Latet vähissä?

Näytää että Late kannat ovat tänävuonna vähenemään päin, eikä suuria Late-kantoja nähdäkkään. Näin asian näkee metla.

Suurta sopulivaellusta todennköisempää on, että sopulikanta romahtaa muiden lajien mukana. Tämän vuoden sopulivaellus on suurempi kuin vuosiin, mutta ei yllä 1970-luvun massavaellukseen.
Vuosisadan sopulivaellusta ei tule ensi keväänä, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen.
Henttosen mukaan sopulikanta romahtaa muiden lajien mukana. Heikki Henttosen mukaan suuri myyräkanta romahtaa joko talven aikana tai viimeistään keväällä, ja niiden myötä hyvin lisääntyneet petoeläimet tekevät selvää myös sopuleista.
Heikki Henttonen arvioi tämän vuoden sopulivaellusta kohtuulliseksi. Sopulit ovat liikehtineet Utsjoella, Kaamasessa ja Käsivarressa.
Henttosen mukaan tämän vuoden sopulivaellus on suurempi kuin vuosiin, mutta ei kuitenkaan yllä 1970-luvun massavaellusten kokoluokkaan. Sopulien liikehdintä jatkuu lumentuloon asti.
Sopulien vaellus alkaa, kun sopulinaaraat lakkaavat suurissa tiheyksissä lisääntymästä. Vaelluksen aloittavat vanhat koiraat.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ensi keväänä on sopulien jättivaellus, jos talvi on paksuluminen eikä sisällä suojajaksoja.
Henttosen mukaan tiheä petoeläinkanta estää sopulivaelluksen, vaikka talvi suosisikin sopuleita.
YLE Lappi
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Late tutkija. kirjoitti:

Näytää että Late kannat ovat tänävuonna vähenemään päin, eikä suuria Late-kantoja nähdäkkään. Näin asian näkee metla.

Suurta sopulivaellusta todennköisempää on, että sopulikanta romahtaa muiden lajien mukana. Tämän vuoden sopulivaellus on suurempi kuin vuosiin, mutta ei yllä 1970-luvun massavaellukseen.
Vuosisadan sopulivaellusta ei tule ensi keväänä, sanoo Metsäntutkimuslaitoksen metsäeläintieteen professori Heikki Henttonen.
Henttosen mukaan sopulikanta romahtaa muiden lajien mukana. Heikki Henttosen mukaan suuri myyräkanta romahtaa joko talven aikana tai viimeistään keväällä, ja niiden myötä hyvin lisääntyneet petoeläimet tekevät selvää myös sopuleista.
Heikki Henttonen arvioi tämän vuoden sopulivaellusta kohtuulliseksi. Sopulit ovat liikehtineet Utsjoella, Kaamasessa ja Käsivarressa.
Henttosen mukaan tämän vuoden sopulivaellus on suurempi kuin vuosiin, mutta ei kuitenkaan yllä 1970-luvun massavaellusten kokoluokkaan. Sopulien liikehdintä jatkuu lumentuloon asti.
Sopulien vaellus alkaa, kun sopulinaaraat lakkaavat suurissa tiheyksissä lisääntymästä. Vaelluksen aloittavat vanhat koiraat.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan ensi keväänä on sopulien jättivaellus, jos talvi on paksuluminen eikä sisällä suojajaksoja.
Henttosen mukaan tiheä petoeläinkanta estää sopulivaelluksen, vaikka talvi suosisikin sopuleita.
YLE Lappi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu