Turhaako höpinää perustuslaissa?

Kun joku on tullut valituksi Suomen tasavallan presidentiksi, hänen pitää lausua eduskunnan edessä seuraavaa:

"Minä --, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä."

Mitä se oikein tarkoittaa, esimerkiksi tuo "kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä"?

Ymmärrän kyllä "Suomen kansan"; se tarkoittaa näitä n. 5,3 miljoonaa Suomen rajojen sisällä asuvaa ja muutamia niiden ulkopuolella, joilla on Suomen kansalaisuus. Sitten menee vaikeammaksi, "edistän Suomen kansan menestystä", vieläpä "kaikin voimin". Jos tulkitaan ahtaasti, presidentin pitäisi edistää Suomen kansan menestystä niin hektisesti, että muiden kansojen menestyksen edistämiseen ei pitäisi jäädä voimia ollenkaan. Eikä myöskään Suomessa asuvien ei-kansalaisten, tai Suomeen mahdollisesti tulevien siirtolaisten. Eikä mihinkään muuhunkaan asiaan.

Presidentti kun vapaaehtoisesti asettaa itsensä työaikalainsäädännön ulkopuolelle; ei sano esimerkiksi, että "edistän Suomen kansan menestystä 7 h 36 min viitenä päivänä viikossa lukuunottamatta vuosi- ja sairauslomia, joista on säädetty erikseen". Kyseessä on vielä perustuslaki (56 §); sitä ei työaikalaki kaada.

Tai:"Edistän Suomen kansan menestystä 45 % virka-ajastani, kaikin voimin. Käytän 30 % ajastani muiden kansojen menestyksen edistämiseen. Ajastani 25 % käytän harkintani mukaan kulloisessakin tilanteessa."

Tai vaikka näin:"Edistän minut valinneiden puolueiden menestystä 50 % virka-ajastani, 25 % muiden kansojen menestystä ja loppuajan käytän jotenkin muuten". Hän siis ei sano niin, vaan lupaa edistää Suomen kansan menestystä, kaikin voimin, ketään poisjättämättä!

Sitten nousee mieleen kysymys - sen perusteella mitä mediasta saa tietoa - toimiiko presidentti, esimerkiksi tämä nykyinen, juhlallista vakuutustaan vilpittömästi ja uskollisesti noudattaen, vai turhaa höpinääkö se on?


http://fi.wikipedia.org/w...ntin_juhlallinen_vakuutus

4

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tere perestroika

      Jossain muussa ammatissa työntekijä armottomasti irtisanotaan, kun hän jatkuvasti kieltäytyy tekemästä työtä, johon hänet on palkattu.

    • bnmö.-ä*ölkjhn

      Nyk pressa edustaa vain sairaita homoja ja muutamaa prosenttia mamuja.
      Älä äänestä horoa sdp,vihr,vas,.

    • Kauhumaailma

      Eikös sosiaalidemokraattinen kansanedustaja Sakari Knuuttila saanut perustuslakiin 70-80-lukujen tienoillsa lisäyksen ,että "kansalaisella on oikeus työhön."

      Kuinkahan paljon tuo klausuuli on parantanut työllisyyttä.

    • muista viis

      kunhan itsenäisyyspäivä toteutuu herraskansalle,on se yhtä juhlaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      97
      1615
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      420
      1031
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      762
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      79
      680
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe