Kertoi kerran korppi näin:
- Korpikuusen metsässä on pieni mökki punainen,
vaiko oliko kenties oranssi?
- Onhan ajatuksillasi päämäärää, kun uhriasi
pusikossa, synkässä korpimetsässä kyttäät, siellä
mökissäsi odottaen? Pieni vieton ja viettelevä
uhrisi valkoisessa kaavussaan tallustaa halki
maiden ja mantujen, läpi synkkien puistojen,
kunnes sinut täällä kohtaa. Metsässä synkässä
niin vihreässä, kostean nuhruisessa säässä, sinut
katseellaan selättäen. Sisälleen kaappaa vailla
minkäänlaista tarkoitusta ja mielessään kauaksi
metsään raahaa. Sinä häneen takerrut ja jo
huomaat häntä syleileväsi? Kuuluu vain kirkaisu
ja maailma punertuu.
- Etkö mieti uhriasi, kun häntä rääkkäät?
- Miksi niin teet? Miksi et jätä häntä rauhaan?
- Kraak Kraak. Lintu naurahtaa ja levittää
siipensä, haroo ilmaa, kuin ei noteeraisi
mitenkään kysyjän kysymyksiin. Hän haroo ilmaa
siivillään kuin vanha mies viiksiään. Miettii
hetken, kunnes jo lennähtää, vastausta ei vain
kuulu. Tekee pienen pyrähdyksen. Käy
taivaankattoa kolkuttelemaan. Sitten kunnes
lopulta takaisin palaa, niin vastaa vain tylysti
kraak kraak….pitkä hiljaisuus, kunnes kaiku
jälleen vastaa synkkyydestä kraak kraak.
Synkkyys, harmaus ja kosteus täyttävät ilmaa,
peittää alleen valon ja valkeuden. Maa tirskuu
asteltaessa. Vihreä sammal on kuin pesusieni,
täynnä vettä. Tip tip tip pisara kerrallaan
maailma täyttyy, alkaa sataan, ensin
hiljaksiltaan sitten yhä voimakkaammin ja
voimakkaammin. Kohta rysähtää. Salamat käyvät
sotaa kuin muinaiset ritarit. Iskevät toisiaan,
lyöden välillä ohi toisinaan kohden.
Maailma on kuin sodassa itseään vasten. Korppi
kiittää ilmassa. Maailma synkkenee entisestään.
Salamat rävähtävät tuoden valon hetkeksi
maailmaan. Se on sinistä valoa, hyvin voimakasta,
häikäisevää. Ilmassa on sähköä ja tuntuu kuin
jotakin hivelisi ruumistani, kuin jokin viima
kulkisi ohitseni, silti sitä koskettamatta
laisinkaan. Tunnen ehkä vihaa ja raivoa tuolla
pimeydensyövereissä kulkiessani. En tiedä mihin
siellä olen menossa, kunhan kuljen.
Tunnen kuinka pisarat iskeytyvät vasten kasvojani
ja kuinka kostea tuuli riuhtoo vaatteitani ja
kaikkea irtainta mitä synkkyyden keskellä vain
on. Lehtipuut kahisivat syksyisessä myrskysäässä
pahaa enteilevästi, kuin olisivat tahtoneet
kertoa minulle jotakin. Kuolemaa tekevät puut
irrottivat jo verenpunaisiksi muuttuneita
lehtiään ja täyttivät maailman punertavan
lehtimassan peittoon. Maailma on musta. Vain
silloin tällöin välähtelevät salamat toivat valoa
maailmaan paljastaakseen synkkyydessä
piileskelevien hahmojen naamat. Salamaa seuraavat
jyrähdykset saivat maailman vaikenemaan hetkeksi
rinnallaan. Seuraa pieni hiljaisuus ja sade
kiihtyy. Korppi räkättää lähistöllä. Kraak kraak.
Tuo ääni saa ihmisen hulluuden partaalle.
Jo viikkoja jatkunut synkkyys ja vaellus
maailmassa, jossa valoa ei ole, on mieltä
raastavaa pelkoa. Tuntuu, kuin vaeltaisin
pimeyden ja valon rajamailla. Aika juoksee
vauhdilla. Päivät vaihtuvat yöksi hetkessä ja
minä olen sidottuna itseeni. Vain valon käymä
sota pimeyttä vastaan tuo säteitään kaikkialle
maailmaan. Mielettömyyden kierre on käynnissä ja
linnut, vain tuota yhtä lukuun ottamatta,
putoavat taivaalta. Ne putoavat maahan verisinä
möykkyinä verenpunaisten vaahteranlehtien sekaan,
saaden jokuset tuntemaan kauhua ja pelkoa
sisällään. Jokainen askel on arveluttava
synkkyydessä. Verta ja vettä on pimeyden keskellä
kaikkialla.
Kävelyni on jo muuttunut raskaaksi. Olen
menettänyt toivoni ja nääntyneenä, viimeisillä
voimillani koitan laahustaa eteenpäin kaiken
keskellä. Lehtimetsää, tyhjiä puita, vain jokunen
punertava taikka kellertävä lehti tuottaa tuota
kahisevaa ääntää joka soi jo korvissani niin,
että se saa mitä kauheimpia muotoja. Kuulen ääniä
sisälläni, jotka toistavat nimeäni yötä päivää
yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Päätäni
särkee ja hikipisarat tunkeutuvat ihoni lävitse.
Mahaa koskee, mitään ei ole. Useiden päivien
näännyttävä taivallus erämaassa tuon niin
ihmeellisen korpin perässä on syönyt kaiken
energian itsestäni. Voin jo kuvitella itselleni
hahmoja. Voin kuvitella jo solisevan puron
edessäni tuolla jossakin erämaassa, jossa ei ole
kuin autioita vuoria, tasankoja, notkelmia ja
kaikkea tuolta väliltä.
Kävely on jo niin näännyttävää, että rojahdan
ensin polvilleni, sitten mahalleni tuon kostean
sammaleen päälle.
Huudan: KORPPI, miksi hylkäsit minut?
Vastausta ei vain kuulu ja huudan uudelleen:
KORPPI, miksi hylkäsit minut? Toistan tuota samaa
kerta toisensa jälkeen, kunnes ääneni muuttuu
kahisevaksi ja valittavaksi vaikerrukseksi.
Lysähdän maahan ja naamani painuu sammaleeseen.
En tiedä kuinka kauan siinä makasin, ennen kuin
sitten kuulin äänen yläpuoleltani: kraak kraak.
Kohotin katseeni ja näin tuon linnun ylläni
liitelevän. Sain uuden toivonkipinän ja koitin
kurottautua ylemmäksi, jotta näkisin oliko tuo
lintu minun lintuni vaiko vain ruumiilleni tullut
haaskalintu? Se oli minun korppini, minun oma
korppini.
- Olikohan se tullut pelastamaan minua vaiko
kuvittelinko minä vain?
Painoin kämmeneni sammaleelle ja tunsin kuinka
vesi tirskahti sormieni väleistä. Suljin silmäni
ja mietin hetken kulkemiani polkuja. Sopertelin
jotakin itsekseni, en edes tiedä mitä, mutta
jotakin, jotakin sopersin nälkiintyneenä,
nääntyneenä ja epätoivoisena. Koitin vastata
jollekin, en tiedä kenelle. Hetken siinä
maattuani kuitenkin virkosin tuosta koomastani
siihen, kun tunsin selälläni hyppivän linnun. Se
oli minun korppini, joka oli tullut minua
pelastamaan. Se nakkasi minua nokallaan niskaan.
Käännyin ympäri ja lintu lennähti tiehensä.
Nousin istumaan ja hieraisin silmiäni. Katsoin
taivaanrantaan ja näin, että pilvet olivat
väistyneet valon tieltä. Näin kotimökkini metsän
keskellä ja nousin maasta. Mökin piipusta nousi
harmaata savua, joka muistutti minua siitä
synkkyydestä jota olin yöllä kokenut ja käynyt
unessani lävitse. Tuo korppi oli vain
mielikuvitusta, joka kuitenkin auttoi minua
pahimman yli. Suljin silmäni ja avasin ne
uudelleen. Näin valoa. Äiti oli sytyttänyt
kattolamppuun valot, jotta nousisin
aamiaispöytään enkä nukkuisi puoliin päiviin,
kuten tavallisesti. Selkäni päällä oli heitetty
kassillinen vaihtovaatteita ja joitakin
erätarvikkeita. Olin ilmeisesti luullut niitä
korpin nokkasuksi.
Kohta keittiöstä kuulukin äidin kimeä kirkaisu: -
Kaikki syömään ennen kuin puuro jäähtyy. Sitten
lähtisimme juhannuksenviettoon mökille. Kaikki
ylös hop hop.
Kampesin itseni vaivoin ylös ja aloin miettimään
yöllisiä kokemuksiani. En kuitenkaan saanut enää
aamiaispöydässä suutani auki ja lopulta yölliset
tapahtumat unohtuivat kokonaan mielestäni. Uusi
yö tulisi kuitenkin pian, joten silloin
nähtäisiin, mitä pimeys tuo tullessaan.
© Äijä -85
- Korpikuusen metsässä on pieni mökki punainen,
vaiko oliko kenties oranssi?
- Onhan ajatuksillasi päämäärää, kun uhriasi
pusikossa, synkässä korpimetsässä kyttäät, siellä
mökissäsi odottaen? Pieni vieton ja viettelevä
uhrisi valkoisessa kaavussaan tallustaa halki
maiden ja mantujen, läpi synkkien puistojen,
kunnes sinut täällä kohtaa. Metsässä synkässä
niin vihreässä, kostean nuhruisessa säässä, sinut
katseellaan selättäen. Sisälleen kaappaa vailla
minkäänlaista tarkoitusta ja mielessään kauaksi
metsään raahaa. Sinä häneen takerrut ja jo
huomaat häntä syleileväsi? Kuuluu vain kirkaisu
ja maailma punertuu.
- Etkö mieti uhriasi, kun häntä rääkkäät?
- Miksi niin teet? Miksi et jätä häntä rauhaan?
- Kraak Kraak. Lintu naurahtaa ja levittää
siipensä, haroo ilmaa, kuin ei noteeraisi
mitenkään kysyjän kysymyksiin. Hän haroo ilmaa
siivillään kuin vanha mies viiksiään. Miettii
hetken, kunnes jo lennähtää, vastausta ei vain
kuulu. Tekee pienen pyrähdyksen. Käy
taivaankattoa kolkuttelemaan. Sitten kunnes
lopulta takaisin palaa, niin vastaa vain tylysti
kraak kraak….pitkä hiljaisuus, kunnes kaiku
jälleen vastaa synkkyydestä kraak kraak.
Synkkyys, harmaus ja kosteus täyttävät ilmaa,
peittää alleen valon ja valkeuden. Maa tirskuu
asteltaessa. Vihreä sammal on kuin pesusieni,
täynnä vettä. Tip tip tip pisara kerrallaan
maailma täyttyy, alkaa sataan, ensin
hiljaksiltaan sitten yhä voimakkaammin ja
voimakkaammin. Kohta rysähtää. Salamat käyvät
sotaa kuin muinaiset ritarit. Iskevät toisiaan,
lyöden välillä ohi toisinaan kohden.
Maailma on kuin sodassa itseään vasten. Korppi
kiittää ilmassa. Maailma synkkenee entisestään.
Salamat rävähtävät tuoden valon hetkeksi
maailmaan. Se on sinistä valoa, hyvin voimakasta,
häikäisevää. Ilmassa on sähköä ja tuntuu kuin
jotakin hivelisi ruumistani, kuin jokin viima
kulkisi ohitseni, silti sitä koskettamatta
laisinkaan. Tunnen ehkä vihaa ja raivoa tuolla
pimeydensyövereissä kulkiessani. En tiedä mihin
siellä olen menossa, kunhan kuljen.
Tunnen kuinka pisarat iskeytyvät vasten kasvojani
ja kuinka kostea tuuli riuhtoo vaatteitani ja
kaikkea irtainta mitä synkkyyden keskellä vain
on. Lehtipuut kahisivat syksyisessä myrskysäässä
pahaa enteilevästi, kuin olisivat tahtoneet
kertoa minulle jotakin. Kuolemaa tekevät puut
irrottivat jo verenpunaisiksi muuttuneita
lehtiään ja täyttivät maailman punertavan
lehtimassan peittoon. Maailma on musta. Vain
silloin tällöin välähtelevät salamat toivat valoa
maailmaan paljastaakseen synkkyydessä
piileskelevien hahmojen naamat. Salamaa seuraavat
jyrähdykset saivat maailman vaikenemaan hetkeksi
rinnallaan. Seuraa pieni hiljaisuus ja sade
kiihtyy. Korppi räkättää lähistöllä. Kraak kraak.
Tuo ääni saa ihmisen hulluuden partaalle.
Jo viikkoja jatkunut synkkyys ja vaellus
maailmassa, jossa valoa ei ole, on mieltä
raastavaa pelkoa. Tuntuu, kuin vaeltaisin
pimeyden ja valon rajamailla. Aika juoksee
vauhdilla. Päivät vaihtuvat yöksi hetkessä ja
minä olen sidottuna itseeni. Vain valon käymä
sota pimeyttä vastaan tuo säteitään kaikkialle
maailmaan. Mielettömyyden kierre on käynnissä ja
linnut, vain tuota yhtä lukuun ottamatta,
putoavat taivaalta. Ne putoavat maahan verisinä
möykkyinä verenpunaisten vaahteranlehtien sekaan,
saaden jokuset tuntemaan kauhua ja pelkoa
sisällään. Jokainen askel on arveluttava
synkkyydessä. Verta ja vettä on pimeyden keskellä
kaikkialla.
Kävelyni on jo muuttunut raskaaksi. Olen
menettänyt toivoni ja nääntyneenä, viimeisillä
voimillani koitan laahustaa eteenpäin kaiken
keskellä. Lehtimetsää, tyhjiä puita, vain jokunen
punertava taikka kellertävä lehti tuottaa tuota
kahisevaa ääntää joka soi jo korvissani niin,
että se saa mitä kauheimpia muotoja. Kuulen ääniä
sisälläni, jotka toistavat nimeäni yötä päivää
yhä voimakkaammin ja voimakkaammin. Päätäni
särkee ja hikipisarat tunkeutuvat ihoni lävitse.
Mahaa koskee, mitään ei ole. Useiden päivien
näännyttävä taivallus erämaassa tuon niin
ihmeellisen korpin perässä on syönyt kaiken
energian itsestäni. Voin jo kuvitella itselleni
hahmoja. Voin kuvitella jo solisevan puron
edessäni tuolla jossakin erämaassa, jossa ei ole
kuin autioita vuoria, tasankoja, notkelmia ja
kaikkea tuolta väliltä.
Kävely on jo niin näännyttävää, että rojahdan
ensin polvilleni, sitten mahalleni tuon kostean
sammaleen päälle.
Huudan: KORPPI, miksi hylkäsit minut?
Vastausta ei vain kuulu ja huudan uudelleen:
KORPPI, miksi hylkäsit minut? Toistan tuota samaa
kerta toisensa jälkeen, kunnes ääneni muuttuu
kahisevaksi ja valittavaksi vaikerrukseksi.
Lysähdän maahan ja naamani painuu sammaleeseen.
En tiedä kuinka kauan siinä makasin, ennen kuin
sitten kuulin äänen yläpuoleltani: kraak kraak.
Kohotin katseeni ja näin tuon linnun ylläni
liitelevän. Sain uuden toivonkipinän ja koitin
kurottautua ylemmäksi, jotta näkisin oliko tuo
lintu minun lintuni vaiko vain ruumiilleni tullut
haaskalintu? Se oli minun korppini, minun oma
korppini.
- Olikohan se tullut pelastamaan minua vaiko
kuvittelinko minä vain?
Painoin kämmeneni sammaleelle ja tunsin kuinka
vesi tirskahti sormieni väleistä. Suljin silmäni
ja mietin hetken kulkemiani polkuja. Sopertelin
jotakin itsekseni, en edes tiedä mitä, mutta
jotakin, jotakin sopersin nälkiintyneenä,
nääntyneenä ja epätoivoisena. Koitin vastata
jollekin, en tiedä kenelle. Hetken siinä
maattuani kuitenkin virkosin tuosta koomastani
siihen, kun tunsin selälläni hyppivän linnun. Se
oli minun korppini, joka oli tullut minua
pelastamaan. Se nakkasi minua nokallaan niskaan.
Käännyin ympäri ja lintu lennähti tiehensä.
Nousin istumaan ja hieraisin silmiäni. Katsoin
taivaanrantaan ja näin, että pilvet olivat
väistyneet valon tieltä. Näin kotimökkini metsän
keskellä ja nousin maasta. Mökin piipusta nousi
harmaata savua, joka muistutti minua siitä
synkkyydestä jota olin yöllä kokenut ja käynyt
unessani lävitse. Tuo korppi oli vain
mielikuvitusta, joka kuitenkin auttoi minua
pahimman yli. Suljin silmäni ja avasin ne
uudelleen. Näin valoa. Äiti oli sytyttänyt
kattolamppuun valot, jotta nousisin
aamiaispöytään enkä nukkuisi puoliin päiviin,
kuten tavallisesti. Selkäni päällä oli heitetty
kassillinen vaihtovaatteita ja joitakin
erätarvikkeita. Olin ilmeisesti luullut niitä
korpin nokkasuksi.
Kohta keittiöstä kuulukin äidin kimeä kirkaisu: -
Kaikki syömään ennen kuin puuro jäähtyy. Sitten
lähtisimme juhannuksenviettoon mökille. Kaikki
ylös hop hop.
Kampesin itseni vaivoin ylös ja aloin miettimään
yöllisiä kokemuksiani. En kuitenkaan saanut enää
aamiaispöydässä suutani auki ja lopulta yölliset
tapahtumat unohtuivat kokonaan mielestäni. Uusi
yö tulisi kuitenkin pian, joten silloin
nähtäisiin, mitä pimeys tuo tullessaan.
© Äijä -85
Vastaukset 25
Vanhimmat
yksi, lyhyt (neljä sivua kakkosvälillä) novelli
tapahtumasta, jonka katsot olevan novellin
arvoinen. Jos haluat, saat kritiikin
uninovellistasikin, mutta se ei ole niin hyvä
kuin mihin pystyisit, jos paneutuisit realismiin
tai "naturaan" (ei tarkoita tässä luontoa).
Sinulla on hyvä sanasto ja välillä sinulla on
lausekin (huom. tämä ei ole negatiivista). Jos
nimimerkkisi luku on syntymävuotesi niin sinulla
on myös tulevaisuus kirjoittajana.
Syntymävuosi on -84. Olen ajatellut kaikesta
huolimatta kirjoittaa elämässäni ainakin yhden
kirjan, maksoi mitä maksoi. Ehkäpä juuri siksi
täällä kirjoittelenkin ja luen näitä juttuja
päivät pitkät. Luen aina päivän sanomalehdet vain
siksi, että edes välttävästi oppisin nämä
kirjoittamisen lahjat. Ehkäpä sitä vielä joskus
oppii valmistamaan sellaista tekstiä, että se
kerrassaan tempaa lukijansa tekstin sisälle.
Mutta nyt on pakko lopettaa. Hyvät juhannukset
kuitenkin.
että joskus vielä saisi lukea Etikan kirpeitä
nettinovelleja?
Pitkän matalapaineen jälkeen hieraisin silmiäni
nähdessäni nimimerkkisi. Ilmastako johtuu, ettei
mikään innoista, ei edes kirjoittaminen. Lauseet
tuntuvat kuolevan pystyyn, pelkkää väkinäistä
rakentamista sanoja sanojen perään. Aloitin
tännekin muutaman jutun pari päivää sitten, mutta
lopetin tympääntyneenä kesken. Täällä tuntuu ilo
kadonneen, ja keskustelun ainoana tarkoituksena
olevan vain väittelyn voittaminen keinoilla millä
hyvänsä. Simpanssikukkulan herra takoo rintaansa
pikkuapinojen hurratessa. Hmm. evoluutio, ei
siinä ole aivojen käytössä kummoisesti edistytty,
syvällisimpiä ajatuksia löytyy kahdenkin
vuosituhannen takaa, ja kauempaakin, jopa eräästä
paimentolaiseepoksessa.
No, nämä ovat erään Arethusan masentuneita
mietteitä. Mutta toisaalta tiedän, että muutaman
päivän kuluttua nauran tällekin jutulle.
Masentunut muutaman päivän aiheista ja
kirjoituksista on myös allekirjoittanut.
(kieroutuneesta huumoristaan huolimatta)
Hyvää jussia myös Arethusalle!
ja masennuksen keskellä, käypä vilkaisemassa
Etikan novelleita, joita hän aikanaan lähetti
tänne osoitteessa:
http://www.angelfire.com/art/etikka/hakemisto.html
Nämä saavat hymyn huulille, vaikka juttujen
tausta ei tuntisikaan.
Terveisin, tiukkapipo (ei toivottavasti
ikuisesti) Arethusa
Oletko lukenut Waltaria?
Siinä on mestarillinen kirjoittaja. Jos et ole,
niin paras aloittaa on mielestäni Mikael
Karvajalka ja tietenkin Valtakunnan salisuus.
Waltarista voisi saada hyvää opetusta entisten
lahjojesi lisäksi.
Kirjoittelitko muuten täällä samoihin
aikoihin "Ilkka Hyttisen" kanssa tuossa joskus
vuosi sitten?
Nyt en sano tätä millään pahalla, mitä tulen
sanomaan, mutta…
> Täällä tuntuu ilo kadonneen, ja keskustelun
ainoana tarkoituksena olevan vain väittelyn
voittaminen keinoilla millä hyvänsä….
Voit itse vaikuttaa tuohon ongelmaan. Jos aivan
suoraan sanon, niin minua ärsyttää tuollainen
ainainen ruikuttaminen ja valittaminen, sormi
suussa nyhrääminen. En ymmärrä mikä sinuunkin on
mennyt. Vielä joskus vuosi sitten, kun kirjoitin
vielä Kyynel kyyhky nimikkeellä ja jälkeenpäin
Sivustaseuraaja nimikkeellä, niin muistan kuinka
aktiivinen kirjoittaja olit silloin. Ei tuo sinun
masennuksesi voi vaikuttaa niin, että sinun
tarvitsee ruinata täällä palstan tasosta ja siitä
kuinka simpanssikuningas rummuttaa rintaansa yms.
yms. Hyi sinua. Tee se tarinasi loppuun minkä
aloitit ja rustaa se tänne, äläkä nyherrä ja
väännä itkua siellä koneesi ääressä palstan
tasosta. Tiedän tasan tarkkaan sinun taitosi ja
tiedän, että varmasti pystyt tekemään sellaista
tekstiä, että useimmilta täällä käyviltä housut
tippuvat jalasta sitä lukiessaan "minullakin".
Eli kirjoita jotain ja heittäydy mukaan. Ei sillä
niinkään ole väljä mitä kirjoittaa. Tee se
tunteella niin kuin minäkin.
Kaikesta huolimatta on silti kiva huomata että
olet jaksanut pysytellä palstoilla näinkin kauan
vaikka et mitään nykyisin kirjoitakaan - lukuun
ottamatta näitä sinun valituksiasi ja
ruikutuksiasi. Monet ovat jo jättäneet tämänkin
palstan taaksensa, mutta hyvä, että edes joku
jaksaa vielä porskuttaa.
No hyviä juhannuksia silti sinullekin, vaikka
hävetä nyt saatkin.
Ei ole tuo kirjoituspuolesi niitä parhaita.
Jättäisin muiden neuvomisen taitavimmille.Sorry.
ja kritiikki oli tervetullutta. Kirjoituksesi oli
raikas ja piristävä, kyllä sinulla kykyjä on.
Tunnistin sinut kyllä heti tässä uudessa
nimimerkissä (taisin kerran mainitakin siitä).
Minulla on aina ollut näitä aallonpohjia kun
kirjoittaminen ei maita, mutta siitä
ruikuttaminen on todella turhaa, ja tänään tuntuu
jo paremmalta. Kirjoitin eilen pienoisessa
laskuhumalassa, siitä kai tuo synkkä sävy, sorri.
Hyvää Juhannusta sinullekin, minä tässä vaihdan
pikkuhiljaa viihteen puolelle. Jatketaan pyhien
jälkeen optimistisemmissa merkeissä.
Terveisin, Arethusa
Lyön satasesta vetoa, että Etikka kirjoittaa
parempaa tekstiä kuin sinä.
Et ole nähnyt mun saavutuksia. Sorry. Susta voi
kyllä tulla jotain, kunhan et aina kirjoita
tunteenpalolla. Jusseja Teille Ei pahalla
Mikäs Kaizuun meni, kun ei suositellutkaan
Paavalin kirjeitä?
Kuis huisii.Luitko iltiksen=juhannusiltis?
Kommentoi.Vaikka tähän.
Pitäis kuohita niin huutais korkeemmalta. Vai?
Laitoin Is:iin varmuuden vuoksi kirjailijanimen
omaksi nimekseni. Näin sovittiin. Kuvaa en
sallinu.
Jos en oo kukaan...
Late ja Spot lähettää terkkuja.
koska aaton valmisteluissa jäikin luppoaikaa, ja
yhtäkkiä tekeekin mieli taas kirjoittaa (mikä
ihana tunne!)
Mietin miksi tuo tekstisi sai minut tavattoman
hyvälle tuulelle, ja päädyin siihen, että juuri
siksi että oli niin rehellinen. Kerroit
mielipiteesi, teit sen terävästi ja hyvin.
Kritiikin ohella se oli myös positiivinen.
Tällaisilla teksteillä kun jatkat, niin tulee
hyvää jälkeä.
Kun kerran vauhtiin pääsin, niin laitan samalla
mielipiteeni noista jutuista, joita olet
postannut tänne. Minusta et ole onnistunut niissä
niinkään hyvin. Miksi? Käsitykseni mukaan käytät
eri roolihahmoja, eivätkä näissä kuvastu omia
tunteitasi tai mielipiteitäsi. Rehellisyys
kirjoittaessa on kaiken A ja O, tämä erottaa
hyvän keskinkertaisuudesta. Oma näkökanta täytyy
kuvastua, vaikka sitten roolihahmojen kautta,
muuten juttu on valheellinen, eikä siinä löydy
pointtia. Tämä on sitä itsensä alttiiksi
laittamista, mutta jos unelmana on julkaista
yhden (hyvän) kirjan, niin on se sen väärti.
Mutta, varoituksen sana, vaikka kirjoittaa
rehellisesti, niin ei se tarkoita sitä, että
teksti saisi loukata muiden tunteita.
Toinen asia on sarkasmi (anna tämän levät
toistaiseksi). Siinähän ilmaisee mielipiteensä
kääntäen jutun 90 astetta. Tämä on vaikeaa, mutta
koska itse rakastan sekä ironia että sarkasmia,
niin jostain syystä nämä aika usein pyrkii
teksteihini. Joskus onnistun ehkä kohtalaisesti,
toisinaan menen siinä täysin jorpakkoon.
Nyt on kyllä pakko lopettaa vaikka mieli tekisi
hyökätä kaikkien keskeneräisten tekstieni
kimppuun, sillä kohta tulee ”noutaja”,. Kiitos
sinulle tästä sangollisesta kylmää vettä, oli
todella virkistävä. Tällä kertaa aallon pohja oli
syvä ja kesti tavallista pitempään.
Voihan ihme, aurinkokin pilkistää pilvien raosta.
Ei tämä elämä oikeastaan ole yhtään hassumpaa.
No tottakai Paavalin kirjeet ja koko Raamattu on
kaiken opin perusta, mutta Waltarinkin teksti on
todella hyvää. Oletko lukenut?
Valtakunnan salaisuudessa, kirjan päähenkilö
törmää Jeesukseen, mutta ei ymmärrä sitä -
lukijalle asia kylläkin selviää.
Waltarilla on monia muitakin samantapaisia
tekniikoita, että esim. kirjan henkilö kuvittelee
olevansa hyvinkin fiksu, mutta lukija huomaa
hänen olevan varsin typerä.
No hyvä, jos olet päässyt jälleen vauhtiin.
Kiitti myös siitä, että vaivauduit kommentoimaan
tekstejäni. Sanon silti sinulle, että vaikka
kuinka yrittäisit neuvoa minua, niin tyyliäni en
kykene muuttamaan. Itse olen tyytyväinen
teksteihini ja se on kai pääasia. Jos et niistä
pidä, niin se on sinun oma henkilökohtainen
mielipiteesi. Jos nyt alan muuntelemaan tyyliäni
sellaiseksi kuin haluat, niin olenko silloin
rehellinen itselleni? Mielestäni en! Itsehän
painotit juuri sitä rehellisyyttä kaiken A:na ja
O:na. Siispä, jatkan niin kuin parhaaksi katson
ja tekstiä tulee siihen tahtiin kuin tulee, enkä
ala kirjoittamaan vanhan kaavan mukaan, jota
kaikki äidinkielenkirjat suosittelevat
erilaisista tyyleistä kirjoittaa tarinaa.
Mielestäni paljon parempaa syntyy, kunhan sen
kirjoittaa pahemmin ajattelematta koko asiaa -
toisin sanoin tunteella, eikä tekemällä.
Kirjoitan juuri sellaista tekstiä, kuin haluan ja
aivan niin usein kuin haluan. En ala
kirjoittelemaan jotakin siksi, että tunnen
kirjoittamisen itselleni velvollisuudeksi, vaan
kirjoitan siksi, koska se nyt vain on
yksinkertaisesti kivaa ja se on oikeastaan ainut
tapa, jolla kykenen purkamaan mieltäni sellaiseen
muotoon kuin itse haluan. En todellakaan pyri
miellyttämään teksteilläni ketään. Miellytän
niillä ainoastaan itseäni ja kerron tasan
tarkkaan sen mitä tunnet taikka koen
kulloisessakin elämänvaiheessani. Jos lukija omaa
samanlaiset mieltymykset kuin mitä minulla on,
niin hän myös automaattisesti pitää minun
teksteistäni. Se (kirjoittaminen) on minulle
ajanviete, eikä pakonomainen tarve. Hyvin olen
tähän asti kirjoituksillani pärjännyt, ainakin
äidinkielenopettajani on tykännyt, jos numeroihin
on uskomista.
Itse en juurikaan katso telkkaria, en pelaile
pelejä enkä tee muutenkaan mitään ihmeellistä.
Asun korvessa ja täällä nämä erilaiset
aktiviteetit ovat melko vähäiset. Siispä, tämä
kirjoittaminen on oiva tapa kuluttaa aikaansa ja
aikaahan on lähes rajattomasti, kunhan ei ota
ajallisia tavoitteita itselleen. Tekee sen minkä
ehtii ja silloin kuin huvittaa.
Itse asiassa en edes tiedä miksi kirjoitan juuri
tänne Suomi24.nettiin, vaikka yhtä hyvin voisin
kirjoittaa vain ja ainoastaan koneeni muistiin
taikka konseptipaperille. Tämä on kai vain yksi
pinttynyt tapa nuoruusvuosilta, kun ensimmäisiä
juttujani tänne tulin heittämään joskus tuossa 2-
3 vuotta takaperin - tuolloin vain leikilläni.
Onhan se tietysti mukavaakin seurata mitä ihmiset
tykkäävät teksteistäni ja ajatuksistani. On yhtä
innostavaa kerätä uusia kokemuksia ja elämyksiä
toisten teksteistä, kuin se, että itse
kirjoittaisi omia ajatuksiaan. Ehkäpä se on se
syy, miksi täällä vieläkin roikun. Luonne kun on
sellainen, että koukkuun jään mihin milloinkin.
Taisin poiketa asiasta kolmanteen, mutta onko
tuolla nyt niinkään väljä? Oli kuitenkin mukavaa
huomata, että palstoilla olet pysynyt. Oli hyvä,
että sait sen kylmän saavillisen vettä niskaasi -
ehkäpä sitä kaipasitkin. Mahdollisesti vielä
joskus tokenet kylvämään mietteitäsi tännekin
päin - jospa ne vaikka versoisivat uusia
ajatuksia maailmaan. Hyviä jatkoja nyt kuitenkin
sinulle, äläkä tapa itseäsi nyt juhannuksena, kun
kuitenkin tulet sitä viinaa juomaan enemmän kuin
tarpeeksi. =)
Olen minä joitain Waltarin teoksia lukenut.
Suosikkini on Sinuhe.
saanut viime aikoina peukaloa 2akkoskoloosi?
Mikko Lahti sanoi minulle, että olet hänen
vakiouhrinsa. Mitä lie Miguli tarkoittanut...
Se onkin ihan hyvä, mutta hyvä on myös Mikael
Karvajalka - suosittelen todella lämpimästi. Ne
kaikki historialliset on hyviä.
lukuvinkkimerkkejä itselleni
Vastaanottaja [email protected]
Lähetetty 1.7.2002 22:23:09
Lähettäjä [email protected]
Aihe Näkökulman keskustelufoorumi: Näkökulman osoitteista
Tiedoksi niille, jotka eivät ole päässeet tietoisiksi Näkökulman osoite- ja foorumipäivityksestä.
Näkökulma muutti uudelle serverille ja päivitti samalla foorumin sekä hankki yhden osoitteen lisää, www.nakokulma.net. Vanhempi osoite, nakokulma.org, on juuri vaihtumassa osoittamaan nykyiselle serverille, eikä siksi ole toiminnassa noin vuorokauteen. Sinä aikana Näkkärille pääsee osoitteella www.nakokulma.net. Jatkossa kumpikin osoite johtaa Näkökulmaan.
Pahoittelen muutoksista seuranneita mahdollisia sekaannuksia.
Terveisin Monte-Cristo, [email protected]
Vastaanottaja [email protected]
Lähetetty 29.3.2003 14:47:08
Lähettäjä [email protected]
Aihe New Näkökulman keskustelufoorumi-Message: (Re:(No subject))
(Today at 14:47:08) Arkkivakki has sent you the following Instant Message:
->******