Demokratia on tila missä kaikki mielipiteet vellovat, riitely ja kompromissit haittaavat päätöksen tekoa, jokaista kumarretaan ja samalla jokaiselle pyllistetään!
Perussuomalaisilla on selkeä ohjelma ja terve suomalainen ajatusmaailma ja moraali jota kansa tukee! Kun Persussuomalaiset ylivoimaisesti voittavat seuraavat vaalit voisimme julistaa sen ainoaksi hallituspuolueeksi määrittelemättömäksi ajaksi. Eduskunnassa voisi olla muitakin ryhmiä mutta heidän toimintaa on isänmaan edun vuoksi rajoitettava. Monen puolueen riitahallituksilla emme isänmaata pelasta siksi on järkevämpää että talossa on yksi isäntä; Perussuomalaiset!
Demokraattinen kokeilu on ajanut maamme alennustilaan, kultturimme on vaarassa ja pian suomalaiset ovat säälittävä velkakurjuudessa raahustava mulattikansa. Perussuomalaiset hommiin ja palauttamaan asiat järjestykseen. Irti EU:sta, irti eurosta, mamut palautetaan kotimaihinsa ja rajat suljetaan niin ettei kaiken maailman porukka pääse loisimaan. Omavaraisuutta lisätään niin ettei ulkopuolisten kanssa tarvitse käydä kuin vähäistä kauppaa ja samalla työpaikat ja hyvinvointi lisääntyy kun teemme itse kulutushyödykkeemme ! Omavaraisuus on rikkautta!
Omillamme voimme tehdä Suomesta itsellemme pienen paratiisin, suvaitsemalla kaiken mahdollisen moraalisesta rappiosta vapaaseen maahanmuuttoon vain tuhoamme maamme!

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vapaus ei toimi poliittisena järjestelmänä, ellei ole jotain kontrollia, se syö itsensä. Liberalismi on oire. Tarvitaan jotain radikaalia peliin, esim vahva moraali ja uskonnollisuus.
Nii-in, ääriliberalismi tai ylipäätänsä liberalismi ei eroa anarkiasta paljoakaan. Verrannollistan liberalismia anarkiaan.
Ruotsalaisnuoret ovat avanneet silmänsä ja nähneet miten demokratia on viemässä maata tuhoon!
"Ruotsalaisnuorten arvostus demokratiaa kohtaan romahtanut.../...Runsas neljännes alle 30-vuotiaista ilmoitti pitävänsä hyvänä, jos Ruotsilla olisi vahva johtaja, jonka ei tarvitsisi piitata vaaleista."
Yksi johtaja voisi olla Suomessa Perussuomalainen puolue kuten aloituksessa ehdotettiin! Aika on kypsä sanoa hyvästi monipuoluejärjestelmälle joka johtaa vain kansan pahoinvointiin ja loisten hyysäämiseen. Demokratia on yhtä tuhoisa ja moraalia vääristävä kuten samaan aikaan syntynyt feministiliike.
Demokratiaa pitää lujittaa. Ongelmana suomessa on vuosikaudet ollut se, ettei mitään toimivaa demokratiaa ole ollut olemassakaan.
Hallitseva eliitti osaa aina keksiä ne puitteet joiden rajoissa demokratia saa toimia.
Taannoin se oli neuvostoliitto, jonka palveleminen oli sitä "vastuullisuutta" ja neuvostoliiton etua ajavat poliitikot niitä joiden piti hallita näennäisdemokraattisesti.
Nykysuomessa puitteet ovat neuvostoliiton ajoista vain tiukentuneet. Koskaan ennen suomen historiassa, sota-ajan poikkeustila poislukien, ei suomea ole johdettu yhtä autoritäärisesti.
Puitteet määrittelevät kuka saa käyttää sananvapautta ja miten. On pakko kumartaa euroopan unionia. On pakko ottaa velkaa ja lahjoittaa kansallisvarallisuutemme kreikkalaisten, irlantilaisten, portugalilaisten ja kohta espanjalaisten ja italialaistenkin hurjan elämän kustannuksiin. On pakko kumartaa naapurin islamistia ja romanirikollista.
Poliitikot ovat kärkkäitä laatimaan puitteita demokratialle. Mutta tärkein puite heillä on se, että olkoon demokratiaa kunhan se on semmoista demokratiaa jossa me määräämme ja kansa tottelee.
Eräät poliitikot ovat jo ilmituoneet vaatimuksensa siitä, että demokratiaa ja sananvapautta pitää rajoittaa, etteivät "väärät" mielipiteet saa kannatusta, ja ettei kansa pääse kanavoimaan demokraattisia vaatimuksiaan demokratian päätöksentekoprosessin kautta.
Siksi nämä poliitikot vaativat julkilausumatonta DIKTATUURIA.
Keisari Paavo Lipponen on ollut tämän diktatuuridemokratian kantavia voimia ja tämän vuoksi hänet olisi saatettava "kenttäoikeuden" tuomittavaksi.
Armoa ei anneta, eikä puolustusasianajajia ole.
Mene fasisti muualle!