Uskontojen,muotoutuessa yhdeksi uskonnoksi:
Demonkratiaksi jossa on yksi jumala: Valta/Tieto.
Demonkratiaa voidaan kutsua myös kotelouskoksi,
koska uskotaan ettei ihmisen suvulla tai
sukupuolella ole merkitystä, vaan ihminen on
kotelo ja jokaisesta voi tulla mitä vaan.
Koko paskan aiheutti moraaliton huora nimeltä
Maria,joka sai houkuteltua hyväsukuisen miehen
antamaan laadukasta siementä. Paksuna oleva huora
karkoitettiin israeliin, jossa josef armosta,
otti marian hoteisiinsa. Poika syntyi ,mutta oli
niin lahjakas ettei tyytynyt puusepäksi vaan,
todisti ,että puusepän pojasta voi tulla
oikeudenmukainen,ideologi ja moralisti. Ironista
on, että kirjanoppineiden pelko aiheutti 2000
vuotta vääriä uskomuksia. Olisivat pelotta
hyväsyneet jeesuksen opit, ei jälkipolvien olisi
tarvinnut kärsiä heidän tyhmyydestään. Onneksi
tietoyhteiskunta nopeuttaa tapahtumia, joten
housuihin kuseksiminen ei lämmitä pitkään.
Pahuus johtuu pelosta,epämiehekkäästä rohkeuden
puutteesta, joka aiheuttaa tarpeetonta
ahnehtimista "tulevaisuuden varalle"
koska pelätään tulevaisuutta.
Miehet ovat muuttumassa naissellisiksi myös
ajattelultaan Ovat oppineet pitämään
naisellisuudesta, koska miehisyys on harvinaista
ja miesmalli puuttuu. Nyky-yhteiskunta ihannoi
naismaisuutta.
Informaatio,pukeutuminen,käytös,ajattel suosii
naisia.
Fyysinen väkivalta kielletty/henkinen sallittu.
Miehet imettävät vauvoja vastikkeilla, leikkaavat
partansa, tukkansa, esinahkansa.
Suurin ongelma kuitenkin on usko, ettei
sukupuolella, suvulla tai sukujuurilla ole
merkitystä, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia
ja valhetta on enemmän kuin totuutta.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Esinahkafilogia/Iron Lion Sion iski jälleen.
Miten jaksat vouhottaa tuosta esinahasta? Kumma
esinahkafiksaatio sinulla.
Miksi vaivaudut "vastaamaan" kun sinulla ei ole
mitään sanottavaa?
Oletko niitä, joiden pitää aina olla suuna ja
päänä joka paikassa ja siassa?
Säälin naapureitasi! Työtovereitahan siulla ei
olekaan.
Miksi vaivaudut rääkymään? Ei kai minun ole iso
vaiva vastata, jos sama mies jatkuvasti eri
nimimerkeillä laittaa uusia, samankaltaisia
otsikoita, tuo oli jo ties kuinka mones parin
kuukauden sisään.
Miksi sinä et riekuloi aina samalla nimerkillä,
niin kuin normaalit ihmiset?