ja antoi toisen mahdollisuuden.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä sitä vain tuntoa löytyy! :)